Liigakarsinta 2012: Ilves - Sport

  • 119 523
  • 296

Pervert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiitospaidat
Tähän yksi pointti vielä, että Sport teki Mestiksen pleijareissa tietoisen valinnan eikä rakentanut yv:llä kovinkaan isoa maskia. Mielenkiinnolla odotan onko tähän tehty muutosta Ilvestä vastaan. Rässyn tuntien niin luotetaan siihen omaan hyvään tekemiseen ja isoja muutoksia ei lähdetä tekemään. Samalla taas toivon, että Raipen pää ei kestä ja Ilves lähtee yrittämään jotain mitä se ei osaa.

Olet ihan oikeassa. Maalineduspelaamisessa tarvitaan sitä kuuluisaa röyhkeyttä, jolla päästään tekemään maskia ja hakkaamaan irtokiekkoja sisään. Myös kovuutta on hyvä olla sillä onhan vastassa kova liigarutiinin omaava liigajoukkue.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Olet ihan oikeassa. Maalineduspelaamisessa tarvitaan sitä kuuluisaa röyhkeyttä, jolla päästään tekemään maskia ja hakkaamaan irtokiekkoja sisään. Myös kovuutta on hyvä olla sillä onhan vastassa kova liigarutiinin omaava liigajoukkue.

Tätä tarvitaan senkin takia reilusti, koska muilta osin ratkaisutaito ei kuitenkaan niin timanttinen ole, että pelkästään kauniilla maaleilla sarja voitettaisiin.

Suurin ero joukkueiden välillä siis tosiaan muutamassa kärkihyökkääjässä. Ilveksellä on kaikista puutteistaankin huolimatta kavereita, ketkä saavat maalin tehtyä paikasta, jossa Mestiksen kärkipelaajat laukovat useimmiten ohi, yli tai syliin. Tätä eroa tasoittaakseen Sportin pitää taistella räkämaalit sisään kovalla prosentilla. Jos muutama "unelmapassista ylämummuun" -nostokin onnistuu, niin aina parempi toki Sportille.

Maalivahtien ja puolustuksen erot ovat vähemmän selkeät, samoin erot Ilveksen alempien ketjujen hyökkäyksessäkään Sportin hyökkäyskalustoon nähden. Jos Sport saa jäädytettyä/rikottua Ilveksen muutaman tehomiehen pelin, niin silloin sarja on hyvin fifti-sixti :)
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
2000 Vaasalaista kuulemma menossa Tampereelle ensimmäiseen peliin. Aikamoinen määrä lippuja siis jaettu Vaasaan, eikö paikallisia kiinnosta?
Pieni vinkki Tamperelaisille, ottakaa kertakäyttösadetakkeja mukaan, ainakin lastenne päälle. Porissa olin todistamassa Vaasalaiskannatusta, kun sylkeä tuli niskaan, ikään ja ja sukupuoleen katsomatta, aina kun joku käveli sen katsomon ohi mihin nämä välkyt oli sijoitettu. Eikä kyse todellakaan ollut yhdestä tai kahdesta puupäästä, vaan näitä tosifaneja oli useita!
Positiivista Sportin vierailussa on se, että ääntä ja tunnelmaa tulee halliin reilusti :)
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hakametsä on loppuunmyyty.

Tarkoitin sitä, että miksi Vaasalaisille on annettu noin paljon paikkoja Tamperelaisten kustannuksella?
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Juuri äskettäin luin otteluketjussa jostakin Ässien matsista, jossa porilaisfanit oli räkineet vastustajan fanien päälle. Älyvapaata touhua, harrasti sitä sitten kenen joukkueen kannattajat tahansa. Sanallisen provosoinnin nyt vielä ymmärtää, mutta räkimistä ei.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Tarkoitatko, että Lippupisteen pitäisi ottaa jokin IP-suodatus käyttöön ja rajata Anvian (vaasalainen operaattori) liittymistä tulevaa liikennettä, vai mitä oikein höpötät?

Näin juuri ja tämän lisäksi Sportin kannattajat Ry osti tiketit vieläpä ennen, kun ne tuli julkiseen myyntiin, suoraan Ilvekseltä.

En ymmärrä, miksi tästä nyt nousee joku haloo ylipäätään. Kyllähän siellä on enemmistä edelleen Tamperelaisia ja sehän on Ilveksen kannalta tärkeintä, että lipputuloja tulee.
 

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tarkoitin sitä, että miksi Vaasalaisille on annettu noin paljon paikkoja Tamperelaisten kustannuksella?

Pakko tulla huutelemaan vieraisiin pöytiin, koska tää on toisiks mielenkiintosin ottelusarja tällä hetkellä, tietenkin oman joukkueen sarjan jälkeen!

Emmä usko että niitä paikkoja on annettu vaan Vaasalaiset on ihan itse ne liput ostaneet ennen Tamperelaisia, asia nyt vaan on niin et Vaasasta tulee varmaan Suomen aktiivisimmat fanit, jotka haluaa paikkansa varmistaa ajoissa, ilmeisesti ennen Tamperelaisia. Tuskin lippupalvelulla oli varattuna 2000 paikkaa Vaasalaisille vai mitä mä tosta ylempää luin? Tulee kova meno hallissa varmasti, näkyykö tätä vieläkään miltään kanavalta? Lievästi sanottuna vi****aa, jos ei.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
näkyykö tätä vieläkään miltään kanavalta? Lievästi sanottuna vi****aa, jos ei.

Ainoastaan Vaasan Sportin / Anvian tarjoamalta Striimiltä näkee ottelun.
Kuvanlaatu ilmeisesti Hakametsästäkin HD (ainakin Vaasasta HD-kuvanlaatua tarjolla), hinta muistaakseni 11eur / ottelu ja Vaasan Sportin kotisivuilta (ja ilm. myös Mestis-tv:n) sivuilta voi ostaa.

Selostus erittäin punavalkoisin lasein selostettuna. Kapasiteettia per ottelu 12500kpl, joten jos kiinnostus on, kuten olen ympäri suomea, saatetaan nuokin myydä loppuun.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Noniin. Huomenna tämä kevään kliimaksi alkaa, jää Kummolan mömmömskabat kovasti varjoon ainakin meikäläisellä. Loukkaantumisia on sittenkin ilmeisesti molemmissa leireissä jonkin verran. Yleisöstä on kaikki oleellinen kerrottu, Vaasa hallitsee. Ketkäs dumarit tähän otteluun on arvottu ja tuomitsevatko samat seeprat useamman ottelun vai vaihtuvatko sarjan keskellä?
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
En tiedä mistä tuomarit tulevat, mutta täytyy toivoa linjan olevan tiukempi kuin Mestiksen finaaleissa, jossa aivan jäätäviä virveleitä katsottiin läpi sormien.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Pieni vinkki Tamperelaisille, ottakaa kertakäyttösadetakkeja mukaan, ainakin lastenne päälle. Porissa olin todistamassa Vaasalaiskannatusta, kun sylkeä tuli niskaan, ikään ja ja sukupuoleen katsomatta, aina kun joku käveli sen katsomon ohi mihin nämä välkyt oli sijoitettu. Eikä kyse todellakaan ollut yhdestä tai kahdesta puupäästä, vaan näitä tosifaneja oli useita!
Positiivista Sportin vierailussa on se, että ääntä ja tunnelmaa tulee halliin reilusti :)

On niiltä kananmuniltakin hyvä suojautua, aika liisteriä ovat raakana. Melkoisia sankareita oli kyllä silloin liikkeellä.

Mä veikkaa notta Sport vie ensimmäisen pelin, ja seuraava peli Vaasassa ratkaisee karsintojen voittajan.

Perhana kun se Tamminen ei vaikuta enää Sportissa, oli kyllä koko rahan edestä viihdettä sen äijän esiintymiset.
 

cashew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Perhana kun se Tamminen ei vaikuta enää Sportissa, oli kyllä koko rahan edestä viihdettä sen äijän esiintymiset.

No ens vuonna TuTon kanssa sitten. Tänäänkin radiossa liigakierroksen erätauolla pidettiin lähinnä itsestäänselvyytenä, että TuTo tappelee tosissaan liigapaikasta tai lähinnä nousee liigaan ensi kaudella. Vaikka mistäs sitä toisaalta tietää, Tamin kanssa kaikki on mahdollista :)

Jotta pysytään ketjun aiheessa, niin kyllähän se Sportille on vaan iso etu ettei se äijä ole etulinjassa meuhkaamassa visioitaan ja muita viisauksiaan. Aika paljon pienemmillä paineilla pääsee vaasalaisetkin tähän sarjaan lähtemään verrattuna 2009 Ässät sarjaan, kun ei tartte odottaa mitään ihmeempää. Vaikka altavastaajina silloinkin lähdettiin, niin tähtäin oli alusta asti liigapaikassa.
 

Dustwallow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Skellefteå AIK, PoPa und Red Wings
Heh, kevät nollaysi, good times. Ja tosiaan, tamperelaiset, jos ette kypäriä kehtaa päähänne katsomossa painaa, niin ainakin erityistä tarkkaavaisuutta suosittelen. Nimimerkillä "kananmuna n.15cm nassun ohitse edessä seisonutta päähän". Sitä äijän traagista eloonjäämistaistelua seuratessa ei voinut oikeastaan muutakuin ääni kuolemansekaisesta pelosta väristen kuiskata hiljaa itsekseen: "It could have been me...could have been me..". Eli olkaahan varuillanne siellä, ei noihin vaasalaisiin päde samat kanssaihmisen kunniotukseen liittyvät arvot, kuin muihin suomalaisiin. Vaikka tavallaan ihmisiä ovat itsekin, vähän vaan tyhmempiä.
 

Puksprööti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ylläolevat veljet ovat jo kaiken oleellisen Vaasalaisista kertoneet. Toivottavasti Tampereella asia on otettu vakavasti että nämä syljeskelevät kananmunanheittelijät aiheuttavat järjestyshäiriöitä. Eikä varmaankaan tuon ekan pelin kannata antaa järkyttää, kovaa mekkalaahan nuo pitävät mutta puolella on porttikielto halliin seuraavassa pelissä.

Mielenkiintoinen sarja tulossa, toivottavasti Ilves klaaraa homman ja näyttää Liigan paskimman ja Mestiksen parhaimman välisen eron selvin lukemin ettei taas jää mussutettavaa Vaasalaisille.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
En tiedä mistä tuomarit tulevat, mutta täytyy toivoa linjan olevan tiukempi kuin Mestiksen finaaleissa, jossa aivan jäätäviä virveleitä katsottiin läpi sormien.

Niin tai saanen korjata, että ylipäätään parempia, mitä Mestiksessä. Siellä sit kyllä taas puhallettiin noiden virveleiden vastapainoksi ihan, mitä sattuukin ja linjaa ei ollut lainkaan.

Kyllä vähän jänskättää ilta. Olis jo klo 13.30 ja startti.
Toivon edelleen sydämestäni, että Sport lähtee liikkeelle vain ja ainoastaan oman pelin kautta, eikä rupee miettimään liikoja ja liian pitkälle. Jos saadaan se rentous peliin, voidaan Ipa yllättää. Usko on kova omiin.

Olen kyllä aivan varma, että pelin alussa Sportilla polttelee enemmän, kuin Ipalla ja perhoset poikien mahassa tekee pelistä hermostunutta. Melkein toivoisin, että eka maali, kummalle tahansa tuleekaan, tulisi ihan heti pelin alkuun. Jos se sitten laukaisisi sitä hermoilua. Hitto, ite tässä täräjää niin, ettei tiedä, miten tuolilla istuis.
 

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Mikä tämä on olevinaan: 23.3.2012 Ilves-Sport, ennakko - www.jatkoaika.com ?

Eikö "toimitus" (kirjoittaja ei ole kehdannut laittaa nimeään alle) tosiaan keksinyt pelistä enempää sanottavaa?

Ilveksen edellinen ottelu ei todellakaan ollut KooKoota vastaan. Noihin laatikoihinhan on ollut tapana listata joukkueiden viisi edellistä peliä. Ilveksen kohdalla siis:

3.3. Lukko-Ilves 2-1 vl
6.3. Ilves-Jokerit 4-5 ja
9.3. Ilves-TPS 3-2 ja
13.3. HPK-Ilves 3-6
15.3. Ilves-KalPa 5-4 ja

Säälittävää jatkoaika, säälittävää...
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Mikä tämä on olevinaan:

Jos olisit postannut tohon toiseen ketjuun, niin olisin voinut todeta olankohautuksella, että samaa sarjaa, mitä fanien kirjoittelut ja provot.

Mutta, kun sen tähän postasit, niin en voi, kuin liittyä ihmettelyyn. Ilmeisesti kirjoitettu tajuttoman kiireen kanssa, vailla minkäänlaista kiekkokiimaa.

Aneeminen ja tylsä sekä virheellinen. Ts. Olisi voinut jättää kokonaan kirjoittamattakin.
 

TSVA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Eipä ollut eilinen HIFK-Jokerit -pelin ennakko sen kummoisempi, mutta tottakai sitä oltiin ehditty pohjustaa suurilla ennakkoanalyyseilla aikaisemmin tällä viikolla. Onko tosiaan näin että tuossa on kaikki mitä jatkoaika.comilla on sanottavana tästä?

Aiheeseen sen verran että kyllä tämä Vaasan ilmiö alkaa olemaan jo sen verran suuri ettei sitä voi pelkällä olankohautuksella enää ohittaa. Jos se saa tuollaisia ihmismassoja liikkeelle niin on sanomattakin selvää että kaikki taloudelliset edellytykset on pelata myös SM-liigaa. En usko että kannattajaporukan sitoutuneisuuttakaan voi kukaan enää kyseenalaistaa.
 

Gynther40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin jengit
Vaasalaiset lähtevät taas ottelusarjaan suurella uholla ja innolla mutta jos Ipa vähänkään pelaa taitojensa rajoissa niin tämä pelisarja on taputeltu viimeistään viidessä pelissä. Sydän sykkii silti Sportille, sillä Ilveksen toimintaa ei voi pelastaa enää kuin kunnon rypeminen ja sieltä taas nousu kohti aurinngonvaloa. Helmisen johdolla tämä ei tapahdu. Mies joka aloitti valmentamisen liigasta! Tämä kuvastaa jääkiekkoilun sisäsiittoisuutta Suomessa. Tsemppiä Sport!
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Vaasalaiset lähtevät taas ottelusarjaan suurella uholla ja innolla mutta jos Ipa vähänkään pelaa taitojensa rajoissa niin tämä pelisarja on taputeltu viimeistään viidessä pelissä. Sydän sykkii silti Sportille, sillä Ilveksen toimintaa ei voi pelastaa enää kuin kunnon rypeminen ja sieltä taas nousu kohti aurinngonvaloa. Helmisen johdolla tämä ei tapahdu. Mies joka aloitti valmentamisen liigasta! Tämä kuvastaa jääkiekkoilun sisäsiittoisuutta Suomessa. Tsemppiä Sport!
Jos ei uhoa ja uskoa löydy, niin nämä pelit ovat aivan turhia. Pakko sitä on uskoa että tehtäisiin se ihme ja voitettaisiin Ilves neljä kertaa.

Minä en usko että tappio tänään olisi mitenkään ratkaiseva. Jos taas kotona tiistaina hävitään, niin taitaa sarja olla siinä.
 
Eihän tuossa ole mitään virhettä. Ilves pelaa nyt liigakarsintoja ja viime ottelu Mestis-joukkuetta vastaan päättyi tappioon, joten Ilveksen voittoprosentti Mestis-matseissa on 0%.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vasa on suomalaisille hieman oudompi kaupunki Länsi-Suomessa, aivan siinä Malaxin, Munsmon ja Stenisbackenin naapurustossa, ja joka yli puolen vuosisadan ajan tunnettiin paremmin nimellä Nikolaistad. Kulloisenkin hallitsijan mielistely on vasalaisille siis hyvin tuttua.

Mistä Vasa on sitten tunnettu urheilun saralla? Tietenkin Wishpooshsista, lacrosse-joukkueesta joka on muutaman kerran sijoittunut jopa pronssille.
Ilvesläiset muistavat Vasan paikkana, jonne kehnosti pelaavia tupsukorvia lähetettiin "vedelle ja leivälle" opettelemaan nöyryyttä. Vasasta saapui Ilvekseen Luomalan Marko josta ei oikein saatu hyvällä yrittämiselläkään kestävää pelimiestä. Nyt jännitetään kovasti olisiko Samuli Kivimäestä ensimmäiseksi Sport-lähtöiseksi tekijäksi. Ei silti pidätetä hengitystä tulosta odotettaessa.

Henkilökohtaisesti muistan Vasan hyvin. Erityisesti sivistyneestä kulttuurikaupungista tulleeseen hyvin käyttäytyneeseen nuorukaiseen suopeasti ja anteliaasti suhtautuneista neitosista. Muutama heistä puhui hankalaa ja ruman kuuloista suomenruotsia, mutta keskustelut käytiin sitten kansainvälisellä rakkaudenkielellä.

Vasalaisista miehistä ja vasalaisesta kulttuurista ei ole paljon kerrottavaa ja se kaikki kiteytyy Klamydiaan.

Vasalainen kiekkojoukkue on tänään päässyt pelaamaan aitoon kiekkokaupunkiin ja divarivoitosta humaltuneet ja vatsansa täyttäneet pelaajat häikäistyvät kaupungin kirkkaista valoista. Ilves kävelee kaikkien aikojen surkeimman valmentajansakin ohjaamana Sportin yli puolivaloilla, tuskin edes hikeen päästen. Mikään muu kuin 4-0 tyrmäys olisi shokkiyllätys.

Vasalaiset fanibussit varautuvat ikäviin tunnelmiin kotimatkalle. Tunnelman kohoamista ei auta vasta matkan aikana paljastuvat Ilves-lähtöiset kakkakepposet.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Nyt jännitetään kovasti olisiko Samuli Kivimäestä ensimmäiseksi Sport-lähtöiseksi tekijäksi..


Yläpesä, mitä sanoo sulle nimi Jani Nikko? Ai, sä et oo sillon vielä elänytkään.

Onneksi tänään pelattava laji on jääkiekko, mutta pakko kysellä sieltä maailman tylsimmästä, väliinputoajien paikasta, että missäs teidän jalkapalloseura muuten pelaa nykyään? Ja mikä sen nimi ylipäätään on?
 
Viimeksi muokattu:

Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilvesläiset muistavat Vasan paikkana, jonne kehnosti pelaavia tupsukorvia lähetettiin "vedelle ja leivälle" opettelemaan nöyryyttä. Vasasta saapui Ilvekseen Luomalan Marko josta ei oikein saatu hyvällä yrittämiselläkään kestävää pelimiestä. Nyt jännitetään kovasti olisiko Samuli Kivimäestä ensimmäiseksi Sport-lähtöiseksi tekijäksi. Ei silti pidätetä hengitystä tulosta odotettaessa.

Nå jaa. Olet unohtanut laihialaissyntyisen ja Sportissa juniorina ja I-divisioonaa pelanneen Jani Nikon, jonka panos Ilveksen I-pakkina viimeisellä mitallikaudellamme oli korvaamaton. Mies, jonka ura loppui liian lyhyeen juuri silloin, kun mies oli asettumassa pysyvästi SM-liigan huipulle.

Kuriositeettina muistuttaisin, että ainoalla SM-liiga kaudellaan Sportin II-kenttää johti ilveslähtöinen Esko "Esso" Eriksson. Maalissa oli tapparakasvatti Tuomo "Tuope Rautiainen" ja joukkuetta valmensi KooVeen kasvatti, entinen maajoukkuemies Jorma "Jorse" Suokko.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jorma_Suokko

Olin muuten katsomassa Kuparisaaressa tuon ensimmäisen Sport-Ilves pelin vuonna 1975, joka päättyi Pekka Sartjärven ja Heimo Iivosen namutellessa Ilveksen 9-0 voittoon. Asuin silloin Vaasassa ja vaasalainen kaverini kertoi olleensa paikalla, kun Ilveksen bussi saapui Kuparisaaren jäähallin eteen. Hän väitti, että autosta ulos tullut Seppo Ahokainen olisi tokaissut pelikaverilleen: "mikäs vitun iglu tää oikein on". Laitahyökkääjä Seppo Hiitelä pelasi muuten tuolloin Ilveksessä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös