Kesän loppupuolellahan tuomareiden edustajisto kävi kouluttamassa ihan paikan päällä ainakin kaikki Liiga- ja Mestisseurat näihin uusiin linjauksiin. Ihan esimerkki videoin.Näin ihan ensi alkuun on hyvä todeta, että tänä vuonna on ollut välillä todella hyvää tuomarointia. Jopa paljon parjattu VAR on minusta useimmiten tulkittu hyvin.
Se mikä minuakin sapettaa on se, että alkukaudesta lanseerataan kovaan ääneen jotain minkä sokea reettakin näkee ettei se enää toteudu. Erityisesti on yllättänyt miten paljon saa mailalla estää, huiskia ja blokata.
Tässä kohtaa Lasch sanoo kaikille hei. Tuntuu, että asiasta on tullut egojuttu, jossa tuomaritkin näpäyttävät jo Ryania.
Eli minulle linjattomuus tarkoittaa juuri sitä, että luvataan yhtä ja nyt onkin kreikkalaisroomalaiset jääkiekot menossa.
Kiva teatteri tuomarirykmentiltä. Nyt vedetään jo painisäännöin jotta pudotuspeleissä ei tarvisi viheltää mitään. Ihan täyttä paskaa. Ei oikeasti ole niin vaikeaa kitkeä sitä yksiselitteisesti sääntökirjan mukaan sääntöjen vastaista olevaa estopeliä pois.
Peli ei kehity mihinkään jos tuomarointi ei voi tuota vähää kehittyä.