Mainos

Liigan siirtohuhut kaudelle 2023–2024

  • 2 162 245
  • 6 110

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Lindbohm olisi sellainen nice to have -pakki mutta mihinkään tarjouskilpailuun en hänen tyyppisestä puolustavasta puolustajasta lähtisi. Selvästikään ei ole mitään isompaa kipinää Liigaan palata, niin pelatkoon muualla. Lisäksi kun näihin kiinnitetään iso raha, niin se nostaa odotuksia pilviin, eikä tuollaisen oman maalin suojelijan ole helppo niitä täyttää. Tuo saattaa vaikuttaa myös pelisuoritukseen jos pelaaja itsekin odottaa itseltään paljon ja yrittää temppuja joita ei kuitenkaan kunnolla osaa. Hyvänä esimerkkinä vaikka Pekka Saravon paluu 2009 tai Jokipakan viime kausi naapurissa. Tapparalla on jo Lindbohmin light-versio Vittasmäki kokoonpanossa, lisäksi oman alueen luudat Manninen ja Ahlroth. Rightin pakkia tuo enemmän huutaisi ja aika hyvän saisi varmasti sillä rahalla mikä Linbohmiin on varattuna.
Naulan kantaan. Lindbohm saattaa Liigaan palatessaan osoittautua lopulta sellaiseksi rikkaan miehen vittasmäeksi tai joonasjärviseksi, kaikella kunnioituksella herroja kohtaan. Lindbohm on myös sen verran kokonaisvaltaisempi, että oikea paikka on rahakkaammissa sarjoissa. Mies on parhaassa peli-iässä ja MM-tasoa, vaikka nyt viimeksi putosikin kisajoukkueesta.

Noista saksalaisjengeistä Munchen näyttää ehkä potentiaalisemmalle. Tarjolla on Söderholmin ja Kangasalustan kotimaista, mutta laadukasta valmennusta. Adlerissa on puolestaan jo Jokipakan, Holzerin ja Reulin kaltaisia kolosseja rosterissa.
 
Viimeksi muokattu:

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Eikö Ilves huoli sitten, vai miksi se ei ole vaihtoehto?

Ilveksen mahdollisuus voittaa Mestaruus Kontiolan kanssa on käytännössä 15% luokkaa. Vaikka paperilla Ilves ei merkittävästi ole muuttunut niin Kontiola olisi enempi riippakivi Ilvekselle kun vahvistus.
 

Trick9

Jäsen
Suosikkijoukkue
-..'
Eikö Ilves huoli sitten, vai miksi se ei ole vaihtoehto?
Uuden joukkueen kasaamisessa panostettiin pelaajien urheilullisuuteen. Kontiola näinä päivinä on urheilullisuuden irvikuva.

Yllättävää jos saa Tapparasta sopimustarjouksen kun asenne on tuota luokkaa. Itse enemmän epäilisin että mikäli pelihaluja on niin paluu Kerhoon voisi olla win-win molemmille.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
JYP ja tukka-Jukka. Match made in heaven? Ehkä.

Veikkaan kuitenkin Tapparaa. Ihan vain siksi, että Ilves-leiriä harmittaisi. Ja kyllähän se vähän söisi, jos Konna nostaisi kannun kuitenkin Tapparan paidassa.

Näinhän se menee. Worst case scenario.

Kontiolan kesämökki on väärässä suunnassa Jyväskylään nähden. Ehkä ennemmin se Hämeenlinna.

Tapparaan voi tulla varasentteriksi marraskuussa 2 viikon pätkäsopimuksella. Ja sitten katellaan onko tarvetta loppukaudeksi asti.
 
Viimeksi muokattu:

#J81#

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Haluaa voittaa mestaruuden.

Jee. Kannattaako Ilveksen lähteä sitten koko sarjaa edes pelaamaan...

Uuden joukkueen kasaamisessa panostettiin pelaajien urheilullisuuteen. Kontiola näinä päivinä on urheilullisuuden irvikuva.

Jep. Tätä vähän hainkin kysymyksellä, että ei taida kelvata. Vahva tunne että Konna kelpuuttaisi Ilveksen kyllä...
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mitä nämä muut edut ovat, mitä Tappara voi tarjota? Mustamakkara ja Nokia Areena?

Saa vaikka lapsen suomalaiseen kouluun.

Tai saa vaikka poikansa Tapparan juniorisysteemiin, joka miellytti esim Carter Camperia.

Onhan niitä syitä vaikka mitä jotka ajaa rahan edelle joissain tapauksissa.
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saa vaikka lapsen suomalaiseen kouluun.

Tai saa vaikka poikansa Tapparan juniorisysteemiin, joka miellytti esim Carter Camperia.

Onhan niitä syitä vaikka mitä jotka ajaa rahan edelle joissain tapauksissa.

Lapsi on n. 2 v. Ja hän on tyttö. Kouluvuosiin on siis aikaa. Ja jos tytär haluaa lätkää pelata, HIFK tarjonnee siihen paremmat mahdollisuudet kuin Tappara. Mutta ei ole HIFK:honkaan ollut vielä tulossa, vaikka on kasvattajaseurakin.

Raha ei välttämättä tälläkään hetkellä ole se kaikkein suurin motivaattori, kun Lindbohm seuravalintansa tekee.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Saa vaikka lapsen suomalaiseen kouluun.

Tai saa vaikka poikansa Tapparan juniorisysteemiin, joka miellytti esim Carter Camperia.

Onhan niitä syitä vaikka mitä jotka ajaa rahan edelle joissain tapauksissa.

Näin on, tunnen duunista esim pari tyyppiä, jotka muuttivat lähi-idästä selvästi isomman rahan luota takaisin Suomeen juuri tuon lasten koulun sekä heidän näkökulmansa kautta. Ei voi vähätellä tälläisten asioiden tärkeyttä monille. Katsotaan, toivottavasti tulisi Suomeen - liigaan mielellään kaipaa hänen tasoisia pelaajia.

Sama Komarovista, toivottavasti valitsee liigan.
 

#28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves (Ässät & Hifk)
Vai että Tapparaan tullaan jotta saadaan lapsi Tapparan junioreihin. Tämä oli naurunpyrskähdyksen arvoinen. Huomaa että on melkein hellekeli taas, pitäkäähän lippikset päässä niin ei auringonpistos yllätä!
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
No oma mutu että 300k voisi Tappara tarjota ottaen huomioon pelaajan tason ja budjetin. Jos Dellistä saisi 400-500k niin ei tuossa ihan liikaa eroa ole ottaen muut edut Tapparan puoleen.
Niin siis sulla ei ollut mitään havaintoa Tapparan tarjouksesta eikä ulkomailta tulleista tarjouksista? Siitä huolimatta väitit, että Tappara tarjoaa kilpailukykyistä sopimusta Euroopankin mittakaavassa. Ihan yhtä hyvin voisi väittää, että ulkomailla maksetaan kolminkertainen palkka (200k vs 600k).
 

PorinPoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin siis sulla ei ollut mitään havaintoa Tapparan tarjouksesta eikä ulkomailta tulleista tarjouksista? Siitä huolimatta väitit, että Tappara tarjoaa kilpailukykyistä sopimusta Euroopankin mittakaavassa. Ihan yhtä hyvin voisi väittää, että ulkomailla maksetaan kolminkertainen palkka (200k vs 600k).
Mutu perustuu siihen kuinka paljon Tapparalla olisi varaa tarjota tuon tason pelaajasta.
 

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kontiola haluaisi edelleen lopettaa uransa oranssit böxyt päällä. Lopetus päätös oli aikainen. Se on Tappara tai uran lopetus..
Mielenkiinnolla odotan tämän saagan päätöstä. Punakone kirjoitti Ilveksen foorumilla seuraavaa liittyen Kontiolan valmennuspestiin (30.6. lähetetty viesti):
"Tappara kyllä teki tarjouksen mutta Konna ei halunnut sitä hyväksyä kun ei halunnut Ilveksen faneja pettää näistä hyvistä vuosista mitä koki meillä."

Ja kyseinen henkilöllä taitaa olla 100% osumaprosentti niissä asioissa, joihin on jotain todennut. Joistain ei ole ollut tietoinen (esimerkiksi Järventien sopimus SaiPaan), mutta huteja ei ole tainnut tulla yhtään.
 

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mutu perustuu siihen kuinka paljon Tapparalla olisi varaa tarjota tuon tason pelaajasta.
Kyllähän Ilvekselläkin olisi varaa tarjota vaikka miljoona euroa pelaajalle, mutta varallisuus johonkin ei tarkoita sitä, ettäkö se tehtäisiin. Ei Lindbohmille kannattaisi mielestäni ikinä tarjota 300te, jos haluaa pitää hyvän hintalaatusuhteen. Ehkä Tappara voisi hieman "ylihintaa" maksaa ja tarjota tuon, mutta mielestäni kaikki tuon yli menevä on jo ihan epärealistista haihattelua.
 

Hewu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Liiga
Tälläinen peluri ruvennut seuramaan Tapparaa Instassa:


Nuori peluri, joka ei ole tehnyt juurikaan tehoja. Kokoa kyllä löytyy.
 

Wondermike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tälläinen peluri ruvennut seuramaan Tapparaa Instassa:


Nuori peluri, joka ei ole tehnyt juurikaan tehoja. Kokoa kyllä löytyy.

En kyllä keksi mitään käyttöä.
Nuori isokokoinen kaveri, joka ollut junnuissa Ok mutta aikuisissa läpimurto tekemättä.
Liian vanha junnuihin ja LeKille kävi miten kävi.

JOS tulisi niin toimistolla kyllä tiedetään jotain, mitä kukaan muu ei tiedä.
Toisaalta Tuomenoksa on aika velho vetämään kaneja hatusta.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
En kyllä keksi mitään käyttöä.
Nuori isokokoinen kaveri, joka ollut junnuissa Ok mutta aikuisissa läpimurto tekemättä.
Liian vanha junnuihin ja LeKille kävi miten kävi.

JOS tulisi niin toimistolla kyllä tiedetään jotain, mitä kukaan muu ei tiedä.
Toisaalta Tuomenoksa on aika velho vetämään kaneja hatusta.
Muzikilta reippaasti otteluita nähneenä sanoisin, että olisi kaikki eväät kehittyä liigatasolla vähintään middle 6:n solidiksi power forwardiksi.

EDIT: siis sellainen 15+10 kaudessa tekevä keskiketjujen voimahyökkääjä. Eipä tuo vuoden ikäerolla oleva Granathkaan ollut juuri mitään SHL:ssä aikaan saanut, mutta hyvin sujahti roolipelaajaksi Tapparaan.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Komarov oli haastiksessa maininnut, että Liigan seurojen sisällä on tuttuja ja täten useampia keskusteluväyliä on auki. Matkustus Luulajasta oli myös perheelliselle miehelle raskasta, joten Liigassa vaihtoehtojakin voi rajata.

Mikkeli on aika kaukana idässä, IFK luonnollisesti oli kiinnostunut mutta rahan suhde rooliin ei riitä. Ässillä on varmasti kiinnostusta ja kirstussakin vielä jotain jäljellä, maantieteellisesti lähellä montaa pelipaikkakuntaa. Leksan vaimo porilainen ja täällä myöskin siten sukulaisia.

Jännä nähdä, mihin Leksa menee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös