Korjataan nyt tämä ilmeisen yleinen väärinkäsitys. Morozovhan tosiaan ei suostunut jatkosopimukseen SKA:n kanssa, koska hän aikoo saapua Las Vegasiin ensi kaudeksi, joten siksi kiristystoimena hänet laitettiin syksyllä muun muassa aloittamaan kausi farmissa, vaikka taso kyllä riittäisi keskikaistalle SKA:ssakin vähintään alemmissa ketjuissa ja pelasihan hän Braginin alaisuudessa jo valtaosan viime kaudesta kakkossentterinä. Morozov on myös ollut U20-kisoissa kahdesti Braginin luottosentteri, joten kyse ei ollut yhtäkkisestä Braginin luottamuspulasta häntä kohtaan, vaan nimenomaan sopimussyiden takia Ivan ei aloittanut kautta ylhäällä.
Syys-lokakuun vaihteessa hän pääsi kuitenkin pelaamaan KHL:ään aloittaen KHL-uransa alkuajoilta tutussa roolissa nelossentterinä ja kipusi hiljalleen suurempaan vastuuseen pelaten parhaimmillaan muutaman pelin kakkossentterinä (joka oli siis hänen roolinsa pitkälti viime kaudella varsinkin runkosarjassa) löytäen pientä kemiaa paluumuuttaja Gusevin kanssa, mutta lähetettiin sittemmin uudelleen VHL:ään, kun SKA hankki muun muassa Komarovin ja kokoonpanossa oli tunkua. Jo syksyllä liikkui huhuja siitä, että Morozov kaupattaisiin Kazaniin, mutta niin ei käynyt, vaan vasta joulukuun lopussa löytyi kauppakumppani, kun Sotshi tarjosi vaihdossa puolustaja Mishchenkon ja Silver Knightsin ykköspuolustajan Miromanovin KHL-oikeudet. Parempaa tarjousta tuskin on tullutkaan pelaajasta, jonka sopimus umpeutuu keväällä, mutta saipa SKA edes jotain nyhdettyä vastineeksi. Vuodenvaihteesta saakka Morozov on siis ollut Sotshin omaisuutta eikä hänellä ole enää sidettä Pietariin.