Liigan siirtohuhut kaudelle 2018–2019

  • 1 010 383
  • 1 627

R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Alle 20-vuotias varaus Pohjois-Amerikan junnusarjoista ei saa pelata AHL:ssä, joten Heponiemi joutuisi pelaamaan WHL:ssä vielä vuoden, jos ei ota paikkaa Änäristä. Tästä syystä tuo kausi Euroopassa on aika hyvä vaihtoehto.

Lisäksi Heponiemien fysiikka kaipaa vielä petraamista ennen kuin voi päästää isojen miesten kanssa pieneen askiin. Loistava nuori pelimies, mutta fyysisesti erittäin pieni sellainen.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäni aika väärällä linjalla ollaan jos jo lähtökohtaisesti lasketaan sen varaan että kyllä NHL sitten kattaa kuluja takautuvasti, jtn ehtoja toki voisi olla. Ei siinä, Granlundin tapauksen jälkeen toki ollaan menty näissä junnuissa aina vain pahempaan suuntaan. Eipä sen toisaalta ole väliä, hyvä että nuoria toivoja on, mieluummin kärsitään se sitten vaikka karkaavina hintoina kuin että olisi taas yhtä huonosti pelaajatuotanto kuin kymmenen vuotta sitten.
Näin ne markkinat vaan menee näiden NHL-prospektien kohdalla. Saarela sai ilmeisesti tuollaiset 100 kiloeuroa vuodessa (huhujen mukaan) Ässä-kausistaan, mutta kasvattajakorvausten ansiosta mies kustansi seuralle käytännössä puolet tuosta summasta. Takuulla oli sen arvoinen pelaaja Ässille.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche

Takuulla oli, ei tästä ole epäselvyyttä ja näinhän ne markkinat toimii tosiaan. Aika harva sinne änäriin kuitenkin lopulta hyppää, eli siinä mielessä vähän riskialtis on kehityssuunta ollut. Mutta ei ohi aiheesta tämän enempää.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Hyvä muistaa silti mahdolliset kasvattajakorvaukset NHL-seuralta. Kompensoisi jonkin verran.
25% sekin vain olisi, eip tuon enempää kun katsotaan siis neljä edellistä kautta.

Kenenkään mitään järkeä köykäisestä Heponiemestä maksella 150k joka pelaa lopulta kuitenkin laiturina jos tulee
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Takuulla oli, ei tästä ole epäselvyyttä ja näinhän ne markkinat toimii tosiaan. Aika harva sinne änäriin kuitenkin lopulta hyppää, eli siinä mielessä vähän riskialtis on kehityssuunta ollut. Mutta ei ohi aiheesta tämän enempää.
Tämä on totta, että pläsähtää aika komiasti kasvoille, jos sitä NHL-sopimusta ei pelaajalle irtoakaan. Uskon, että näille varauskierrosten 1-3 pelaajien kohdalla löytyy aina joku seura, joka on valmis sen riskin ottamaan ja maksamaan pyyntihinnan sisältäen oletuksen kasvattajakorvauksista myöhemmin.
 
En yhtään ihmettelisi Ekin siirtymistä Lukkoon. Rahaa on ja pitkät kesälomat.

Tämä alkaa jo olla aika väsynyt heitto Lukkoa kohtaan :D ja varsinkin SaiPa-fanilta, koska eipä tuota teiltäkään ole parempaa menestystä tullut kuin Lukolta.

Mitä Perrin huhuun tulee niin on edelleen kovan tason pelimies ja minä näyttäisin vihreää valoa tälle hankinnalle.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Aleksi Heponiemi saattaa pelata ensi kaudella liigassa. Palkkapyyntö on 150K paikkeilla.
Saa nähdä kuka tarttuu syöttiin.

Jos pitää palkka pyynti paikkansa, niin järjetön pyynti. Pojalle itselleen olisi parasta päästä mahdollisimman hyvään valmennukseen ja saada mahdollisimman hyvä pelipaikka ja nämä löytyy jostain pienemmästä seurasta jotka ei todellakaan tule tuota summaa maksamaan. Isommilla olisi varaa, mutta ei se pelipaikka niistä ihan helpolla irtoa. Toki pelimies ottaa pelipaikan mistä tahansa, mutta kuitenkin tähtäin on NHL:ssä, niin aika tärkeä vuosi tulossa. Itse hiukan luulen että Floridalla on oma sanottavansa tähän, kuten yleensä NHL-seuroilla on ja lopullinen hinta ei tuo tule olemaan.

Nyt Aho rahat tiskiin ja poika Ouluun. Sentterille ois tarvetta.

Tosin eivät uskaltaneet Heponiemeä junnusarjassakaan sentterinä peluuttaa. Aloitus prosentti oli muistaakseni reilusti alle 40. Ja tämä siis junnusarjassa. Ensisijaisesti laituri olisi Liigan tullessa.

25% sekin vain olisi, eip tuon enempää kun katsotaan siis neljä edellistä kautta.

Niin nämä prosenttihommelit liittyy NHL:n ja IIHF:n sopimukseen ja en usko että Kanadan junnuseurat saavat osansa eurooppalaisille suunnatusta kasvattajakorvauksesta. Täten uskon että tuleva Liiga seura voisi saada korvauksen kokonaisuudessaan itselleen, jos siis siirtyy heti sen jälkeen jenkkeihin. Vaikka case-Vesalainen on ihan eri asia, niin kai sitä voi soveltaa tässäkin.
 
Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Kyllä tässä kohtaa kannattaa vaihtaa manageria jos halua rahakkaimman sopimuksen 19 vee palaajalle, kyllä kannattaisi hakea parasta paikkaa kehittyä, NHL sopimuksella puhutaan miljoonista, eikä tällä 150 k sopparista, mistä maksaa puolet veroja ole mitään merkitystä, jos sopimus pysäyttää kehityksen ja NHL jää esim kokematta...
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Kyllä tässä kohtaa kannattaa vaihtaa manageria jos halua rahakkaimman sopimuksen 19 vee palaajalle, kyllä kannattaisi hakea parasta paikkaa kehittyä, NHL sopimuksella puhutaan miljoonista, eikä tällä 150 k sopparista, mistä maksaa puolet veroja ole mitään merkitystä, jos sopimus pysäyttää kehityksen ja NHL jää esim kokematta...
Juurikin noin. NHL:ään tähtäävän nuoren pelaajan kannattaa keskittyä omaan kehittymiseen ja valita sen perusteella seura. Todellinen tienesti tulee sitten kehityksen mukana NHL:ssa tai jossain muussa ammattilaissarjassa. Juniorina tienatut rahat ovat noiden rinnalla aika mitättömiä.
 
scholl

Jäsen
Jos pitää palkka pyynti paikkansa, niin järjetön pyynti. Pojalle itselleen olisi parasta päästä mahdollisimman hyvään valmennukseen ja saada mahdollisimman hyvä pelipaikka ja nämä löytyy jostain pienemmästä seurasta jotka ei todellakaan tule tuota summaa maksamaan. Isommilla olisi varaa, mutta ei se pelipaikka niistä ihan helpolla irtoa.

Olen eri mieltä. Hintz tuli Ilveksestä HIFK:hon ja niin vain sai vastuuta ja pelipaikan. Isompaan seuraan voidaan tulla myös kehittymään. Ei se nyt yleensä suoranaisesti niin mene, että pienemmässä seurassa valmennus olisi parempaa kuin isossa. Aika monesti pk-seudun seuroista HIFK:sta ja Jokereista (ennen KHL:ää) ja muista suurseuroista kuten Tapparasta ja Kärpistä on lähdetty änäriin. Aho löi läpi sentterinä Oulussa nyt yhden esimerkin mainitakseni.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Heponiemi ei ole Hintzin tasoinen lupaus. En tiedä onko järkeä tulla kärkiseuroihin kun ei varmasti saa tarpeeksi peliaikaa.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Heponiemi ei ole Hintzin tasoinen lupaus. En tiedä onko järkeä tulla kärkiseuroihin kun ei varmasti saa tarpeeksi peliaikaa.
Perusteles hiukan.

Varattu suht samalla numerolla, Heponiemi muutaman vuoron aiemmin (Hintz nro 49 2015 draftissa, Heponiemi 40. 2017). Hintz veti Liigassa ihan ok kausia, Heponiemi on vetänyt WHL:ssä tahdilla, jossa mm. Ryan Nugent-Hopkins jää tahdissa taakse, mikäli tuota @JPL :n tilastoscouttausta viime sivulta uskotaan. ...ja uskotaanhan me. (Vertaus toki ontuu, koska Heponiemen kova kausi on varauksen jälkeen, N-H:n ennen.) Heponiemi veti WHL:ssä aivan käsittämättömän kovan kauden. PPG yli kahden draft+1 vuonna on tuossa sarjassa kovaa valuutta.

Hintz kovatasoisempi lupaus, koska IFK-tausta ja värilasit, vai olisiko edes yksi validi peruste heittää?
 
scholl

Jäsen
Heponiemi veti WHL:ssä aivan käsittämättömän kovan kauden. PPG yli kahden draft+1 vuonna on tuossa sarjassa kovaa valuutta.

Hänellä sanotaan olevan erinomainen peliäly, minkä vuoksi syöttöpinnoja kertyy runsaasti. Kehittämistä fysiikassa (vielä aika köykäinen) ja laukauksessa. Ihmettelen, jos tuollainen pelaaja ei vahvistaisi mitä hyvänsä liigajoukkuetta.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Olen eri mieltä. Hintz tuli Ilveksestä HIFK:hon ja niin vain sai vastuuta ja pelipaikan. Isompaan seuraan voidaan tulla myös kehittymään. Ei se nyt yleensä suoranaisesti niin mene, että pienemmässä seurassa valmennus olisi parempaa kuin isossa. Aika monesti pk-seudun seuroista HIFK:sta ja Jokereista (ennen KHL:ää) ja muista suurseuroista kuten Tapparasta ja Kärpistä on lähdetty änäriin. Aho löi läpi sentterinä Oulussa nyt yhden esimerkin mainitakseni.

Tottahan toki isommassa seurassakin on puolensa ja siellä kehittyy myös pelaajia kivaan tahtiin. Isommassa seurassa ei välttämättä odotella heti tulosta ja voi olla että kärkimiesten takana on parempi kehittyä ja tämä tuo sen ulottuvuuden että poikaa voi suojatuimmilla minuuteilla pelata. Lisäksi on hyvä jos kopissa on kokeneita tähtipelaajia joilta imeä oppia. Sanoin surkeasti että mukamas pienemmillä seuroilla olisi parempi valmennus mikä ei yhtään pidä paikkaansa. Tarkoitin tarjottua pelipaikkaa ja aikaa, mutta näemmä lyttäsin ne saman lauseen sisään mikä oli virhe.

Hinta on sikäli hyvä vertaus, että aika samoilla kahinoilla varatut jätkät kyseessä. Kuitenkin se iso ero on Hintzissä ja Heponiemessä, että Hintz on ison kokoinen pelaaja ja oli HIFK:n tullessa jo pelannut kauden miehissä erittäin lupaavasti, kun taas Heponiemellä ei miesten pelejä ole allaan ja miehen heikkous on fyysisyys ja se oli heikkous jopa WHL:ssä vaikka muuten pystyikin taidollisesti dominoimaan.

Mutta kuten sanoin, pelimies ottaa pelipaikan mistä tahansa seurasta. Tämä uusi sukupolvi on kyllä sellainen ettei stadin valotkaan pistä tärräämään. Uskon silti, että Florida sen viimeisen sanan sanoo tässä asiassa ja että miten he ovat suunnitelleet pojan tulevaisuuden pelaajapoluksi. Jos Florida haluaa, että poika saisi vain mahdollisimman paljon kovia minuutteja alle, niin silloin pienempi seura voisi tulla kyseeseen joka tämmöistä voi luvata. Jos taas Florida haluaa että fysiikkaa vaan kuntoon pikku hiljaa ja samalla miesten pelejä, niin vaikka HIFK ei olisi huono vaihtoehto. Esimerkiksi Kerholla ei taida olla edes vakituista fyssaria, kun taas HIFK:lla olisi Yrttiaho käytettävissä.

Edit: kritisoin aiemmin ennemmän tuota palkkapyyntiä, sillä se on sellainen että ainakin 2/3 osaa liigan jengistä sanoo Nou tänks heti kättelyssä ja että tulevan pelipaikan valintaan pitäisi vaikuttaa muut asiat kuin raha.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Perusteles hiukan.

Varattu suht samalla numerolla, Heponiemi muutaman vuoron aiemmin (Hintz nro 49 2015 draftissa, Heponiemi 40. 2017). Hintz veti Liigassa ihan ok kausia, Heponiemi on vetänyt WHL:ssä tahdilla, jossa mm. Ryan Nugent-Hopkins jää tahdissa taakse, mikäli tuota @JPL :n tilastoscouttausta viime sivulta uskotaan. ...ja uskotaanhan me. (Vertaus toki ontuu, koska Heponiemen kova kausi on varauksen jälkeen, N-H:n ennen.) Heponiemi veti WHL:ssä aivan käsittämättömän kovan kauden. PPG yli kahden draft+1 vuonna on tuossa sarjassa kovaa valuutta.

Hintz kovatasoisempi lupaus, koska IFK-tausta ja värilasit, vai olisiko edes yksi validi peruste heittää?
Esimerkiksi junnu-maajoukkueessa Hintz näytöt ihan eri luokkaa..Nousi toissa kaudella jopa eht-tason pelaajaksi. Parempi aloittaan, fyysisempi ja isokoinen kaveri. Silti loistava luistelija. Suomessa yliarvostetaan noita rapakon takaisia junnu-sarjoja noin yleensäkin.
 
scholl

Jäsen
Tottahan toki isommassa seurassakin on puolensa ja siellä kehittyy myös pelaajia kivaan tahtiin. Isommassa seurassa ei välttämättä odotella heti tulosta ja voi olla että kärkimiesten takana on parempi kehittyä ja tämä tuo sen ulottuvuuden että poikaa voi suojatuimmilla minuuteilla pelata. Lisäksi on hyvä jos kopissa on kokeneita tähtipelaajia joilta imeä oppia. Sanoin surkeasti että mukamas pienemmillä seuroilla olisi parempi valmennus mikä ei yhtään pidä paikkaansa. Tarkoitin tarjottua pelipaikkaa ja aikaa, mutta näemmä lyttäsin ne saman lauseen sisään mikä oli virhe.

Mutta kuten sanoin, pelimies ottaa pelipaikan mistä tahansa seurasta. Tämä uusi sukupolvi on kyllä sellainen ettei stadin valotkaan pistä tärräämään. Uskon silti, että Florida sen viimeisen sanan sanoo tässä asiassa ja että miten he ovat suunnitelleet pojan tulevaisuuden pelaajapoluksi. Jos Florida haluaa, että poika saisi vain mahdollisimman paljon kovia minuutteja alle, niin silloin pienempi seura voisi tulla kyseeseen joka tämmöistä voi luvata. Jos taas Florida haluaa että fysiikkaa vaan kuntoon pikku hiljaa ja samalla miesten pelejä, niin vaikka HIFK ei olisi huono vaihtoehto. Esimerkiksi Kerholla ei taida olla edes vakituista fyssaria, kun taas HIFK:lla olisi Yrttiaho käytettävissä.

Nythän sen sitten näkee, että tekeekö ne tulokassopimuksen sen kanssa. Mitään en ole kuullut asiasta. Olen aika paljon muuten samoilla linjoilla. Paremmissa joukkueissa voi pelaajaa käyttää aluksi myöskin laiturina ja ajaa sitä kautta sisään. Mitä tulee palkkaan niin se on suuremman seuran kolmossentterin palkka noin yleisesti ottaen, mutta jos on epävarma tilanne, kehittyvä pelaaja kysymyksessä, niin 100ke olisi varmempi diili. Antaisin sopimuksen 100ke + bonukset. Jos pelaa riittävässä roolissa, voisi tienata sen 50ke lisää.
 
Ralph

Jäsen
Esimerkiksi junnu-maajoukkueessa Hintz näytöt ihan eri luokkaa..Nousi toissa kaudella jopa eht-tason pelaajaksi.
Alle 19-vuotiaana Hintz pelasi yhdet U20-kisat, joissa teki viidessä ottelussa tehot 0+2. Heponiemellä niin ikään yhdet U20-kisat, joissa viidessä ottelussa tuli tehot 2+0. Näytöt on ihan eri luokkaa? Ja Hintz nousi 20-vuotiaana EHT:lle, joten hän oli lupaavampi kuin 19-vuotias Heponiemi?

Hauskaa verrata Hintzin näyttöjä 20-vuotiaana siihen, mitä Heponiemi on ehtinyt saavuttaa 19-vuotiaana.
 
Hintz teki 20 junnu peliin 10 pistettä 14-15. Hintz on vielä loppuvuodesta syntynyt kun Heponiemi tammikuussa. Eli ikäero hieman yli 2 vuotta. Katsotaan nyt sitten tuleeko liigaan ja nouseeko ensi kaudella miesten maajoukkueeseen. Hintz voitti toissa kaudella PO:pelien pistepörssin. Saavutus sekin.
 
Heponiemi oli nuorten kisoissa aika lapanen. En maksaisi noilla näytöillä 150k missään tapauksessa.

Eikä hänen agentti noilla näytöillä palkkaa pyydäkään, vaan WHL:n yli kahden pisteen keskiarvon perusteella.

Antaa agentin pyytää ihan mitä tahansa. Kyllä se pyyntö sieltä alaspäin tulee jos kysyntä ja tarjonta ei kohtaa.
 
Hintz teki 20 junnu peliin 10 pistettä 14-15. Hintz on vielä loppuvuodesta syntynyt kun Heponiemi tammikuussa. Eli ikäero hieman yli 2 vuotta. Katsotaan nyt sitten tuleeko liigaan ja nouseeko ensi kaudella miesten maajoukkueeseen. Hintz voitti toissa kaudella PO:pelien pistepörssin. Saavutus sekin.

Hintz tosiaan voitti Liigan pudotuspelien pistepörssin kolmannella kokonaisella liigakaudellaan. Hieno saavutus epäilemättä, mutta eikai tässä nyt sentään verrata yli 20-vuotiaan Hintzin saavutuksia juuri 19 vuotta täyttäneen Heponiemen vastaaviin? Katsotaan nyt vaikkapa ensi kausi ja tehdään sitten vertailua.

Itsekin kyllä pidän Hintzistä enemmän pelaajana. Omaa enemmän potentiaalia hyvään NHL-uraan kuin Heponiemi omasta mielestäni.
 
kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mielestäni aika väärällä linjalla ollaan jos jo lähtökohtaisesti lasketaan sen varaan että kyllä NHL sitten kattaa kuluja takautuvasti, jtn ehtoja toki voisi olla. Ei siinä, Granlundin tapauksen jälkeen toki ollaan menty näissä junnuissa aina vain pahempaan suuntaan. Eipä sen toisaalta ole väliä, hyvä että nuoria toivoja on, mieluummin kärsitään se sitten vaikka karkaavina hintoina kuin että olisi taas yhtä huonosti pelaajatuotanto kuin kymmenen vuotta sitten.
Toisaalta mielenkiintoinen ajatus ja porkkana myös pelaajalle jos tehdään sopimus että NHL-siirron toteutuessa pelaaja saisi osan siirtokorvauksista? Eikö tuo olisi motivaattori pelaajalle? Ja (eurooppalaisen) joukkueen ei tarvi maksaa nuorelle pelaajalle niin paljoa..

Heponiemen tehot WHL:stä on kyllä varsin kovia.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itsekin kyllä pidän Hintzistä enemmän pelaajana. Omaa enemmän potentiaalia hyvään NHL-uraan kuin Heponiemi omasta mielestäni.
Heponiemi on vähän vaikea verrokki. Tuota on käsittääkseni arvostettu prospectina varsin korkeallekin (esim. TSN, Graig Buttonin, vuosittaisessa listauksessa varatuista, ei vielä vakiroolia NHL:ssä prospecteista Heponiemi oli 17. Linkki.), kun taas Hintz tuntuu kadonneen täysin tutkan alle. Eihän Hintzistä ole kuulunut oikein mitään. Ei mediassa, ei fanien keskusteluissa.

Heponiemi tuntuu "boom or bust" -tapaukselta. Joko tuosta tulee jotain täysin erityistä tai ei yhtään mitään. "Ei yhtään mitään" toki noin NHL-kontekstissa. Jos Heponiemi saa fyysisyyden kehitettyä riittävälle tasolle pelinsä siitä kärsimättä, niin kyseessä on aikanaan todella kova pelaaja. Heponiemi lienee samalla lupaus, jonka kohdalla se "maksimaalisen potentiaalin" realisoituminen saattaa jäädä haaveeksi.

Hintz on ehkä turvallisempi veikkaus NHL-pelaajaksi, pitkälti koon takia. En silti missään nimessä pitäisi Hintziä kovempana lupauksena kuin Heponiemeä.

Toivottavasti Heponiemi tosiaan tulee Liigaan ensi kaudeksi. Ihan sama oikeastaan mihin jengiin. Haluan nähdä, miten tuo virtuoosi onnistuu aikuisia vastaan. Ehkä Mikki voisi taas vähän herätellä Florida-Tappara -ilmasiltaa... *hymiö*
 
@rinne olen kyllä oikeastaan samaa mieltä kanssasi tuosta. Ei Hintz välttämättä omaa Heponiemeä enempää potentiaalia hyvään NHL-uraa, mutta todennäköisempää se hänen osaltaan on.

Olisi tosiaan mukavaa nähdä Heponiemi Liigassa pelaamassa aikuisten pelejä. Mieluiten tietysti Ilveksessä, josta Kanadaan lähtikin.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Heponiemi oli todellakin aivan äärimmäisen mielenkiintoinen kaveri nähdä liigassa (vielä kiinnostavampi kuin Lukkoon tullut Nyman), koska kuitenkin hänen kohdallaan puhutaan täysin poikkeuksellisista WHL-tehoista. Ainoa kaveri, jolla PPG oli yli kaksi. Olisi mielenkiintoista nähdä mitä kaveri saa miesten joukossa aikaan..

Heponiemi on syntynyt tammikuussa -99, joten ilmankos kaveria huhutaan Suomeen, sillä intti hänellä on joka tapauksessa edessään aivan tässä juuri. Meneekö sitten nyt jo kesällä, vaiko vasta 1/19 erässä.. joka tapauksessa varmastikin siellä olisi ensi kauden aikana
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös