Tälläkin palstalla kaikki yli viisikymppiset valmentajat tuntuvat olevan fossiileita. Kokemus on täällä erittäin aliarvostettua.
On kyllä mielenkiintonen ilmiö.
Seurajohdon näkemyksen puutetta? Pelko kokeneen valmentajan auktoriteetista? Haluttomuus/näkemyksettömyys laittaa rahallisia resursseja kokeneeseen valmentajaan, kokeillaan mieluummin nuorempaa ja halvempaa?
Mietin myös teoriaa: kansallisesti valtalaji, pieni maa, pienet ympyrät, iso vastuu, iso huomio, vain välttävä selkänoja seuran puolelta = kuluttavaa, loppuun polttavaa ja kasvoja kuluttavaa. Korvaukseen ja saatuun hyötyyn suhteutettuna Liigan päävalmentajana pyöriminen ei äkkiä olekaan houkuttelevin vaihtoehto kokeneille, isoille nimille?
Vilkaisu Ruotsiin. Eipä sielläkään 55+ pahemmin valmentajia ole. Toisaalta, eipä juuri alta 43v. Voi olla että johtoryhmänsä on kuitenkin vankempia, apuvalmentajien kautta urheilujohtajaan.
Valmentaminenhan on kuitenkin tiimityötä: päävalmentaja voi olla vähän keltanen jos apureissa löytyy kokemusta ja auktotiteettia. Tai päävalmentaja harmaa hapsi ja apurit modernimpia käytännön miehiä. Tosin, Suomessa taitaa olla niin että kaikki tiivistyy pitkälti päävalmentajaan, ei oo varaa tai sopivia kokeneita ehdokkaita jotka lähtis apuvalmentajaks.
Voi se kokemus ja auktoriteetti olla urheilujohdossakin. Korpisalo oli tavallaan hyvä yritys, kokenut pitkän linjan Ässä. Toisaalta, ei kaukaloiden ulkopuolella sittenkään valtaisan kokenut. Koodinimi Rautakallio olis mielenkiintonen mikäli kontaktit maailmalle kunnossa ja kosketus nykykiekkoon samaten. Kartottais isoa kuvaa, valmentajan selkänoja, kokemus ja auktoriteetti eli ei paljon heilu tuulessa.