Mainos

Liigan kurinpitopäätökset 2015–2016

  • 478 995
  • 3 251

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Nojoo, toisaalta jos linjuri ei olisi ollut välissä, Sonni olisi varmaan aikalailla saman tehnyt?
Öö... ei edes Pikkarainen ole niin hidas ettei olisi kerennyt tiputtaa hanskoja JOS olisi halunnut.
El
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jaahas. Itse en nyt allekirjoita juuri mitään näistä Liigan päätöksistä. Tanssiin tarvitaan aina kaksi ja eiköhän siellä Kärpätkin jotain muuta ole tehneet kuin pelkästään positiivista kannustusta antaneet, että tällaiset rangaistukset annetaan. Moision rangaistuksen voin vielä hyväksyä, mutta tuo Pikkaraisen rangaistus on täysin naurettava suhteessa muihin vastaavista annettuihin.

Ari-Pekka Selinin lisärangaistus on vielä käsittämättömämpi; yhden ottelun toimitsijakielto, koska hänen sanomisensa HALVENSIVAT Liigaa ja sen erotuomareita? Miten se voi halventaa erotuomareita, että sanoo vastustajan päävalmentajan yrittävän vaikuttaa heidän päätöksiinsä? Ei vaan tajua. Liiga kyllä osoitti tuolla TPS:n sakolla tasottomuutensa tällä hetkellä. Pikkaraisen ja Selinin rangaistukset ovat yksinkertaisesti täysin väärin ja eivät ole linjassa minkään aiemman päätöksen suhteen. Aikaisemmin mm. Leinonen on saanut 3000 €:n sakot vähän vastaavasta ja muistaakseni Rautakorpi kanssa sai samansuuntaiset.

Ei Liiga ne päätökset ja kritiikki siitä vähene sillä, että kritiikki ja keskustelu hiljennetään. Kyllähän valmentajien kädet on todella sidotut ja mistään epäkohdasta et saa ääneen sanoa. Et edes siitä, että vastuksen vaihtoaitiossa käydään 9x pelin aikana selittämässä tuomioita. Onhan tämä nyt täyttä pelleilyä omasta näkökulmasta. Jotain linjaa nyt.

Moision rangaistus oikein, kaikki muut päin sitä itseään. Toivottavasti TPS kyseenalaistaa päätöksen, koska videomateriaalia löytyy mm. siitä, kun Aittokallio lyö Pikkaraista aitiosta ja heittää Moision varusteita katsomoon. Onko TÄMÄ sellaista toimintaa, joka ei halvenna liigaa tai kuuluu tuohon? Ja eikö ihan samalla logiikalla päävalmentaja Marjamäellä ole vastuu, että kakkosmolari ei osallistu peliin kuin korkeintaan verbaalisesti? Jos kerran A-P Selin on vastuussa siitä, että Pikkarainen ei käy kentällä.
 
Imuuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ari-Pekka Selinin lisärangaistus on vielä käsittämättömämpi; yhden ottelun toimitsijakielto, koska hänen sanomisensa HALVENSIVAT Liigaa ja sen erotuomareita? Miten se voi halventaa erotuomareita, että sanoo vastustajan päävalmentajan yrittävän vaikuttaa heidän päätöksiinsä?
Oletko edes lukenut perusteluita selinin pelikiellolle? Suosittelen lukaisemaan
 
JPL

Jäsen
Jaahas. Itse en nyt allekirjoita juuri mitään näistä Liigan päätöksistä. Tanssiin tarvitaan aina kaksi ja eiköhän siellä Kärpätkin jotain muuta ole tehneet kuin pelkästään positiivista kannustusta antaneet, että tällaiset rangaistukset annetaan. Moision rangaistuksen voin vielä hyväksyä, mutta tuo Pikkaraisen rangaistus on täysin naurettava suhteessa muihin vastaavista annettuihin.

En ihmettele, ettet allekirjoita, jos et edes ymmärrä syitä, mistä kakkua tulee... Ilmainen vinkki: ei liity mediaan mitenkään. Ja kun ymmärrät syyn Selinin kakkuun, saatat ymmärtää myös Pikkaraisen pelikiellon. (En olisi itse tuosta pelikieltoa antanut, mutta liiga halusi rauhoittaa tilanteen tähän)
 
Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Moision rangaistus oikein, kaikki muut päin sitä itseään. Toivottavasti TPS kyseenalaistaa päätöksen, koska videomateriaalia löytyy mm. siitä, kun Aittokallio lyö Pikkaraista aitiosta ja heittää Moision varusteita katsomoon. Onko TÄMÄ sellaista toimintaa, joka ei halvenna liigaa tai kuuluu tuohon? Ja eikö ihan samalla logiikalla päävalmentaja Marjamäellä ole vastuu, että kakkosmolari ei osallistu peliin kuin korkeintaan verbaalisesti? Jos kerran A-P Selin on vastuussa siitä, että Pikkarainen ei käy kentällä.
Ei se niin justiinsa ole. Riippuu logosta ja Sampo vain vahvisti päätöksillään tämän.
Kai sitä nyt vaihtoaitiosta saa huitaista kentälläolevaa pelaajaa jos haluaa...eikö?
 
Creed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oisin ehkä Moisiolle antanut kakkua pelin/kaks ja Aittokalliolle (siis perjantaista), muuten tuntuu kyllä vähintäänkin ylimitoitetuilta rangaistuksilta. Kyllä pleijareissa pitää saada vähän hakee asetelmia. Muistissa vielä 90-luku, jolloin 95-finaalit ratkes kun narrit alko pelkää ja 99 Berg vs Ruutu ja Mäkiaho. Nuo muistaa vieläkin, vaikka muista finaaleista joissa Kärpät ei oo pelannu ei oo mitään hajua..
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kaikki päätökset oli hyvin perusteltuja. Pikkaraiselle olisi ehkä riittänyt yksi peli, kun historiaakaan ei ollut, mutta ei tuollaisesta yksipuolisesta moukaroinnista/siihen pyrkimisestä pidä selvitä ilman pelikieltoa.
 
mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
@peterra se vasta hupanen veikko on...
Tartutaan täkyyn!

Jaahas. Itse en nyt allekirjoita juuri mitään näistä Liigan päätöksistä. Tanssiin tarvitaan aina kaksi ja eiköhän siellä Kärpätkin jotain muuta ole tehneet kuin pelkästään positiivista kannustusta antaneet, että tällaiset rangaistukset annetaan.

Eli tarkoitat, että Kärpät ovat nyt tehneet jotain kulisseissa jotta näinkin kovat rangaistukset tulivat?
Jos, niin kerro toki mitä, kun sinulla tietoa tuntuu olevan?

Ari-Pekka Selinin lisärangaistus on vielä käsittämättömämpi; yhden ottelun toimitsijakielto, koska hänen sanomisensa HALVENSIVAT Liigaa ja sen erotuomareita? Miten se voi halventaa erotuomareita, että sanoo vastustajan päävalmentajan yrittävän vaikuttaa heidän päätöksiinsä? Ei vaan tajua. Liiga kyllä osoitti tuolla TPS:n sakolla tasottomuutensa tällä hetkellä. Pikkaraisen ja Selinin rangaistukset ovat yksinkertaisesti täysin väärin ja eivät ole linjassa minkään aiemman päätöksen suhteen. Aikaisemmin mm. Leinonen on saanut 3000 €:n sakot vähän vastaavasta ja muistaakseni Rautakorpi kanssa sai samansuuntaiset.

Tuota tuota, eikös tuossa päätöksessä selkeästi sanota näin;
"Erotuomari- ja otteluvalvojan raporttien mukaan ottelun erotuomari kävi varoittamassa TPS:n Ari-Pekka Seliniä ottelun ajassa 54:36 tapahtuneiden tappeluiden jälkeen ilmoittaen, että mikäli TPS:n pelaajat vielä aloittavat yksipuolisia tappeluita, TPS:n päävalmentajalle määrätään pelirangaistus sopimattomasta käytöksestä tuomaristoa kohtaan."

Joten mikä tässä nyt meni väärin? Ja perusteluiden viimeinen kappale vielä kruunaa kokonaisuuden;
"Selin on tehtävänsä ja asemansa perusteella osaltaan vastuussa pelaajien käyttäytymisestä. Katson, että Selinille annetun varoituksen jälkeinen TPS:n toiminta osoittaa piittaamattomuutta jääkiekon sääntöjä ja ottelun erotuomaristoa kohtaan ja toiminnalla on haitattu pelin johtamista säännössä 116 v tarkoitetulla tavalla. Näin ollen tilanteesta tulee määrätä Selinille ottelurangaistus."

Noista sakkomääristä nyt kannata edes itkeä, todellakin peanutseja jopa Tepsille. Täysin kuriositeettiä koko sakotus...

Ei Liiga ne päätökset ja kritiikki siitä vähene sillä, että kritiikki ja keskustelu hiljennetään. Kyllähän valmentajien kädet on todella sidotut ja mistään epäkohdasta et saa ääneen sanoa. Et edes siitä, että vastuksen vaihtoaitiossa käydään 9x pelin aikana selittämässä tuomioita. Onhan tämä nyt täyttä pelleilyä omasta näkökulmasta. Jotain linjaa nyt.

Viitsisitkö laskea yhteen molemmista matseista (perjantai, että lauantai), montako kertaa tuomarit keskustelivat kummankin vaihtoaiton kanssa?
Kai dumaritkin ennemmin asiallista keskustelua kuuntelevat, kuin jotain vittusaatanaa? Näin myös ihan normielämässä.
Myöskään pelikielto nyt ei tainnut tulla noista matsin jälkeisistä kommentoinneista, vai onko sulla joku vastaväite (jonka voit myös perustella) tähän?

Moision rangaistus oikein, kaikki muut päin sitä itseään. Toivottavasti TPS kyseenalaistaa päätöksen, koska videomateriaalia löytyy mm. siitä, kun Aittokallio lyö Pikkaraista aitiosta ja heittää Moision varusteita katsomoon. Onko TÄMÄ sellaista toimintaa, joka ei halvenna liigaa tai kuuluu tuohon? Ja eikö ihan samalla logiikalla päävalmentaja Marjamäellä ole vastuu, että kakkosmolari ei osallistu peliin kuin korkeintaan verbaalisesti? Jos kerran A-P Selin on vastuussa siitä, että Pikkarainen ei käy kentällä.

MISSÄ SE VIDEOMATERIAALI ON tuosta lyönnistä? Laita urlia kiitos, haluaisin todellakin nähdä sen! Perjantaista asti ollut aikaa jonkun ko. video linkittää, ei ole näkynyt.
Aittokallio olisi voinut saada kai kympin (olkoot vaikka PRK, se ja sama) siitä syndin heittämisestä, olisiko parempi mieli? Pelihän oli jo ratkennut, ei olisi muuttanut yhtään mitään mihinkään. Pelikieltoa siitä ei vain olisi voinut tulla.
Dumarit eivät olleet kieltäneet Pikkaraista jäälle menemästä. Olivat sanoneet Selinille että hänen jenginsä ei enää yksipuolisesti tappele, piste.
Ehkäpä Aittokalliostakin dumarit, niissä lukuisissa turinatuokioissaan, Marjamäelle sanoivat että "nyt joka jätkä vaihtoaitossa pitää kädet ja mailat pois kaukalon puolelta. Jos ei, tulee runtua!"
Tai sitten eivät sanoneet, kuka tietää?
 
Kooki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Itseäni hävetti seurata TPS:n toimintaa lauantaisessa ottelussa, enkä todellakaan toivo, että tälläista tarvitsisi todistaa enää ikinä uudestaan TPS:n toimesta. Toivottavasti näistä rangaistuksista otetaan nyt opiksi ja keskitytään jatkossa itse pelaamiseen. Kuitenkin rangaistuksien suuruudesta voisi luulla että siellä on lauantaina vedetty lähes jotain HIFK-Jokerit harkkapelin tasoista teurastusta tai joukkotappeluita. Moisiota lukuun ottamatta (niin ja Kärppien luukkuvahti, jos siitä jaksaa nillittää) ei lauantaina ollut mitään pelikieltojen tai sakkojen arvoista. Lisäksi kun miettii esimerkiksi Pikkaraisen pelikieltoa ja vertaa sitä joihinkin tällä kaudella nähtyihin luokkaantumisiin johtaineisiin rikkeisiin ja niistä saatuihin pelikieltoihin niin ei voi kun nauraa kurinpidolle.
 
retiisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei se niin justiinsa ole. Riippuu logosta ja Sampo vain vahvisti päätöksillään tämän.
Kai sitä nyt vaihtoaitiosta saa huitaista kentälläolevaa pelaajaa jos haluaa...eikö?

No se Aittokallion tuuppaus ei kyllä mene pelikieltokategoriaan. Aivan eri asia on pelin ollessa käynnissä ja olet väistämättä kaukalossa olevaa pelaajaa. Ihme vänkäämistä moisesta tilanteesta. Se Aittokallion toinen temppu oli pelirangaistuksen arvoinen, mutta sitä ei huomattu enkä tiedä huomioitiinko jälkikäteen.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
ei tuollaisesta yksipuolisesta moukaroinnista/siihen pyrkimisestä pidä selvitä ilman pelikieltoa.

Olen tästä jokseenkin eri mieltä, mutta ymmärrän pointtisi. Tuossa sun viestin yläpuolelle postatussa videossa Ika Lehkonen esittää ongelman mielestäni hyvin. On se linja sitten tiukka tai löysä tai jotain siltä väliltä, niin sen pitää olla sama kaikille ja pysyä samanlaisena. Linja heittelee jopa ottelujen sisällä ja vähän kärjistettynä jokaiseen otteluun lähdetään aina arvuuttelemaan, että mitähän tänään saa tai ei saa tehdä ja millaisia sanktioita väärintekemisistä tulee.

Kuten aiemminkin totesin, niin mulle tuo Pikkaraisen kahden ottelun pelikielto on sinänsä ihan ok, mikäli vastaavista tapauksista paukkuu jatkossa samanlaisia rangaistuksia, eikä niin, että tekijästä, joukkueesta ja tuomarin fiiliksestä riippuen rangaistusskaala esim. tuollaisessa Pikkaraisen aloittamassa nahinassa alkaa jostain kahden minuutin väkivaltaisuusjäähystä päättyen useamman ottelun pelikieltoon.
 
Huomaa myös se, että kurinpitohan tuon pelikiellon antoi, ei tuomari.
Ulosajohan nyt oli varmasti sinun mielestäsi myös täysin selviö ko. tilanteessa?

Ja edelleen komppaan sua, että toivottavasti se linja nyt vain pitäisi edes kauden loppuun... Toivossa on hyvä elää :P
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Linja heittelee jopa ottelujen sisällä ja vähän kärjistettynä jokaiseen otteluun lähdetään aina arvuuttelemaan, että mitähän tänään saa tai ei saa tehdä ja millaisia sanktioita väärintekemisistä tulee.

.
Tästä olen kyllä täysin samaa mieltä, enkä nyt puhu pelkästään tästä sarjasta, tai edes tästä kaudesta. Tuntuu että sama keskustelu käydään joka kevät. Liigassa vallitsee tietty linjattomuus, siitä ei kahta sanaa.

Mutta rangaistukset on nyt annettu ja huomenna jo pelataan. Toivoisin, että myös Selin & co. antaisivat nyt asian olla ja keskittyisivät itse PELIIN. Lauantain peli meni yli, siitä ei kai kahta puhetta. Sarja on kuitenkin 1-1 ja huomenna pitäisi täysi keskittyminen olla molemmilla joukkueilla Raksilassa.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huomaa myös se, että kurinpitohan tuon pelikiellon antoi, ei tuomari.
Ulosajohan nyt oli varmasti sinun mielestäsi myös täysin selviö ko. tilanteessa?

Totta joo, eihän ne tuomarit pelikieltojen pituuksista päätä. Ja ulosajo oli mielestäni täysin selvä ja oikeutettu, siitä ei kahta sanaa. Mutta se on tosiaan totta että niin tuomarien, kuin kurinpidonkin linjoissa on tarpeetonta ja toisinaan epäoikeudenmukaista heittelyä. Luulisi olevan suhteellisen helppoa jakaa samankaltaisista tilanteista poikkeuksetta samanlaisia rangaistuksia ja pelikieltoja. Toisaalta luulo ei ole tiedon väärti ja mulla on nollakokemus lätkäpelien tuomitsemisesta ja Liigan kurinpitäjänä toimimisesta.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mutta rangaistukset on nyt annettu ja huomenna jo pelataan. Toivoisin, että myös Selin & co. antaisivat nyt asian olla ja keskittyisivät itse PELIIN.

Samaa täällä toivotaan. Vaikka kokisi tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, niin siitä kitisemisen paikka ei ole nyt. Rangaistukset on jaettu ja on niistä mitä mieltä tahansa, niin seuraava peli koittaa ihan yhtä nopeasti ja kaikki keskittyminen tulisi suunnata siihen. Toisaalta tästäkin asiasta on helppo antaa toimintaohjeita siitä miten tulisi toimia. Vaan nuo ovat ammattilaisia, joten eivätköhän osaa jatkaa eteenpäin ja siirtää fokuksen huomiseen peliin.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
On se linja sitten tiukka tai löysä tai jotain siltä väliltä, niin sen pitää olla sama kaikille ja pysyä samanlaisena. Linja heittelee jopa ottelujen sisällä ja vähän kärjistettynä jokaiseen otteluun lähdetään aina arvuuttelemaan, että mitähän tänään saa tai ei saa tehdä ja millaisia sanktioita väärintekemisistä tulee.
Tuo on ihan totta, että linja on ollut tällä kaudella epäselvä ja välillä joku tapaus menee läpi, vaikka vastaavasta olisi viikko sitten annettu pelikieltoa. Tuomaritoiminnassa nyt joskus jää jotain näkemättä, mutta siitäkin löytyy paljon parannettavaa.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kai dumaritkin ennemmin asiallista keskustelua kuuntelevat, kuin jotain vittusaatanaa? Näin myös ihan normielämässä.

Ihan varmasti, mutta jos yhtään pystyt jotain Marjamäen ruumiin- ja suunliikkeistä lukemaan tuosta pätkästä, jossa mäyhää tuomareille Kukkoseen kohdistuvasta taklauksesta, niin miksi pidät häntä parempana? Tuskimpa se ihan painokelvollista kamaa oli sieltä Marjamäenkään suusta.
 
Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Saiko Pelicans aikanaan uhkasakkoa, kun pelaajat sekoili oikein urakalla SaiPaa vastaan? Tulikos silloinkin kolme ulosajoa viimeisen viiden minuutin aikana? Ai niin, mutta silloinhan vastassa oli joku SaiPa, joka ei kiinnosta Iltapaskoja. Huutonaurut Liigan kurinpidolle, joka on täysin Kärppien vietävissä. Onneksi tuollaiset sakot on Tepsille ihan karkkirahoja. Mites jos Moisio olisi vetänyt Ahon polven paskaksi, niin olisiko tullut 100k sakkoa turkulaisille. Sitten voisi niellä, jos samat seuraamukset olisi kaikille, mutta kun ei ole.
 
mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
@Kendo26 <3
Aeva ihanaa! Eli Kärppien vika on nyt tuo TPS:n saama sakkokin!
Mahtavuutta!
Tässähän ollaan jo yli puolen suomen jengi!

Ihan varmasti, mutta jos yhtään pystyt jotain Marjamäen ruumiin- ja suunliikkeistä lukemaan tuosta pätkästä, jossa mäyhää tuomareille Kukkoseen kohdistuvasta taklauksesta, niin miksi pidät häntä parempana? Tuskimpa se ihan painokelvollista kamaa oli sieltä Marjamäenkään suusta.

Noh, ei varmasti ihan painokelvollista ollut. Mutta kuka koutsi ei tuollaisesta sitten valittaisi? Montako kertaa TPS johdolle on tässä otteluparissa vastaava tilanne tullut? Kapteenia vedetään mahdollisesti päähän, ja joka vielä mahdollisesti loukkaantuu?
Kai siitä nyt vähemmästäkin koutsi vähän käy huutelemaan, kun tilanne nyt ei ihan päivänselvä ollut :)

Ja ei, päähän kohdistunut se ei ollut loppupeleissä.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Samaa mieltä. Tepsin pelaajien toiminnasta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta eihän tuolla edes minun mielestä tapahtunut mitään (Kiitos linjamiesten). Moisiolle kymppitilin lisäksi voi jotain lätkäistä, mutta Pikkaraisen pari peliä on ihan naurettava vitsi. Selinin toimitsijakielto myös erittäin kummallinen jos näyttöjä mistään käskyttämisestä ei ole.

Tämä. Näistä tuomioiden pituuksista jää ikävä sivumaku suuhun, näin ei-oululaisena. Pikkaraisen tilanteessa ei tapahtunut käytännössä mitään ja 2 peliä moisesta on jo kyllä aikamoista hätävarjelua ja tuosta nuhjauksesta vielä siis Selinillekin yksi peli huilia. Moision panos TPS:lle on yhtä tyhjän kanssa ja tuskin kukaan häntä jää varsinaisesti kaipaamaan, mutta onhan tuossa 4 pelissä muutama peli liikaa, vaikka kohteena onkin kaikkien aikojen Pyhimys, Lasse Kukkonen. Eivät sentäs kehdanneet Jonne Virtaselle lyödä kakkua Rajaniemen riepottelusta.

Noh, eiköhän se Marjamäki jatkossakin rupattele 3x enemmän tuomareitten kanssa mukavia kuin toisen aition väki...
 
Minun mielestä Selinin toimitsijakielto oli varsin hyvin perusteltu. Pitää myös muistaa että tuo Pikkaraisen haku tapahtui vielä kaiken sekamelskan (Moisio etc.) JÄLKEEN... eli peli ratkennut, kolme miestä ja valmentaja jo suihkussa, niin silti piti vielä hakea epätoivoisesti tappelua... okei, 2 peliä voi olla liikaa, mutta kyllähän tuossa Pikkarainen saa itseään käydä kiittämässä peilin edessä.

Jännää tämä Marjamäki keskustelu, aidosti huvittuneena seuraan tätä. Vaikka kuinka katson minkä lasien läpi, olen aina pitänyt häntä hyvinkin fiksuna ja tunteet kurissa pitävänä valmentajana, joka TODELLA harvoin valittaa tuomareista esim. ottelun jälkeen. Jotenkin tuntuu, että kun tämä valmentaja-Pikkarainen ääni väristen asiasta kertoi, niin näinhän se on aina täytynyt olla monen jatkoaikaankin kirjoittavan mielestä, vaikka eivät ajatustaan ole aiemmin esille tuoneet.

Edelleen suurin syypää lauantaihin oli Selin, joka ei kyennyt hillitsemään joukkuettaan. Peli karkasi käsistä jo ensimmäisessä erässä, sen sijaan että TPS olisi maali kerrallaan yrittänyt päästä peliin mukaan, voitto annettiin käytännössä tarjottimella Kärpille kun keskityttiin pullistelemaan.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Jaa-o.

Moision rangaistuksen ymmärrän. Lieneehän siinä peli tai pari kuitenkin "Lasse Kukkoseen koskettu" -lisää. Hymiö.

Selinin rangaistuksen ymmärrän, joskin kurinpitäjän perustelu "näkemykseni mukaan pelaajat eivät ainakaan lähtökohtaisesti tee kaukalossa mitään ilman valmentajan hyväksyntää ja pelaajat pelaavat sekä toimivat valmentajan kulloinkin määrittelemällä tavalla" on vähän huvittava, vähän suloinenkin.

Pikkaraisen rangaistuksen "ymmärrän" siinä mielessä, että rikkojan selässä luki Pikkarainen, ei ties-mikäläinen.

TPS:n sakot ja erityisesti uhkasakot ovat hilpeät. Niistä monella vahvistunee fiilis, että Liiga ravistaa rangaistuksiaan vähän hihasta, ja asteikkoja käytetään vähän auringonpilkuistakin riippuen.

Vaan nämä tästä. Eteenpäin, pelit 1-1.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ihan oikeat tuomiot. Seniilille olis voinu antaa vielä yhden lisääkin. Sakot on vähän turhat koska tps tekee kuitenki jättitappiot tästäkin kaudesta ni kymppi sinne lisää ei tunnu haittaavan.

Osa tps faneista itkee täällä joukkueen mukaisesti kärppien valmennuksen tapaa kohdata tuomarit/media. Ei varmaan oo kovin paljoo varaa itkeä ku teidän joukkue vetää noin vihkoon että koko suomi (poislukien turku) nauraa teille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös