Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2015–2016

  • 980 858
  • 3 965

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joka kevät sama juttu :).
Tai pikemminkin joka kesä. Keväthän meillä ollaan hyvin hiljaa ja katsellaan muiden pelejä.
Ilolla tuota IFK:n pakistoa tällä hetkellä kyllä vertailee muihin kun suoraan sanottuna henkilökohtaisesti se näyttää ihan helvetin hyvältä. Myös hyökkäys on jo nyt kohtaisen hyvällä mallilla ja sinne varmaan se pelaaja tai pari vielä tulee. Maalivahtiosastokin saattaa saada vielä vahvistuksen mikäli Husso todellakin lähtee rapakon taakse. Kesä on fanin parasta aikaa, syyskuun puolessa välissä on sitten taas aikaa kiukutella.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Yksi pakki puolustukseen ei kesää tee. Aika ohkaselta vaikuttaa Kookoo tällä hetkellä. Lisäksi iso vaihtuvuus. Hyökkääjiä tarvitaan ainakin 5 vielä eli stuntit jotka pelaa mestistä ja-junnuissa.

Niin joku taisi mainita, että Kultanen olisi puhunut yhden puolustajan hankinnasta, mutta ainakin itseltäni tämä jäi huomaamatta. Ei kai tuota puolustajien määrää ole vielä kiveen hakattu, joten onhan täysin mahdollista, että puolustukseen tulee vielä useampi kuin yksi vahvistus. Hyökkääjiä voi hyvinkin tulla ainakin vielä viisi pelaajaa, sillä aikaisemmin oli jossain puhetta, että rosterin koko olisi kutakuinkin 30 pelaajaa.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Tai pikemminkin joka kesä. Keväthän meillä ollaan hyvin hiljaa ja katsellaan muiden pelejä.
Ilolla tuota IFK:n pakistoa tällä hetkellä kyllä vertailee muihin kun suoraan sanottuna henkilökohtaisesti se näyttää ihan helvetin hyvältä. Myös hyökkäys on jo nyt kohtaisen hyvällä mallilla ja sinne varmaan se pelaaja tai pari vielä tulee. Maalivahtiosastokin saattaa saada vielä vahvistuksen mikäli Husso todellakin lähtee rapakon taakse. Kesä on fanin parasta aikaa, syyskuun puolessa välissä on sitten taas aikaa kiukutella.

Kelpaako turussa vaikuttava ja ilmeisesti myynnissä oleva Lassila teille??
Omaan silmään IFK vaikuttaa todella kovalta ja ilmeisesti sisään tulossa vielä lisää pelaajia, joten tässä vaiheessa näyttää hyvältä. Katsotaan sitten kauden alussa missä IFK on muihin verrattuna kun kaikilla on joukkueet suunnilleen koossa.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Hieman ihmetyttää tuo KooKoon rosterin lyttääminen ja varsinkin Sportfanien toimesta..vai onko taustalla pelkoa ?
Muistanette, että vuosi sitten teillä oli rosteri hyvin vähällä Liigakokemuksella. Patenttivastauksenne oli, että lähes poikkeuksetta kaikki pelaajat omasivat potentiaalia, mutta eivät vaan olleet vielä päässeet sitä Liigassa näyttämään.
Eikö ole ennenaikaista lytätä ?
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hieman ihmetyttää tuo KooKoon rosterin lyttääminen ja varsinkin Sportfanien toimesta..vai onko taustalla pelkoa ?
Itse en ole vielä ehtinyt kommentoida, mutta omasta mielestä Sportin aloitus viime keväänä oli vahvempi. Hyökkäys toki on pahasti keskeneräinen ja sen uskon tulevankin Sportin viime syksyn hyökkäystä vahvemmaksi, mutta pakisto ei hirveästi vakuuta, jos ja kun tuohon enää yksi kärkipakki hankitaan.

Itse olen enemmän yllättynyt KooKoon saamasta positiivisesta vastaanotosta, kun Sportin sopimusjulkaisuja kommentoitiin tyyliin "hei ettehän te Mestistä enää pelaa" ja "näyttää KooKoon Mestisporukkakin olevan Sportin joukkuetta kovempi". Toki ymmärrän sen, että vaasalaisille ilmeisesti pitää provota, mutta kunhan nostin esille.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Ihanko totta? Neljä liigatason hyökkääjää rosterissa atm. Rinkinen, Rajala, Kangasmäki ja Malinen. Puolustus sen sijaan on ok. Järvenpää maalilla ei vakuuta.

Järvenpää ei tosiaan täysin vakuuta, eikä hyökkäys tällä hetkellä, mutta kuten kirjoitin, että muutamalla hankinnalla on jopa Sportin edellä paperilla. Suhteellisen kovia hankintoja tuon tason joukkueelle ja pakistokin ok. Lisää pelaajia tulossa, niin mahdollisuudet jumbosija on välttää.

Täytyy tuosta HIFKistä sanoa, että kesäinen mestaruushan on monesti mennyt puusilmäisesti narreille aina. Muukalaislegioona oli vuodesta toiseen kesien mestari, tunnetuin tuloksin. IFK:ta on myös kovaksi tituleerattu monesti ja monista hankinnoista lähtökohtaisesti odotettu enemmän kuin mitä ovat olleet, mutta sieltä on yleensä löytynyt myös rationalismiä.
IFK:ssa kun ongelmana on ollut jonkin osa-alueen kyykkääminen, jostain syystä vaikka paalua olisi, niin esim. pakisto tai sentterit jäävät vajaaksi ja rosteri ei ole balanssissa. Tällöin on selvää, ettei keväällä pitkälle mennä.
Nyt kuitenkin IFK:n puolustus vakuuttaa, hyökkääjistöstä ei täysin voi sanoa, mutta aihiota tuossa on pitkästä aikaa siihen, että stadissa kova joukkue saataisiin kasaan.
 

EagleEye

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Antaa lytätä jos siitä tulee parempi mieli. Onneksi näitä kausia ei pelata paperilla. Voihan se olla et KooKoo on selvä jumbo ja voihan se olla et HIFK käyttää rahaa KooKoon ja Sportin edestä ja jää ulos playoffeista.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joka kevät sama juttu :).

Sori, mutta tämähän ei pidä paikkaansa. Viimeksi keväällä 2011 oltu tällaisessa tilanteessa, että hommat on hyvällä mallilla. Sopan ja Ramin kausiin lähdettäessä kukaan ei pitänyt meitä suosikkina (muukalaislegioona taisi olla yleisin sana jota käytettiin tuolloin), eikä viime kaudellakaan, koska kaikki näki kuinka keskinkertainen pakkikalusto oli.

Kyllä tässä on viime vuosina ollut selkeä TOP4 kausi ennakoissa. Kärpät, Tappara, Lukko ja JYP.
 

TrueThat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Rangers, Real Madrid
IFK eroaa useimpiin aikaisempiin kausiin nähden nyt siinä, että siellä ihan oikeasti sitä jatkuvuutta on nähtävissä. Hyökkääjien osalta kaikki (ellei Ramstedt nyt sitten lähde) tärkeimmät palaset saatiin pidettyä. Pakistossakin Auvitu, Grillfors, Taipalus, Generous ja Teppo muodostavat hyvän rungon. Näiden lisäksi on hankittu kaksi tasonsa Liigassa jo osoittanutta, urallaan eteenpäin pyrkivää pakkia, Järvinen ja Taimi. Maalivahdeista sen verran, että uskon Lankisen nousevan ihan Liigan eliittivahtien joukkoon nopealla aikataululla. Husson mahdollisesta lähdöstä en ole huolissani, koska Nybari on veskaosaston osannut yleensä hoitaa kuntoon.

Valmennus on kunnossa. Uskon että Törmänen tajusi viime kaudesta sen, että pelitapaa on monipuolistettava aikaisemmin kuin joskus helmikuussa.

Nämä seikat huomioon ottaen stadilaisilla on huomattavasti paremmat lähtökohdat kauteen kuin mitä viime vuosina. Tietysti tämä on IFK ja mitä vain voi tapahtua, mutta eihän tämä tilanne ole alkuunkaan verrattavissa muutamien viime kausien sekasortoiseen tilaan.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Kyllä tässä on viime vuosina ollut selkeä TOP4 kausi ennakoissa. Kärpät, Tappara, Lukko ja JYP.

No ainakin viime kaudella siellä oli vissiin 100% varmuudella TPS. Ja tuo nyt oli enemmänkin tuollainen yleisluontoinen heitto, tässä vaiheessa kautta kun joukkueet tuppaavat olemaan vahvimmillaan.

Eikä sillä, hyvällehän tuo HIFK:n materiaali näyttää, se on sitten toinen juttu miten se lopulta kaukalossa kulkee.

Näiden lisäksi on hankittu kaksi tasonsa Liigassa jo osoittanutta, urallaan eteenpäin pyrkivää pakkia, Järvinen ja Taimi.

Eteenpäin pyrkiminen näkyy siinä, että toinen tuli NHL:stä KHL:n kautta liigaan ja toinen KHL:stä, seuraavana Mestis? ;)
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
se on sitten toinen juttu miten se lopulta kaukalossa kulkee.

Totta, totta. Se miksi meillä kannattajilla on nyt erittäinkin positiivinen fiilis, johtuu yksinkertaisesti siitä, että joukkueen runko on sama kuin aikaisemmin, mutta sitä ehdottomasti suurinta ongelma kohtaa on paikattu oikein rutkasti + täytyy muistaa, että IFK löi Tapparan erittäin koville playoffeissa ja pelasi hyvää lätkää, mutta pakkikalusto oli se joka kaatoi tuon joukkueen. Ei noilla Mobergeilla, Tepoilla ja Nyqvisteillä vaan pitkälle pötkitä, varsinkaan kun kaverit ovat joka pelissä pelaamassa, eikä vaan varalla.

Viimeisen neljän vuoden aikana meillä on mennyt käytännössä joukkue joka vuosi kokonaan uusiksi, nyt on iso jatkuvuus ja se on hyvä asia.
 

TrueThat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Rangers, Real Madrid
Eteenpäin pyrkiminen näkyy siinä, että toinen tuli NHL:stä KHL:n kautta liigaan ja toinen KHL:stä, seuraavana Mestis? ;)

No ehkä huono sananvalinta, mutta molemmat vielä suhteellisen nuoria ja ehkäpä hakevat uutta nostetta uralleen? :)

Edit. Ja plussat kotimaisuudesta. Tietävätpä ainakin mitä ne marraskuun räntäsateet Suomessa meinaa.
 

Barney

Jäsen
Ihanko totta? Neljä liigatason hyökkääjää rosterissa atm. Rinkinen, Rajala, Kangasmäki ja Malinen. Puolustus sen sijaan on ok. Järvenpää maalilla ei vakuuta.
Oletko tosissasi? Ai Toni Hyvärinen ei ole liigatason hyökkääjä? Ihan hyvin veti kuitenkin hiukan Sportia sekä KooKoota kovemmassa joukkueessa yli 50 peliä menneellä kaudella. Eiköhän Olli Julkunenkin ole vielä vähintään hyvä alaketjujen pelaaja Liigassa, enkä pitäisi kovin yllättävä myöskään Jan-Mikael Juutilaisen hyviä liigaotteita.

Jos katsotaan puhtaasti Sportin viime kauden hyökkääjien tehopisteitä, niin ainoastaan 4 pelaajaa ylitti 20 tehopistettä. Niistä kaksi oli ulkomaalaishakuja, jotka tuosta KooKoon joukkueesta vielä puuttuvat. Suomalaisista 20 pistettä ylittivät vain Immonen ja Kokkala. KooKoolla on hyökkäyksessä jo Malinen ja Rajala, joista Rajalalta voi odottaa noita Kokkalan tehopisteitä ja Maliselta Immosen tehoja, jos ihmeitä ei tapahdu. Se että Bertrand ja Fleury olivat voittoarpoja oli Sportin puolelta joko hyvää tuuria tai laadukasta scouttausta. Vaikea vielä noin pienellä otannalla sanoa kumpaa, koska eivät kaikki ole Tuomenoksia.

Kuitenkin kaikilla pienen budjetin seuroilla ulkomaalaisvahvistukset ovat erittäin tärkeitä, koska he ovat lähes poikkeuksetta niitä joukkueen ykköstykkejä. Mielestäni KooKoolla on ihan hyvä runko kasassa, mutta ulkomaalaisvahvistukset tulevat määrittelemään sen, ovatko he jumboja vai eivät. Sportilla on kuitenkin rosterissa jo Bertrand, joka on Sportin tasoiselle joukkueelle todella kova pelaaja. KooKoo julkaisi kuitenkin tänään jo Malisen, joka on parempi kuin yksikään Sportin senttereistä. Tällä hetkellä kuitenkin Sportilla on kovempi joukkue kasassa kuin KooKoolla, ja tulee todennäköisesti myös olemaan ennen kauden alkua, jos KooKoo ei löydä markkinoilta tarpeeksi kovatasoisia ulkkareita.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Alkaa nämä ennakkoon alemman kastin rosterit hahmottua...

Pakko kyllä tykätä Sportin tämän päivän signauksesta. Muutenkin liikkuvaan pakistoon yksi KHL-lisä tekee gutaa.
Vielä Brennanin jatkolle virallinen vahvistus ja on kyllä kova pakisto kokonaisuutena vs muut. Menee heittämällä Liigan keskikastiin tai jopa ylikin.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Menee heittämällä Liigan keskikastiin tai jopa ylikin.

Patin allekirjoituskamaa olevat heitot jatkuvat.

Malinen on kieltämättä kova hankinta KooKoolta. Vähän on sellainen kutina, ettei Malinen itse ole kovin tyytyväinen tähän diiliin, joten katsotaan, jatkaako hän siellä molempia sopimusvuosia. Muutenhan tuolla ei mitään ihmeempiä ollut. Maalivahtiosasto on kohtalainen, puolustus ei vakuuta ja hyökkäys on vielä ihan auki. Kova on työ sarjanousijalla, jotta Sport jää taakse.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Alkaa nämä ennakkoon alemman kastin rosterit hahmottua...

Pakko kyllä tykätä Sportin tämän päivän signauksesta. Muutenkin liikkuvaan pakistoon yksi KHL-lisä tekee gutaa.
Vielä Brennanin jatkolle virallinen vahvistus ja on kyllä kova pakisto kokonaisuutena vs muut. Menee heittämällä Liigan keskikastiin tai jopa ylikin.
Ai et Peltola, Pukka, X, Laakso, Manninen, Newton menee keskikastiin tai yli? Peltola kova ei siinä, Pukka no mennee kolmoses/seiskana, Laaksolla ura laskussa ja Manninen.. no on Manninen. Newton täysi arpa joskus osuu joskus ei. Ei siinä ee lyttää mitään mut aika optimiselta kuulostaa.

Onnistuessaan voi toki hyvinkin mennä. Laakso palaa kuolleista ja tekee yvllä tuhoa. Pukka palaa EHTlle, Newton on stara ei floppi ja Peltola jatkaa mihin viime kaudella jäi. Manninen tekee mitä tekee. Paljon vaaditaan omien puolesta mut toki onnistuessaan voi olla hyvin roolitettu nivaska.
 

Kafrom

Jäsen
Vähän veikkaan, että tuo Peltolan sopimus tarkoittaa sitä ettei Brennan ole jatkamassa. Tuskin Peltolakaan mikään hirveän halpa mies nimittäin on.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Kova on työ sarjanousijalla, jotta Sport jää taakse.

Älä yliarvioi HPK:ta. Jos ei Kerhon tulevat hankinnat ole todellista huippuluokkaa, mitä epäilen, niin Kerho todellakin taistelee jumbosijan välttämisestä. Tosin Kerhon hyökkääjistä on yli puolet hankkimatta, joten on tässä pientä toivoa, mutta mä olen kyllä todellinen pessimisti Kerhon ensi kauden suhteen.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Vähän veikkaan, että tuo Peltolan sopimus tarkoittaa sitä ettei Brennan ole jatkamassa. Tuskin Peltolakaan mikään hirveän halpa mies nimittäin on.
Ei Peltolalla ole mitään tekemistä hänen sopparin kanssa. Kahta kärkipakkia haettiin ja Brennanin kanssa halutaan edelleen jatkaa. Mies itse tekee päätöksen, palaako Eurooppaan.

Patin allekirjoituskamaa olevat heitot jatkuvat..
Hä?! Meillä ollut paljoa toi kärki viime kaudellakaan muista peräpään jengeistä ja nyt kaikki paskat korvattu huomattavasti paremmilla. Jos nyt ottaa vaikka kannattamasi jengin, niin morjens vaan. Aika huipaisaa edes verrata meidän ja teidän pakistoa. Blood on arpa, Lassen Mestistasoa, samoin Tuhkanen ja Manelius. Latvalan parasta ennen mennyt umpeen jo ajat sitten. Aika köykästä on.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Vähän epäilen, että Sport enää Brennania tuohon pakistoon hankkii. Antaa ajan näyttää.
No ainakin UTJ on edelleen kovasti sitä mieltä, että meillä pelaa. Voi olla toki, että M. Koivistonkin perässä hillutaan ja jos hän tarttuu verkkoon, voi olla jo tiukempaa.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No ainakin UTJ on edelleen kovasti sitä mieltä, että meillä pelaa. Voi olla toki, että M. Koivistonkin perässä hillutaan ja jos hän tarttuu verkkoon, voi olla jo tiukempaa.

Koivistossa on vaan se ongelma, että Sport joutuisi maksamaan kaverin ulos nykyisestä sopimuksesta + sitten se kova liksa minkä takia KalPa haluaa miehestä eroon.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Koivistossa on vaan se ongelma, että Sport joutuisi maksamaan kaverin ulos nykyisestä sopimuksesta + sitten se kova liksa minkä takia KalPa haluaa miehestä eroon.
Ja ton kovan liksan huhutaan olevan 130k / kausi. Jos KalPa tosiaan haluaa hänestä eroon, joutunee ottamaan osaa tohon talkooseen. Jos taas summa jää jonnekin 100k, niin miksi ei? Generouksen huhuttiin jo maksavan saman verran.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Täytyy kaudesta toiseen ( näin uskaltaa jo sanoa ), ihailla varsinkin Patin ajatusmaailmaa. James Potkukelkkakin omaa potentiaalia ja on keskitasoa kovempi..kunhan tulee Vaasaan. :)
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Alkaa nämä ennakkoon alemman kastin rosterit hahmottua...

Pakko kyllä tykätä Sportin tämän päivän signauksesta. Muutenkin liikkuvaan pakistoon yksi KHL-lisä tekee gutaa.
Vielä Brennanin jatkolle virallinen vahvistus ja on kyllä kova pakisto kokonaisuutena vs muut. Menee heittämällä Liigan keskikastiin tai jopa ylikin.

Jos Sportilla osuu kaikki nappiin, niin tuo pakisto on keskikastia. Muuten en itse näkisi sitä ihan yhtä hyvänä kuin teikäläinen. Aika paljon on kysymysmerkkejä. Esim. Laakso, mikä on taso? Ei ole pystynyt millään vakiinnuttamaan paikkaansa liigan kärkipuolustajiin vuosien saatossa, ei oikeastaan edes kunnolla kahteen ekaan pakkipariin missään jengissä (paitsi yksi suonenvetokausi). Jake Newton on täysin arpa ja toistaiseksi kaikki onnistuneet kaudet ainoastaan noissa divarimaissa ja divarisarjoissa. Esim. kaikki AHL visiitit mönkään.

Mannista en kommentoi, kun ei ole mitään hajua kuka kyseinen herra edes on. Peltola on erittäin hyvä hankinta ja kelpuuttaisin tuosta teidän pakistosta hänet ainoana meille. Pukka on hyvä 6-7 puolustaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös