Mainos

Liigan otteluohjelma 2024–2025

  • 65 577
  • 459

Lätkäisä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuota tuota, taas kerran erehdyin ihmettelemään otteluohjelmaa. Tämän otteluviikon kahdeksan jälkeen HIFK ja Kärpät on kohdanneet toisensa jo kolme kertaa. Seuraavan kerran kohdataankin sitten helmikuun puolivälissä ja viimeiset kaksi peliä on runkosarjan päätösviikonloppuna. Ja näyttäähän siellä olevan myös sellaisia kohtaamisia joukkueiden välillä, että tässä kohtaa kautta on pelattu puolet kauden kohtaamisista (osa jopa peräkkäisinä päivinä tai parin päivän välein) ja osaa joukkueista ei ole edes vielä kohdattu kertaakaan. Vaikka runkosarjaa on aikalailla kolmannes tahkottu.

Eikö noita pelejä muka saisi tasaisemmin jaoteltua joukkueiden välille, eikä niin että tuossa nyt pelataan ja katellaan keväällä uudemman kerran :D Ei se nyt voi olla kovin vaikeata saada niitä pelejä joukkueiden välille tasaisesti; jos 14 seuraa kohdataan neljästi, niin et sä nyt jumalauta laita kauden kahta ensimmäistä peliä yhtä tälläistä joukkuetta vastaan. Näin esimerkkinä.

Nojoo ei tää kyllä yllätä allekirjoittanutta yhtään kun katselee tätä sekoilua kaikessa Liigan tekemisessä.
Kärpät pelasi back-to-back -pelin Tapparaa vastaan 27.9-28.9. Seuraavan kerran pelataan Tapparaa vastaan 8.3.2025 :D
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sidi

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tuota tuota, taas kerran erehdyin ihmettelemään otteluohjelmaa. Tämän otteluviikon kahdeksan jälkeen HIFK ja Kärpät on kohdanneet toisensa jo kolme kertaa. Seuraavan kerran kohdataankin sitten helmikuun puolivälissä ja viimeiset kaksi peliä on runkosarjan päätösviikonloppuna. Ja näyttäähän siellä olevan myös sellaisia kohtaamisia joukkueiden välillä, että tässä kohtaa kautta on pelattu puolet kauden kohtaamisista (osa jopa peräkkäisinä päivinä tai parin päivän välein) ja osaa joukkueista ei ole edes vielä kohdattu kertaakaan. Vaikka runkosarjaa on aikalailla kolmannes tahkottu.
Ei kai toi niin ihmeellinen jako ole jos ensimmäisellä puoliskolla pelataan puolet peleistä ja toisella toinen puolisko. Esim. Kiekko-Espoo pelaa tällä viikolla Jukureita vastaan kolmannen ja neljännen kerran tällä kaudella. Seuraava peli on sitten helmikuun viimeisenä päivänä. Ilvestä eikä Pelicansia (tosin Pelsuja vastaan on vain kaksi peliä) ei ole kohdattu vielä kertaakaan. Ilvestä vastaan pelataan sitten kolme peliä kolmeen viikkoon, eli 26.11, 30.11. ja 14.12.
 

taspmas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Örebro
Tässä taulukkomuodossa joukkueet ja keskinäiset pelit kauden alusta tämän viikon loppuun asti. Aika paljon on punaista vielä, vaikka kolmasosa runkosarjasta käytännössä kaikilla takana tämän viikon jälkeen.
KooKoo ja Jukurit ainoat joukkueet, jotka pelanneet kaikkia vastaan vähintään kertaalleen. Näin äkkiseltään luulisi, että ~20 peliin olisi saatu kaikille mahdutettua 15 vastustajaa, mutta nähtävästi sekin on vaikeata.
Ei kai toi niin ihmeellinen jako ole jos ensimmäisellä puoliskolla pelataan puolet peleistä ja toisella toinen puolisko. Esim. Kiekko-Espoo pelaa tällä viikolla Jukureita vastaan kolmannen ja neljännen kerran tällä kaudella. Seuraava peli on sitten helmikuun viimeisenä päivänä. Ilvestä eikä Pelicansia (tosin Pelsuja vastaan on vain kaksi peliä) ei ole kohdattu vielä kertaakaan. Ilvestä vastaan pelataan sitten kolme peliä kolmeen viikkoon, eli 26.11, 30.11. ja 14.12.
Jouluun mennessä joukkueilla taitaa olla keskimäärin 26 peliä pelattuna eli vajaa puolet. K-Espoon ja Jukurien osalta kyllä vähän hassua, että 2/3 keskinäisistä pelataan kauden ensimmäisellä kolmanneksella, varsinkin kun muut vastustajat kohdataan sen neljä kertaa (,paitsi se yksi kohdataan kaksi kertaa) koko kauden aikana. Ja mikä järki on tunkea vajaan kuukauden ajalle 3/4 keskinäisestä (Ilvestä vastaan) kohtaamisesta? Kyllä nuo pitäisi pystyä tasaisemmin tuonne jakamaan...

-----
Edit. Taulukko vaihdettu oikeaksi.
Edit2. Piti käydä tarkistamassa, ja länsinaapurissa; kaikki ovat kohdanneet tämän viikon loppuun mennessä toisensa vähintään kerran. Tämä knoppi nyt oli vähän OT, mutta muualla se onnistuu miksei täällä?
 

Liitteet

  • Screenshot_2024-10-31-16-54-58-90_6012fa4d4ddec268fc5c7112cbb265e7.jpg
    Screenshot_2024-10-31-16-54-58-90_6012fa4d4ddec268fc5c7112cbb265e7.jpg
    667,5 KB · kertaa luettu: 148
Viimeksi muokattu:

Taapertaja73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viime kaudella Tapparalla 7 peliä levännyttä vastustajaa vastaan. Tällä kaudella näyttäisi olevan 10 peliä. Kummallakin kaudella ainoastaan 2 peliä, joissa itsellä lepoetu.

Kaksi kautta ja lepoedut ovat 17 vastustajalle, itselle 4. Sattumaan ja sarjasuunnittelun vaikeuteen voi naiivimmat ihan rauhassa uskoa.
Tämän on pakko olla Tapparan toimistolla hyväksytty kuvio ja siellä uskotaan niin vahvasti tekemiseen, että tuon otteluohjelman kautta menetettävät pisteet eivät ratkaisevasti muuta runkosarjan asetelmia. Jos näin ei ole, on tuo käsittämätön otteluohjelma ja kädenojennus muille.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Tapparan toimistolla on myös lyhennetty lepoaikaa ennen huomista matsia tunnilla. Lauantain TPS-Tappara alkaa 16:00, koska Tappara ja fanit lähtevät pelin jälkeen risteilylle. Tänään Tappara pelaa Porissa ja TPS viettää vapaapäivää.
 

Kiekkonarri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, New Jersey Devils
Tapparan toimistolla on myös lyhennetty lepoaikaa ennen huomista matsia tunnilla. Lauantain TPS-Tappara alkaa 16:00, koska Tappara ja fanit lähtevät pelin jälkeen risteilylle. Tänään Tappara pelaa Porissa ja TPS viettää vapaapäivää.
Eikös joku vuosi tämä risteily ole järjestetty Helsingistä, ja pelikin alkanut klo 15? Hämärää muistikuvaa tälläisestä, mutta Tapparan fanit voi tulla korjaamaan minun tietämättömyyttäni. :)
 

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös joku vuosi tämä risteily ole järjestetty Helsingistä, ja pelikin alkanut klo 15? Hämärää muistikuvaa tälläisestä, mutta Tapparan fanit voi tulla korjaamaan minun tietämättömyyttäni. :)
Joo aikasemmin oli perinteenä että la klo 15 pelattiin Stadissa josta Tappara jatkoi laivalle. Korona taisi katkaista tuon perinteen.
 

Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
La 1.2.2025 on IFK-Tappara ja peli alkaa klo 15.
Risteilyä pukkaa?
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Havahduin siihen, että JYP ei ole kohdannut Tepsiä tai Ilvestä vielä kertaakaan, mutta KalPaa kuritetaan tänään jo neljättä kertaa tällä kaudella. Jännä on ohjelma.
 

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Havahduin siihen, että JYP ei ole kohdannut Tepsiä tai Ilvestä vielä kertaakaan, mutta KalPaa kuritetaan tänään jo neljättä kertaa tällä kaudella. Jännä on ohjelma.

K-Espoo pelannut 4 matsia Jukureita vastaan, kun taas Pelicans ja Ilves vielä kokonaan kohtaamatta, ja nekin tulossa vasta aivan marraskuun lopussa.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
K-Espoo pelannut 4 matsia Jukureita vastaan, kun taas Pelicans ja Ilves vielä kokonaan kohtaamatta, ja nekin tulossa vasta aivan marraskuun lopussa.
KalPa ei taas ole kohdannut vielä Lukkoa, Ilvestä eikä Pelicansia kertaakaan. Jyp neljä kertaa, Jukurit kaksi kertaa, Tappara kaksi kertaa ja Kärpät kaksi kertaa. Yli puolet kauden tähän astisista otteluista on siis ollut näitä neljää joukkuetta vastaan. Ensimmäinen "uusi" ottelu on vasta tämän kuun lopussa Pelicansia vastaan.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
TPS ja Sport kohtaavat kuusi kertaa tällä kaudella ja vielä ei ole pelattu peliäkään vastakkain. Aikamoista.
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
TPS ja Sport kohtaavat kuusi kertaa tällä kaudella ja vielä ei ole pelattu peliäkään vastakkain. Aikamoista.
Tähän saman lohkon jatkumona IFK ei ole pelannut Sporttia vastaan, mutta molemmat kaksi matsia hoidetaan pois joulukuun puoliväliin mennessä kuukauden sisällä.... Kärppiä vastaan pelattu kolmesti eli joka seitsemäs matsi ollut Kärppiä vastaan....
 

Pukuhuone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Tässä on taas Ilveksellä kuukauden päästä tulossa järjetön otteluohjelma kun 5.12-14.12 pelataan kymmeneen päivään kuusi peliä. Vika peli K-Espoota vastaan jolle sanassa ajassa 3 peliä eikä edes 13.12 peliä. Samaan aikaan on Sveitsin EHT turnaus ja eiköhän Pennanen sinne nyt kelpuuta Suomet,Mäntykivet,Frimannit ja kumppanit,on siinä hieman eroa joukkueiden peliruuhkassa. Samaan hengenvetoon totean että tietenkin myös muilla joukkueilla on samanlaisia peliruuhkia ja maajoukkueisiin meneviä pelaajia. Pointti tässä on että liiga ei saa millään sarjaohjelmaa edes siedettävän tasapuoliseksi. Nyt on 16 joukkuetta eikä montaa kertaa ole pelattu 8 ottelun kierroksia.
 

taspmas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Örebro
Pointti tässä on että liiga ei saa millään sarjaohjelmaa edes siedettävän tasapuoliseksi. Nyt on 16 joukkuetta eikä montaa kertaa ole pelattu 8 ottelun kierroksia.
Luulis, että se olisi kaikkien seurojen ja Liigan intresseissä saada perjantaille ja lauantaille mahdollisimman paljon pelejä. Näin sieltä ainakin on viestitty medialle. Ja onhan siinä sinänsä onnistuttukin kun ~2/3 peleistä pelataan kyseisinä päivinä.

Kuitenkin hyvin vähän on täysiä kahdeksan pelin kierroksia ja useasti on vielä niin, että perjantaina pelataan vaikka kuusi peliä ja lauantaina useampi. Ja lauantain kotijoukkueet ovat näitä perjantaina levänneitä :D Tuskin tuo nyt kovin paljon lisää eforttia olisi vaatinut ohjelman laatimiseen, että olisi yritetty saada joka pe ja la täysille kahdeksan ottelun kierroksille kun kerran nyt pelata niinä päivinä halutaan. Ja niistä matkustusrajoitteista on ihan turha kenenkään kitistä, ne oli jotain Järvelän hätävalheita. Sen verran useasti tuo rajoite on tässä tälläkin kaudella rikottu.

No ehkä ensi vuonna sitten saataisiin tasapuolisempi otteluohjelma ja vaikka se nelinkertainen sarja (jos kukaan ei nyt mene konkurssiin) kun se olisi helposti toteutettavissa ilman pelimäärien laskua. Ja jos vielä saisi nuo joukkueiden keskinäiset kohtaamiset tasaisesti jaoteltua ympäri runkosarjaa, eikä tuollaisiin järkyttäviin ryppäisiin missä nytkin osa on kohdannut toisen joukkueen neljästi ja joitain ei ollenkaan. Eihän tossa ole päätä eikä häntää.

Toisaalta eipä tuolta Liigaorganisaatiolta varmaan voi parempaakaan tulevaisuudessa odottaa, jos siellä kukaan ei kuuntele esimerkiksi maksavaa yleisöä.
 

Touko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Toimiin valitut henkilöt kyllä tekevät tasapuolisen ohjelman eteen kaikkensa. Saattaa kuitenkin olla, että joidenkin kohdalla tuo kaikkensa tekeminen ei vaan yksinkertaisesti riitä.
 

axe

Jäsen
Yksi mukava lisäkiemura ohjelman laatimiseen on, että kaikki haluavat saada vihatut nimiseurat kylään just viikonlopun kaljanmyyntipeleihin. Niinpä esim. IFK ja Tappara pelaavat 30:sta vierasottelustaan kumpikin vain neljä arkipäivisin välillä ma-to, kun joillakin toisilla joukkueilla on jopa 14-15 arkivieraspeliä. Sitten kun nämä viikonloppujen vakiovierasjoukkueet itsekin haluavat pelata kotiotteluitaan mahdollisimman paljon pe-la, niin äkkiä siinä loppuu fiksut ohjelmavaihtoehdot.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Liigan runkosarja pelattiin tasatahtiin täysinä kierroksina viimeksi kaudella 1985-86. Luulisi, että näihin nykyisenlaisiin epätasaisemmin eteneviin otteluohjelmiin olisi jo totuttu.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Eikö noita pelejä muka saisi tasaisemmin jaoteltua joukkueiden välille, eikä niin että tuossa nyt pelataan ja katellaan keväällä uudemman kerran :D Ei se nyt voi olla kovin vaikeata saada niitä pelejä joukkueiden välille tasaisesti; jos 14 seuraa kohdataan neljästi, niin et sä nyt jumalauta laita kauden kahta ensimmäistä peliä yhtä tälläistä joukkuetta vastaan. Näin esimerkkinä.
Tämä minua hieman vituttaa tämän kauden otteluohjelmassa. HIFK kohdattiin tosiaan kaksi kertaa jo kahdessa ensimmäisessä ottelussa, heti perään marraskuussa ja sitten aivan runkosarjan lopussa maaliskuussa. Olisi ollut hienoa päästä vähän tasaisemmin väliajoin miekkailemaan etenkin nyt jälkiviisaana kun Espoollakin on peli kulkenut ihan kivasti. Ensimmäisellä viikolla se nyt oli vielä hieman Liigan kirkkaiden valojen ihmettelemistä, ja tavallaan sääli että puolet kauden keskinäisistä jo tavallaan kului heti siinä. Ainakin näin hävinneen osapuolen vinkkelistä, tältä se helposti tuntuu.

Sitten Ilves puolestaan kohdataan kolmesti kolmen viikon sisään marras-joulukuussa kuten @Espoonmies olikin jo nostanut esiin, jonka jälkeen enää yksi keskinäinen jää jäljelle. Aika epätasaisesti jaettuna nuokin pelit.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Yksi mukava lisäkiemura ohjelman laatimiseen on, että kaikki haluavat saada vihatut nimiseurat kylään just viikonlopun kaljanmyyntipeleihin. Niinpä esim. IFK ja Tappara pelaavat 30:sta vierasottelustaan kumpikin vain neljä arkipäivisin välillä ma-to, kun joillakin toisilla joukkueilla on jopa 14-15 arkivieraspeliä. Sitten kun nämä viikonloppujen vakiovierasjoukkueet itsekin haluavat pelata kotiotteluitaan mahdollisimman paljon pe-la, niin äkkiä siinä loppuu fiksut ohjelmavaihtoehdot.
Siihen että HIFK ja Tappara pelaavat paljon vieraissa viikonloppuisin vaikuttaa varmasti myös se että molempien kotihalleissa on paljon varauksia viikonlopuille. Väittäisin että se on merkittävämpi syy kuin se että muut haluaisivat pelata näitä vastaan juuri viikonloppuisin.
 

taspmas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Örebro
Pikku huomio koskien vielä noita joukkueiden kohtaamisia kauden aikana. Täytyy mennä perjantaihin joulukuun 13.ta päivänä kun otteluohjelman ottelu numero 240 pärähtää käyntiin. KalPa vs Lukko otteluna; no mikä siitä tekee merkityksellisen? Tämän ottelun jälkeen kaikki joukkueet ovat pelanneet vähintään kertaalleen kaikkia vastustajia vastaan. Lukolle ottelu on kauden 31. ja KalPalle 29.
Toki kyseessä on joukkueet, jotka kohtaavat toisensa vain kahdesti runkosarjan aikana. Ja arvatkaapas koska se toinen ja viimeinen kohtaaminen runkosarjassa on? Seuraavan viikon keskiviikkona, eli viiden päivän sisään pelataan näiden kahden joukkueen väliset runkosarjakohtaamiset. Onko tässä minkäänmoista järkeä?

Taulukossa vielä tuohon perjantaihin 13.12.2024 mennessä pelatut ottelumäärät ja vastustajat jokaiselta joukkueelta (yhteensä 243. ottelua, mukana perjaintain 13.12. kierros kokonaisuudessaan.)
Huomionarvoista lienee myös, että HIFK on tuohon mennessä pelannu 3/4 peliä niin K-Espoota, KooKoota ja Tapparaa vastaan. Lukkokin on pelannut 3/4 niin Sportia kuin TPS:kin vastaan ennen kuin kohtaavat KalPan ensimmäisen kerran.

Edit. Jukurit ja HPK ovat pelanneet jo kaikki kauden keskinäiset siihen mennessä kun päästään siihen tilanteeseen, että kaikki joukkueet ovat toisensa kerran kohdanneet. Itseasiassa tuo kauden viimeinen keskinäinen pelataan jo marraskuun viimeinen päivä. Silloin KalPa ei ole vielä kohdannut Lukkoa, eikä Ilvestä kertaakaan. Myöskään JYP ja Ässät, sekä Ilves ja SaiPa eivät ole kertaakaan kohdanneet tässä kohtaa toisiaan.
 

Liitteet

  • IMG-20241106-WA0000.jpg
    IMG-20241106-WA0000.jpg
    121,5 KB · kertaa luettu: 94
Viimeksi muokattu:

Touko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Siihen että HIFK ja Tappara pelaavat paljon vieraissa viikonloppuisin vaikuttaa varmasti myös se että molempien kotihalleissa on paljon varauksia viikonlopuille. Väittäisin että se on merkittävämpi syy kuin se että muut haluaisivat pelata näitä vastaan juuri viikonloppuisin.
Epäilemättä näin, mutta voisiko niitä ottelupareja pyrkiä muodostamaan niin, että kumpikin lauantaina vastakkain oleva joukkue pelaa myös perjantaina tai sitten kumpikaan ei pelaa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Aikaerot toki hieman helpottaa tuota mutta kyllä liigassa voitaisiin myös kokeilla porrastusta

Ja nimenomaan puolen tunnin porrastus, eikä 1 tunnin, koska ekat erät kestää yleensä noin 30min ja siitä olisi hyvä hypätä tauoksi johonkin toiseen otteluun.

Lauantain kiekka esim näin:

16:30 alkava (joku lapsi/perhetapahtuma samalla)
17:00 normaalilla ajalla alkavia suurin osa
17:30 yksi poikkeus
19:30 yksi poikkeus
20:00 yksi poikkeus

Näin esim. 7-8 matsin kierros. Katsottavaa riittäisi 16:30 - 22:30 välillä.

Arkena ei varmaan pysty muuhun kuin 30min muutoksiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös