Sain jo muutama viikko sitten idean, että olisi mielenkiintoista keskustella tarkemmin Liigan ja seurojen someista. Paljon näistä on keskustelua eri seurojen osioissa, mutta en löytänyt yleistä keskustelua aiheesta. Jos tällainen on tai tämä ei sovi omaksi aiheekseen, niin modet voi siirtää tämän sinne.
Haluaisin siis, että täällä pääsisi keskustelemaan toiveista ja ajatuksista Liigan ja sen seurojen someista. Itselle aihe on oman työni puolesta todella läheinen ja eri seurojen somet ovat hyvin tuttuja. Suosikkiseuraa ei enää Liigasta löydy, joten koen olevani suhteellisen objektiivinen katsoja. Siksi halusin aloittaa tämän ketjun omilla arvioillani eri seurojen someista.
HIFK - 9-
HIFKillä kaikki materiaali on laadukasta ja erinomaisesti otettu huomioon eri kanavien erot. Ei tuupata kaikkea tavaraa kaikkiin kanaviin, vaan erilaistetaan, joka on nykypäivää. LinkedIn Liigan paras ja tehdään mielenkiintoisia nostoja. Vaikka materiaali on erittäin laadukasta, HIFK ei ole Liigan kärkipäätä määrällisesti ja nämä määrät vaihtelevat isostikin. Välillä tuntuu tulevan todella paljon tavaraa ja välillä suhteellisen pitkiäkin aikoja hiljaa. Hyvää tekemistä kuitenkin kokonaisuutena.
HPK - 7
HPK:lla omaan silmään taso heittelee paljon materiaalien laadussa. Nyt tällä harjoituskaudella näyttänyt laatu tasaisemmalta kuin viime kaudella. En tiedä onko joku tekijä/tekijät muuttuneet. Kerho tuntuu tekevän sen minimin mitä nykymaailmassa kaivataan. Positiivista, että monet jutut on kaupallistettu yhteistyökumppaneille luonnollisella tavalla (esim. BioRexin otteluennakko), joka on nykyaikaa. Kaipaisin itse kuitenkin Kerholta vähän lisää kaikkeen; enemmän materiaalia, ajankohtaisia nostoja peleistä ja erilaistamista eri kanaviin.
Ilves - 9,5
Liigan priimus sometekemisessä. Tekeminen on raikasta ja erittäin korkealaatuista. Kaikki materiaalit on tarkkaan harkkittuja ja näyttävyys on isosti mukana. Seurassa uskalletaan selvästi panostaa laatuun ja esimerkiksi laatutekijöitä haalitaan jokaiselle saralle. Tämä ei ole halvin ratkaisu, mutta näkyy korkeana laatuna ja tuottaa varmasti suurimman osan takaisin. Ainoat asiat, jotka erottavat kympistä ovat omasta mielestäni ajoittainen ylimielisyyden tunne ja ”ison maailman” matkiminen jopa korostetun paljon.
Jukurit - 7+
Hyvin samaa tasoa HPK:n kanssa. Kesällä oli hyvää materiaalia muutaman pelaajan mydayn kautta, mutta aika perusvarmalla tasolla mennään. Otteluitapahtumista ei oikein tule nostoja. Varmaan aika kapealla porukalla mennään tekijöiden osalta, mutta yritystä sentään on.
Jyp - 7-
Jyp on vielä aika iso arvoitus tulevan kauden osalta. Viime kausi oli heikkoa tekemistä, mutta kesän aikana tullut kehitystä. Mielenkiintoista nähdä missä mennään tulevalla kaudella. Haastatteluita tullut hyvin ja niissä ollut hyvä tekijä. Vielä toistaiseksi ainakaan ottelutapahtumista ei oikein nostoja ole tullut. Jypilläkin ilmeisesti vaihtunut henkilöstö somen taustalla lähiaikoina.
Kalpa - 8,5
Kalpalla on laadukasta ja näyttävää materiaalia. Ilme on selkeä ja tyylikäs. Sisältöä tulee aika hyvin ja varsinkin lyhyitä harjoituspätkiä ehkä eniten jopa Liigassa. Kanavilta löytyy haastatteluita ja pelaajia nostetaan esiin. Myös jonkin verran kaupallistamisia tehty. Otteluiden aikana vielä voisi olla enemmän nostoja ja kanavien välillä voisi erilaistaa enemmän. Nämä asiat erottavat aivan kärjestä.
Kärpät - 7,5
Seuraajamäärillä mitattuna Liigan kärkipäätä, mutta se ei johdu varmastikaan sisällöstä niinkään vaan hyvästä menestyksestä pitkäaikaisesti. Sisältö on kuitenkin parantunut viime kauden aikana paljon. Sitä ennen Liigan heikompaa kastia. Nyt keskikastissa. Pääasiassa laatu hyvää ja ilme aika raikas. Määrällisesti Liigan heikompaa kastia ja erilaistamista eri kanavien välillä ei juuri ole. Vielä kaipisin enemmän haastatteluita, peleistä nostoja ja rohkeampaa tekemistä. Kärpät voisi hyödyntää myös tehokkaammin Kukkosen ja Petopodin vahvaa somepreesensiä.
Lukko - 8-
Lukko tekee suhteellisen perustekemistä somessa. Materiaalia tulee ihan ok paljon, mutta aivan sisäpiiriin niillä ei pääse. Erilaistamista kanavien välillä ei ole. Lisäksi tuntuu, että Lukon tekeminen on välillä aika virkamiesmäistä ja huumori puuttuu. Pelaajien mikityksistä plussaa jo nyt, vaikka kausi alussa. Ilmeestä en oikein tykkää.
Pelicans - 8
Pelicansin tekeminen on ollut hieman vaihtelevaa. TikTokissa Pekko dominoi, mutta välillä tuntuu, että se on vienyt huomiota muilta kanavilta. Ajoittain pitkiäkin hiljaisia hetkiä eri kanavissa. Nyt mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu, kun henkilöitä vaihtunut kesällä isolla kädellä. Ainakin alkuun näkynyt karusti, kun Ranskan harjoituspeleistä ei oikein mitään tietoa ja yksi pelaajajulkistus tehtiin vain joukkueen logo-kuvalla.
Saipa - 7,5
Saipalla Liigan parhaat pelaajajulkistusvideot. Loistavaa heittäytymistä koko organisaatiolta. Muutoin tekeminen tasapaksua. Ajoittain loistavasti tulee haastatteluita ja nostoja, mutta määrä heittelee todella paljon. Myös sisältöjen taso heittelee, joskin viime kaudella oli hieman tasaisempaa. Varmaan aika pienellä resurssilla mennään.
Sport - 6+
Liigan heikoin some omasta mielestäni. Sisältöjä vähän ja ilme hyvin sekava. Haastatteluita ei juuri yhtään ja tekeminen haudan vakavaa. Valitettavasti koko seuran apatia taitaa vaikuttaa myös someen. Jonkin verran kaupallistettu eri päivityksiä, joten siitä pieni positiivisuus.
Tappara - 8+
Somessa Tampereen kakkosseura, joka kovasti koittaa ajaa naapuria kiinni. Keinona on ollut kopiointi. Ei kopiointia nyt määrättömästi ole ollut, mutta valitettavasti ne muutamatkin ovat jääneet mieleen. Ilves myös taitavasti nostanut niitä esiin. Tapparan materiaali on laadukasta, mutta määrässä jäädään Liigan kärjestä. Tekivät omia studioita, jotka ovat mielenkiintoisia. Otteluiden aikana nostellaan, mutta videoita otteluista ei oikeastaan käytetä vaan jotain yleisiä giffejä.
Tps - 7
Tps on kärjessä Liigan podcast-skenessä. Mutta muuten heittelyä on valtavasti. Ilme on pääasiassa tyylikäs ja musta-valkoisuus on ollut erinomainen valinta. Tekemisestä tulee kuitenkin ajoittain hyvin ylimielinen kuva ja kohuja on riittänyt. Päällimmäisenä tulee mieleen Korpisalon c:n poisto. Tps tehnyt lähetyksiä, jotka ovat olleet myös laadukkaita. Taso heittelee kuitenkin Liigaa ja otteluiden aikana toivoisin vielä tasaisemmin nostoja.
Ässät - 8+
Ässistä idea tähän oikeastaan lähti. Viime kauden liigajumbo, jonka tekeminen somessa oli jäänyt käytännössä oman tutkan alle. Nyt harjoituskaudella tuli silmille, kun tekevät otteluista paljon nostoja. Ässät tekee aika hyvin materiaalia ja paljon kaupallistettuja sekä erilaisiakin juttuja. Taso sisällössä heittelee aika paljon ja esim. harjoituksista tehdään suhteellisen pitkiäkin videoita, joissa ei ole haastatteluita vaan vaan videoita harjoituksista. Tämä tuntuu itselleni vähän oudolta. Lyhyitä haastatteluita voisi tehdä siihen mukaan. Ässät myös erilaistaa jonkin verran, joskin esim. TikTok on hyvin heikkolaatuinen. LinkedInissä yllättävän korkealla seuraajamäärissä Liiga-seuroista.
Liiga - 7,5
Viime kausina Liigan tekeminen ollut heikompaa kuin yhdenkään seuran. Nyt otettu jättiharppaus eteenpäin, mutta edelleen odotan enemmän. Kausi näyttää mitä tuleman pitää. Nyt on keskitytty paljon tiettyihin päätapahtumiin. Laatu noussut merkittävästi ja ilme on nyt jo moderni. Odotan Liigalta vielä aktiivisempaa otetta ja enemmän kaupallistamisia. Myös jalkautuminen eri paikkakunnille ja eri seurojen nostaminen tasaisesti on odotuksissa. Nyt viime kauden kertauksissa on ollut hyvää tekemistä