Minua on huumorittanut jo pitkään tuo Ari Hillin ylistys Oululaisten keskuudessa.
Siitä lähtien kun sen tajusin, että näiden nuorten maalivahtien kehittäjä on ollut Roope Koistinen, siellä U20 puolella (toki Hillin oppipoika, sitä en kiistä), niin on alkanut tulla entistä selvemmäksi tämänkin hiihtelijän nykyinen taso. Yksikään aikuisikäinen maalivahti ei Oulussa enää kehity tai saavuta minkäänlaista huipputasoa, Westerholmit ja Karhuset ovat aivan imureita nyky-Hillin maailmassa. Mutta vielä siellä on jotain pyhiä uskojia Hillin entismaailman taitoihin. Hillin oppipojat maalivahtivalmentajina ovat kyllä erinomaisia muualla, kuten esim Aki Näykki Tapparassa, joka vei hänet jopa Suomen Majuun. Mutta tämä suojatyöpaikkalainen saa nostaa palkkansa edelleen nykyisessä pestissään.
Huvittaa kyllä. Mutta näinhän se monesti menee että sokaistutaan jollekin asialle, joka ei ole pätenyt moneen vuoteen.
Oulussa valitettavasti on käynyt näin. Potkuja ei varmaan Hillilekään uskalleta antaa ikinä. Mylit ja Mäntymaat ja HIllit, ovat tätä samaa konkurssia, jossa pitäisi nyt vaan pistää koko orkesteri vaihtoon.
Juha Junno, olethan se sinä?
Junno on sentäs se ainoa, jota Oulun suunalta arvostan, koska hän on se kiero savolainen joka tätä Oulun touhua osasi ulkopuolisena katsoa ja rakentaa.