Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

  • 1 338 051
  • 2 455

Kafrom

Jäsen
Eivät ole kaikki varsinaisesti siirtoja, mutta sopimushuhuja kumminkin.

SaiPa-osiossa ilmeisen luotettava lähde kertoo, että veljet Trotter, Hamilton, Carson ja T. Koskiranta pelaavat ensi kaudella SaiPassa. Kurosen ja J. Koskirannan (kyllä, sen maajoukkuesentterin) kanssa neuvottelut ovat vielä kesken.
Yllätyn melko suuresti, jos Jarno Koskiranta ensi kaudella Liigaa pelaa, varsinkaan SaiPassa.
 
HUMPPAJUGEND

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uus-Lavolan Peli-Pojat
Yllätyn melko suuresti, jos Jarno Koskiranta ensi kaudella Liigaa pelaa, varsinkaan SaiPassa.
Sinänsähän se tietysti olisi yllätys. Kun pintaa raaputetaan vähän pois, muistetaan, että Jarnolla on SaiPasta hyviä muistoja. Lisäksi hän ilmaisi jo viime vuonna kiinnostuksensa palata SaiPaan KHL-sopimuksen päätyttyä. Toki väliin pitää lyödä jonkin verran tuohta. Kannattaa lukaista Lepranmiehen viesti aiheesta, siellä on avattu asiaa aika kivasti.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Erikoinen liike olisi Vittasmäeltä lähteä seiskapakin rooliin. Viime kaudella taisi olla koko liigan kovimmilla minuuteilla pelannut puolustaja ja ihan EHT-tasoa tällä hetkellä. Ei tommonen kaveri sinne jämäminuuteille lähde. Tai ihmettelen, jos lähtee.

Eiköhän pakkipari Teemu Aalto ole antanut hyvät suositukset, miksi Tapparaan kannattaa mennä.
 
Onhan noita nytkin Thorellin lisäksi ainakin Grillfors, Johansson, Porseland, Eklund. Jacobsson, Olausson ja Matushkin.

Ilmaisin itseäni vähän huonosti. Tarkoitin Thorellin esimerkillä siis tuollaisia nuoria/nuorehkoja nousevia kykyjä, jotka hakevat uralleen nostetta lahden toiselta puolen. Ei ollut tarkoitus listata jokaista Liigan ruotsalaispelaajaa.
 
Nyt on siis jo kahdessa eri hallissa(Raksila ja Nordis) huhuttu Aaltosen palaavan Ouluun ensi kaudelle. Nordiksen mukaan tulisi kahden vuoden sopparilla.
 
Vielä on siis matkaa Pesos-statukseen, eli samaa huhutaan jokaisessa hallissa mutta vielä sitä ei ole tapahtunut.

Hallihuhut ovat foorumihuhujakin turhempia tietoja.
Huhut on huhuja, tuli ne mistä kautta vain. Mitkä ovat sitten niitä hyviä huhuja? Eniten itseäni vituttaa lehdistön huhut, jotka monesti otetaan liian tosissaan, koska pitäähän sen nyt olla totta. Esimerkkinä vaikka joku roskapulu tässä taannoin kirjoitti IFK:n kriisipalaverista ja kuinka "maanantaina tapahtuu". No, ei tapahtunut. Mitään.
 
Sellaista ei ole. Mutuna heitetty pelaajasiirto saattaa olla jo kolmannen lausumiskerran kohdalla olla "julkinen salaisuus" jonka joku toimistolta on varmistanut. Kaikki haluaa olla insidereitä, joten niitä on sama laukoa suuntaan ja toiseen. Mikään ei ole imartelevampaa kuin se, että joku tiedustelee sisäpiiritietoja.
 
Osakseen kai näinkin. Itse kuitenkin tykkään mutuilla ja kuunnella huhuja(jos eivät ole tulleet kärppäläisiltä, koska ot%0.4). Yksi lajin hienouksista.

Muuten viestiisi, niin tuli Kaleva mieleen. Kaleva huhusi sillon paria päivää ennen siirtorajaa Svarnya Ouluun. Noh, kun tämä osui; niin hienosti nostivat itsensä framille tyyliin "sopimus oli odotettu, sillä Kaleva kertoi jo tiistaina siirron tapahtuvan".
 
Muistan tapauksen, todella omituinen veto Kalevalta. Toimittajien henkilötasolla tapahtuvat oman hännän nostelut Twitterissä menee vielä jotenkuten, mutta ei ole arvostetun suurlehden arvolle sopivaa uutisoida ensin huhuna ja sen jälkeen kirjoittaa, että "mehän sanoimme".
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Kaleva, arvostettu, suurlehti?

Suomen neljänneksi laajalevikkisintä 7 päivänä viikossa ilmestyvää lehteä voitaneen pitää suurlehtenä. Ja kyllähän Kaleva on arvostettu on maakuntalehtien joukossa.
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Ilveksestä.

Uusimmissa huhuissa VMV on siirtymässä Lukkoon. Mikael Kurosen paluulle Ilvekseen lähteenä on Kurosen isä. Vastaavasti Teemu Lepaus ja Jonatan Tanus ilmeisesti siirtyvätkin lappeenrantaan. Sportista Vänttinen lienee tulossa yhä Ilvekseen, mutta Kokkala on osoittautumassa vaihtoaitio tason huhuksi. Porissa pidetään varmana Valtteri Viljasen siirtymistä Ilvekseen.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans

Onko se Flinck nyt menossa Jukureihin? Ihan vaan mikkeliläisen kaverin puolesta kyselen. Ja oman mielenrauhani.
 
HUMPPAJUGEND

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uus-Lavolan Peli-Pojat
Savon Sanomat tietää, että Eero Kilpeläinen jättää KalPan kauden päätteeksi. Ensi kausi Kuopiossa vedetään uutisen mukaan parivaljakolla Godla-Hovinen.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Savon Sanomat tietää, että Eero Kilpeläinen jättää KalPan kauden päätteeksi. Ensi kausi Kuopiossa vedetään uutisen mukaan parivaljakolla Godla-Hovinen.
Kyllä voin jo sen sanoa, että KalPan maalivahtipelaaminen ottaa tulevalla kaudelle takapakkia menneisiin vuosiin ja urakalla. Hovinen aloitti ehkä KalPassa hyvin, mutta olihan joukkuekkin silloin liidossa ja Kilpeläisen loukkaantuminenkaan ei niin haitannut. Sitten kun joukkueen liito vähän sakkasi niin samassa tuli se Hovisen mielestäni nykyinen taso esille. Godlastakaan kun ei vielä 40 peliä pelaavaksi ykköseksi välttämättä ole niin voi tulla ensi kaudella kiirettä puolustuspäässä. Molemmat moket ylipelaavat paikka paikoin melko räikeästikkin. Nin ja Ahoset, Koskiset sun muut uusille urileen nostanut Kimmo Kapanen vielä poistuu organisaatiosta. Tulevaa maalivahtivalmentajaa ei kait ole vielä nimetty, vai hoitaakohan Sami Kapanen senkin pestin?
 
Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vituttaa tällaiset otsikoinnit. Melkein 200 peliä liigassa 0,26 pistettä per peli ilmeisesti riittää tehohyökkääjän titteliin.
Täysin samaa mieltä.

Sitä paitsi oikeastaan ei voida edes puhua enää menetyksestä, jos pelaajalla ei ole ollut jatkosopimusta ja lähes kaikki asioita seuraavat ovat jo kuukausia olleet tietoisia, että pelaaja todennäköisesti lähtee. Olisiko SaiPalla edes ollut suurta halua pitää Kurosta joukkueessa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös