Ja Jukureiden fanit myösMiska Siikosen mukaan
Olli Jokinen ja Niko Huuhtanen > Kitinäkerho
Miska Siikosen mukaan
Olli Jokinen ja Niko Huuhtanen > Kitinäkerho
Osasto 41 kasaa kovia nimiä kevättä varten!Ja Jukureiden fanit myös
Härskisti ostellaan jo muiden joukkueiden faneja kevääksi omaan leiriin. Suomalaisen kannattajakulttuurin edelläkävijät.Osasto 41 kasaa kovia nimiä kevättä varten!
Aivan satavarmasti trolli huhun ajankohtakin huomioiden. Toki siellä varmasti joku vahvistus on vielä tillulla hakusessa niinkuin sanoitkin.Tapparan foorumilla huhuillaan että Ilves olisi julkaisemassa lähiaikoina uuden "ison sopimuksen". Tiedä sitten onko tämäkin huhu alunperin siltä prisman myyjältä, mutta kyllä Ipaan on odotettavissa lähiaikoina uutta ukkoa.
Tuulolan ja Sebokin voikin sitten tulla kuka tahansa hakemaan pois jos vain jollekkin kelpaa.
Siinä missä Tapparan saa Levtchin kohdalla oivan aseen loppukaudeksi, pitää sen myös olla pettymys, että mies tulee häntä koipien välissä muutaman kuukauden jälkeen takaisin.
Miten joku nevöhööd Sampo Ranta tai toinen tapparalainen, NHL:n huonommaksi haukuttu, Joona Luoto ovat pelanneet enemmän otteluita tarunhohtoisessa kuin Liigan paras Levtchi. Miettikääpä sitä sanoi jo Saukkone.
Niin ja mieti, että Michael Joly, Simon Hjalmarsson ja Axel Holmström vaikkapa eivät ole pelanneet matsin matsia NHL:ssä. Silti joku jaksaa tollasista turhakkeista tässä Liigassa innostua. Mietitäänpä nyt kaikki sitä sitten saatana.
Mailat on kuulemma nähty Porin lentokentällä.Sidney Crosby on pelannut NHL:ssä eikä ole vieläkään tullut maitojunalla viemään Ässiä pudotuspeleihin.
Rivien välistä jos lukee niin tuskin John Quenneville, koska Svensson nostaa hänen uuden kohteensa erikseen agendalle. Olisi hupaisaa laittaa sama juttu kahtena eri ranskalaisena viivana.Sillyrummet: ✓ Tvillingarna till ny klubb ✓ Vrana inte utesluten i SHL ✓ De vill ha Miele
Det är nu mindre än två veckor kvar till säsongens transferfönster stänger i Sverige. I vissa länder, Tjeckien exempelvis har fönstret redan slagit igen. Klubbarna jobbar lika mycket med befintlig trupp, som med nästa säsongs trupp. I sillyrummet denna vecka kan ni bland annat läsa: ✓...www.expressen.se
Kuka tulossa Suomeen?
Olisiko kuvassa vasemmalla oleva Robin Norell?Sillyrummet: ✓ Tvillingarna till ny klubb ✓ Vrana inte utesluten i SHL ✓ De vill ha Miele
Det är nu mindre än två veckor kvar till säsongens transferfönster stänger i Sverige. I vissa länder, Tjeckien exempelvis har fönstret redan slagit igen. Klubbarna jobbar lika mycket med befintlig trupp, som med nästa säsongs trupp. I sillyrummet denna vecka kan ni bland annat läsa: ✓...www.expressen.se
Kuka tulossa Suomeen?
Jumalauta on jätkällä hyvä naama tunnistaminen! En saanut mieleen lainkaan tosta kuvasta, kuka kaveri on.Olisiko kuvassa vasemmalla oleva Robin Norell?
Myös Svenssonin tviitti artikkelista vahvistaa, että kyseessä olisi Oskarshamnin pelaaja:Eiköhän siis ole juurikin Norell kyseessä.
Ja ruotsalainen valmentaja tulossa, joten kaiken sujuessa jatko ensi kaudellakin voisi olla mieluisa vaihtoehto. Ja toki Tampereelta löytää tarvittaessa varmaan sen uuden muijankin.Kaverihan on näköjään Davidssonin veljesten kanssa Djurgårdenin poikia samoilta ajoilta. Tappara etsii pakkia ja tässä olisi juttuseuraa veljeksille.
Voitteko antaa meille muillekkin jotain almuja?Kaverihan on näköjään Davidssonin veljesten kanssa Djurgårdenin poikia samoilta ajoilta. Tappara etsii pakkia ja tässä olisi juttuseuraa veljeksille.
Saitte jo Bloodin!Voitteko antaa meille muillekkin jotain almuja?
Voitteko antaa meille muillekkin jotain almuja?
Vaikka ei etsi, niin sinne mies siirtyy.Norell on jo pitkään seurustellut vaasalaisen naisen kanssa, joten tänne päin on ainakin kontakteja. Tosin Sport tuskin pakkia etsii.
Voitteko antaa meille muillekkin jotain almuja?
Asennevamman ja surkean treenaamisen takia kenkää Ruotsista. Välttäisin tämän kortin.John Quenneville lämnar Leksand
John Quennevilles sejour i Leksand blev ingen succé. Nu går parterna skilda vägar. – Ett ömsesidigt beslut, säger Leksands general manager Thomas Johansson.www.aftonbladet.se
Ottaisin
Eiköhän Suomen sopimus lasketa isoksi sopimukseksi eikä trolliksi :)Aivan satavarmasti trolli huhun ajankohtakin huomioiden. Toki siellä varmasti joku vahvistus on vielä tillulla hakusessa niinkuin sanoitkin.