Liigakausi maaliskuusta-syyskuuhun?

  • 8 534
  • 23
Olisiko ideaa, jos SM-liiga muutettaisiin nykyisestä syksystä kevääseen kaudesta keväästä syksyyn kaudeksi? Muut sarjat jatkaisivat kuitenkin ennallaan.

Liigakausi on perinne ajalta, jolloin kiekkoa täytyi pelata kylmänä ajanjaksona. Nykyisenä halliaikana pelien ajankohdalla ei ole merkitystä.

Olosuhteet katsojille olisivat paljon mukavammat. Peleihin ei tarvitsisi tulla paukkupakkasella, vaan vaikkapa shortsit jalassa. Fanien pelimatkat vieraspeleihin olisivat turvallisempia kesäkeleillä ja valoisilla teillä.

Liigapelit syövät nyt paljon jääaikaa junnuilta. Pelien ollessa kesällä saavat junnut paljon lisää treeni- ja peliaikoja.

Muiden sarjojen kiinnostus lisääntyisi, kun pelit eivät jäisi liigapelien jalkoihin.

Jos vielä NHL ja muut saataisiin aloittamaan kautensa samoin kalenterivuoden aikana, niin joka syksy pelattaisiin todelliset MM-kisat parhailla pelaajilla.

Miettikääpä tätä!
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Jos miettii liigapelaajan näkökulmasta niin itseäni ainakin ensimmäiseksi harmittaisi, että kesäloma siirtyy talvelle. Vuoden paras aika menisi siis töissä. Mutta toisaalta aika kiehtova ajatus. Ehkä joskus tulevaisuudessa voisi ollakkin jonkimoinen kesäsarja...CHL-turnaus kesälle?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Miettikääpä tätä!

Kesällä ihmisillä on lomat, mökit, uimarannat, kesätapahtumat, häät jne. Kilpailu on todella paljon kovempaa ihmisten vapaa-ajasta kesä-aikaan kuin talvi-aikaan. futiskin pitää katsojakadon takia kesällä taukoa (ihmiset on maalla)

Puhumattakaan sitä, että on sillä merkitystä paljonko ulkona on lämpöä. Ei Tampereellakaan jäätä oikein saa kestämään elokuun lopussa (sillo viä ku Tamprekappia pelattiin)
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Jos nyt oikein ymmärsin idean niin tuntuu hirveän kaukaa haetulta. Jääkiekko kuitenkin on talvipeli. Lisäksi kiinnostaako kansaa lähteä keskellä kesää katsomaan jääkiekkoa, etenkin kun katsojista pitäisi kilpailla jalkapallon kanssa. Varmaan faneja kyllä, mutta suuren osan katsojista kuitenkin muodostavat mieleijohteesta peliin tulevat satunnaiskävijät. Kyllähän noita syitä tulee mieleen, mutta yksinkertaisuudessaan liian suuri ja oudolta tuntuva muutos.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Heh joo.. Veikkausliigassakin katsomot pullistelevat yleisöstä, kun ihmiset tunkee stadioneille 30 asteen lämmössä futista katsomaan. Aurinko paistaa ja kaikilla on aikaa hillua ulkona pidempäänkin. Joo, totuus on hieman toinen. Aurinko kyllä paistaa, mutta Veikkausliigaotteluissa katsomot ovat tyhjiä.

Vaikea kuvitella, että ketään kiinnostaisi oikeasti kesähelteillä lähteä jäähalliin kendoa katsomaan. Onhan se ihan hienoa elokuussa, kun harkkamatseja pelataan, mutta että sarjaa? Ei kiitos.

Ja mitä ihmettä sitten talvella tehtäisiin. Niin, kateltais kotona Salkkareita. Ehkä mieluummin kuitenkin jääkiekkoa - kotona tai paikanpäällä.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Ei tule koskaan toteutumaan

Itsekään kesällä mitään kiekkoa lähde mihinkään halliin istumaan& seuraamaan, kun on tuhottomasti muutakin tekemistä.
Syksyn&talven pimeisiin, kosteisiin, kylmiin jne iltoihin hallissa istuminen taas sopii vallan mainiosti, kun ulos ei nyt ihan samalla tavalla houkuta mennä kuin kesällä.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Uskomaton kuningasidea.

Ei ketään kiinnosta kiekko kesällä, kun tarjolla on niin paljon muitakin houkuttimia, kuten Kuningas Jalkapallo, mökit, terassit, aurinkorannat ym. Tietysti sellaiselle, jolla ei elämässään ole juuri muuta kuin jääkiekko, kauden ajankohdalla ei ole suurtakaan merkitystä.

Jos pelaajille järjestettäisiin gallup, niin olisi mielenkiintoista nähdä tulokset.

Kiekkokierros juhannusaattona olisi jo aika priceless-kamaa...
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kiekkokierros juhannusaattona olisi jo aika priceless-kamaa...

Kesäkuun tasaus. Vappuna valitaan vastustajat ja ottelut pelataan juhannusaattona ja -päivänä. Potentiaalinen vaihtoehto festareille tai mökkeilylle?

Ei kiitos. Kiekkokausi kuuluu talveen, pimeyden ja lumen keskelle. Kesällä on ihan muut kuviot mielessä.
 

#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hyvinkään Tahko, Pasi Nurminen
Kiekkoa kesällä? Ei sitten mitään järkeä! Ketjun avaajalle valot päälle!
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aika rohkea ajatus aloittajalta kieltämättä. Sanoisin kuitenkin että samalla myös aika harkitsematon. Perustelusi siirtämisen puolesta vaikuttavat aika nopeasti tekaistuilta ja ainakin itse näen kyllä siirtämisessä aika paljon enemmän huonoja kuin hyviä puolia.

-näin on aina tehty ja jääkiekko ON talvilaji, vaikka sitä hallissa pelataankin.

-Vaikka kenttä on hallin sisällä, jään kunto riippuu myös ulkoilman lämpötilasta. Talvella jää saadaan helpommin hyvään kuntoon. Toki se on mahdollista kesälläkin, mutta ei ehkä ihan samoilla kustannuksilla.

-Suomessa kiekko- ja futismatseissa käy pitkälti samat ihmiset. Sarjojen siirto päällekäin ei palvelisi kumpaakaan. Futikselle nyt on ihan sama kun itseäni ei se nappaa yhtään, mutta myös kiekkopuoli kärsisi siitä, kuten kärsii nykyäänkin syksyllä kauden alussa.

-Junnuille lisää treeniaikaa? En nyt ihan ymmärrä miten sarjan aikataulu vaikuttaa tähän asiaan yhtään mitenkään? Liigajengit ottavat oman osansa jäävuoroista, oli ne sitten kesällä tai talvella ja loput jaetaan junnuille&harrastelijoille ja muille jään käyttäjille. Sillä että junnujen ja ammattilaisten lomat sattuisivat eri aikaan, voi tietysti jonkinlainen vaikutus olla, mutta puhutaan kuitenkin niin pienestä määrästä, että asia on täysin merkityksetön. Jos esim. yksi junnujoukkue saisi talvella kuukauden ajaksi vaikka yhden vuoron viikossa lisää, niin se tekisi vuodessa kokonaiset neljä vuoroa, eli sellaiset 5-6 tuntia jääaikaa lisää. Jee jee. Saman saa helposti ja moninkertaisesti kun menee ulkojäille koulun jälkeen.

-Kesä on Suomessakin vuoden parasta aikaa tehdä ulkojuttuja. Mökkeillä, lomailla, retkeillä jne. En usko että kovin moni haluaisi vaihtaa tätä kaikkea hallissa istumiseen. Entäpä sitten jos lätkä siirrettäisiinkin kesälle, silloin talvella ei olisi enää yhtään mitään, ei edes lätkää.

-muiden sarjojen seuraamiselle jäisi kyllä aikaa, mutta kuinka moni seuraa niitä muita sarjoja? HC-fanihan ei muuta teekään kuin katsoo lätkää, oli sarja mikä tahansa, mutta peruslätkäkuluttaja katsoo sm-liigaa ja that's it. Ehkä änäriä jonkin verran seurataan myös, mutta sen seuraaminen on joka tapauksessa Suomesta käsin hankalaa koska matsit pelataan yöllä.

-mukavampi mennä hallille? En ole ihan varma tästä onko tällä mitään merkitystä. Hallissa on joka tapauksessa sen verran kylmä, että ihan sortseilla en sinne kyllä lähtisi vaikka pihalla helle olisikin.

-NHL ei ihan tasan tarkkaan ole tekemässä mitään muutoksia sarjan ajankohtaan, ei ainakaan minkään mömmöm-kisojen takia. MM-kisat ovat tänä päivänäkin NHL-joukkueille jo sellainen riippakivi, että siitä haluttaisiin mieluummin kokonaan eroon kuin tehdä jotain sen puolesta.

-Fanimatkat turvallisemmaksi? Heh. Ok, tottakai talvella on hieman liukkaampaa mutta kyllähän Suomessa on totuttu talvisäässä kulkemaan. Kuinka monta tilastoitua liikenneonnettomuutta on fanimatkoilla sm-liigan sisällä tapahtunut vaikkapa viimeisen kymmenen vuoden aikana? Kuinka moni näistä on sattunut talvikelillä? Niinpä. Ne ovat sen verran harvinaisia, että asiaan tuskin kannattaa kiinnittää huomiota. Onnettomuuksia sattuu jonkin verran aina, vaikka tehtäisiin mitä.
 

Royal-E

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa, JJK, HJK +/- HPK
Kiekkoa kesällä - EI KIITOS!

Yksi perustelu saattaisi olla se, että pyrimme kokoajan ympäristöä vähemmän kuormittavampaan maailmaan; Jääkoneet tunnetusti kuluttavat sähköä (ja paljon) ja sähkön kulutukseen ja ympäristön kuormittavuuteen yksi merkittävimmistä tekijöistä on ulkolämpötila. Jo nyt on keskusteltu useissa jäähallitapauksissa siitä tarvitaanko jatkossa ympäristölupa hallin rakentamiseen ja samalla siitä pitäisikö käyttö aikaa rajoittaa ainoastaan kausille, jolloin ulkoilman keskilämpötila on alle 5-6 astetta, jolloin kylmän tuottaminen ei olisi ekologisesti niin arvelluttavaa.

Itse jättäisin jääkiekon seuranta valikoimastani pois jo pelkästään edellä mainittuun vedoten, jos kiekko kausi kesälle siiretään. Muutenkin syksyisin jää alkukausi katsomatta, koska mielummin seuraan jalkapalloa
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Aika erikoinen ajatuskin siirtää jääkiekko kesälajiksi.

Pelaajat ovat ajaneet omia etujaan, jotta saavat pitää lomaa kesällä. Nyt heillä on kunnon ns. omatoimilomajakso keskellä kesää. Ei heitä saa tällaisen ajatuksen taakse mitenkään käännytettyä.

Katsojilla on aivan muut suunnitelmat mielessä, kuin istua hallissa pari kertaa viikossa keskellä kesää.

Energiataloudellisesti juttu olisi myös aika huono, ja monessa hallissa tarvittaisiin uudet ilmastointilaitteet sumun poistamiseksi. Sitä kun tulisi runsaasti lisää kesällä pelattaessa.

Maajoukkueen kannalta ajatus ei mene yksiin oikeastaan ollenkaan. Tai se vaatisi ainakin kaikkien Eurooppalaisten sarjojen siirron kesäksi. Ja tätä juttua ei saa muutettua tämän kristuksen aikana.

Hyvinä puolina olisi tuo joukkueiden ja fanien matkustelut turvallisimmilla keleillä, mutta siihen se sitten jääkin.
 

VTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olisiko ideaa, jos SM-liiga muutettaisiin nykyisestä syksystä kevääseen kaudesta keväästä syksyyn kaudeksi?

Ilman muuta on ideaa! Perustelut erittäin hyviä, ja tässä vielä pari lisää:

  • hallit seisoo kesät tyhjillään
  • pelaajat pääsevät talvilomalla luonnonjäälle eli sinne missä ovat viettäneet ikävuodet 0-12 aamusta yöhön
  • ei tartte jättää peliin lähtemättä kovan pakkasen takia
  • tai hirmuisen pyryn

Puhelinta käteen ja Bettmania langanpäähän. En usko, että kaveri kauaa jaksaa vastustella näin hyvää ideaa. Eurooppa tulee perässä...
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Hyvinä puolina olisi tuo joukkueiden ja fanien matkustelut turvallisimmilla keleillä, mutta siihen se sitten jääkin.

Kuinka moni on sitten halukas lähtemään hellesäällä bussimatkalle Kuopioon ja takaisin Hämeenlinnasta yhden vuorokauden aikana? Voisin ainakin itse jättää suosiolla väliin ja keskittyä mielummin nauttimaan rantakeleistä.

Onkohan tämän ketjun perustaja provo? Järjetön idea.

Ja eiköhän niiden lätkäsarjojen ajoitus nytkin alkamaan niin, että olisi kunnon MM-kisat keväällä olisi mahdollista, mikäli löytyisi vain kiinnostusta? Pistettäisiin NHL alkamaan jo elokuussa jolloin se loppuisikin jo toukokuussa, mutta totuus on, ettei nämä höntsäilyt juuri innosta pohjois-amerikkalaisia.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Veikkausliiga näyttää jo nyt mallia, miten päin persettä se menee kesälajinkin kohdalla. Täysin toteuttamiskelvoton idea. No saahan sitä kirjotella.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Mielenkiintoinen näkemys, jos tämän osaa ottaa puhtaasti ajatusleikkinä. Kaikiltahan moinen ei onnistu, kuten tässä ketjussa on nähty.

Lisätään hyvä puoli: Oman joukkueen rypemistä kestäisi paremmin kauniilla kesäkelillä.
Lisätään huono puoli: Jos oma joukkue rypee ja kesä on sateinen, olisi se ehkä liikaa suomalaisen miehen itsetuhoiselle mielelle.

Kesä on Ilves-fanin parasta aikaa. Kuinka siis kävisi Ilves-fanin kesän?
 

Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Varmasti homma onnistuisi, kunhan viinanjuontia vaan lisätään. Lisäksi Playoff-sarjan ratkettua kentälle heitettävät pulkat ja lumilapiot olisi mukava lisä.
 

Clubber"s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Pitkä ja pimeä syyskausi kaipaa räväkkää kiekkoilua iltojen iloksi ja ihmisten aktiviteetti pysyy vähäsen korkeammalla kun on fanimatkoja ja omassa hallissa visiittiä säännöllisesti tai kuinka kukin haluaa ja siksi syyskuusta helmikuulle ei saa olla kiekotonta aikaa kotimaassa. Niinikään kiekkoilu keskellä heinäkuuta parhaimpaan lomaaikaan kun pitäisi saada aivot lomalle kaikesta pitkän talvikauden normaalista ei sekään oikein monelle luonnu, saattaisi mennä vielä liikaa aktiviteettia ja huomiota turhaan jalkapalloltakin pois vaikka futis on erinomaisen mukavaa kesäviihdettä-ja vaihtelua allekirjoittaneellekin.
Suomen jalkapalloilijat eivät änkeä tammipakkasille potkimaan vaan ovat jättäneet suosiolla senkin huvin englantilaisille ynnä muille asiaan lämpimämmissä maissa vihkiytyneille.Lajien tekemisen jaksottelu noudattaa suomessa jotenkin kaikella tavalla luonnonmukaista kiertokulkua, luonnon ja synkän suomalaisen luonteenlaadun?

Pahimmassa tapauksessa raumalaiset saavat turhaan vain lisää vihamiehiä kun me tavalliset kuluttajat alamme etsiä helppoja syytettäviä kesälätkän pelaamisesta ja krapulaiset äijänkuvatukset murisevat tauotta "Kaikki on sen helevetin pitsiturnauksen syytä siitä se kesälätkä alakoi!"
Eli tämä ääni menee klassiselle syksystä- vappuun kaudelle, säilyy edes jokin rytmitaju kesän ja talven menojen välillä.
 
Viimeksi muokattu:

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Jos miettii liigapelaajan näkökulmasta niin itseäni ainakin ensimmäiseksi harmittaisi, että kesäloma siirtyy talvelle. Vuoden paras aika menisi siis töissä. Mutta toisaalta aika kiehtova ajatus.

Kyllä ammattikiekkoilijan paras vuoden aika pitää olla kevät!
 

demitra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä nyt olisi suurin piirtein yhtä järkevää kuin Veikkausliigakauden siirtäminen välille lokakuu-maaliskuu. Klubin junnutkin voisivat sitten kesällä treenailla Sonera Stadiumilla, kun ei olisi turhia liigapelejä kilpailemassa kenttäajasta.
 

Sukee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaa tälläinen on se kuuluisa "aivopieru" ;)

Asia on kyllä mietitty aikasmoisesti läpät silmillä;
-eiköhän jätetä nuo matkustamisongelmat tosiaan pois kun sellaisia ei täällä ole
-kuten yllä mainittiin tästä ei junnuille mitään järkevää voittoa tulisi
-vaatetus näillä intiaanikesillä olisi omasta mielestäni jännää fanituotteidenkin puolesta; hallin pihalla pipoa, kaulaliinaa ja pelipaitaa päälle.
-En tiedä mitä tarkoitettiin muilla sarjoilla tasan tarkkaan mutta itse en ainakaan alkaisi esim. mestistä sen enempää seuraamaan (sm-liigan tasokin on jo vähän niin tai näin).

Otetaan nyt vielä ei-urheilullistakin näkökulmaa ideaan;
Juuri kun perheen "isännälläkin" olisi aikaa enemmän perheelle niin lätkäkausi olisi hyvin startannut tai jopa parhaimmillaan riippuen perusrehtisuomalaisen työntekijän kesäloman ajankohdasta ja sellaset keskimäärin 3 iltaa joko pelissä tai telkkarin ääressä viikossa.
Säästäisi ainakin mökkikustannuksissa kun kesällä vuokraaminen on niin paljon kalliimpaa kuin talvella :)

Itse ajattelisin muutosta (jota en todellakaan näe tarpeelliseksi, kunhan sanon jos jotain täytyisi keksiä) pelaamisajankohtiin vain niin että kautta venytettäisiin molemmista päistä 2 viikkoa ja kausi pelattaisiin samalla määrällä pelejä ja vähennettäisiin ruuhkauttamista tarjoten enemmän harjoittelu-aikaa joukkueille.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Sinänsä hyvä, että keskustellaan ja vaikka minäkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että lätkä on talvilaji, niin en tuomitse keskustelun avaajaa/avaamista, villit ideat tuottavat usein hyvää keskustelua.

Jos kaikki valta olisi mulla (heh!), niin sen verran muokkaisin SM-liigan aikataulua, että sarja aloitettaisiin hieman myöhemmin kuin nykyään, syys-lokakuun vaihde olisi hyvä, vaikkei nykyinen syyskuun puolivälikään ihan huono ole. Sen sijaan viimeiset pelit eli finaalit pitäisi ehdottomasti olla jo huhtikuun alkupuolella eikä niin kuin viime keväänä, että finaalit menee vapulle asti. Jokavuotiset MömMöm-kisat menkööt toukokuulle.

Tämä minun ideani tarkottaisi sitä, että runkosarjan pelejä olisi pakko vähentää -> pelien laatu paranisi, uskon näin. Toisaalta tiedän kyllä inhorealistisen kannan, että mitä enemmän pelejä, sitä enemmän seurat saavat fyrkkaa. Ei muuta perustetta tuolle 60 runkosarjakierrokselle ole, ainakaan urheilullisia.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Toinen mielenkiintoinen idea olisi keskieurooppalaisen superbigbrotherin tapaan kausi, joka ei loppuisi lainkaan. Pelattaisiin vaan ympäri vuodenaikojen ja kellon vaikkapa kolme vuotta putkeen.

Sopimukset päättyisivät kesken kaiken ja hankintoja tehtäisiin silmälläpitäen pleijareita joiden alkamisesta ei olisi mitään tietoa. Pelaajia voisi lähteä välillä ulkomaanvaihtoon tai vaikkapa MM-kisoihin. Siihen sitten lisäksi hassuja viikkokilpailuja, tammikuun tasoituksia, kurinpitäjien jakamia rangaistuksia ja Vuorisen SamiAaltosmaisia veto-oikeuden käyttöjä kaikkiin tapahtumiin.

Pelejä pelattaisiin kaikkina vuorokaudenaikoina ja UrhoTotal-24/7 näyttäisi kaiken suorana.

Sunnuntaisen viikkokatsauksen juontaisivat Vappu Pimiä ja Timo Jutila.

Flintstone fanittaisi muiden inhokkia.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Kuulostaapa todella typerältä idealta, ei mitään järkeä ja johan se on vuosien saatossa nähty Pitsiturnauksessa millainen sumu halliin tulee, kun jääkone ajetaan jäädyttämisen jälkeen ulos. Ihmisillä on aivan muuta tekemistä kesällä kuin katsoa lätkää, ei jatkoon tämä idea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös