Ilmoitukset

Nimimerkki FASlapsi on saanut kahden viikon pelikiellon Jesse Puljujärven ketjuun ilmestyneen offtopicin, provosoinnin ja flametuksen vuoksi. Aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Nmimerkki Rambokala syyllistyi samassa ketjussa jatkuvaan aggressiiviseen käytökseen ja hänet on passitettu viikoksi rauhoittumaan.

Nimimerkki Wizzö on ansainnut lauantaiaamuyön sisällöttömästä spämmistään kahden viikon kirjoitustauon.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Salama15 pääsee viikon päästä kokeilemaan uudelleen, jos Trumpin ketjuun eksyisi pelkän nimittelyn ja sisällöttömän huutelun sijasta välillä vaikka jotain asiaakin.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Nynoamous jatkoi offtopicia ja turhaa vääntöä ketjunootin jälkeenkin, joten hän saa harjoitella viikon ajan luetun ymmärtämistä.

Sulje ilmoitus

Liigan siirtohuhut kaudelle 2018–2019

Viestiketju osiossa 'Liiga' , aloittajana sinnepäinsä, 23.11.2017 klo 01.03.

  1. Roger Moore Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura, sympatiat: KalPa
    Lainaus:
    Toki pitää suhteuttaa myös Liigan yleiseen tasoon nämä. Tietysti se IFK:n The Joukkue 1998 on varmasti liigahistorian kovin etenkin puolustuksen osalta, mutta jos tuonne Kärppiin nyt vielä Jussi Jokinen tulee niin voihan tuota yleisesti yhtenä kovimmista kuitenkin pitää. Ei nyt absoluuttisesti kovin, mutta yksi kovimmista.

    Ja toki Kärpillä on ollut kovia nippuja ainakin joskus kymmenen vuotta sitten Jalosen aikaan, mutta hankala niitä on verrata nykypäivään. Toki silloin joukkueessa oli esim. Janne Pesosen, Hannes Hyvösen, Michal Brosin, Jari Viuhkolan ja kumppaneiden tapaisia pelaajia jotka pelasivat SM-Liigassa ja Kärpissä ns. parhaassa peli-iässä, nykyään tuon statuksen pelaajat ovat lähtökohtaisesti jossain muualla. Joku Oskar Osala nyt menee ehkä statukseltaan saman kastiin noiden kanssa nykyjengistä.
     
    Euro71 ja Ikävänkantaja tykkäävät tästä.
  2. Roger Moore Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura, sympatiat: KalPa
    Lainaus:
    Joku muukin on ollut sitä mieltä mutta eihän tuolle ole mitään järkevää perustelua kukaan keksinyt. Olisi täydellinen omaan jalkaan ampuninen ja heikentäisi sen vähäisenkin kilpailun esim. Sveitsin ja Ruotsin seurojen kanssa, jos sitä kilpailua on siis nytkään edes ollut.

    Lainaus:
    Näinpä. Taisi Tapparakin olla varma mestari joskus kesällä 2017 ja marssivat ylivoimaiseen mestaruuteen. Eiku.
     
    Euro71 tykkää tästä.
  3. Karhunkulta Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät, Helsingin Jokerit
    Lainaus:
    Oli jo toisessakin ketjussa (tai sitten tässä, en muista) todettu, että tajuatko sinäkään mitä palkkakatto tämänlaisessa sarjassa meinaisi? Alettaisiin taistelemaan muiden, jopa DEL-liigan kanssa jostain Mestis-pelaajista, koska kaikki muut ympärillä tarjoaisivat huomattavasti parempaa palkkaa huippupelaajille. Palkkakatto kuuluu maailmanluokan sarjoihin, kun tasoerot meinaa ihan oikeasti revähtää käsiin. Liiga ei ole edes valovuoden päässä tällaisesta sarjasta.
     
    Leon, Euro71 & aurora borealis tykkäävät tästä.
  4. Matala Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät
    Lainaus:

    Joo Liiga ampuisi itseään jalkaan palkkakatolla. Palkkalattia olisi parempi, saataisiin heikoimmat joukkueet mestikseen
     
    sakkr, Wigfrid, Walkin ja 8 muuta tykkäävät tästä.
  5. Apheu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara
    Lainaus:
    No mitä ihmettä. Eikös viime vuonna tullut mestaruus parin vuoden tauon jälkeen? IFK-peli taisi mennä G7 eikä finaalikaan ollut läpihuutojuttu. Kärppien johto myös sarjassa on kaventunut. Kova vääntö tulee Kärpille vielä kannusta. Nyt on mestaruuspaineet heillä, kun eivät voi möhliä tuolla rosterillä. Äkkiä voi käydäkin kylmät.
     
    Euro71 tykkää tästä.
  6. tonz@ Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa, Jokerit, NHL:n suomalaiset
    Lainaus:
    Tämä on kyllä parempi idea, mennään tällä!
     
  7. Karhunkulta Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät, Helsingin Jokerit
    Lainaus:
    Itse sytyin myös tuolle lainaamasi viedtin ehdotukselle! Tässä olisi järkeä!
     
  8. Boogy Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    Mitä jos vain muilutetaan Kärpät itärajan yli Jokereiden seuraksi?
     
    Euro71 tykkää tästä.
  9. Matala Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät
    Lainaus:
    Kärppien budjetti 3m on aika pieni, kun Sveitsin suurseuroilla on triplasti suurempi. Miten luulisit käyvän, jos Liigassa saisi pelata max 2m budjetilla?
     
    Euro71 tykkää tästä.
  10. AaTee Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    lunettes couleurs
    Liigaan minimi 2,8 miljoonan budjetti, loput mestikseen.
     
    FASlapsi, ElManazer, 1971 ja 7 muuta tykkäävät tästä.
  11. theZ Jäsen

    Lainaus:
    Keskustelu tästä kuuluisi ennemminkin jonkun muun otsikon alle, mutta joo Liiga kusisi vaan omaan pesäänsä jollain palkkakatoilla. DEL:n kanssa itse asiassa ei enää edes rahalla kilpailla. Huhtala ja Lehtivuorikin olisivat kelvanneet jokaiseen liigajoukkueeseen mutta ei täällä pystytty kilpailemaan Mannheimin kanssa. Esim. Red Bull München ja niiden vanavedessä monet muut Saksan suurseurat maksavat sellaisia palkkioita, että liigaseurat jäävät nuolemaan näppejään. Useampi saksalaispelaajakin tienaa 200k. Nettona. Urheilullisuus on Liigan valtti Saksaan verratuna, mutta koko ajan sielläkin mennään entistä enemmän ammattimaisempaan suuntaan pöhöttyneen kanukkimafiameiningin sijaan ja enää kaikki kanukit eivät tosiaankaan mene sinne jäähdyttelemään. Ei ole mitenkään kaukaa haettu skenaario, että DEL painelee Liigasta ohi kaikessa hiljaisuudessa yllättävänkin nopeasti. Joku teennäinen palkkakatto Liigassa edistäisi vaan asiaa.
     
    Killeri, disco-stu, Euro71 ja yksi muu tykkäävät tästä.
  12. Euro71 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
    On-topic: Jos Kärpät tosiaan pitää huomenna tiedotustilaisuuden, niin ajoitus on poikkeuksellinen. Jos kyseessä on pelaaja, niin vielä poikkeuksellisempaa, ainakin Kärppä-osiossa muisteltiin, että edellisen kerran vastaaava on järjestetty Junnon väistyessä. Äkikseltään voisi ajatella, että tuollaisen tilaisuuden aiheena olisi joku vakava tulosvaroitus tai täysin poikkeuksellinen yhteistyökumppani tai jotain. Jos jotain pelaajaa varten järjestetään poikkeuksellisesti tiedotustilaisuus, ja poikkeukselliseen aikaan, niin luulisi, että pelaajakin sitten olisi poikkeuksellinen.

    Offtopic:

    Lainaus:
    Samaa mieltä, jos siis suhteutetaan kulloisenkin kauden tasoon. Justiinsa tuossa muutama päivä sitten hehkuttelin S. Ahon Kärpille mestaruuden ratkaisseella maalilla ja mietin, että miten siitä voi olla niin vähän aikaa, kun tuntuu, että kentällä olleet pelaajat on jo ikuisuuden ehtineet olla muissa sarjoissa: Aho itse, Jormakka, Donskoi, Kemppainen, Nutivaara, Manninen, ... Ja kuten tuossa @Roger Moore toteaa, niin kyllä esim Jalosen aikaan Kärpillä oli melkoisia huippunippuja niille kausille.
     
  13. Smitty#41 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lahen Pelicans, Dallas Stars
    Lainaus:
    Näiden kahden jengin välillä on toki sellainen pieni ero että Jokerit ei ollut pelillisesti "liian ylivoimanen" kotimaiseen liigaan sitten ihan 2000-luvun alkuvuosien. Taisivat esim. jäähyväiskaudellaan Liigassa pudota Kerholle sääleissä, vaikka lähtivät tuohon sarjaan selvänä ennakkosuosikkina. HPK:ta valmensi muuten tuolloin Pasi Arvonen.
     
    Useful Idiot tykkää tästä.
  14. Vaara Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät
    Lainaus:
    No jaa. Palkkakatto voisi olla vaikka 4 miljoonaa kaudessa näin alkuun. Sopii meille. Tai sitten vaan jos muut seurat yrittäisivät parantaa toimintaansa. Täällä alkaa olla jo tylsää pikkuhiljaa, on vain TPS, Tappara ja HIFK seurana.
     
  15. Useful Idiot Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HPK
    Lainaus:
    Se on juurikin näin.

    Jokerit nyt muutenkin oli aina hieman sellainen naureskelun ja ivailun aihe, joskin kolikon kääntöpuolena omalla tavallaan rakastettu ja tunteita herättävä seura. Isolla rahalla keskinkertaisuutta ja seilaamista vailla päätä ja häntää, samalla kun otetaan kierros kierrokselta "pikkuseuroilta" kuokkaan, vaikka oikeasti pitäisi olla budjetin kanssa kotimaisen kiekon innovaattori ja lähtökohtaisesti pitäisi olla päällä jatkuva dynastia.

    Tämän ajan Kärpät on nyt tuolla saralla uskottavampi, perinteisempi ja vaarallisempi joukkue. Eipä siellä totaalista sukeltamista ole luultavasti lähikausina tiedossa (koputan puuta) mutta tämä kun saattoi Jokereilla olla aina täysin mahdollista. Rikkauksista ryysyihin.

    Tämähän ei tarkoita, että Jokereita erityisesti vihaisin. Päinvastoin. Vaikka Narrit KHL:ssä ei kiinnosta pätkän vertaa, ottaisin heidät Liigaan takaisin ihan koska tahansa, ihan jo pelkästään HIFK:n takia, mutta tuo onkin sitten jo eri ketjun kamaa.

    Summa summarum: Jos tuon pienen pätkän unohtaa, niin eipä se Jokerit mikään totaalinen dominaattori ole oikeastaan koskaan ollut.
     
  16. Wiltord Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Kummaksuin vain kun täällä puhuttiin, että Salminen olisi heti IFK:n ykköshyökkääjä, vaikka joukkueessa takoo kovemmilla pistetahdeilla laitureita ja juurikin esimerkiksi Kangasniemi tekee 28 peliin 20 maalia.

    Salminen on hyvä pelaaja, mutta ei mikään automaattinen ykköstykki kun siirtyt "suurseuraan". IFK ei tosin suurseura menestykseltään nyt ole, mutta pointtina se, ettei paikka kärkilaiturina ole selviö.

    Pelaa kuitenkin ykkösylivoimassa ja välillä myös ykkösketjussa, joten vastuuta saa ja olisi sen puolesta mahdollisuus tehdä Kangasniemen yli piste-per-peli tahtia. Pikkuseurassa saa toki pelata niin paljon kuin jaksaa ja sekin puolsi sitä, ettei ole mitenkään selvää, että edes silloinen pistetahti säilyy.

    Hyvä pelaaja ja hyvä lisä silti ehdottomasti. Santalan, Thorellin, Kangasniemen ja Tyrväisen jälkeen ehkä paras hyökkääjä.

    Kärpillä tiedotustilaisuus tänään koskien Jokisen sopimusta.
     
  17. McTorso Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät
    Lainaus:
    Kirjoituksesi on malliesimerkki vanhoillisesta suomalaisesta ajattelutavasta, vai pitäisikö sanoa itäsuomalaisesta. Huomaan, ettet ole ennakkosuosikin viittaa päällesi saanut pukea. Voin kertoa, että mestaruus tuntuu hyvältä ja tappio pahalta, riippumatta siitä, mitkä ovat ennakkoasetelmat olleet. Minä olen erittäin tyytyväinen siitä, että suosikkijoukkueeni on ylivoimainen ykkössuosikki mestariksi. Minähän olin tuota mieltä jo kesäkuussa. Silloin noin ei olisi saanut sanoa. Noin sanoen menetti joidenkin silmissä uskottavuutensa arvioida mitään liigajoukkuetta. Hassua.

    Jokinen on tullessaan valtava vahvistus Kärpille. Saa nähdä, kuka poistuu hänen tieltään. Huhuja sen suhteen?
     
  18. Eetska Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    Olisiko @Moderaattorit mahdollista ,ettei jatkossa siirtohuhut ketjuihin voisi kirjoitella mitään Kärppiin liittyvää...? Alkaa olee aika raskasta jo tämä Kärppien dominointi keskustelupalstallakin.
     
    Kelloparho tykkää tästä.
  19. Eric Rooslind Jäsen

    Olisiko @Moderaattorit mahdollista että huhupalstalle ei enää kirjoitettaisu huhuista, varsinkin jos ne toteutuvat. Pidetään huhut fantasioina ja tuulesta temmattuna paskana. Toteutuville huhuille oma ketju.
     
  20. Lomppi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät
    Lainaus:
    McTorso aiheutta tunteita. Olen noin 110 prosenttisesti samaa mieltä tästä boldaamattomasta ASIAosuudesta. Toivottavasti väistyvä pelaaja ei ole Jasper.

    Tuosta boldatusta sen sijaan kolme lampaanpersettä. Tuo jatkuva itsensä nostaminen, ei ole kauhean rakentavaa. Siis JATKUVA. Ne joita kiinnostaa juttusi, käyvät kyllä niitä suurennuslasitoiminnon kanssa etsimässä. Voi kun olisi edes hieman pilkettä silmäkulmassa...
     
    raju tykkää tästä.
  21. sinnepäinsä Jäsen

    Lainaus:
    Torso on saanut niin paljon paskaa niskaan kaikenmaailman roskakirjoittajilta, että oman hännän nostaminen tasaisin väliajoin on tässä tilanteessa enemmän kuin oikeutettua, jopa suotavaa.
     
    RäpyläRepe tykkää tästä.
  22. Pepper Jack Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Tässä on toki hyvä pitää mielessä se, että olet pitänyt Kärppiä yksinäisenä mestarisuosikkina tai yhtenä mestarisuosikeista joka vuosi. Ei siis ehkä ole kauheasti syytä hieroa osumia vasten toisten kasvoja, kun sijoituksen arvio on ollut lähes riippumaton sen hetkisestä tilanteesta ja hutejakin on tullut useita.
     
  23. Lomppi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät
    Lainaus:
    Niin no siis tässä tapauksessa olen sitä mieltä, että muna oli ennen kuin kana, tai toisinpäin. Siis tuollainen provosoiva ja uhriutuva kirjoittamistyyli ilman pilkettä silmässä (vrt. Rogermoore) aiheuttaa reaktioita. Että peilin eteen mars.

    Mutta onhan tää hyvää aikaa olla fani. Rahaa on, pelaajia on, menestystä on.
     
  24. sinnepäinsä Jäsen

    Lainaus:
    Alunperin arviot olivat asiallisia ja analyyttisia, vaikken ihan kaikkea allekirjoittanutkaan. Tuosta isosta duunista saatu paska oli täysin asiatonta. Nyt on ihan hyvä hetki nakella skeidaa takaisinpäin.
     
    RäpyläRepe ja McTorso tykkäävät tästä.
  25. Lomppi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät
    Lainaus:
    Joo siis kyllä, asioihin oli perehdytty ja olin paljolti samaa mieltä. Lähinnä vaan kirjoitustyylistä en välitä. Mut joo, tänne mahtuu ja kaikki saa ja kaikkien kannattaa kirjoittaa. Vähän sellaista alasajoa ollut kyllä muutoinkin tällä palstalla, esim. otteluketjut on nykyään keskimäärin kuolleita. HIFK-osio ainoa jossa on keskustelua.

    Ja aiheeseen liittyen, siellä IS huhuaa nyt loppukauden pahvia Jokiselle Kärppiin. Alkaako Jussi pelata jatkossa vaan keväisin Kärpissä ja sit kesät ja syksyt Floridassa Maitaita.