Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2022–2023

  • 1 070 757
  • 5 038

Hecquefeuille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari-Pekka, Pantse
Ihmettelen mikäli Kärpät muuten rakentaa huikean joukkueen, mutta jää Blomqvistin varaan veskariosastoltaan. Blomqvist on loistava talentti ja tulevaisuuden huippunimi, mutta vielä testaamaton kortti pitkässä juoksussa eikä riittänyt playoffseissa.
Huutonaurua tummennettuun kohtaan. Ihan päästä keksittyä juttua taas. Blomqvist oli aivan helvetin hyvä playoffeissa. Suurin syy siihen, että Kärpät pääsi seiskapelin jatkoajalle asti.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Kyllä tuolla keveydellä itse ainakin tarkoitin nimenomaan sitä että ei ole santapaperiosastoa tai built for playoffs-tuoksua. Ei ainakaan itselle. Eikä tänäkään vuonna ollut mutta yllätti kyllä kaikki ja pelasi todella upeasti, kaikki onnistui jne. Nuo loukit sitten tappoivat suonenvedon.

Toki myös sen voi tulkita noin, että tuloksellisesti kevyt.

Aika tosissaan porukka jo on. Omat arviot ainakin vielä puolivillaisia kuten joukkueiden rostereiden rakenteetkin. Mutta se, että moni riehaantuu jo toukokuun alussa "ei kyllä minun joukkueeni!!!!?"-tyylisesti, lupaa hyvää ketjulle. Vivahteita, ystävät!
Kiitos hyvästä vastauksesta.

Eikä näitä pidä ottaa liian tosissaan.

Lisäksi jollain on rosterissa julkaistuna vasta about yksi Zamboni-kuski häkkäriksi ja puolikas vasen pakki, niin voimasuhteista ei ole vielä mitään eksakteja tietoja.

Loukit tosiaan veivät sen parhaan mahdollisuuden ja hurmoksen KooKoolta, onneksi vasta välierissä.

Eka peli 3-4 KooKoolle Tapparaa vastaan ja johtotilanne kotona 3-1 toisessa pelissä. Sitten Nikkilä loukkaantui ja sen jälkeen muutama muu avainpelaaja. Siihen loppuivat myös kauden voitot.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Huutonaurua tummennettuun kohtaan. Ihan päästä keksittyä juttua taas. Blomqvist oli aivan helvetin hyvä playoffeissa. Suurin syy siihen, että Kärpät pääsi seiskapelin jatkoajalle asti.
Höpö höpö.. taktiikka nimenomaan oli, että kenttäpelaajat tekevät trapin keskialueelle. Blomqvist tulee sen läpi ja tekee maalin.
Tämä epäonnistui, koska maalit jäi tekemättä.
Kärpät tarvitsee paremman maalivahdin.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Liiga on paljolti valmentajaliiga. Ottaisinko sarjan parhaan sentterin vai sarjan parhaan valmentajan? Ottaisin jälkimmäisen. Joukkueen (ei siis seuran) pyöritykseen Liigassa on aika ohuet organisaatiot ja valmentajan rooli on siinä niin valtava arjen tasolla.

Kysymys onkin, että kumpi ennustaisi paremmin joukkueen menestymistä: budjetti vai valmentaja-ranking?

Budjetti.

Isommalla budjetilla saa myös yleensä paremmasta päästä olevan valmentajan.

Joku täällä mainitsi ettei voi tehdä rankingia, kun ei tiedetä vielä pelaajiakaan. Ei toki tarkasti voida tehdä, mutta pelkän budjetin perusteella voi jo tehdä ensimmäisen arvion, vaikkei tiedettäisi yhtään pelaajaa.

Budjettejakaan ei tiedetä tarkasti, mutta kyllähän arvion voi aina tehdä. Pitkässä juoksussa nuo on aikas vakioita, jos isoja muutoksia, esim hallin suhteen ei ole tapahtunut. Kärppien kohdallakin kannattaa vilkaista koronan jälkeiseen aikaan ja tehdä arvio. Tulee panostamaan isosti.

Poikkeuksia sitten on aina, muttei ne riitä säännöksi. HIFK floppaa suurimmalla budjetilla harvinaisen usein ja joku Jukurit tai SaiPa yllättää joskus, mutta en usko että heidän super-yllättämisensä miksikään vakioksi muodostu, jos ei budjetti isommin nouse.
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Huutonaurua tummennettuun kohtaan. Ihan päästä keksittyä juttua taas. Blomqvist oli aivan helvetin hyvä playoffeissa. Suurin syy siihen, että Kärpät pääsi seiskapelin jatkoajalle asti.

Oli hyvä, toisaalta pelitapa puolustuksen osalta Kärpillä sellainen että tilastoissa huikeat 95%. Toisaalta viime vuonna Hermeksen playoffseissa oli korkeintaan kohtalainen. Point being, ei ole takuuvarma ykköskassari pitkällä otannalla ja ainakin lähtökohtaisesti arvoitus. Marjamäki, pelitapa toki nostavat mahdollisuuksia. Minä hankkisin ainakin tasavahvan kirittäjän hänelle jos olisin Aho.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eiköhän se taas mene pääpiirteittäin, että se top6 suurimmat budjetit ovat kärjessä ja sieltä sitten se yksi tai kaksi suorittaa heikommin ja pari pienemmän budjetin jengiä ylisuorittaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Cappe71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Thorengruppen IBK, CHL, Salibandy, Leki
Budjetti.

Isommalla budjetilla saa myös yleensä paremmasta päästä olevan valmentajan.

Joku täällä mainitsi ettei voi tehdä rankingia, kun ei tiedetä vielä pelaajiakaan. Ei toki tarkasti voida tehdä, mutta pelkän budjetin perusteella voi jo tehdä ensimmäisen arvion, vaikkei tiedettäisi yhtään pelaajaa.

Budjettejakaan ei tiedetä tarkasti, mutta kyllähän arvion voi aina tehdä. Pitkässä juoksussa nuo on aikas vakioita, jos isoja muutoksia, esim hallin suhteen ei ole tapahtunut. Kärppien kohdallakin kannattaa vilkaista koronan jälkeiseen aikaan ja tehdä arvio. Tulee panostamaan isosti.

Poikkeuksia sitten on aina, muttei ne riitä säännöksi. HIFK floppaa suurimmalla budjetilla harvinaisen usein ja joku Jukurit tai SaiPa yllättää joskus, mutta en usko että heidän super-yllättämisensä miksikään vakioksi muodostu, jos ei budjetti isommin nouse.
Täytyy vain toivoa että tuo viimeinen lauseesi todetaan vääräksi. Kyllä liiga kaipaa Jukureiden kaltaisia piristysruiskeita lisää. Ensi kaudella siihen on taas mahdollisuus mutta kyllä näin puheiden perusteella jo valmiiksi kovat vain kovenevat joten ns. ´´heikompien´´ joukkueiden täytyy paiskia vielä enemmän duunia.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Täytyy vain toivoa että tuo viimeinen lauseesi todetaan vääräksi. Kyllä liiga kaipaa Jukureiden kaltaisia piristysruiskeita lisää. Ensi kaudella siihen on taas mahdollisuus mutta kyllä näin puheiden perusteella jo valmiiksi kovat vain kovenevat joten ns. ´´heikompien´´ joukkueiden täytyy paiskia vielä enemmän duunia.

Eiköhän sieltä joku heikko yllätä, jossa pelitapa saadan toimimaan resursseihin nähden yläkanttiin jne.

Mutta näen tämän enemmän niin, että pikkuseurojen ryhmästä on lähes joka vuosi eri yllättäjät.

Ja itse ainakin ennustan JYPin nousua, jopa suoraan TOP4:seen, kun Rautakorpi tuo Jyväskylään uskalluksen käyttää resursseja. Ja on aina sen nosteen tuolle tasolle tehnyt minne tahansa mennessään.
 
33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jauhojengi

Voi olla kyllä lähes ennätyskivinen tie TOP4:seen ens kaudella, kun viisi tai kuusi lähes takuukovaa joukkuetta löytyy. Ei ehkä se optimaalinen iskun paikka ole nyt pohjalta ponnistaa, mutta toki kaikki mahdollista.

Mistä päästäänkin aasinsillalla siihen, että minkäslaisia tavoitteita Virralla oli SaiPan suhteen? Alun perin saattoi ajatella, että ensimmäinen kausi menee ohi ja toisella voisi jo vähän pärjäillä, sitten seuraavalla taas steppi eteenpäin, mutta nyt kun miettii tilannetta ja seuraa joukkueiden rakentumista, niin on jotenkin mahdoton uskoa, että Virran SaiPa-projekti tulisi tässä parin vuoden sisällä tuottamaan menestystä.
 
Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Neljän voiton Lukko

Muistelen, että tavoitteeksi nimettiin nousu suorasta pudotuspelipaikasta taistelevaksi joukkueeksi tai jotenkin näin.
 
Caballero76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
Budjetti.

Isommalla budjetilla saa myös yleensä paremmasta päästä olevan valmentajan.

Joku täällä mainitsi ettei voi tehdä rankingia, kun ei tiedetä vielä pelaajiakaan. Ei toki tarkasti voida tehdä, mutta pelkän budjetin perusteella voi jo tehdä ensimmäisen arvion, vaikkei tiedettäisi yhtään pelaajaa.

Budjettejakaan ei tiedetä tarkasti, mutta kyllähän arvion voi aina tehdä. Pitkässä juoksussa nuo on aikas vakioita, jos isoja muutoksia, esim hallin suhteen ei ole tapahtunut. Kärppien kohdallakin kannattaa vilkaista koronan jälkeiseen aikaan ja tehdä arvio. Tulee panostamaan isosti.

Poikkeuksia sitten on aina, muttei ne riitä säännöksi. HIFK floppaa suurimmalla budjetilla harvinaisen usein ja joku Jukurit tai SaiPa yllättää joskus, mutta en usko että heidän super-yllättämisensä miksikään vakioksi muodostu, jos ei budjetti isommin nouse.
Hei! Eikö muka Kookoo yllätä pienellä budjetilla!

Mutta asiaan. Kyllä budjetti on suurin yksittäinen tekijä menestykseen. Top 6 budjetilla vetää ens kaudellakin TPS, Hifk, Tappara, Ilves, Lukko ja Kärpät. Ja voi sanoa jo nyts, ilman kokoonpanoja, että tästä porukasta runkosarjassa kuuden joukossa on se 4-6 joukkuetta. Ja suurella todennäköisyydellä mestari myös.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Onko Blomqvist itse valoittanut suunnitelmiaan, että hän tulee ensi kaudeksi takaisin Suomeen? Pittsburghin AHL-joukkueeseen tuo ainakin lähti kauden jälkeen, niin tuskin tuo ihan mahdottomuus on, että myös rapakon taakse jäisi ellei sitten ole jo ennestään sovittuna, että palaa vielä takaisin?
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Sportsguy

Jäsen
Voi olla kyllä lähes ennätyskivinen tie TOP4:seen ens kaudella, kun viisi tai kuusi lähes takuukovaa joukkuetta löytyy. Ei ehkä se optimaalinen iskun paikka ole nyt pohjalta ponnistaa, mutta toki kaikki mahdollista.

Mistä päästäänkin aasinsillalla siihen, että minkäslaisia tavoitteita Virralla oli SaiPan suhteen? Alun perin saattoi ajatella, että ensimmäinen kausi menee ohi ja toisella voisi jo vähän pärjäillä, sitten seuraavalla taas steppi eteenpäin, mutta nyt kun miettii tilannetta ja seuraa joukkueiden rakentumista, niin on jotenkin mahdoton uskoa, että Virran SaiPa-projekti tulisi tässä parin vuoden sisällä tuottamaan menestystä.

Ei hätää. Virran niksit alkaa näkyä tulevalla kaudella ja onhan tuolla 5 EHC-ukkoakin joukkueessa. Plus tietysti uudet hankinnat.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
SaiPan ketjusta kopsattu:

Hyökkäys:
Loimaranta - Petman - Meskanen
Okuliar - Metsävainio - (Descheneau)
Karvinen - Koskiranta - Ojantakanen
Vainikainen - Olhaver - Lipiäinen
Hokkanen - Kautiainen

Pakisto:
Maalahti - Viitasalo
X - Irving
Huttula - Olkkonen
Hietala, Laakso, Rikkilä, Sarell, Koskimies

Maalivahdit:
Westerholm
X

Descheneaun pitäisi olla varma, sitten yksi pakki ja kakkosmolari hakusessa Markkasen mukaan. Ihan ok, mutta tosiaan loukkaantumisiahan tuo rosteri ei kestä oikeastaan yhtään.
 
Onhan tuo ohut rosteri, ei siitä mihinkään pääse. Toisaalta taas siellä on ihan sopivan pieni vaihtuvuus ja monen runkopelaajan on parannettava (Koskirannan, sen ohella että on ehjä, ja ehdottomasti myös Okuliarin, Huttulan, Descheneaun etc.) Miten pahasti Viitasalo muuten teloi itseään? Kuinka pitkä kuntoutus on luvassa?

Westerholmin varassa SaiPa vahvasti on, mutta toisaalta erinomaisen maalivahdin päälle on ehdottomasti hyvä rakentaa. Irvingin ja toisen uuden pakin sopeutuminen Virran kiekkokontrolliin ja nuorten esiinmarssin jatkumiseen (Ojantakanen, Loimaranta, Lipiäinen ovat oikeasti lupaavia pelaajia tähän sarjaan) tulee myös voida luottaa.

Virta on silti sekä uhka että mahdollisuus SaiPalle. Pystyykö kehittämään itseään ja työskentelemään ratkaisevasti erilaisessa ympäristössä kuin Raumalla jne. Aika paljon avautui viime kauden aikana pelaajamateriaalista ja omiensa tekemisestä. Oma "bottom four"-arvio pohjaa siihen, että en usko Virran olevan sopiva valmentaja SaiPaan edellä mainituista syistä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc
Tapparan kokoonpano 6.5.2022:

Levtchi - XXX - Merelä
Tanus - Virta - XXX
"savinainen"* - XXX - Kuusela
Puhakka - Rauhala - Bertrand
Moilanen - Rönni - Henriksson

Vittasmäki - XXX
Seppälä - XXX
XXX - Tuulola
Jürgens - Hamara

Heljanko
Kohonen ( A-jun/ 2003)

*Savinainen on ilmoittanut jäävänsä, ja VT-utj Leinonen ilmoittanut, että kyllä miehelle sopimus tehdään, enää kyse 1 vai 2- vuotisesta...

Tämä, että on edes jotain mihin verrata tässä ketjussa, jos Tapparaa haluaa jonnekin sijoitella voimasuhteissa.
 
Viimeksi muokattu:

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Lukko etsii vielä sellaista 4-5 pelaajaa. Näistä lienee 2-3 hyökkääjiä, 1 puolustaja ja 1 maalivahti. Viime kauden joukkueesta julkistamattomia jatkajia lienee enää Almari. Nykyisistä sopimuspelaajista todennäköisesti Haga tulee vaihtamaan osoitetta ennen kauden alkua.

Näin ollen Lukon tilanne lienee tämä:

Hakulinen - X - X
Nyman - X - Repo
Saarela - Mattila - Pooley
Ikonen - Kainulainen - Suni
(Säkkinen - Päivärinta - Tammela/Ylitalo)

Piipponen - X
Abt - Gregoire
Almari - Pavelka
(Ervasti - Korkka/Laitinen)

Zagidulin
X
(Jukuri)
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Darts, LA Rams, AD99
Pelicans etsii vielä 1-2 hyökkääjää ja 2-3 puolustajaa

Eli Pelicansin tilanne:

Tukiainen - Jasek - X
Roine - X - Kangasniemi
Kivenmäki - Ikonen - Killinen
Jämsen - Hämäläinen - Haatanen

Eronen - X
Utunen - X
Rajaniemi - Vilén
X
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Aika hurjaa rosteria kasaamassa Lukko, jos Pooley kolmosketjussa. (Tiedän, että ketjuhierarkia on paperilla joku ja kaukalossa toinen), mutta luulisi Pooleyn olevan tällä hetkellä paperirankingissa ykköspyssykamaa ja herra X vasta haastaa, eli seura yrittää löytää kovemman kuin Pooley, joka päätti vielä yhdeksi vuodeksi signata ittensä Suomeen.
Oli Lukolla tosiaan viime kaudella tuossa laituriosastossa vielä Skalicky, joten hänen korvaaja etsitään vielä.

Pooley on monipuolinen ja tunnollinen kahdensuunnan pelaaja Liigaan, mutta en usko, että Lukko hänestä ykköspyssyä ensi kaudelle odottaa. Sahlstedt antoi jopa Pooleylle vähän rapaa kauden jälkeisessä haastattelussa. Pooleylla on vielä paljon opittavaa Lukon tapaan pelata. Voi kyllä ensi kaudella olla kova. Komeili jo viime kaudella tehotilaston kärkipäässä.

Repo on lähinnä se ykköspyssy ja tuohon etsitään vielä kolmatta samantyyppistä pelaajaa kärkiketjuihin. Ykkösprioriteetti on kuitenkin hoitaa sentteriosasto kuntoon, joten tuo laiturihankinta voi hyvinkin venyä syksymmälle. Esimerkiksi Oliver Sunille voidaan tarjota kunnon näytönpaikkaa ylemmistä ketjuista, sekä myös Henri Ikonen on ihan käyttökelpoinen pelaaja tuloksentekoketjuihin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves:

Suomi - Mäntykivi - X
X - Kontiola - Oden
Mieho - Sebök - Räty
Ruokonen - Tikka - Ikonen
Päkkilä/Nyman - Virtanen - Nalli

Parikka - Lancaster
Seppälä - X
Lööf - Latvala
Salmela
Aho - Airola

Langhamer
Zherenko
Malek

Ilves on kolmea tärkeää hankintaa vaille valmis. Itse näen tuon siten, että kärkiketjuihin hankitaan kaksi laituria, mutta voi mennä niinkin että tulee sentteri + laituri, jolloin Mäntykivi tai Sebök ottaa yhden laiturin paikan.

Kai tuo on Top 6 -rosteri tällä hetkellä, mutta kärkihankinnat ratkaisevat paljon, kuten kaikilla. Potentiaalia on taas hankittu paljon. Karheutta hankittiin Tikan muodossa paljon. Nelosketjuun ei ainakaan Ilves kaadu, ihan priimaa on alaketjuihin laittaa.

Ykkösmaalivahti löytyy, tasainen sentterinelikko, mutta laituriosastolta puuttuu taitoa ja maalintekokykyä. Kapteeni-Suomi varmistaa, että yksi takuuvarma huippuyksilö laitureista löytyy. Pakisto on tasalaatuinen, kärkipari erinomainen. Seppälä ja Lööf takaavat, että myös laajuutta löytyy. Yhtä Masinia tuo silti huutaa.
 
Jukureilla haussa vielä ainakin yksi hyökkääjä (Joachim Rohdinin korvaaja) ja oletettavasti myös yksi top6-puolustaja. Mahdollisesti vielä toinen hyökkääjä tuonne rotaatio-osastoon. 2-3 pelaajaa siis lisää todennäköisesti nykyiseen kokoonpanoon. Lundgren ja Nässen vielä julkistamattomia jatkajia viime kauden joukkueesta, ainakin hyvin vahvojen huhujen mukaan.

Ondrej Kovarcik - Michal Kovarcik - Juhamatti Aaltonen (R)
Petrus Palmu - Miikka Pitkänen - Pekka Jormakka (R)
Patrik Puistola - Jarkko Immonen - Koodinimi Rohdin (R)
Oskars Batna - Otto Mäkinen - Jesper Piitulainen (R)

Markus Oden - Juho Järvelä - Samu Tuomaala (mahd. joku rymistelijä X)

Linus Nässen - Oliver Larsen (R)
Niclas Lundgren - Koodinimi Rindell (R)
Niklas Peltomäki - Libor Zabransky (R)

Joni Jurmo - Hannes Häkkilä
Saku Forsblom - Niilo Romppanen

Oskari Salminen
(Markus Ruusu)

E: Tosiaan Palmun tilanne myös vielä avoin ulkomaan option vuoksi ja sen pitäisi selvitä lähiaikoina jatkaako vai lähteekö. Jos lähtee, niin silloin myös toiselle kärkihyökkääjälle tarvetta ulkopuolelta.
 
Viimeksi muokattu:

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Ykkösmaalivahti löytyy, tasainen sentterinelikko, mutta laituriosastolta puuttuu taitoa ja maalintekokykyä. Kapteeni-Suomi varmistaa, että yksi takuuvarma huippuyksilö laitureista löytyy. Pakisto on tasalaatuinen, kärkipari erinomainen. Seppälä ja Lööf takaavat, että myös laajuutta löytyy. Yhtä Masinia tuo silti huutaa.
Katsellaan löytyykö ykkösmaalivahtia, kun Tsekki menee mm-kultaan Jalosen opein ja Marekin loistopeleillä? Eiköhän sieltä joku ulkomaan-/nhl-pykälä löydy? Itse näen, että nimenomaan Seppälä ja Lööf ovat se puolustuksen kärkikaksikko ensi kaudella, mikäli Lööf täällä pelaa. Täytyy myös muistaa, että Lööf lähtee elokuussa pelaan niitä nuorten mm-kisoja uudestaan ja sen perään nhl-leirille, eli lienee käytettävissä ehkä lokakuussa täällä, mikäli palaa reissulta. Vahvistuksia kaivataan kärkirooleihin, se on selvä. Jos siis meinataan siitä mestaruudesta pelailla.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n massiivinen on vielä tulematta, mutta alkaa olemaan aika selvää että samoilla naamoilla mennään aika pitkälti kuin viime kaudellakin.

xxxxx - Eetu Koivistoinen - Juha Jääskä
Roni Hirvonen - Otto Paajanen - Olli Palola
Sebastian Dyk - xxxxx - Iiro Pakarinen
Micke-Max Åsten - Miro Väänänen - Teemu Tallberg/ Otto Karvinen

xxxxx - xxxxx
Kasper Kotkansalo - Johan Motin
Joonas Lyytinen - xxxxx
Otto Salin, Mico Luoto

Niilo Halonen
xxxxx

Massiivinen on tulossa ihan lähiaikoina. Salmelainen saanut pidettyä vuosikaudet jo todella hyvin salassa uudet nimet, ainoa mikä taidetaan jo tietää varmuudella niin on Ilari Melartin paluu. Pidän tätä isoa jatkuvuutta positiivisena asiana.

Ps. Roni Hirvoselta tulee läpimurtokausi jos kesä menee hyvin. Alkoi olemaan niin hyvä loppukaudesta.
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Katsellaan löytyykö ykkösmaalivahtia, kun Tsekki menee mm-kultaan Jalosen opein ja Marekin loistopeleillä? Eiköhän sieltä joku ulkomaan-/nhl-pykälä löydy? Itse näen, että nimenomaan Seppälä ja Lööf ovat se puolustuksen kärkikaksikko ensi kaudella, mikäli Lööf täällä pelaa. Täytyy myös muistaa, että Lööf lähtee elokuussa pelaan niitä nuorten mm-kisoja uudestaan ja sen perään nhl-leirille, eli lienee käytettävissä ehkä lokakuussa täällä, mikäli palaa reissulta. Vahvistuksia kaivataan kärkirooleihin, se on selvä. Jos siis meinataan siitä mestaruudesta pelailla.

No ei nyt sentään. Ensin Marekin pitäisi päästä ykkösmaalivahdiksi. Mä luotan Parikka-Lancaster -pariin edelleen. Parikkaa korona kolhaisi erittäin pahasti, hän on edelleen meidän puolustuksen ykkösmies.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös