Kyllä minunkin silmiini tämän hetken Tapparaa yliarvioidaan ja Kärppiä hieman aliarvioidaan. Ja minä olen yleensä sellainen negailija Kärppien suhteen. Ookoo on ihan ymmärrettävää, että Mäntymaata epäillään. Todistettavaa riittää. Manner kuitenkin epäonnistui pahasti viimeisellä päävalmentaja kaudella Kärpissä, sekä Brynäsissä... Siinä mielessä vähän erikoista laittaa kaikki menestys viime keväältä hänen ansiokseen. Tietysti kakkosena hän on eri persoona, mutta Mäntymaa ne viimeiset päätökset naulasi. Itseänikin jännittää, miten se lähtee sujumaan, kun nyt pitää laittaa homma toimimaan itse, eikä tarvitse vain vapauttaa joukkuetta mistään pelillistä kahleista tai henkisistä lukoista.
Sitten on tietysti nuo floppaamiset, mutta kuten jo viimeksi totesin, niin onhan tämä hyökkäykseen hankittu kolmikko vähän eri kaliberia kuin mihin on viime vuosina totuttu. Jopa Turusen edelliset kaudet aiheuttivat enemmän kysymysmerkkejä, kuin tämän kolmikon. Omaan makuun nämä hankinnat ovat pitkästä aikaa Kärppien kokoluokan seuran hankintoja. Ja kyllä, aina voi flopata.
Tappara on harmonisessa tilassa ja voi olla suosikki kokonaisuutena. Silti vähän ihmettelen tuota materiaalia katsoessani, että miksi se on niin itsestään selvää.
(ja jos tämä viesti aiheuttaa jotain Oululaiset leijuu taas fiiliksiä, niin vika on lukijassa)