Mainos

Liigan siirtohuhut kaudelle 2013–2014

  • 5 218 031
  • 5 055

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei muuta kuin "Kovimmat siirrot" - ketju kasaan, ja saman tein lukkoon! :D

No joo, onhan Sexton lähtökohtaisesti jälleen sellainen kaveri, jolta on lupa odottaa paljon. Mutta kuten niin monta kertaa ollaan jo nähty, ei näistä kaiken maailman sextoneista, espositoista, o'marroista ja krepseistä etukäteen tiedä, mitä lopulta saadaan. Joka tapauksessa vähintäänkin mielenkiintoinen hankinta, riippumatta siitä kuinka tulee onnistumaan.
Näinhän se on, tilastoista ja lähihistoriasta voi ennustella pelaajan olevan ns. takuuvarma kovan luokan vahvistus liigaan, mutta todellisuus kaikkine muuttujineen nähdään vasta kauden aikana jäällä.

IFK:n viime kauden laatupalikka Patrick O'Sullivan oli hakannut pari edellistä kautta AHL-kaukaloissa yli piste per peli -tahdilla ja 2009-10 laittanut NHL:ssä mukavat tehot 11+23=34, mutta jäälle kun liigassa lopulta pääsi joutui toteamaan miehen eliteprospects-sivujen olevan tuplasti nautinnollisempaa katsottavaa kuin pelinsä kaukalossa.

No, Sexton ei onneksi ole O'Sullivan tai kukaan muukaan aiemmista flopeista, joten tervetuloa jos on tullakseen. Mielenkiinnolla pitää seurata, onko Ducksin peleistä tuttu heppu odotusten mukainen vahvistus kuten odottaa sopii kaverilta, joka lähtee markkina-asemansa parantaminen mielessä uusiin ympyröihin. Varmasti kaikki ainekset olla huippuvahvistus SM-liigassa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ei muuta kuin "Kovimmat siirrot" - ketju kasaan, ja saman tein lukkoon! :D

No joo, onhan Sexton lähtökohtaisesti jälleen sellainen kaveri, jolta on lupa odottaa paljon. Mutta kuten niin monta kertaa ollaan jo nähty, ei näistä kaiken maailman sextoneista, espositoista, o'marroista ja krepseistä etukäteen tiedä, mitä lopulta saadaan...
Tuohon listaan voisi lisätä myös eräänkin lokin, joka siirtyi niin ikään Turkuun vuosi sitten suunnattoman hypetyksen saattelemana - ja päätti kautensa Saksassa.

On kuitenkin nostettava suomalaisittain hattua TPS:n organisaatiolle, koska Locken ja Sextonin tasoisia AHL-ukkoja siirtyy nykykilpailutilanteessa lähinnä Ruotsin kahdelle ylimmälle sarjatasolle ja Keski-Euroopan rahakaukaloihin.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK:n viime kauden laatupalikka Patrick O'Sullivan oli hakannut pari edellistä kautta AHL-kaukaloissa yli piste per peli -tahdilla ja 2009-10 laittanut NHL:ssä mukavat tehot 11+23=34, mutta jäälle kun liigassa lopulta pääsi joutui toteamaan miehen eliteprospects-sivujen olevan tuplasti nautinnollisempaa katsottavaa kuin pelinsä kaukalossa.

Aiheesta vähän sivuun, mutta edelleen harmittaa tämä O'Sullivan tapaus. Jos sillä olisi ollut edes vähän haluja pelata, niin olisi voinut dominoida tätä liigaa. Ihan saatanan taitava pelaaja, mutta asenne oli niin perseestä kun vaan jääkiekkoilijalla voi olla. Mielestäni pahin surffailija joka on 2000-luvulla käynyt IFK:ssa.

Tuo Sexton on kyllä ennakkoon liigan mielenkiintoisin pelaaja omalla kohdalla. Nimikin on niin seksikäs.
 
fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet

O´Sullivan luuli tulevansa johonkin Jugoslavian sarjaan. Sitten hajosikin puolikuntoisena pää, kun olisi pitänyt pelata.

Etukäteen Sexton vaikuttaisi aika hyvältä, olisin ottanut HIFK:in, mutta
Nybarilla on kuulemani mukaan vielä joku kortti hihassa?
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aiheesta vähän sivuun, mutta edelleen harmittaa tämä O'Sullivan tapaus. Jos sillä olisi ollut edes vähän haluja pelata, niin olisi voinut dominoida tätä liigaa. Ihan saatanan taitava pelaaja, mutta asenne oli niin perseestä kun vaan jääkiekkoilijalla voi olla. Mielestäni pahin surffailija joka on 2000-luvulla käynyt IFK:ssa.

Pikkaisen menee ketjun aiheesta ohi, mutta tämä sallittanekoon. Ihmettelen edelleen, miksi O'Sullivan edes saapui HIFK:hon, jos pelaaminen ei sitten kiinnostanutkaan. Olisi kuitenkin voinut jatkaa pelaamista AHL:ssä ja dollareita oli kuitenkin ropissut aika hyvin aiemmista NHL-sopimuksista. No mistäs kaikkia koukoeroita tietää ja toivotaan, että ura vielä jatkuisi jossain. Pahin surffailija 2000-luvulla HIFK:ssa - ei ehkä kuitenkaan. John Madden, Peter White ja Tom Walsh menevät ehkä aavistuksen edelle ko. kategoriassa.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pikkaisen menee ketjun aiheesta ohi, mutta tämä sallittanekoon. Ihmettelen edelleen, miksi O'Sullivan edes saapui HIFK:hon, jos pelaaminen ei sitten kiinnostanutkaan.
...

Eiköhän IFK:lta tullut yksinkertaisesti se tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Voi olla, että sopimus oli rakennettu niin, että O'Sullivan saa merkittävän osan sopimuksen kokonaisarvosta heti alkuun esim. allekirjoitusbonuksen muodossa.

Tuo hankinta osoitti vain IFK:n skouttauksen luokattoman tason - sopimuksen julkistuksen yhteydessä kehuttiin, kuinka kaveria on tarkkailtu vaikka kuinka kauan, mutta kukaan ei ilmeisesti ollut ottanut selvää, missä fyysisessä ja henkisessä kunnossa kaveri on. Nämä voi selvittää hyvin helposti normaalilla medicalilla/terveystarkastuksella ja "face-to-face" -haastattelulla. Näitä palon ja tason menettäneitä kavereitahan eksyy liigaan vähän väliä Pohjois-Amerikasta, kun seurat eivät selvitä taustoja, pelaajien nykykuntoa ja asennetta kunnolla. IFK:kin on lähihistoriassa tuhlannut tällaisiin tapauksiin varmasti useita satoja tuhansia euroja.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tulipa muuten hifattua että Petteri Nokelainen taitaa olla vielä ilman sopparia. Viime kaudella Hamilton Bulldogsin riveissä 17 ottelua 2+2 tehoilla. Sen verran vanha että tuskin jaksaa enää tahkota AHL ja eikä varmaan saa NHL:lästä paikkaa. Viime kauden näytöt taas on aika laihat mutta voi olla että saa vanhoilla meriiteillä sopparin KHL:lästä. Jos ei niin sitten varmaan paluu Suomeen ehkä harkinassa sillä eikös täällä ole muutama jengi jolta toi sentteri puuttuu...
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Pieni mutta pippurinen tanskalaispakki Mads Bödker hakee pelipaikkaa Allsvenskania ylemmältä sarjatasolta. Olisiko millään SM-liigajoukkueella käyttöä tälläiselle pakille, kyseessä kuitenkin Tanskan maajoukkueen vakiokalustoa....
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Pieni mutta pippurinen tanskalaispakki Mads Bödker hakee pelipaikkaa Allsvenskania ylemmältä sarjatasolta. Olisiko millään SM-liigajoukkueella käyttöä tälläiselle pakille, kyseessä kuitenkin Tanskan maajoukkueen vakiokalustoa....

Eiköhän Mads mene Lukkoon. SM-liigaan Mads on ihan hyvä tason puolustaja.
 
Tumbenson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vapaita agentteja katsellessani huomasin että Lukosta hyvin mieleen jäänyt Kris Beech (C) on vielä ilman sopparia. Eikö vakuuttanut tarpeeksi viime kerralla, luulis silti että jostain päin Suomea olisi kysyntää. Takana kylläkin heikko Elitserien-kausi. Myös samalla kaudella Lukossa pelannut Mark Bomersback (LW) on ilman joukkuetta, eikä hänelläkään viime kausi kummoisesti mennyt Sveitsissä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hmm... Suomesta oli tehty tarjouksia paristakin seurasta kokeneelle Ladislav Nagylle mutta tämä on hyljännyt ne. Mitkähän joukkueet mahtoivat olla kyseessä?
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Hmm... Suomesta oli tehty tarjouksia paristakin seurasta kokeneelle Ladislav Nagylle mutta tämä on hyljännyt ne. Mitkähän joukkueet mahtoivat olla kyseessä?

Hmm.. Nagy on laituri, joten olisiko Ässät nykyisin tunnetusti slovakkiystävällisenä organisaationa kokeillut? Nagy on tosin ehkä aivan aavistuksen iäkäs (tosin ei nyt kuin vuoden vanhempi kuin Ryan) sopiakseen Ässien nykyiseen "hankintaprofiiliin", joten mene ja tiedä..

Noh, mutta se siitä nyt joka tapauksessa..
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nagy on tosin ehkä aivan aavistuksen iäkäs (tosin ei nyt kuin vuoden vanhempi kuin Ryan) sopiakseen Ässien nykyiseen "hankintaprofiiliin", joten mene ja tiedä...

Nagyllä on jo ura menossa kovasti alaspäin. Kuitenkin takana on yli 400 NHL matsia hyvällä 0.70 pinnaa keskiarvolla mutta NHL-vuosista on jo reilusti aikaa.

En usko, että Toivola oli tämän kalan perässä, juurikin tuon yllämainitun asian takia. Jotkut liigajengit olivat kuitenkin miestä havitelleet.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Josef Boumedienne muuten lopetti kiekkouransa. Eipähän tarvi enää ensi kaudella miestä huhuilla kesken kauden Kärppiin tai Jokereihin kuten lähes joka vuosi:)
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Näyttää vahvasti siltä, että Niclas Lucenius päätyy Ässien sijasta HIFK:iin. Josko se Niklas K:lla sitten päätyisi Ässiin? ;)
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Näyttää vahvasti siltä, että Niclas Lucenius päätyy Ässien sijasta HIFK:iin. Josko se Niklas K:lla sitten päätyisi Ässiin? ;)

Hyvä näin, ehkä Lucenius "raadon-koulussa" saa itsestään enemmän irti ja jatkouralle Suomen ulkopuolella on taas paremmat mahdollisuudet?
 
Joppe K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kiekko-Vantaa
Josef Boumedienne muuten lopetti kiekkouransa. Eipähän tarvi enää ensi kaudella miestä huhuilla kesken kauden Kärppiin tai Jokereihin kuten lähes joka vuosi:)

Nämä huhuillut voidaan lopettaa. Boumedienne siirtyy Kekäläisen palkkalistoille Columbukseen ja aloittaa uransa Blue Jacketsin pelaajascouttina Euroopassa. Samassa Iltalehden uutisessa kerrotaan myös Ville Sirenin pestistä Columbuksen amatöörisarjojen pääscouttina.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Miksi Mads Lukkoon tulisi? Nuorempi Bödkerin veljeksistä oli Lukossa kyllä huikea, mutta tuskin Lukko ihan joviaalisuuttaan palkkaa isoveljen jo valmiiksi ylibuukattuun puolustukseen.

Varmaan haettiin sitä, että koska Lukko oli yhtä kuin Tanska
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Liigaan kovasti himoittu sentteri Andy Miele on HV71 tutkan alla. Jos ei saa NHL-sopparia niin Ruotsi on varteenotettava vaihtoehto hänelle ensi kaudeksi.

Ja niihän siinä kävi, että Miele sai sopparin eikä tule ensi kaudeksi Eurooppaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös