Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2021–2022

  • 1 014 794
  • 4 467

Maustemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
No Ohtamaan ollessa kentällä on soinut omissa 5vs5 tällä kaudella 34 kertaa 42 peliin. Saarijärven kohdalla 31 kertaa 46 peliin.

Vilillä +17 kun Attella +5.

Eihän nuo suoraan korreloi oman pään pelaamisen kanssa mutta suuntaa ne antaa sen verran että en oikein keksi yhtä ainutta perustetta pitää Ohtamaata parempana puolustajana.
Toinen näistä miehistä toimi Olympialaisissa Leijonien alivoiman lähes tärkeimpänä miehenä. Mutta turhapa tätä väittelyä jatkaa, sinä ottaisit joukkueeseesi puolustajaksi Saarijärven ja minä Ohtamaan tai Sklenickan.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei äkkiseltään tule mieleen kuin Maailmanmestaruus, Olympiakulta ja KHL:n mestaruus.

No nuo saavutukset ei taida vaikuttaa millään tapaa siihen miten Ohtamaa on tällä kaudella Liiga-kaukaloissa esiintynyt. Tai pelaajan henkilökohtaisiin taitoihin muutenkaan. Tai siihen miten hyvä pelaaja on tällä hetkellä.

Anyway, väärä ketju muutenkaan väitellä tällaisista joten jääköön osaltani tähän.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
No tilastot ei nyt anna oikeaa kuvaa. Kärppien puolustus ja koko viisikkopeli oli koko kauden täyttä kuraa. Oikein avoimien ovien päiviä joka pelipäivä. Ohtamaakin veteli välillä Rindellin kanssa. Mikkola sai omalla olemattomalla pelikirjalla pelaajat näyttämään huonommilta kuin oikeasti ovat.

Samoja pelaajia siellä nyt Marjamäen aikana myös, mutta puolustus paljon tiiviimpi. Ja Rindell poppareilla.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Mitäs täällä nyt Ohtamaata ja Saarijärveä vertaillaan? Kaksi täysin erityyppistä pelaajaa. Molemmat omien pelaajatyyppiensä kaksi parasta Liigassa. Ihan mielipidekysymys, että kummasta tykkäät - puolustavammasta vai hyökkäävämmästä versiosta. Ei ole todellakaan mikään iso statement sanoa toista paremmaksi kuin toista. Sanotaanko näin, että aika tasan menee loppujenlopuksi.

Mutta sitten, kun joku tulee tällaisilla argumenteilla peliin niin on melkein pakko puuttua ja tulla kertomaan kaverille, että olitpas nyt tyhmä:
Ei äkkiseltään tule mieleen kuin Maailmanmestaruus, Olympiakulta ja KHL:n mestaruus.
Ohtamaalla ja Saarijärvellä on tosiaan ikäeroa sen 10 vuotta. En näe kyllä mittään esteitä, etteikö Saarijärvi voisi vielä näitä samoja saavuttaa. Toki KHL:n mestaruus voi olla vaikeaa saavuttaa Venäjällä tulevina vuosina. Maailmanmestaruus Saarijärveltä tosiaan löytyy nuorten kisoista, joita itse arvostan jopa enemmän kuin kevään kisoja. Olympiakulta voi riippua paljon siitä, että pelataanko ne jatkossa EHT-pelaajilla vai NHL-pelaajilla. Ohtamaan kohdalla ne pelattiin EHT-pelaajilla. Saarijärvellä voi toki vielä NHL-pelejäkin kertyä vyölle.

Eli jos näitä argumentteja aletaan käyttämään niin voidaan vaikka kymmenen vuoden päästä palata asiaan. Seuraavaksi varmaan tulee samoilla argumenteilla, että Anttila > Innala.

Ja tuosta Sklenickasta vielä todettava, että yksi viihdyttävimmistä puolustuspään pelaajista pitkään aikaan. Kova hankinta Kärpiltä. Oli jo nähtävissä silloin kuin aikoinaan Jokereihin tuli, että vähintään Liigatasolla olisi täyskurko.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kärpistä tuli kyllä tämän kevään suurin jokeri-kortti (älkää loukkaantuko KHL-nimittelystä).

Ainakin tuolla nyt vahvistettiin juuri eniten vuotanutta osa-aluetta ja Late-update aika paljon kovempaan versioon tekee ihmeitä.

Ei se nyt mikään ykkössuosikki ole, mutta Top4.

Kovasti ollut puhetta tuosta, ettei Kärpät pysty voittamaan kovia pelejä, ja näinhän se tuossa aiemmin olikin. Mutta Marjamäen kanssa voitti heti Jukureita vastaan kovatasoisen matsin, pitämällä nollat ja puolustamalla kurinalaisesti. On se vaan heti joukkue eri planeetalta.

7.sijalle nousee ainakin, saas nähdä riittääkö kuuden joukkoon, jonkun täytyisi samanaikaisesti TOP6:sta edeltä hyytyä.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
No nuo saavutukset ei taida vaikuttaa millään tapaa siihen miten Ohtamaa on tällä kaudella Liiga-kaukaloissa esiintynyt. Tai pelaajan henkilökohtaisiin taitoihin muutenkaan. Tai siihen miten hyvä pelaaja on tällä hetkellä.
Tietenkin ne kertovat pelaajan henkilökohtaisista taidoista ja siitä, kuinka hyvä pelaaja on tällä hetkellä. Olympialaiset päättyivät pari viikkoa sitten ja Ohtamaa oli Suomen joukkueessa isossa roolissa, kun Saarijärvi ei puolestaan mahtunut edes koko joukkueeseen. Ohtamaa olisi todennäköisesti ollut Suomen olympiajoukkueessa, vaikka NHL-pelaajat olisivat olleet mukana. Saarijärvi ei olisi ollut NHL-pelaajien ollessa käytettävissä edes keskusteluissa mukana.

Atte Ohtamaa on todennäköisesti jopa paras suomalainen NHL:n ulkopuolella pelaava puolustaja. Ainoastaan Sami Vatanen ja Mikko Lehtonen voivat haastaa häntä. Ei mitään pois Saarijärveltä, joka hänkin on varmasti top-10 Euroopassa pelaava suomalainen puolustaja ja etenkin hyökkäyssuuntaan todella kova tekijä Liigassa. Jos minun pitäisi valita yksi kenttäpelaaja Liigasta joukkueeseeni pudotuspeleihin, niin valinta olisi Ohtamaa eikä tarvitsisi edes miettiä. Liigan paras pelaaja.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Mitäs täällä nyt Ohtamaata ja Saarijärveä vertaillaan? Kaksi täysin erityyppistä pelaajaa. Molemmat omien pelaajatyyppiensä kaksi parasta Liigassa. Ihan mielipidekysymys, että kummasta tykkäät - puolustavammasta vai hyökkäävämmästä versiosta. Ei ole todellakaan mikään iso statement sanoa toista paremmaksi kuin toista. Sanotaanko näin, että aika tasan menee loppujenlopuksi.

Mutta sitten, kun joku tulee tällaisilla argumenteilla peliin niin on melkein pakko puuttua ja tulla kertomaan kaverille, että olitpas nyt tyhmä:

Ohtamaalla ja Saarijärvellä on tosiaan ikäeroa sen 10 vuotta. En näe kyllä mittään esteitä, etteikö Saarijärvi voisi vielä näitä samoja saavuttaa. Toki KHL:n mestaruus voi olla vaikeaa saavuttaa Venäjällä tulevina vuosina. Maailmanmestaruus Saarijärveltä tosiaan löytyy nuorten kisoista, joita itse arvostan jopa enemmän kuin kevään kisoja. Olympiakulta voi riippua paljon siitä, että pelataanko ne jatkossa EHT-pelaajilla vai NHL-pelaajilla. Ohtamaan kohdalla ne pelattiin EHT-pelaajilla. Saarijärvellä voi toki vielä NHL-pelejäkin kertyä vyölle.

Eli jos näitä argumentteja aletaan käyttämään niin voidaan vaikka kymmenen vuoden päästä palata asiaan. Seuraavaksi varmaan tulee samoilla argumenteilla, että Anttila > Innala.

Ja tuosta Sklenickasta vielä todettava, että yksi viihdyttävimmistä puolustuspään pelaajista pitkään aikaan. Kova hankinta Kärpiltä. Oli jo nähtävissä silloin kuin aikoinaan Jokereihin tuli, että vähintään Liigatasolla olisi täyskurko.
Koko vertailu on täysin absurdia. Turhaa ja mahdotonta juupas eipäs väittelyä. Kaksi täysin eri tyyppistä pelaajaa ja erillaisella taustalla.

Mutta.. kun kysymys kuului, että miten perustella Ohtamaan paremmuus, jos sitä yrittää perustella.. niin vastasi siihen, mitä kysyttiin. Ei siis ollut mielipide tai muutakaan. Tapanani vain on vastata siihen, mitä kysytään.
" .. en oikein keksi yhtä ainutta perustetta pitää Ohtamaata parempana puolustajana. " .. tähän hain jotakin selitystä, mihin ehkä joku voisi perustaa tulkintansa.
 
Viimeksi muokattu:

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tietenkin ne kertovat pelaajan henkilökohtaisista taidoista ja siitä, kuinka hyvä pelaaja on tällä hetkellä. Olympialaiset päättyivät pari viikkoa sitten ja Ohtamaa oli Suomen joukkueessa isossa roolissa, kun Saarijärvi ei puolestaan mahtunut edes koko joukkueeseen. Ohtamaa olisi todennäköisesti ollut Suomen olympiajoukkueessa, vaikka NHL-pelaajat olisivat olleet mukana. Saarijärvi ei olisi ollut NHL-pelaajien ollessa käytettävissä edes keskusteluissa mukana.

Atte Ohtamaa on todennäköisesti jopa paras suomalainen NHL:n ulkopuolella pelaava puolustaja. Ainoastaan Sami Vatanen ja Mikko Lehtonen voivat haastaa häntä. Ei mitään pois Saarijärveltä, joka hänkin on varmasti top-10 Euroopassa pelaava suomalainen puolustaja ja etenkin hyökkäyssuuntaan todella kova tekijä Liigassa. Jos minun pitäisi valita yksi kenttäpelaaja Liigasta joukkueeseeni pudotuspeleihin, niin valinta olisi Ohtamaa eikä tarvitsisi edes miettiä. Liigan paras pelaaja.

Vaikkei tähän enää pitänyt palata niin.. Olen vahvasti eri mieltä. Se että edes miettii Vatasen tai Lehtosen olevan joku ”haastaja” Ohtamaahan verrattuna on täysin absurdia.

Toki näiden vertailu on hyökkäävien ja puolustavien puolustajien kohdalla varsin mielipidevetoista, niin esimerkiksi Saarijärvi tällä kaudella pesee Ohtamaan tilastojen perusteella (vaikka tilastot ei tietty mikään suora totuus ole) jopa siellä oman pään pelissä. Hyökkäyspään pelistä nyt puhumattakaan jossa ovat aivan eri leveleillä.

Mikään vuosia vanha KHL-mestaruus tai kevätkarnevaalivoitto ei vaikuta tämän hetken tasoon yhtään. Siitä olen samaa mieltä että Olympiajoukkueeseen valinta on ihan validi pointti. Toki siinäkin isossa osassa on roolitus. En seurannut olympialaisia peliäkään joten en osaa esityksiin siellä ottaa kantaa.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toki näiden vertailu on hyökkäävien ja puolustavien puolustajien kohdalla varsin mielipidevetoista, niin esimerkiksi Saarijärvi tällä kaudella pesee Ohtamaan tilastojen perusteella (vaikka tilastot ei tietty mikään suora totuus ole) jopa siellä oman pään pelissä. Hyökkäyspään pelistä nyt puhumattakaan jossa ovat aivan eri leveleillä.
Jos Saarijärvi ja Ohtamaa pelaisivat samassa joukkueessa, tuo tehotilastojen vertaileminen olisi ihan validia. Samat lähtökohdat.

Kärppien viisikkopeli on ollut läpi kauden järkyttävää kuraa, eikä Kärppien puolustajista ole kenelläkään tehotilasto edes kymmentä maalia plussalla.

Jos ottelun lopussa metsästetään tasoitusmaalia, niin kentälle heitetään Saarijärvi. Jos ottelun lopussa halutaan puolustaa johtoa, niin kentälle heitetään Ohtamaa.

Parempi vertailukohde Kärpistä on T. Niemelä, ja näistä kahdesta Saarijärvi on ollut parempi.
 
Näistä saisi vääntää varmaan maailman tappiin asti, itse otin ihan tarkoituksella mukaan tuon miinusmerkkien määrän, että monestiko pelaaja on ollut kentällä kun tasaviisikoin on soinut omissa. Se on yllättävän korkea lukema Ohtamaalla odotuksiin nähden. Totta kai vaikuttavia tekijöitä on useita eikä tuo suora totuus ole pelaajasta. Pitkässä otannassa kuitenkin ihan validi mittari.

Tällaisille väännöille olis ihan hauska olla oma ketju (ei tietääkseni ainakaan ole?) kun tuppaavat yleensä viemään vähän siellä sun täällä muita ketjuja sivuraiteelle.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Jos Saarijärvi ja Ohtamaa pelaisivat samassa joukkueessa, tuo tehotilastojen vertaileminen olisi ihan validia. Samat lähtökohdat.

Kärppien viisikkopeli on ollut läpi kauden järkyttävää kuraa, eikä Kärppien puolustajista ole kenelläkään tehotilasto edes kymmentä maalia plussalla.

Jos ottelun lopussa metsästetään tasoitusmaalia, niin kentälle heitetään Saarijärvi. Jos ottelun lopussa halutaan puolustaa johtoa, niin kentälle heitetään Ohtamaa.

Parempi vertailukohde Kärpistä on T. Niemelä, ja näistä kahdesta Saarijärvi on ollut parempi.
Eli jos me kaksi pelattaisiin hyökkääjinä samassa joukkueessa..
Sinä vääntäisit nelosketjun laidalla 9 maalia kaudessa, joista 5 olisi voittomaaleja.
Minä taas puttaisin ylivoimalla 9 tyhjään verkkoon ja tekisin päälle 9 maalia jo ennestään ratkenneissa peleissä..
Niin minä olisi tuplasti sinua parempi hyökkääjä ?

En nyt tarkoita sinua, mutta aika monella tuntuu olevan totaalisen hukassa käsite " joukkuelaji ".
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpistä tuli kyllä tämän kevään suurin jokeri-kortti (älkää loukkaantuko KHL-nimittelystä).

Ainakin tuolla nyt vahvistettiin juuri eniten vuotanutta osa-aluetta ja Late-update aika paljon kovempaan versioon tekee ihmeitä.

Ei se nyt mikään ykkössuosikki ole, mutta Top4.

Kovasti ollut puhetta tuosta, ettei Kärpät pysty voittamaan kovia pelejä, ja näinhän se tuossa aiemmin olikin. Mutta Marjamäen kanssa voitti heti Jukureita vastaan kovatasoisen matsin, pitämällä nollat ja puolustamalla kurinalaisesti. On se vaan heti joukkue eri planeetalta.

7.sijalle nousee ainakin, saas nähdä riittääkö kuuden joukkoon, jonkun täytyisi samanaikaisesti TOP6:sta edeltä hyytyä.
Kärpillä on haasteena runkosarjan lopussa kärkipuolustajien Ohtamaa ja Topi Niemelä, poissaolot. Samoin ykkösmaalivahti pelaa aikaisintaan pudotuspeleissä. Näiden haasteiden lisäksi otteluohjelma on erittäin vaikea. Ei ole yhtään ns. helppoa peliä, vaan kaikki kovia joukkueita vastaan ja niin, että panosta riittää, mm. kaksi kertaa HIFK ja kaksi kertaa Tappara. Toki tässä on myös se palkintopuoli, että joukkue on varmasti viritetty kovien pelien kautta pudotuspeleihin. Mutta joo, hankala tie kuuden joukkoon. Puolivälierässä Kärpät on kyllä sitten jo aikamoinen tykki.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jotenkin minulla on sellainen olo, etteivät kaikki ole aivan ymmärtäneet, millainen on Kärppien pakkikalusto. Se on tajunnan räjäyttävän huikea, samoin kuin HIFK:n hyökkäys.

Mitä sarjan parhaisiin puolustajiin tulee, niin Liigassa on kolme sellaista puolustajaa, jotka ovat aivan liian kovia tähän sarjaan, eli Saarijärvi, Sklenicka ja Ohtamaa. Tapparan hommaama Leskinen voi hyvin myös osoittaa olevansa sellainen. Jäädään seuraamaan.
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings

Anteeksi mitä? Sarjassa yhdeksäntenä olevalla joukkueella on tajunnan räjäyttävä puolustus? Ja toinen tajunnan räjäyttäjä on tällä hetkellä jotain Kalpaa ( no pun intended) vastaan tilanteessa nolla tehtyä maalia. Sillai kai sitten.
 
Viimeksi muokattu:

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Anteeksi mitä? Sarjassa yhdeksäntenä olevalla joukkueella on tajunnan räjäyttävä puolustus? Ja toinen tajunnan räjäyttäjä on tällä hetkellä jotain Kalpaa vastaan tilanteessa nolla tehtyä maalia. Sillai kai sitten.
Nyt tuli kyllä sellaiset argumentit, ettei paremmasta väliä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Anteeksi mitä? Sarjassa yhdeksäntenä olevalla joukkueella on tajunnan räjäyttävä puolustus? Ja toinen tajunnan räjäyttäjä on tällä hetkellä jotain Kalpaa vastaan tilanteessa nolla tehtyä maalia. Sillai kai sitten.
Et ilmeisesti ole seurannut viimeaikojen siirtouutisia. Teet myös rajuja päätelmiä vajaan ottelun perusteella. Ei kait siinä mittään.
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Et ilmeisesti ole seurannut viimeaikojen siirtouutisia. Teet myös rajuja päätelmiä vajaan ottelun perusteella. Ei kait siinä mittään.
Kärppien puolustus voi osoittautua pirun kovaksi kuten HIFKin hyökkäyskin mutta kyllä vähän enemmän vaaditaan näyttöjä kentällä ennen kuin voidaan puhua mistään tajunnan räjähtämisestä. Minä en toistaiseksi ole tehnyt muita päätelmiä kuin sen että tuo määritelmä on rankasti yliampuva ennen lisänäyttöjä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien puolustus voi osoittautua pirun kovaksi kuten HIFKin hyökkäyskin mutta kyllä vähän enemmän vaaditaan näyttöjä kentällä ennen kuin voidaan puhua mistään tajunnan räjähtämisestä. Minä en toistaiseksi ole tehnyt muita päätelmiä kuin sen että tuo määritelmä on rankasti yliampuva toistaiseksi.
Niin kuin alkuperäisessä viestissäni kirjoitin, kaikki eivät ole vielä ymmärtäneet Kärppien puolustuksen tasoa. Olet yksi heistä. Jopa ilman ykköspakkiparia ja ykkösmaalivahtia päästettyjen maalien keskiarvo on Kärpillä muutosten jälkeen 0,5 maalia per peli. Jäädään jännittämään, miten jatkuu. Korostan vielä, että Kärppien puolustuksen koko teho on käytössä vasta pudotuspeleissä, sattuneesta syystä.
 
Roger. Minun yhden ottelun otantani HIFKin tajunnan räjäyttävän hyökkäyksen (0 maalia tänään) suhteen ei ole riittävä, mutta kahden ottelun otanta Kärppien osalta kertoo totuuden. Mä oon niin hävinnyt tän.
 
Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin kuin alkuperäisessä viestissäni kirjoitin, kaikki eivät ole vielä ymmärtäneet Kärppien puolustuksen tasoa. Olet yksi heistä. Jopa ilman ykköspakkiparia ja ykkösmaalivahtia päästettyjen maalien keskiarvo on Kärpillä muutosten jälkeen 0,5 maalia per peli. Jäädään jännittämään, miten jatkuu. Korostan vielä, että Kärppien puolustuksen koko teho on käytössä vasta pudotuspeleissä, sattuneesta syystä.
No huomenna tulee omiin 3+, kun Stadilaiset säästeli tänään (uskokoon ken tahtoo ;) )
 
stadinjätkä

Huomenna päästätte VIISI. Varma homma.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No huomenna tulee omiin 3+, kun Stadilaiset säästeli tänään (uskokoon ken tahtoo ;) )
No joo, katsellaan rauhassa. Eihän tässä tosiaan ennätetä järkevää otantaa saada enää kasaan niin, että tilastoista saisi juuri mitään irti. Pitää keskittyä siis laadulliseen tarkasteluun.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
IFK:n olisi ehkä kannattanut siirtorajalla vahvistaa hyökkäystä parilla pelaajalla. (hymiö)
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksen puolustuspeli on kyllä sen verran sekavaa omalla alueella, että en ihmettelisi, vaikka playoffeissa matka katkeaisi ensimmäiseen kierrokseen. Varsinkin kun vastustaja tulee esimerkiksi 3vs3-hyökkäykseen, niin koko pakka sekoaa ihan täysin, ja vastustajalle aukeaa avoimia paikkoja todella usein. Tänäänkin Langhamer oli isoin syy tuohon yhteen pisteeseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös