Liigan otteluohjelma 2018–2019

  • 44 489
  • 213

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jokainen tavallaan. Mun ei tarvitse edes miettiä kumpi ajaa järjestyksessä ohi, pojan lätkämatsit vai HIFK:n pelit. Aina oman pojan pelit. Nytkin sai lauantaina katsella sen pelaavan turnauksessa sekä HIFK:ta että Pelicansia vastaan. Siinä oli mulle ihan sopiva annos näitä sille päivälle. Ei edes harmittanut että kausari lojui lauantain lompakossa käyttämättömänä.
Kiitoksia tästä moraalivalistuksesta. Olet sinä hieno ihminen! No, niin kuin alkuun kirjoitit, jokainen tavallaan.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
No, niin kuin alkuun kirjoitit, jokainen tavallaan.
Hyvä että ymmärsit pointin. Alun perusteella näytti menneen ohi.

Ei muuta kuin voimia moraalisten ongelmiesi kanssa painimiseen ja tyttärellesi tsempit kisoihin.
 
Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Niin. Edelleenkään tätä töhöilyä ei olisi päässyt syntymään, jos HIFK olisi merkannut kotihallinsa omaan käyttöönsä. Jos kaikki muut seurat, etenkin nyt välierissä pelaavat, ovat tähän kyenneet, niin luulisi helsinkiläistenkin osanneen. Oulussakin on mm. 17.4. Mestaruusliigan neljäs loppuottelu, mutta niin vain Kärpät on älynnyt varata oman hallinsa tuollekin päivälle, vaikka ei ole mitään varmuutta siitä järjestetäänkö koko tapahtumaa vai ei.

Summa summarum, pieleen meni ja nyt seurauksista kärsitään Oulussakin, mutta tästä voi kaikki ottaa oppia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hamu

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Niin. Edelleenkään tätä töhöilyä ei olisi päässyt syntymään, jos HIFK olisi merkannut kotihallinsa omaan käyttöönsä. Jos kaikki muut seurat, etenkin nyt välierissä pelaavat, ovat tähän kyenneet, niin luulisi helsinkiläistenkin osanneen.

Arvaan, että muodostelmaluistelun MM-kisaorganisaatio on varannut hallin itselleen jo jokunen vuosi sitten.
 
Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Arvaan, että muodostelmaluistelun MM-kisaorganisaatio on varannut hallin itselleen jo jokunen vuosi sitten.

Näinhän se luultavasti on. Tosin pudotuspelien aikataulu on kutakuinkin joka vuosi sama. Ei sitä muodostelmaluistelijoiden varausta olisi tarvinnut ottaa vastaan. Rahaa toki olisi jäänyt saamatta, mutta eipästä aina saa sitäkään.

Raksilahan olisi ehkä ollut irrotettavissa HIFK:n kotipeliä varten. Miksei tätä vaihtoehtoa kukaan ajatellut... ;)
 
444

Siis kenen ei olisi tarvinnut ottaa vastaan? Helsingin kaupungin? Ihan kaikissa piireissä jääkiekko ei aja kaiken edelle, etenkään julkisen sektorin puolella.
 
Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vaikea asia, ei voi mitään. En tiedä voiko HIFK määrätä hallin käytön, jos / kun on päävuokralainen, mutta jos voi, niin olisi voinut myös varata rötiskön omaan käyttöönsä.

Se on toki kokonaan eri asia olisiko se järkevää tai ei varata halli maaliskuulta toukokuulle joka päivä, kuten Ishmael haluaisi tehdä. Kausihan päättyy jo aiemmin.

No ei vais, ilman muuta pitää yrittää saada kaikki tapahtumat sopimaan jonnekin.
 
Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itkupilli Minna on varmaan pahoillaan siitäkin kun Kärpät oli niin ylivoimainen Ilvestä vastaan että jäi pelejä näkemättä kun sarja meni poikki suoraan neljällä voitolla.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nuo kisat myönnettiin vuonna 2016 ja kaiken järjen mukaan jo hakuprosessin aikana on ollut ainakin jonkinlainen sopimus tapahtumapaikan ja päivien osalta. Ylipäätään ajatus, että IFK vuokralaisena määräisi näistä asioista on hassu. Aika luonnollista, että merkittävähkö kansainvälinen tapahtuma on kaupungille prioriteetti numero 1. IFK:lla ei ole valttikortteja halliin liittyvissä sopimusneuvotteluissa, koska realistista vaihtoehtoa kotihalliksi ei ole olemassa.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kärpät-HIFK piti pelata keskiviikkona, perjantaina ja loput viisi samana päivänä toisen otteluparin kanssa.

No sittenhän tämä kääntyi ehdottomasti posin puolelle kun pystyy seuraamaan toistakin sarjaa mukavasti :)

En kyllä käsitä miksi Liiga ei noita matseja voi porrastaa alunperinkin siten, että useamman kuin yhden sarjan seuraaminen onnistuisi suorana.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
En kyllä käsitä miksi Liiga ei noita matseja voi porrastaa alunperinkin siten, että useamman kuin yhden sarjan seuraaminen onnistuisi suorana.

Tätä tehdään muilla mailla paljonkin. Kai se perustuu johonkin sellaiseen, että nyt on pelipäivä ja kaikki samaan aikaan, niin näyttää hienommalta.

Runkosarjassa aika monia ei muiden tekemiset kiinnosta, mutta kieltämättä pleijareissa aina vähän alkaa kutkuttaa mitähän siellä toisaalla on menossa.
 
Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mä en ymmärrä miksei pleijareita voi pelata joka vuosi niin, että runkosarja loppuis lauantaina, säälit pelattaisiin ti, to ja tarvittaessa la. Puolivälierät alkais 3. - 6. ja 4. - 5. pareilla maanantaina ja siitä ke, pe, su, ti, to, la. 1. ja 2. ja sääleistä jatkavat aloittais tiistaina ja jatkais to, la, ma, ke, pe, la. Välierät alkais 1. ja 4. parhaalla jatkoonmenijällä maanantaina ja 2. ja 3. parhaalla tiistaina ja mentäisiin samalla kaavalla kuin puolivälierissä. Ja taas kun välierät loppuu lauantaina, niin finaalit alotettaisiin tiistaina ja finaaleissa edes kuudetta ja seitsemättä peliä ei pelattaisi peräkkäisinä, vaan mahdollinen 7. peli olisi sitten sunnuntaina. Tuolla systeemillä mahdolliset peräkkäiset pelit tulisi puolivälierissä ja välierissä vasta 6 ja 7 pelissä, ja niissäkin vain puolissa sarjoissa. Ja aina eteenpäin mennessä tulisi vähintään yksi välipäivä ennen seuraavaa sarjaa. Ja nopeammalla jatkoonmenolla saisi hienoisen edun seuraavassa vaiheessa, eli hyvästä tekemisestä palkittaisiin niinkuin kuuluukin. Mutta kuitenkin nuo todennäköisesti lyhyemmät puolivälieräsarjat, eli top2 ja sääleistä tulleet alottaisi myöhemmin, eli ne ei ihan niin suurta etua saisi nopeasta poikkimenosta. Tietenkinhän sen kumpi sarja alottais ensin vois myös päättää sitten kun näkee kuinka pitkästä sarjasta joukkueet tulee, eli nopeammin jatkoon päässeet aloittaisi ensin, mutta tuo aiheuttaisi sitten taas sitä että pelipäiviä ei tiedettäisi etukäteen.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Mä en ymmärrä miksei pleijareita voi pelata joka vuosi niin, että...
Mä kerron. Se johtuu siitä, että seurat ovat huomanneet lauantain olevan taloudellisesti paras päivä pelata playoffeja. Katsojat ilmeisesti ostavat tuolloin eniten kaljaa ja ehkä myös syötävää. Näin ollen joka sarjassa pitää saada lauantaipeli tai kaksi.

Sillä, että toisenlainen rytmitys olisi sekä urheilullisesti että katsojille parempi vaihtoehto, ei anneta tuossa yhtälössä kovinkaan suurta merkitystä. Mennään siis täysin eurot edellä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mä kerron. Se johtuu siitä, että seurat ovat huomanneet lauantain olevan taloudellisesti paras päivä pelata playoffeja. Katsojat ilmeisesti ostavat tuolloin eniten kaljaa ja ehkä myös syötävää. Näin ollen joka sarjassa pitää saada lauantaipeli tai kaksi.

Sillä, että toisenlainen rytmitys olisi sekä urheilullisesti että katsojille parempi vaihtoehto, ei anneta tuossa yhtälössä kovinkaan suurta merkitystä. Mennään siis täysin eurot edellä.

Tämähän se on, kun pleijarit myy muutenkin hyvin. Runkosarjassa pitää miettiä lauantaipelejä sillä yritysvieraita ei saa yhtä helposti kuin arkisin.

Se on sitten eri asia miten määritellään mikä on katsojille parempi vaihtoehto. Monet tykkäävät lauantaipeleistä esimerkiksi sen takia, että selvin päin ei pelejä katsota.
 
Yksittäisen pelin osalta lauantai voi jopa olla katsojallekin parempi vaihtoehto. Mutta ihan jo lajin itsensä näkökulmasta voisi olla järkevää jakaa noita merkityksellisiä pelejä eri päiville ja siten katsojapotentiaalia olisi enemmän jne.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Mä kerron. Se johtuu siitä, että seurat ovat huomanneet lauantain olevan taloudellisesti paras päivä pelata playoffeja. Katsojat ilmeisesti ostavat tuolloin eniten kaljaa ja ehkä myös syötävää. Näin ollen joka sarjassa pitää saada lauantaipeli tai kaksi.

Sillä, että toisenlainen rytmitys olisi sekä urheilullisesti että katsojille parempi vaihtoehto, ei anneta tuossa yhtälössä kovinkaan suurta merkitystä. Mennään siis täysin eurot edellä.
Kyllä.

Tässä pitää myös muistaa että puolivälierien jälkeen Liiga lappaa isolla prosentilla tuloja taskuunsa joten se eurot edellä meneminen sen kuin vain korostuu.

Tässä rytmityksessä eniten puolivälierien osalta ihmetytti miksi paremmin vastustajaansa sijoittuneet Kärpät, Tappara, Pelicans ja TPS saivat ”palkinnokseen” huonommat kotipelipäivät. Yhden maanantain ja option toiseen. Ei vaikuttanut loogiselta.
 
Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo, kyllähän mäkin ton tiedän että sen viikonloppu pelin saamisen takia niitä pelataan noin. Mutta luulis että pleijareissa varsinkin noilla vähän heikommin menestyneillä joukkueilla on kotipeleissä hyvin porukkaa oli pelipäivä mikä tahansa. Tietysti kaljan jne myynti on varmasti suurempaa viikonloppupeleissä, mutta onko kyse niin isoista summista että kannattaa vähentää liigan yleistä näkyvyyttä ja heikentää pelien tasoa sen takia. Kyllä noita pelejä tulee katottua joka päivä kun niitä tulee, vaikkei suosikki joukkue enää mukana olekaan, ja varmasti meitä on suht paljon jotka katsoo pelejä aina kun niitä tulee. Ärsyttää vaan kun joutuu valitsemaan minkä pelin kattoo, kun mieluummin seuraisi puolivälierissä vaikka kahta sarjaa tai vuoron perään kaikkia ja välierissä kumpaakin sarjaa. Vituttaa kun tässä sarjassa urheilulla ja faneilla ei ole oikein mitään merkitystä, vaan raha on ainoa mikä määrää.
 
Mctorso, ihanko tosissasi sinä käyt jaakobinpainia itsesi kanssa tämän asian tiimoilta? Sinähän käytännössä olet jo päättänyt että petät tyttärellesi antamasi lupauksen, koska molemmat vaihtoehdot juurikin johtavat sinut Kärppien peliin: Kärppien peli vai tyttärelleni antaman lupauksen pettäminen? Mutta älä ole huolissasi, lapset kun kasvavat niin muistavat kyllä varmasti olitko sanasi mittainen mies. Ja uimakisathan ovat siinä samaisella Raksilan pellolla, sukkuloit vain luontevasti kahden tapahtuman välillä ja kun uimakisoihin kuitenkin joudut niin mediaa löytyy joka lähtöön; niistä voit uimahallin katsomossa seurata välierä ottelua ja kun tyttäresi ei ui, siirryt jääkiekko-ottelun katsomoon.
 
Hyvä kirjoitus ja olet täysin oikeassa jokaisessa väittämässäsi. Tuo Jaakobin paini oli lyhyt, jos edes alkoikaan. Tämä paljastuu tosiaan jo ongelmanasettelusta. Tiedän, ettei tyttäreni maailma tähän kaadu, eikä vahvaan luottamussuhteesemme tule edes säröä tämän asian tiimoilta. Olet oikeassa myös siinä, että todennäköisesti pystyn synkronoimaan kohtuullisen pienellä vaivalla molempien tapahtumien välillä Raksilan pellolla, kunhan kilpailuiden aikataulu julkaistaan.

Alkuturhautumisen jälkeen itse asia on minun kannalta perin vähäpätöinen. Harmitukseni kohdistuukin kokonaisvaltaisesti Liigan ja Kärppien ylimieliseen ja ammattitaidottomaan toimintaan tiedotuksen suhteen. Molemmissa organisaatioissa olisi kasvojen pesun ja nöyrtymisen paikka noin muutoinkin. Yhtäkaikki, hienosti osui kirjoituksesi napakymppiin.
 
Ralph

Jäsen
Itse olen pienen budjetin jengin kannattajana pronssiottelun kannalla ja minua kiinnostaa todella paljon, jos HPK pronssiottelussa pelaa. Jos HPK tänä keväänä pronssia voittaa, se on hieno saavutus, kaudelle komea lopetus ja erittäin iso juttu palata yhdeksän vuoden päästä mitalikantaan. Kun taas neloseksi jääminen olisi kuin kaudesta ei jäisi mitään käteen ja tuntuisi isolta pettymykseltä. Ymmärrän kyllä isojen jengien kannattajia, jotka eivät pronssipelistä perusta.

Mutta ihmetyttää Liigan tapa päättää pudotuspelien otteluohjelmakin jo kesällä. Ja tämä korostuu pronssiottelun kohdalla. Jos Kärpät voittaa HIFK:n suoraan 4-0, mitä en usko, mutta jos, niin se sarja on ohi maanantaina kahdeksas päivä. Pronssiottelu pelataan perjantaina 19. päivä. Eli HIFK:llä on peräti kymmenen huili- ja reenipäivää ennen pronssiottelua. Järjetöntä. Jos vielä Tappara voittaa HPK:n suoraan 4-0, mihin en myöskään usko, niin se sarja on ohi torstaina 11. päivä. Eli HPK:llekin tulee viikko taukoa.

Miksei Liigassa sovita otteluparien otteluohjelmia sitten vasta, kun parit on selvillä? Kuten NHL:ssä tehdään. Nytkin jos HPK-HIFK-pronssiottelu varmistuisi torstaina 11. päivä, joukkueet voisivat keskenään sopia ottelulle ajankohdan. Mikä olisi varmastikin lauantai 13. päivä. Alta pois nopeasti ja kesälomille, ei mitään viikon ihmettelytaukoa.
 
Nelfor

Olen samaa mieltä pronssiottelusta. JYP on useampia pronsseja vienyt lähimenneisyydessä ja jokaisen jälkeen on kaudesta jäänyt vähintään kohtalaisen hyvä fiilis.

Mutta olitkohan Ralph tietoinen siitä, että liiga antaa pronssiotteluiden joukkueille vapaat kädet muuttaa ennalta määriteltyä ottelupäivää, jos molemmat ottelussa pelaavat joukkueet pääsevät uudesta päivästä sopuun? Muistan ainakin yhden kerran muutama vuosi sitten, kun JYPin pronssiottelua aikaistettiin useammalla päivällä.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
En kyllä ite diggaa tästä tänvuotisesta väljästä ottelutahdista. Ei oikein pääse semmonen playoff kiima nouseen ja sie pelataa jo välieriä hei. Tiivistetään vaan kyllä ne nyt jaksaa välierissä ja finaalissa vittu pelata.
 
Ralph

Jäsen
Mutta olitkohan Ralph tietoinen siitä, että liiga antaa pronssiotteluiden joukkueille vapaat kädet muuttaa ennalta määriteltyä ottelupäivää, jos molemmat ottelussa pelaavat joukkueet pääsevät uudesta päivästä sopuun? Muistan ainakin yhden kerran muutama vuosi sitten, kun JYPin pronssiottelua aikaistettiin useammalla päivällä.
Näinkö on? No katsotaan, että miten käy. Kuka siinä pelissä edes pelaa jne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös