Liigan siirtohuhut kaudelle 2023–2024

  • 2 106 171
  • 6 107

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Rousekilla oli kaksi vuotta sitten sopimus Ilveksen kanssa, mutta NHL vei välistä. Miksi hän nyt siirtyisi Ilvekseen? Päässyt vammakauden jälkeen aika vahvaan vireeseen, on AHL-jenginsä toiseksi paras pistemies. Siirto Suomeen tuntuisi aika erikoiselta ratkaisulta, mutta otetaan toki innokkaasti vastaan jos niin hullusti kävisi.
Vahva tunne, että Rousekilla ei ole mitään saumaa päästä NHL:n. Pienikokoinen pelaaja, eikä tuo vire kuitenkaan kovin kummoinen ole, jos vertaa vaikka johonkin Maccelliin AHL:ssä. Toki voi olla sitkeämpi yrittämään paikkaa kirkkaissa valoissa, kuin joku Levtchi.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yllättävän vähän on tällä hetkellä liikkeellä näitä aina satavarmoja Ilves-huhuja. Ruohomaat, Jurmot ja ynnämuut tsekkisentterit ovat sen verran hataralla pohjalla jopa Ilves-huhuksi.

Arttu Pelli Ilvekseen lienee ainoa tällä hetkellä jossa on varmistetusti edes inasen uskottavuutta.
Könönen lienee myös kohtuullisen vahvalla pohjalla Savon Sanomien uutisoinnin myötä.

Pitkin talveahan on muualta tullut joitakin Ilvestä koskevia huhuja, joita kuitenkin Ilvesleirissä on epäilty (esim. Robert Leino) ja sittemmin osoittautuneet ankoiksi jatkosopimuksen julkistuksen myötä.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Vahva tunne, että Rousekilla ei ole mitään saumaa päästä NHL:n. Pienikokoinen pelaaja, eikä tuo vire kuitenkaan kovin kummoinen ole, jos vertaa vaikka johonkin Maccelliin AHL:ssä. Toki voi olla sitkeämpi yrittämään paikkaa kirkkaissa valoissa, kuin joku Levtchi.
Theo Fleury? Yli 1000 peliä, yli 1000 pistettä.
 

Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Henkilökohtaisesti en kyllä ota vakavasti enään yhtään Ilvesfoorumilta lähtöisin olevaa huhua, joskus 2020 tienoilla siellä vielä tuli skuuppeja "tietäjiltä", mutta enpä muista koska sieltä olisi viimeksi tullut ensimmäisenä tieto jostain pelaajasiirrosta. Kaiken maailman Shumakovia, Mingoiaa ja muuta sankaria muka lapannut sisään mutta vastaavasti Könösestä ei ollut kellään mitään hajua ennen Savon Sanomien uutista, ja hyvä niin. Onhan se hyvä etteivät nuo uutiset vuoda, ja toisaalta tuntuu että välillä sieltä vuodetaan ihan tahallaan väärää infoa. Ja kaiken kruunaa nuo kahden viestin käyttäjätilit jotka heittelevät omia huhujaan jotka alkavat sitten elää omaa elämäänsä. Eiköhän hampurilaissankarikin tuonne vielä tiensä löydä.
 

Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mingoia oli Aamulehden huhu.

Joo varmaan olikin, mutta tuostahan järjestettiin erään tietäjän toimesta pieni arvuutteluleikkikin. En tiedä sitten mikä oli totuus, oliko ankka vai oliko oikeasti lähellä soppari mutta kiusalliselta tuokin näyttää kun ei sitten Trevoria näkynyt.
 

Pervert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiitospaidat
Sinällään sopisi teemaan, Tapparalla ollut tapana hankkia näitä ex-Ässiä: Matushkin, Savinainen, Ojamäki, Kuusela, Zaborsky, Kärki, Sammalkangas, Dixon, Umicevic ja nyt vielä Leksa, jos siis toteutuu.
Ex-Sport. Köhköh...
 

Kukko

Jäsen
Ei ole siirto, mutta Seppälän+Puhakan huhuillaan jatkavan Tapparassa. Tappara.co.
Jossain määrin uskottava, koska muista seuroista ei ole kuultu huhua. Lisäksi Tapparalla on muutama jatko kassakaapissa, ihan virallisenkin tiedon mukaisesti.
 

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Suomi
Kaikkia ei välttämättä Ässätkään saa. Kärpät on mukana kilpailussa hyvästä Sveitsin liigan pelaajasta, joka on pelannut Ässissä.

Huhuan häntä Kärppiin.
Arttu Ruotsalaista siis huhuilin, ja hänestä Kärpät olikin kovasti kiinnostunut. Ei kuitenkaan ole tulossa Kärppiin.

Kertoo siis sen, kuinka kovan ykkössentterin Kärpät ensi kaudelle haluaa.
 

ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Arttu Ruotsalaista siis huhuilin, ja hänestä Kärpät olikin kovasti kiinnostunut. Ei kuitenkaan ole tulossa Kärppiin.

Kertoo siis sen, kuinka kovan ykkössentterin Kärpät ensi kaudelle haluaa.

Ihan ilman sarvia ja hampaita, niin tästä ei yllätytä edes Kurikassa. Ruotsalaisella ei minkäänlaista järkeä tulla Liigaan takaisin, kun saa enemmän nettona käteen ulkomailla, kun mitä täällä maksettaisiin edes bruttona. Eikä hänellä nyt niin huono kausi ole ollut, että täältä pitäisi vauhtia tulla ottamaan.
 

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
Ihan ilman sarvia ja hampaita, niin tästä ei yllätytä edes Kurikassa. Ruotsalaisella ei minkäänlaista järkeä tulla Liigaan takaisin, kun saa enemmän nettona käteen ulkomailla, kun mitä täällä maksettaisiin edes bruttona. Eikä hänellä nyt niin huono kausi ole ollut, että täältä pitäisi vauhtia tulla ottamaan.
Mitäpä jos Kärpät olikin innostunut tarjouskilpailuun, ja Artulla oli pöydällä 1M lappu. Saako nettona Sveitsissä saman verran? No joo, vitsi vitsi. Ruotsalainen olisi ollut juuri sitä, mitä Kärpät kaipaa, mutta aivan liian hyvä.
 

repalefarkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
per aspera ad astra
Mitäpä jos Kärpät olikin innostunut tarjouskilpailuun, ja Artulla oli pöydällä 1M lappu. Saako nettona Sveitsissä saman verran? No joo, vitsi vitsi. Ruotsalainen olisi ollut juuri sitä, mitä Kärpät kaipaa, mutta aivan liian hyvä.
Ruotsalainen olisi myös juuri sitä mitä Ilves ensi kaudella kaipaa. Haluan ainakin uskoa että Are valitsee seuraavaksi liigaseurakseen Ilveksen kunnes aika joskus koittaa. Ihana pelaaja!
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Just luin tänään jonkun oppaan saada netissä/somessa viesti perille: toista, toista, toista, toista, yritä olla asiallinen ja toista, toista.

Siispä toistan: Ei ole mitään huhua olemassa Komarovista Tapparaan. Tai on, joku random twitteristi joka ilmeisesti kuunteli Tapparan lähetyksen, tai kuuli juttuja lähetyksestä, jossa Tappara-tyyppien vieraana oli Leo Komarov, lauantaisen CHL-finaalin vastustajan Luulajan pelaaja, ja siinä keskusteltiin finaaliodotuksista. Lisäksi haastattelija (Tuukka Mäntylä) vitsaili vanhalle kaverilleen Komaroville, että tämän isä, joka ei ole menossa katsomaan poikansa finaalipeliä, on nähty viime aikoina Tapparan peleissä katkarapuosastolla, että taitaa iskä viihtyä vaan komeissa halleissa. Tämä CHL-pelin tiimoilta käyty jutustelu ei ole siirtohuhu.
Jotain vastaavaa toivoin/uskoin. Yksi ehdottomia suosikkipelaajia Ilveksen ulkopuolella suomalaispelaajista ja kyllä vituttaisi naapurissa pelatessaan.
 

Harppuuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders/Kraken ja Doro Wierer
Ipa saa laittaa toisen joukkueen liigaan, on sinne sen verran menos porukkaa.
Liigalisenssi hakemus vain vetämään.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ipa saa laittaa toisen joukkueen liigaan, on sinne sen verran menos porukkaa.
Liigalisenssi hakemus vain vetämään.
Keitä nämä kaikki huhutut on? Pistä tännekin tiedoksi, koska Ilves-leirissä huhuja liikkuu harvinaisen vähän. Pelliä ja Könöstä on huhuiltu, sen päälle lähinnä epämääräistä joku pirun kova sentteri on saatava Konnan tilalle -tyyppistä juttua.

Ärsyttävän vähän on kuulunut nimistä mitään, vaikka kaksi tärkeää sentterin tonttia on ensi kaudelle auki. Kontiolan siirtyminen Ipaan oli kaksi vuotta sitten julkinen salaisuus jo kauan ennen julkistusta, mutta tällä kertaa on ollut hiljaista Kontiolan ja Sebökin tilalle tulevien suhteen.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pistä tännekin tiedoksi, koska Ilves-leirissä huhuja liikkuu harvinaisen vähän.
Pahoittelut viestin lainaamisesta, ettei ole antaa sinulle Ilves-huhuja, mutta tästä tulikin idea koota huhut yhteen ja vähän katsoa miltä se oma joukkue näyttääkin.

Lukko

xxx-Mattila-Repo
Fontaine-Pa.Westerholm-Po.Westerholm
Nyman-Somppi-xxx
Ikonen-Kainulainen-xxx

Almari-yyy
Reunanen-Piipponen
yyy-Ervasti

Lebedeff

zzz

Tummennetut ovat huhuja ja oikeastaan niin varmoja kuin mahdollista voi olla.

Mites muilla joukkueilla?
 

Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mites muilla joukkueilla?
Ilves

Suomi - X - Ikonen
X - X - Räty
Mäntykivi - Tikka - Nyman
Könönen - Virtanen - Päkkilä
Bau, Kos, Ruokonen

Parikka - Lancaster
X - Pelli
Aho
- Latvala
Salmela

X
Malek

Uskoisin, että tässä ollaan aika lähellä miltä Ilveksen porukka näyttää huhujen kanssa tällä hetkellä.

Tummennettuihin Ikoseen ja Rätyyn, uskon molempien saavan NHL-sopimuksen, Ikonen aika 50/50, mutta Räty 99 %, varaus umpeutuu käsittääkseni kesällä Rädyllä. Nyman aika siinä "kinthaalla", mutta tehdessään NHL-sopimuksen uskon(toivon) Nymanin vielä palaavan Ilvekseen.

Tikalla on optio, joka toivottavasti saadaan lunastettua. Könönen Savon Sanomien huhu. Kosilla optio, toivon jatkoa, mutta samalla uralle tekisi varmaan hyvää isompi rooli pienemmässä seurassa. Ruokosella ensi kaudesta sopimus, mutta ymmärtääkseni Kerhoon ollaan viemässä jo ensi kaudeksi. Pelli taitaa olla Hämeen Sanomien ja IS:n huhu. Aholla Tikan tavoin optio lunastamatta, ottanut isoja kehitysaskeleita tällä kaudella, toivottavasti jatkaa ensi kauden Ilveksessä.

Tuohon päälle on vielä junnusoppareita.
 

Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Tyhmä kysymys voi olla, mutta: Miten te seuraatte sitä, että kuka on alkanut seuraamaan Instassa? Voinko nyt ottaa jonkun henkilön x ja jollain tavalla katsoa kuka häntä on alkanut seuraamaan viimeisen viikon kuluessa, erotuksena niihin 5000:een seuraajaan jotka ovat alkaneet seuraamaan joskus vuosi sitten.
 

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Tyhmä kysymys voi olla, mutta: Miten te seuraatte sitä, että kuka on alkanut seuraamaan Instassa? Voinko nyt ottaa jonkun henkilön x ja jollain tavalla katsoa kuka häntä on alkanut seuraamaan viimeisen viikon kuluessa, erotuksena niihin 5000:een seuraajaan jotka ovat alkaneet seuraamaan joskus vuosi sitten.
Kun Instagramissa menee katsomaan kenen tahansa seuraajalistaa niin uusimmat seuraajat näkyvät listassa ensimmäisinä.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pahoittelut viestin lainaamisesta, ettei ole antaa sinulle Ilves-huhuja, mutta tästä tulikin idea koota huhut yhteen ja vähän katsoa miltä se oma joukkue näyttääkin.

Lukko

xxx-Mattila-Repo
Fontaine-Pa.Westerholm-Po.Westerholm
Nyman-Somppi-xxx
Ikonen-Kainulainen-xxx

Almari-yyy
Reunanen-Piipponen
yyy-Ervasti

Lebedeff

zzz

Tummennetut ovat huhuja ja oikeastaan niin varmoja kuin mahdollista voi olla.

Mites muilla joukkueilla?
Lukon joukkue vaikuttaa paperilla hemmetin kovalta ja hyvin roolitetulta. Ruotsalaisveljesten myötä kärkiketjujen sentteriasiatkin ovat kunnossa, koska Mattila jatkaa. Siinä on Ilveksen suurin puute, kaksi tärkeää sentterin paikkaa on auki.

Jatkuvuutta joukkueessa on, mutta sentterit ja ykkösmaalivahti vielä aivan auki. Langhamerin jatkosopimus olisi iso juttu. Hänellä on aikalailla viimeiset vuodet lähteä tavoittelemaan NHL-unelmaa. Jos tänä kesänä ei tule ison veden taakse sopimusta, saattaisi pidemmätkin jatkot Ilvekseen olla mahdollista.

Pellin mahdollinen tulo on Ilvekselle loistava juttu. Paitsi jos käy peetroseppälät. Lancaster-Pelli -kaksikon kanssa ylivoimaa olisi kiva pyöritellä. Eiköhän tuonne puolustukseen tule myös joku uusi ulkomaalainen vielä. Tällä kaudella Koskela on oppinut, että puolustus pitää tankata piripintaan saakka. Tämän kauden puolustus on sopiva mittari siihen mitä pitää olla.

NHL-peikko leijuu jälleen Ilveksen yllä, kuten palstaveljen yllä laatimasta hahmotelmasta näkyy. Ilmeisesti myös Mäntykiven varaus on umpeutumassa, ei sitä tiedä vaikka sinnekin tipahtaisi vielä sopimusta nenän eteen. Jos näin kävisi, tulisi varmaankin laina Ilvekseen kysymykseen.

@Yabada :n hahmotelmaan vielä sellainen huomio, että näinköhän Könönen tulee Ilvekseen nelosketjuun. Ketjujen numeroinnista voi toki olla montaa mieltä, mutta itse veikkaan pelipaikan löytyvän kolmosesta Tikan vitjasta. Siis Tommi "EHT" Tikan, tuon viime kesän parhaan sarjan sisäisen ryöstön rinnalta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös