Liigan siirtohuhut kaudelle 2013–2014

  • 5 212 014
  • 5 056

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Eikös Heinon lukko-pestiäkin jossain kohtaa hehkutettu aika varmanakin siirtona. Mutta jos Ässiin menee, ei sureta yhtään. Ollaan viirejä kattelemassa sitten yhdessä syyskuussa, tosin todella eri kanteilta.

Ylen uutisissa vilahti äsken että Torinon stara, alias rautalonkka Niittymäki ottaa kepit alleen ja hypää KHL:ään vievään junaan. Kyllä on ollut huhuvilkas päivä.

Ja tähän tarjoilen linkkiä:Villi venäläishuhu: Uransa lopettanut suomalaisvahti KHL:ään | Yle Urheilu | yle.fi
 
Viimeksi muokattu:

JPL

Jäsen
Tuo taas on vähän niin ja näin. Granlundin tapauksessa oli kyse kuitenkin epämääräisestä junnusopparista, jonka käräjäoikeus (jos oikein muistan) totesi pätemättömäksi. Tuo ei siis mielestäni ole täysin vertailukelpoinen tilanteeseen, jossa pelaajalla on kaksi liigasopparia yhtä aikaa.

Et muista oikein. Asia sovittiin seurojen ja Larvan / Granlundin kesken ja Kärpät sai korvauksen asiassa (mikä ei todellakaan siis ollut suhteessa pelaajan tasoon, mutta eipä ollut se Kärppien aiempi paperikaan). Ei mennä siihen enää - Ollutta ja mennyttä.
 

alias

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tietystikään ei poriin hankita, ei missään nimessä sillä nyt te olette mestareita. Sitä pitää juhlia ja mestaruuden statuksella tietysti myydä pelaajia valtaisilla summilla ihan ulkomaille asti. Homma toimii hienoa.
Pekka Virta ja pori, hivenen jo naurattaa etukäteenkin tämä symbioosi. Karri hiuksista vittuun Kivi sai sitten kuitenkin jatkaa kauden loppuun, mites tenukeppi Pekka. Näkeekö lokakuun suipoissa. Mene ja tiedä tiedä häntä.

Kiristeleekö kettupipo? Tosi on, että viimeaikoina Ässissä on tehty ylijäämä pojista pelimiehiä ja korvauksiakin näistä tilille tipahtelee. Mites Raumalla, syntyykö "akatemiassa" pelimiehiä, ei oo näkyny...
 

Kiikartorni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Rantanen
Itseäni ei kyllä massi lämmitä, jos ei niillä kuitenkaan pystytä hankkimaan ketään kovaa pelimiestä.

Päivän SK:ssa Toivola totesi Padan kokoavan joukkueen edelleen 2,15 M€. Siirtokorvausten (500-700 t€) ja menestyksen (kevään tuoma lisätienesti) myötä tuota olisi varaa nostaakin. Lieneekö hallliremontti-possu, joka "ylimääräisen" imaisee.
Eihän tuolla budjetilla kovinkaan suureen kilpalaulantaan lähdetä.

Lähtijät:Raanta, Järvenpää, Savinainen, Armia, Heshka, Brodin, Aaltonen, Moisio
Tulijat: Riksman, Rinne
Neuvotellaan: Aki Uusikartano, Michael Ryan, Niklas Hagman
Tilanne auki: Honkanen, Juusela, Huhtala
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Päivän SK:ssa Toivola totesi Padan kokoavan joukkueen edelleen 2,15 M€. Siirtokorvausten (500-700 t€) ja menestyksen (kevään tuoma lisätienesti) myötä tuota olisi varaa nostaakin. Lieneekö hallliremontti-possu, joka "ylimääräisen" imaisee.

Jos remontti toteutuu, on Ässien osuus siitä viisi miljoonaa euroa. On ihan selvä että silloin ei budjettia nostella. Muutenkin päälle kahden miljoonan budjetti on riski Porin oloissa.
 

sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Lähtijät:Raanta, Järvenpää, Savinainen, Armia, Heshka, Brodin, Aaltonen, Moisio
Toivooko Toivola Savinaisen lähtevän, jotta saataisiin ennätyskorvaukset vai halutaanko hänen pelaavan meillä vielä yhden kauden? Lehdessähän mainittiin, ettei ensi vuonna saataisi enää mitään. Kuitenkaan saatua korvausta ei käytettäisi pelaajahankintoihin, kun kerran budjetti pysyy samana. Yksi vaihtoehto olisi, että laitettaisiin lihoiksi vasta kauden aikana niinkuin Dixonin kanssa tehtiin. Joo keissit eivät ole täysin verrattavissa. Vellun omat lähtöhalut taitavat olla tällä hetkellä aika kovat.
 

Kiikartorni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Rantanen
Toivooko Toivola Savinaisen lähtevän, jotta saataisiin ennätyskorvaukset vai halutaanko hänen pelaavan meillä vielä yhden kauden?

Ei taida olla toivomisesta kiinni, kun "ainakin 7 KHL-seuraa on kiinnostunut". Tuossa on äkkiä monta voittajaa: Savinainen vetää luonnottoman liksan, Ässät kipurahoina puoli milliä. Eikä ollenkaan poissuljettua ole se, että Vellu pelaa Padassa taas ensi kauden (tai Joulun) jälkeen. Anteeksi, tuo inhottava realismi.
 

jukero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yksi vaihtoehto olisi, että laitettaisiin lihoiksi vasta kauden aikana niinkuin Dixonin kanssa tehtiin. Joo keissit eivät ole täysin verrattavissa. Vellun omat lähtöhalut taitavat olla tällä hetkellä aika kovat.
Nämä eivät ole mitenkään verrattavissa. Savinainen on jo ilmoittanut lähtevänsä Ässistä. Dixon teki vuosi sitten keväällä jatkon Ässien kanssa valmistautuen pelaamaan seuraavaan kauden Ässissä. Ketään ei hyödytä, jos pidetään Vellu väkisin täällä. Ilmeisesti siis seitsemän KHL-jengiä on kiinnostunut, joten rahaakin on luvassa kivasti. Etukäteen ajattelin, että Savinaisesta ei saada niin isoja rahoja, koska KHL:ssä ei välttämättä ymmärretä niin hyvin pistepörssin ulkopuolisia avuja, mutta tuo kova kilpailu tosiaan nostaa varmasti hintaa.
 
.... Ilmeisesti siis seitsemän KHL-jengiä on kiinnostunut, joten rahaakin on luvassa kivasti. Etukäteen ajattelin, että Savinaisesta ei saada niin isoja rahoja, koska KHL:ssä ei välttämättä ymmärretä niin hyvin pistepörssin ulkopuolisia avuja, mutta tuo kova kilpailu tosiaan nostaa varmasti hintaa.
Tuskin se Ässille tulevan rahamäärän suuruutta kauheasti nostelee. Eiköhän se nouseva summa ole se Savinaisen palkan määrä.
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kiristeleekö kettupipo? Tosi on, että viimeaikoina Ässissä on tehty ylijäämä pojista pelimiehiä ja korvauksiakin näistä tilille tipahtelee. Mites Raumalla, syntyykö "akatemiassa" pelimiehiä, ei oo näkyny...
Ei jumalauta kun näitä suippoja ilmaantuu ns kettuilemaan oikealta ja vasemmalta. Tässähän se taas kerran nähdään mitä sukurutsaus sun muu sisäsiittoisuus saa aikaiseksi, suippokorvaisuuden lisäksi typeryyden. Mitä Akatemiaan tulee niin siellä jalostuneita pelimiehiä neppailee nykyään Rauman ulkopuolellakin mutta mitäpä niistä kun itse tiedät siitäkin asiasta taatusti enemmän.
 

Burns Red

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Los Angeles Kings, HIFK, ManC
Ei jumalauta kun näitä suippoja ilmaantuu ns kettuilemaan oikealta ja vasemmalta. Tässähän se taas kerran nähdään mitä sukurutsaus sun muu sisäsiittoisuus saa aikaiseksi, suippokorvaisuuden lisäksi typeryyden. Mitä Akatemiaan tulee niin siellä jalostuneita pelimiehiä neppailee nykyään Rauman ulkopuolellakin mutta mitäpä niistä kun itse tiedät siitäkin asiasta taatusti enemmän.

Mun puolesta tuon ääliön kommentin voi jättää ihan omaan arvoonsa yhtään yleistämättä. Sehän on päivänselvää lätkää seuraaville, että Raumalta tulee helvetin kovia junnuja joka ikäluokasta. Ja jos mietitään vaikka talentteja/hiomattomia timantteja porilaisista 90-luvulla syntyneistä, niin tällä hetkellä päälimmäisenä ainoastaan Armia(omassa kastissaan), Parkkonen ja Taimi. Muunmuassa Aleksi "Pasin poika" Saarela yksi kirkkaimmista tähdistä koko Euroopan mittakaavalla ikäluokassaan, ja pelaillut lähes aina vanhempien sarjoissa huipputehoilla.
 

Mentos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Provoviestit & Ylilyönnit
Lukon pelaajaruletista tuli mieleen, että jos AUK jatkaa ja Arttu Ilomäki meinaa lähteä Lukosta, niin Ässiin vaan.

Juuselan jatko siis on vielä auki? Ennen viime kautta Kivi sanoi, että odottaa Juuselalta läpimurtoa. En tiedä onko ollut vammaa muualla kuin asenteessa, mutta ainakin oli suuri pettymys. Juusela voisi sitten ensikaudella lyödä läpi, ei tulis huteja ollenkaan näistä raumalaisista..

porilaiset voisivat perustaa ihan oman huhuketjun näille huonoille raumalaishuhuille yms. Toisia voi oikeasti kiinnostaa huhujen lukeminen, eikä se kuinka vitun huikea kasvattiseura/paskathyviksiseura ässät on.
 

kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
porilaiset voisivat perustaa ihan oman huhuketjun näille huonoille raumalaishuhuille yms. Toisia voi oikeasti kiinnostaa huhujen lukeminen, eikä se kuinka vitun huikea kasvattiseura/paskathyviksiseura ässät on.

Luulin kirjoittaneeni Ässä-puolen rakennusketjuun, mutta tapatalk on paska, sori!
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Totta helvetissä se Ässien asemaa neuvotteluissa parantaa, mitä enemmän on Savinaisesta kiinnostuneita seuroja. Varmasti saadaan hintaa hilattua ylöspäin verrattuna siihen, jos kiinnostuneita seuroja olisi 2-3. Tuskin nyt mihinkään milliin sentään.
Eikä ollenkaan poissuljettua ole se, että Vellu pelaa Padassa taas ensi kauden (tai Joulun) jälkeen. Anteeksi, tuo inhottava realismi.
Onhan tuo tietysti aina mahdollista. Savinaisen mahdollisuuksia parantaa kuitenkin se, että on monikäyttöinen. Ei tarvitse pelata ylivoimaa tai ylemmissä ketjuissa, voi raataa alemmissa ketjuissa ja osaa myös pelata alivoimaa.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikä ollenkaan poissuljettua ole se, että Vellu pelaa Padassa taas ensi kauden (tai Joulun) jälkeen. Anteeksi, tuo inhottava realismi.

Eikös verotussyistä pelaajalle ole tuossa tapauksessa järkevämpi pysyä poissa Suomesta loppukauden ajan? Muistaakseni Kai Suikkanen mainitsi jääneensä tästä syystä Venäjälle heilumaan potkujensa jälkeen.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lucenius ainakin tuli hyvin syöneenä takaisin Suomeen.
 
Mun puolesta tuon ääliön kommentin voi jättää ihan omaan arvoonsa yhtään yleistämättä. Sehän on päivänselvää lätkää seuraaville, että Raumalta tulee helvetin kovia junnuja joka ikäluokasta. Ja jos mietitään vaikka talentteja/hiomattomia timantteja porilaisista 90-luvulla syntyneistä, niin tällä hetkellä päälimmäisenä ainoastaan Armia(omassa kastissaan), Parkkonen ja Taimi. Muunmuassa Aleksi "Pasin poika" Saarela yksi kirkkaimmista tähdistä koko Euroopan mittakaavalla ikäluokassaan, ja pelaillut lähes aina vanhempien sarjoissa huipputehoilla.

Eikä Parkkonenkaan oikein porilaisesta mene. Tai jos menee, niin sitten kai Eero Elokin on lyötävä samaan nippuun.
 
Itseasiassa muuten syntyy: Saarela, Setänen, Kuronen ovat seuraavat timantit. Stach on vähän kirjaamaton kortti ja Koskikin menettelee.

Nyt menee offtopiciksi mutta...

Miten timantti määritellään? Jos timanttistatukseen riittää, että pelaa jonain päivänä SM-liigaa, niin kyllä allerkirjoitan. Saarelasta voidaan puhua timanttina millä mittarilla tahansa, mutta nuo muut nyt ovat sitä itseään. Tai sitten Suomessa kasvaa timantteja kuin Afrikan kultarannikolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös