Liigan siirtohuhut kaudelle 2023–2024

  • 2 114 321
  • 6 111

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Tuo Kivenmäen soppari tiputti luultavammin sen Barachin pois neuvotteluista.
Kivenmäki ei pudottanut Barachia. Lähteen mukaan Barach pudotti itse itsensä ja sen jälkeen SaiPa päätyi toiseen ulkkariin, eli ilmeisesti Helewkaan.

Tältä lähteeltä tullut aiemmin tasan yksi huhu, joten varmuudesta paha sanoa. Toki se huhu osui (Kaarlehdon siirron aikaan kertoi, että Westerholm edelleen Kärppien kiikarissa jo tälle kaudelle ja tarkoituksena lähettää Kokko SaiPaan).
 
Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaukokiikarin lopputili
Jaha Lepraan menossa oikein sentteri-laituri? Aho painaa jo kärki märkänä faksia 24-25 -kauden sopparista, triplapalkalla tottakai.
 
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
Kivenmäki ei pudottanut Barachia. Lähteen mukaan Barach pudotti itse itsensä ja sen jälkeen SaiPa päätyi toiseen ulkkariin, eli ilmeisesti Helewkaan.

Tältä lähteeltä tullut aiemmin tasan yksi huhu, joten varmuudesta paha sanoa. Toki se huhu osui (Kaarlehdon siirron aikaan kertoi, että Westerholm edelleen Kärppien kiikarissa jo tälle kaudelle ja tarkoituksena lähettää Kokko SaiPaan).

Hyvin voi olla mahdollista.

Ihmettelen suuresti jos Barach kiekkoilee ensi kaudella Suomessa, tai edes Ruotsissa. On kuin luotu DEL pelaamaan ja sieltä kyllä sitä pankkitilin täytettä saa hiukan enemmän kuin täältä.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Jos oisin Saipan toimari yrittäisin neuvotella pikaisesti sopparia Jarno Pikkaraisen kanssa. Tehnyt mielestäni tosi hyvää työtä Kerhossa ja mennyt eteenpäin ihmisenä ja koutsina. Sopisi muutenkin altavastaajajoukkueen koutsiksi todella hyvin.
Itse jos olisin Saipan johdossa, koittaisin saada pitkän sopparin tehtyä Juhani Tammisen kanssa. Veli-Juhani on kuitenkin yksin kaatanut punakoneen (tehty elokuva Miracle On Ice), vienyt Ranskan maajoukkueen maailman absoluuttiselle huipulle ja käytännössä yksin luonut kiekkobuumin Japaniin. Sekä nostanut Tuton että Kärpät Liigaan, käytännössä täydellisenä altavastaajana, vastoin kaikkia odotuksia. Lisäksi ellei se saatanan peli olisi alkanut kabiniteissa, olisi Tammisen Sport, 60-minuutin paineellaan kaatanut myös Ässät. My fucking god, voiko parempaa vaihtoehtoa olla?
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport

En tiedä onko nyt sitten välttämättä parempi vaihtoehto, mutta Dufvaa suosittelen. Mikä voisi olla kannattajalle mukavampaa, kuin kuunnella uimalakin hassuttelua lehdistötilaisuudessa sen jälkeen kun kotiottelussa tuli turpaan 8-0. Kyllä se ottelusta tullut paha mieli ja vitutus katoaa, kun Dufvalta kysytään mitä otat mukaan tästä pelistä seuraavaan matsiin ja vastaus on luistimet. Alkukaudesta vastasi, että mukaan tulee pelaajat mut helvetti kun nekin on jo myyty.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse jos olisin Saipan johdossa, koittaisin saada pitkän sopparin tehtyä Juhani Tammisen kanssa. Veli-Juhani on kuitenkin yksin kaatanut punakoneen (tehty elokuva Miracle On Ice), vienyt Ranskan maajoukkueen maailman absoluuttiselle huipulle ja käytännössä yksin luonut kiekkobuumin Japaniin. Sekä nostanut Tuton että Kärpät Liigaan, käytännössä täydellisenä altavastaajana, vastoin kaikkia odotuksia. Lisäksi ellei se saatanan peli olisi alkanut kabiniteissa, olisi Tammisen Sport, 60-minuutin paineellaan kaatanut myös Ässät. My fucking god, voiko parempaa vaihtoehtoa olla?

Ja tähän vielä Suhosen Alpo saman henkisenä kakkoskoutsiksi. Jäisi Dufvan viihdyttävyys äkkiä 5.sijalle kun Tami ja Ape tulisi kertomaan lehdistötilaisuuteen pelistä ja elämästä ja kirja myynnistä.
 
Barney

Jäsen
Ei paljon naurata enää nämä hassuttelut Tamista, Dufvasta ja Apesta. Surullisinta toki on se, että kaikki näistä olisivat todennäköisesti parempia vaihtoehtoja päävalmentajaksi kuin SaiPan nykyinen (ja mahdollisesti ensi kauden) päävalmentaja.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Jos oisin Saipan toimari yrittäisin neuvotella pikaisesti sopparia Jarno Pikkaraisen kanssa. Tehnyt mielestäni tosi hyvää työtä Kerhossa ja mennyt eteenpäin ihmisenä ja koutsina. Sopisi muutenkin altavastaajajoukkueen koutsiksi todella hyvin.

En tiedä mihin perustat sen, että Pike on tehnyt tosi hyvää työtä Kerhossa ja sen, että hän sopii juuri altavastaajajoukkueen valmentajaksi.

Ihan perusrealiteetti on altavastaajalla se, että menestys vaatii aina kauden aikaisia kehitysaskeleita joukkueen lisäksi yksilöiltä, koska valmiita tähtiä tai luottomiehiä ei voi koskaan olla koko joukkue täynnä. Kerhossa nämä nuorten pelaajien kehitysaskeleet ovat aivan nollassa tällä kaudella, ja syksyllä pelattiin mieluummin lähes koko ajan kolmella kentällä kuin annettiin nuorille peliaikaa ja yritettiin heitä kehittää.

SaiPalla ei Kerhon tapaan tule koskaan olemaan tarjota kauden alkaessa neljää kentällistä luottomiehiä jollakin tähdellä höystettynä. Korostan vielä tämän vuoden Kerhosta, että tuo Joly on täysin poikkeuksellinen pelaaja, jollaista tämän kastin joukkueilla ei normaalisti ole. Paljon on vuosien varrella nähnyt kovia pelimanneja Kerhossakin, mutta tämä kaveri on yksilönä kyllä sellainen, että tämä kausi olisi ollut ajat sitten ohi ilman häntä. En tiedä miten Kerho onnistui saamaan hänet tekemään jatkosopimuksen tälle kaudelle, mutta ilman tätä oltais täysin varmasti tuolla jossain SaiPan lähellä sarjataulukossa, ja se Piken "hyvä työ" näkyisi vähän selvemmin.

En jaksa aloittaa esimerkiksi pelin aikaisen reagointikyvyn puutteesta tai vaikka maalivahtien kummallisesta peluutuksesta. Tai miksi esimerkiksi koko syksy pelattiin taktiikalla pitkä päätyyn ja puolustusasemiin, kun perään ei ehdi, ja odotetaan, että Joly on taas kentällä tekemässä yksin jotain. Se meidän syksyinen paikallaan seisova ylivoimakin olisi ollut luokkaa huvittava, jos olis kyyneliltä jotain nähnyt.

Ja on valmennustiimissä muitakin kuin päävalmentaja, mutta vastuun se silti kantaa.

Ei mua nyt siis sinänsä haittaa, jos olisi SaiPaan menossa, mutta aattelin tän verran sanoa.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ei paljon naurata enää nämä hassuttelut Tamista, Dufvasta ja Apesta. Surullisinta toki on se, että kaikki näistä olisivat todennäköisesti parempia vaihtoehtoja päävalmentajaksi kuin SaiPan nykyinen (ja mahdollisesti ensi kauden) päävalmentaja.
Jos ihan rehellisesti sanotaan, niin kyllähän Tami osaa parhaimmillaan saada joukkueen pelaamaan ns. hurmoksessa. Pidempi pesti on tosin etanadynamiittia organisaation kivijalkaan, mutta tuollainen kauden pikapesti voisi olla aikamoinen high risk - high reward
 
ForNever

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Anaheim Ducks, Linköping HC
Jos ihan rehellisesti sanotaan, niin kyllähän Tami osaa parhaimmillaan saada joukkueen pelaamaan ns. hurmoksessa. Pidempi pesti on tosin etanadynamiittia organisaation kivijalkaan, mutta tuollainen kauden pikapesti voisi olla aikamoinen high risk - high reward
Jos ihan rehellisesti sanotaan, niin kyllähän Tami on ikäloppu. Somekirjoittelut ja lehtijutut autoilusekoilusta paljastavat ihan tarpeeksi, ettei kannata palkata enää yhtään mihinkään.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos ihan rehellisesti sanotaan, niin kyllähän Tami on ikäloppu. Somekirjoittelut ja lehtijutut autoilusekoilusta paljastavat ihan tarpeeksi, ettei kannata palkata enää yhtään mihinkään.
Jep, parin kuukauden päästä 73-v. mittariin ja edellisestä valmennuspestistä 10-vuotta aikaa, eikä enää ole kutsu käynyt edes kommentaattoriksi millekään kanavalle vuosiin. Voidaan siis kysyä edelleen että missä respect?

* Jos nuorisoa on tai olisi tarkoitus kehittää, niin sitten Ikalle Markkasen olisi pitänyt soittella ;)
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Jos Tamille pitäisi löytää jonkinlainen homma. Niin sen pitäisi olla VIP-isäntä johonkin aitioon. Siellä vieraat saisi siemailla viiniä ja kuunnella Tamin saavutuksista jääkiekon parissa. Mitään asiaa miehellä ei ole vaihtopenkille taikka pukuhuoneeseen. Hoitakoon näitä VIP vieraiden kestimisen.
 
Miekkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
En tiedä mihin perustat sen, että Pike on tehnyt tosi hyvää työtä Kerhossa ja sen, että hän sopii juuri altavastaajajoukkueen valmentajaksi.

Ihan perusrealiteetti on altavastaajalla se, että menestys vaatii aina kauden aikaisia kehitysaskeleita joukkueen lisäksi yksilöiltä, koska valmiita tähtiä tai luottomiehiä ei voi koskaan olla koko joukkue täynnä. Kerhossa nämä nuorten pelaajien kehitysaskeleet ovat aivan nollassa tällä kaudella, ja syksyllä pelattiin mieluummin lähes koko ajan kolmella kentällä kuin annettiin nuorille peliaikaa ja yritettiin heitä kehittää.

SaiPalla ei Kerhon tapaan tule koskaan olemaan tarjota kauden alkaessa neljää kentällistä luottomiehiä jollakin tähdellä höystettynä. Korostan vielä tämän vuoden Kerhosta, että tuo Joly on täysin poikkeuksellinen pelaaja, jollaista tämän kastin joukkueilla ei normaalisti ole. Paljon on vuosien varrella nähnyt kovia pelimanneja Kerhossakin, mutta tämä kaveri on yksilönä kyllä sellainen, että tämä kausi olisi ollut ajat sitten ohi ilman häntä. En tiedä miten Kerho onnistui saamaan hänet tekemään jatkosopimuksen tälle kaudelle, mutta ilman tätä oltais täysin varmasti tuolla jossain SaiPan lähellä sarjataulukossa, ja se Piken "hyvä työ" näkyisi vähän selvemmin.

En jaksa aloittaa esimerkiksi pelin aikaisen reagointikyvyn puutteesta tai vaikka maalivahtien kummallisesta peluutuksesta. Tai miksi esimerkiksi koko syksy pelattiin taktiikalla pitkä päätyyn ja puolustusasemiin, kun perään ei ehdi, ja odotetaan, että Joly on taas kentällä tekemässä yksin jotain. Se meidän syksyinen paikallaan seisova ylivoimakin olisi ollut luokkaa huvittava, jos olis kyyneliltä jotain nähnyt.

Ja on valmennustiimissä muitakin kuin päävalmentaja, mutta vastuun se silti kantaa.

Ei mua nyt siis sinänsä haittaa, jos olisi SaiPaan menossa, mutta aattelin tän verran sanoa.
Pike tuli Kerhoon viime kaudella tosi vaikeassa paikassa ja sai yhdessä valmennustiiminsä kanssa käännettyä selkeästi kurssia ylöspäin ja todella pienestä oli 6 sija kiinni. Toki muistaakseni runkosarjan lopulla tuli pientä pelillistä notkahdusta. Viime kaudella muistaakseni ainakin useampi pelaaja teki uusia piste-ennätyksiä, mutta tarkempaa tietoa ei ole tämän kauden osalta yleisesti yksilöistä kuinka paljon he ovat menneet eteenpäin Jolya lukuunottamatta. Suhteuttuna myös Kerhon pelaajabudjettiin, niin mielestäni Kerho on pärjännyt suhkot hyvin. Aika paljon loukkaantumisetkin on tuonut isoja haasteita kerholle tällä kaudella ja on ollut jopa vaikeuksia saada edes neljää täyttä ketjua kokoonpanoon. Uskallan tässä vaiheessa povata, että Maso Lehtosen johdolla tulee tulos olemaan paljon huonompi kuin Piken, mutta antaa pojan näyttää ensin. Ketä kerhon nuorissa on tällä hetkellä sen tason talentteja, että heiltä olisi ollut lupa odottaa kunnon läpimurtoa ja selkeää paikkaa vakikokoonpanossa ja Pike ei ole antanut heille kunnon mahdollisuutta? Se on selvä, että Saipassa on vaikea nähdä tällä hetkellä kenenkään koutsin onnistuvan merkittävän hyvin, mutta kuka vapaista koutseista olisi parempi vaihtoehto? Oletuksena, että Karri Kivi aiemmista huhuista huolimatta olisikaan Saipaan tulossa. Itselläni vapaista koutseista ei tule mieleen kuin Tommi Miettinen, mutta luulen, että hänellä voi olla aika paljon muita huokuttelevia vaihtoehtoja pöydällä.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Piken alaisuudessa Kerholla on ollut käytännössä kaksi, ehkä kolme, hyvää jaksoa. Viime kaudella vaihdoksen jälkeen älytön flow, jolloin kaikki, tai ainakin maalinteko, onnistui ja pallo lähti isosti pyörimään oikeaan suuntaan. Flow kantoi mihin kantoi ja loppukaudesta käyrä oli laskeva, pientä lohtua ja toivoa antoi säälikotipelin taistelu, joka kantoi tolppaan.

Tälle vuodelle joukkue oli huomattavasti enemmän Piken näköinen. Alkukauteen satsaus onnistui tuloksellisesti, mutta peli varsinaisesti oli jo silloin paskaa. Sittenhän se paska, varmasti osin loukkaantumisten johdosta, realisoitui ja kaikki raavitut pisteet olivat Jolyn henkilökohtaisten suoritusten varassa. Jakso ennen näitä viimeisimpiä tosipelejä, oli pelillisesti sellaista, jota olisi toivonut näkevän useammin. Harmillisesti sekin jakso jäi alle kymmeneen peliin. Ja jälleen, kun pitäisi varmistaa omissa käsissä oleva pudotuspelipaikka, pelin taso on tippunut ja esitys ailahtelee pelien sisälläkin merkittävästi.

Pike ei siis Kerholle ainakaan ollut missään tapauksessa lottovoitto. Jos kuitenkin ajattelen SaiPan tilannetta, niin en Pimeä dumaisi. Varmasti koulu Kerhossa on ollut kova ja realiteetit ihan eri tasolla kuin aiemmin. Jos Pike pystyy näistä ammentamaan lisää omaan työkalupakkiinsa ja kehittymään, niin voi olla, että jälki SaiPassa olisi hyvää. Vaatisi myös apuvalmentajaosastolle onnistuneita rekryjä.

Ja vaikka kuinka kritisoinkin, niin siitä arvostan, että pitää kiinni omasta filosofiastaan peluutuksessa ja pelin sisäisessä reagoinnissa. Mielestäni filosofia on väärä, mutta Pike ei poukkoile sen suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
HPK ollut niin paljon Jolyn repparissa, jotta olisivat ilman häntä siellä JYPin sijoilla. Ei tuo Pikkaraiselta ole juuri minkään tason näyttö.
Totta tämäkin, mutta suuren osan kaudesta Kerho on käsittääkseni pelannut vajailla hyökkäysketjuilla johtuen loukkaantumisista, sekä paikkaajien tasovajeesta.

Tiivistetään homma vaikka niin, että ei ole ollut helppoa olla tällä kaudella Kerhon päävalmentaja. Loukkaantumisia järkyttävä määrä, UTJ:lle kenkää..
 
Miekkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Piken alaisuudessa Kerholla on ollut käytännössä kaksi, ehkä kolme, hyvää jaksoa. Viime kaudella vaihdoksen jälkeen älytön flow, jolloin kaikki, tai ainakin maalinteko, onnistui ja pallo lähti isosti pyörimään oikeaan suuntaan. Flow kantoi mihin kantoi ja loppukaudesta käyrä oli laskeva, pientä lohtua ja toivoa antoi säälikotipelin taistelu, joka kantoi tolppaan.

Tälle vuodelle joukkue oli huomattavasti enemmän Piken näköinen. Alkukauteen satsaus onnistui tuloksellisesti, mutta peli varsinaisesti oli jo silloin paskaa. Sittenhän se paska, varmasti osin loukkaantumisten johdosta, realisoitui ja kaikki raavitut pisteet olivat Jolyn henkilökohtaisten suoritusten varassa. Jakso ennen näitä viimeisimpiä tosipelejä, oli pelillisesti sellaista, jota olisi toivonut näkevän useammin, harmillisesti sekin jakso jäi alle kymmeen peliin. Ja jälleen, kun pitäisi varmistaa omissa käsissä oleva pudotuspelipaikka, pelin taso on tippunut ja esitys ailahtelee pelien sisälläkin merkittävästi.

Pike ei siis Kerholle ainakaan ollut missään tapauksessa lottovoitto. Jos kuitenkin ajattelen SaiPan tilannetta, niin en Pimeä dumaisi. Varmasti koulu Kerhossa on ollut kova ja realiteetit ihan eri tasolla kuin aiemmin. Jos Pike pystyy näistä ammentamaan lisää omaan työkalupakkiinsa ja kehittymään, niin voi olla, että jälki SaiPassa olisi hyvää. Vaatisi myös apuvalmentajaosastolle onnistuneita rekryjä.

Ja vaikka kuinka kritisoinkin, niin siitä arvostan, että pitää kiinni omasta filosofiastaan peluutuksessa ja pelin sisäisessä reagoinnissa. Mielestäni filosofia on väärä, mutta Pike ei poukkoile sen suhteen.
Otan vertailuna myös Jalosen ja Pennasen aikakauteen, niin teillä tuli paljon potentiaalista talenttia omista junnuista ja kerho oli hyvässä maineessa pelaajien kehittäjänä, joka toi potentiaalisia läpimurron partaalla olevia pelaajia kerhoon edullisesti. Myönnettäköön samaan hengen vetoon, että minulla ei kuitenkaan ole syvää ja monipuolista ymmärrystä Kerhosta, mutta ilmeisesti kovanluokan talentteja ei ole läheskään samalla tavalla tyrkyllä, kuin mihin on totuttu viime vuosina? Varmasti myös Pikkarainen esikuntineen on tehnyt virheitä ja trendi on ollut tosiaan molempina Pikkaraisen kausilla loppua kohden laskeva.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Pike tuli Kerhoon viime kaudella tosi vaikeassa paikassa ja sai yhdessä valmennustiiminsä kanssa käännettyä selkeästi kurssia ylöspäin

Mähän en nyt sanonut, että Pike on ollut täysi paska. On tässä hänen valmennuskaudella hyviäkin vaiheita ollut, mutta ei se nyt vielä tarkoita, että hän on tehnyt täällä tosi hyvää työtä. Potkuja on aivan taatusti mietitty vakavasti viime keväästä lähtien. Lopulta se oli Toivola, joka sen kuulan otti otsaan, ja pelikin parani sen jälkeen tuloksellisesti. Tosin uskoisin, että pääasiassa siksi, että samoihin aikoihin tuli taivaanlahjana sisään Nikkilä, joka on aivan liigan tähtipakkeja, eikä tällaisiakaan vahvistuksia löydy näille altavastaajille kuin hyvin harvoin. Tälläkin kertaa taustalla täytyi olla todennäköisesti tämän oman kasvattimme omat intressit. Muutenhan tällaiset menee Tapparoihin, Ilveksiin, Kärppiin ja Hifkeihin.

Toki tässä olisi mielenkiintoista tietää, että mikä oli Toivolan ja Piken välinen suhde, ja millaisia näkemyseroja näillä oli. Ja toisaalta miten tähän soppaan vaikutti muut osapuolet, TJ Toivasen johdolla. Tiedossahan on, että Pike nyt ei suurta luottamusta kuitenkaan nauttinut ja hänen potkuja on viime kesästä asti ainakin ajateltu. Mikä se syy siihen oli? Tämä on aika vaikea tietää näin ulkopuolelta.

Tämän kauden joukkueen materiaali oli Kerholla kapea, mutta se lienee ollut sen hinta, että siellä on saatu Joly jatkamaan, sekä esim. Hietasta ja Mosesta sisään. Aukkoja on aina tämän budjetin joukkueessa muutenkin ja tällä kertaa ne oli selkeimmin sentteriosastolla. Näyttää olevan globaalistikin pulaa senttereistä. Mutta tätä se on vuodesta toiseen, altavastaajien rosterit ei pullistele ykköskorin äijiä, eikä myöskään niitä ykköskorin talentteja. Arvat on se juttu, mitä altavastaajat joutuu aika paljon raaputtelemaan. Pendon aikana oli vetovoimaa, Piken ilmeisesti ei. Toisaalta Kerhon mestarijoukkueen pakistossa olivat esim. Niemeläinen, Karjalainen ja Almari. En muista kyllä näiden kohdalla mitään talenttihehkutuksia sen kauden alusta.

Ei ne kehittymiset tarvi aina olla jotain suuria breikkauksia, vaan ylipäätään eteenpäin menemistä. Jos nyt kasvutarinoista puhutaan, niin tän kauden Kerhosta en valitettavasti löydä yhtään selkeää tasonnostajaa. Sen enempää nuorista kuin kokeneemmistakaan. Ehkä Liukas mennyt eteenpäin kokonaisuutena, mutta saanut pelata koko kauden Jolyn kanssa ykkösessä. Taantujia sen sijaan kyllä löytyy, vaikka Nurmi ja Janatuinen etunenässä. Tämä kertoo mun mielestä jotain valmennuksestakin.

Ehkä ton Eskil Woldin nyt vois nostaa parhaaksi esimerkiksi nuorten peluuttamattomuudesta. Ei ole paljon esittänyt, mutta ei ole kyllä saanut mahdollisuuksiakaan. Koko kauden istunut penkin päässä 6 minuutin peliaikakeskiarvolla, ja oliko nyt kaksi peliä koko kaudella, kun pelannut yli 10 min. Miksei sitten ole ollut Forssassa isoilla minuuteilla pelaamassa, jos kerran täällä ei haluta kehittyvän. Tuo penkillä koko kauden istuminen tuskin kehittää 20v ukkoa. Ei ole kuitenkaan mikään totaalihazardi ollut ja on esim. plusmiinus-tilastossa plussalla.

Sitä en tiedä tuleeko Maso Lehtosen aika olemaan millaista, mutta Piken lähtöön olen hyvin tyytyväinen, ja siihen ei Mason tulevat suoritukset vaikuta.
 
Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Eikös se legendaarinen Viktor Tihonov valmentanut lähes 80-vuotiaaksi asti ja ihan maajoukkuettakin vielä Tamin ikäisenä. Kyllä Saipa voisi vielä 3 vuoden pahvin leipoa Tamille. Eikai loppusopimuksen palkkaa tarvitse perikunnalle maksaa, jos valmentaja kuolee vanhuuteen kesken ottelun.
 
Bacon

Leivo ihan itte vaan Tamin kanssa sopimus ja elä sen mukaan.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Eikös se legendaarinen Viktor Tihonov valmentanut lähes 80-vuotiaaksi asti ja ihan maajoukkuettakin vielä Tamin ikäisenä. Kyllä Saipa voisi vielä 3 vuoden pahvin leipoa Tamille. Eikai loppusopimuksen palkkaa tarvitse perikunnalle maksaa, jos valmentaja kuolee vanhuuteen kesken ottelun.

Valmensi valmensi ja pyysi mm Lehterän Teroa mukaan Venäjän maajoukkueeseen. Ehkä olisi voinut muutamaa vuotta aiemmin poistua.

Itse tosissaan haluaisin nähdä Tamia vähän enemmän kiekon framilla, koska tämä on myös viihdettä ja pidän häntä viihdyttävänä ja katsoisin välillä mieluusti jonkun kaoottisen epä-akateemisen kiekkojargonin erätauoilla, kun jonkun kanki perseessä edistyneiden tilastoiden pohjalle selittävän tuoreen ex-pelaajan lärviä tai jotain nykyään pakollista diversiteetti naista.
 
Bruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori,Boston,Vaasa

Tamilla sairaus, ilmeisesti alzheimer jos Turkulaisten Hirvensalossa asuvien tuttujen diagnoosit pitävät paikkansa. Ei valmenna enää ikinä missään enää
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Tamilla sairaus, ilmeisesti alzheimer jos Turkulaisten Hirvensalossa asuvien tuttujen diagnoosit pitävät paikkansa. Ei valmenna enää ikinä missään enää

Tästä en ollut kuullut. Suuri harmi, äitimuorilla tuo sairaus, aivan karsea tauti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös