Kirjoitus käsittelee eniten Oulun tilannetta, mutta yhtälailla liki samat olosuhteet ilmevät muuallakin. Teksti on kyllä vähän liiankin negatiivista, mutta menkööt...
Tällä hetkellä Oulun yliopisto painii suurien taloudellisten vaikeuksien kanssa, eikä sähköosasto ole pienin syyllinen. Osaksi sähköosasto on itse aiheuttanut taloudelliset ongelmat, osaksi on kyse yhteensattumista. Osa siemenistä kylvettiin IT-buumin aikana, kun sähkö- ja tietoteekkarit siirtyivät työelämään suorittamatta tutkintoaan loppuun. Yliopiston rahoitushan perustuu nimenomaan valmistuneitten määrään. Samaan aikaan varoja nielivät myös kalliit lisätilat ja kun vielä opiskelijoiden sisäänottoa kasvatettiin, nousivat kulut entisestään. Tulojahan opiskelijoitten määrän kasvatus lisää vasta viiveellä, jos sittenkään, sillä suurin todellinen ongelma on liian suuri sisäänotto.
Oireet liiallisesta sähkö- ja tietoteekkareitten määrästä ilmenevät monella tavalla ja niistä tärkein on tietenkin työllistyminen. Vastavalmistuneiden työtilanne on käsittääkseni hyvä, mutta keskimäärin diplomi-insinöörien työttömyys on jo noussut korkeammalle tasolle, mitä se oli aiemmin. Esimerkiksi Helsingissä on jo 8000 korkeasti koulutettua työtöntä insinööristä tekniikan tohtoriin, eli heidän osuutensa on 26% kaupungin kaikista työttömistä. Luku on järkyttävän suuri, eikä ole takeita, etteikö muuallakin kävisi samalla tavalla. Myös niistä, jotka työpaikan saavat yhä suurempi osa joutuu työskentelemään tehtävissä, jotka eivät vastaa saatua koulutusta. Hanttihommissa työskentelevien vastavalmistuneiden määrä on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana liki 15 prosenttiin. Tilanne ei ole yksilön kannalta mitenkään motivoiva tuollaisessa tilanteessa. Miksi opiskella vuosikausia joutuakseen hanttihommiin tai työttömäksi?
Mitätön ongelma ei ole myöskään talousvaikeuksien näkyminen opetuksen tasossa. Jossain vaiheessa raja nimittäin tulee vastaan kuinka paljon samoilla resursseilla saa opetusta järjestettyä.Monissa opetustilanteissa on ensiarvoisen tärkeätä, että on mahdollista myös yksilölliseen opetukseen, neuvojen antamiseen henkilökohtaisesti. Samaa asiaa käsiteltäessä eri henkilöt kokevat vaikeuksia eri kohdissa, eikä suurelle ryhmälle annettu massaopetus välttämättä toimi. Tietääkseni Oulun yliopiston säästöt näkyvät ensimmäisenä juuri assistenttien ja muiden opetukseen osallistuvien henkilöiden määrässä. Säästöt eivät kosketa Oulussa ainoastaan Teknistä tiedekuntaa, vaan myös kaikkia muitakin. Ainakin reaktionsa perusteella pahiten ovat kärsineet musiikkikasvatuksen opiskelijat, jotka ovat olleet huolissaan jopa alansa opetuksen jatkumisesta Oulussa.
Opetuksen tason laskiessa seurauksia ei tarvitse hakea kaukaa, vaan ne näkyvät vääjäämättä opiskelijoiden keskimääräisessä tietotasossa ja myöhemmin valmistuneitten tasossa. Valmistuneitten osaaminen taas on kaikista tärkein asia, mitä varten koko koululaitos on olemassa.
Mikään titteli ei kanna mihinkään, vaan ennen pitkään tyhjät kulissit kaatuvat ja todellinen osaaminen tulee esille. Myöhemmin tällainen toiminta tulee näkymään koko laitoksen maineessa, eikä mitenkään positiivisesti. Täytyy muistaa myös, että globaalissa yhä kiristyvässä kilpailussa laatu on paljon ratkaisevampi tekijä kuin määrä, sillä yleensä todelliset huiput ratkaisevat alalla kuin alalla. Lähempäänä ruohonjuuri tasoa on monesti valittavana kaksi eri negatiivista vaihtoehtoa. Joko lasketaan opetuksen läpäisemiseen vaadittavaa rimaa tai vähennetään läpipäässeiden määrää.
Ensimmäinen vaihtoehdoista vaikuttaa huonontavasti keskimääräiseen tasoon. Jälkimmäisestä seuraa resurssien käytön tehottomuutta ja vaihtoehto on muutenkin yliopistolle negatiivinen. Rahoitushan perustuu suurelta osin valmistuneiden määrään, kuten jo edellä tuli todettua.
Suuren sisäänoton takia myös opiskelijoiden keskimääräinen taso laskee, koska lahjakkaita ihmisiä ei yksinkertaisesti riitä joka paikkaan. En ole nähnyt aiheesta tilastotietoja, mutta luultavaa on, että huonoilla papereilla opiskelemaan päässyt jättää opinnot todennäköisemmin kesken kuin paremmin aiemmin menestynyt. Näin ainakin keskimäärin. Nimittäin tekniikan työpaikat ovat monet hyvin käytännön läheisiä, jolloin monista käytännöllisistä, mutta opiskelumenestykseeltään heikoista opiskelijoista tulee loppujen lopuksi parempia insinöörejä kuin himo-opiskelijoista. Täytyy muistaa, että pojat ovat poikia, eli heikohko opintomenestys ei tarkoita välttämättä tyhmyyttä, vaan yleensä vähäistä työmäärää. Eikä sovi unohtaa, että yliopistossa taitoja mitataan monesti vain mekaanisesti tenttipaperilla, eikä näin osoitettu osaaminen ole aina suoraan sovellettavissa työelämään.
Kansallisella tasolla tärkeimpänä tavoitteena on, että koulutettujen määrät vastaavat työelämän tarpeita. On järjetöntä käyttää kalliita resursseja ihmisten kouluttamiseen, jos he loppujen lopuksi päätyvät työttömiksi tai hanttihommiin. Samaan aikaan ammatillisen koulutuksen aloituspaikoista osa jää täyttämättä uusista nykyaikaisista tiloista huolimatta. Jo tällä hetkellä on pulaa monista perinteisten kädentaitojen osaajista, kuten muurareista ja kirvesmiehistä. Joidenkin tällaisten alojen palkat saattavat nousta pilviin alan ammittilaisten puutteen takia. Onneksi pitkään hoettu mantra korkean koulutuksen kaikkivoipaisuudesta on hieman vaimennut viime aikoina ja perinteisempien ammattien arvostus on taas nousussa. Tietysti on elintärkeää, että Suomesta löytyy riittävästi hyvin koulutettua työvoimaa, mutta liikaa on aina liikaa. Vertailukohtia voidaan hakea maamme ulkopuolelta, nimittäin Suomessa koulutetaan teknillisissä korkeakouluissa prosentuaalisesti toiseksi suurin määrä ihmisiä. Oletteko kuulleet sanonnan kultaisesta keskitiestä?
Järjestöistä tilanteesta ollaan huolestuneita ainakin Akavassa ja Tekniikan akateemisten liitossa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että palauttamalla sähkö- ja tietotekniikan opiskelun aloittavien määrä takaisin järkevälle tasolle saavutetaan monia hyötyjä. Yliopiston kulut pienenevät ja opetuksen taso saadaan pidettyä parempana. Lisäksi opiskelijoiden ja jo valmistuneiden työtilanne pysyy parempana, eikä koulutus valu hukkaan. Toivottavasti tietotekniikka alan työpaikkoja riittää tulevaisuudessa mahdollisimman monelle alaa opiskelleista. Onneksi asiansa osaavat tyypit pärjäävät aina kouluspaikkojen lukumääristä ja suhdannevaihteluista huolimatta.
Tällä hetkellä Oulun yliopisto painii suurien taloudellisten vaikeuksien kanssa, eikä sähköosasto ole pienin syyllinen. Osaksi sähköosasto on itse aiheuttanut taloudelliset ongelmat, osaksi on kyse yhteensattumista. Osa siemenistä kylvettiin IT-buumin aikana, kun sähkö- ja tietoteekkarit siirtyivät työelämään suorittamatta tutkintoaan loppuun. Yliopiston rahoitushan perustuu nimenomaan valmistuneitten määrään. Samaan aikaan varoja nielivät myös kalliit lisätilat ja kun vielä opiskelijoiden sisäänottoa kasvatettiin, nousivat kulut entisestään. Tulojahan opiskelijoitten määrän kasvatus lisää vasta viiveellä, jos sittenkään, sillä suurin todellinen ongelma on liian suuri sisäänotto.
Oireet liiallisesta sähkö- ja tietoteekkareitten määrästä ilmenevät monella tavalla ja niistä tärkein on tietenkin työllistyminen. Vastavalmistuneiden työtilanne on käsittääkseni hyvä, mutta keskimäärin diplomi-insinöörien työttömyys on jo noussut korkeammalle tasolle, mitä se oli aiemmin. Esimerkiksi Helsingissä on jo 8000 korkeasti koulutettua työtöntä insinööristä tekniikan tohtoriin, eli heidän osuutensa on 26% kaupungin kaikista työttömistä. Luku on järkyttävän suuri, eikä ole takeita, etteikö muuallakin kävisi samalla tavalla. Myös niistä, jotka työpaikan saavat yhä suurempi osa joutuu työskentelemään tehtävissä, jotka eivät vastaa saatua koulutusta. Hanttihommissa työskentelevien vastavalmistuneiden määrä on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana liki 15 prosenttiin. Tilanne ei ole yksilön kannalta mitenkään motivoiva tuollaisessa tilanteessa. Miksi opiskella vuosikausia joutuakseen hanttihommiin tai työttömäksi?
Mitätön ongelma ei ole myöskään talousvaikeuksien näkyminen opetuksen tasossa. Jossain vaiheessa raja nimittäin tulee vastaan kuinka paljon samoilla resursseilla saa opetusta järjestettyä.Monissa opetustilanteissa on ensiarvoisen tärkeätä, että on mahdollista myös yksilölliseen opetukseen, neuvojen antamiseen henkilökohtaisesti. Samaa asiaa käsiteltäessä eri henkilöt kokevat vaikeuksia eri kohdissa, eikä suurelle ryhmälle annettu massaopetus välttämättä toimi. Tietääkseni Oulun yliopiston säästöt näkyvät ensimmäisenä juuri assistenttien ja muiden opetukseen osallistuvien henkilöiden määrässä. Säästöt eivät kosketa Oulussa ainoastaan Teknistä tiedekuntaa, vaan myös kaikkia muitakin. Ainakin reaktionsa perusteella pahiten ovat kärsineet musiikkikasvatuksen opiskelijat, jotka ovat olleet huolissaan jopa alansa opetuksen jatkumisesta Oulussa.
Opetuksen tason laskiessa seurauksia ei tarvitse hakea kaukaa, vaan ne näkyvät vääjäämättä opiskelijoiden keskimääräisessä tietotasossa ja myöhemmin valmistuneitten tasossa. Valmistuneitten osaaminen taas on kaikista tärkein asia, mitä varten koko koululaitos on olemassa.
Mikään titteli ei kanna mihinkään, vaan ennen pitkään tyhjät kulissit kaatuvat ja todellinen osaaminen tulee esille. Myöhemmin tällainen toiminta tulee näkymään koko laitoksen maineessa, eikä mitenkään positiivisesti. Täytyy muistaa myös, että globaalissa yhä kiristyvässä kilpailussa laatu on paljon ratkaisevampi tekijä kuin määrä, sillä yleensä todelliset huiput ratkaisevat alalla kuin alalla. Lähempäänä ruohonjuuri tasoa on monesti valittavana kaksi eri negatiivista vaihtoehtoa. Joko lasketaan opetuksen läpäisemiseen vaadittavaa rimaa tai vähennetään läpipäässeiden määrää.
Ensimmäinen vaihtoehdoista vaikuttaa huonontavasti keskimääräiseen tasoon. Jälkimmäisestä seuraa resurssien käytön tehottomuutta ja vaihtoehto on muutenkin yliopistolle negatiivinen. Rahoitushan perustuu suurelta osin valmistuneiden määrään, kuten jo edellä tuli todettua.
Suuren sisäänoton takia myös opiskelijoiden keskimääräinen taso laskee, koska lahjakkaita ihmisiä ei yksinkertaisesti riitä joka paikkaan. En ole nähnyt aiheesta tilastotietoja, mutta luultavaa on, että huonoilla papereilla opiskelemaan päässyt jättää opinnot todennäköisemmin kesken kuin paremmin aiemmin menestynyt. Näin ainakin keskimäärin. Nimittäin tekniikan työpaikat ovat monet hyvin käytännön läheisiä, jolloin monista käytännöllisistä, mutta opiskelumenestykseeltään heikoista opiskelijoista tulee loppujen lopuksi parempia insinöörejä kuin himo-opiskelijoista. Täytyy muistaa, että pojat ovat poikia, eli heikohko opintomenestys ei tarkoita välttämättä tyhmyyttä, vaan yleensä vähäistä työmäärää. Eikä sovi unohtaa, että yliopistossa taitoja mitataan monesti vain mekaanisesti tenttipaperilla, eikä näin osoitettu osaaminen ole aina suoraan sovellettavissa työelämään.
Kansallisella tasolla tärkeimpänä tavoitteena on, että koulutettujen määrät vastaavat työelämän tarpeita. On järjetöntä käyttää kalliita resursseja ihmisten kouluttamiseen, jos he loppujen lopuksi päätyvät työttömiksi tai hanttihommiin. Samaan aikaan ammatillisen koulutuksen aloituspaikoista osa jää täyttämättä uusista nykyaikaisista tiloista huolimatta. Jo tällä hetkellä on pulaa monista perinteisten kädentaitojen osaajista, kuten muurareista ja kirvesmiehistä. Joidenkin tällaisten alojen palkat saattavat nousta pilviin alan ammittilaisten puutteen takia. Onneksi pitkään hoettu mantra korkean koulutuksen kaikkivoipaisuudesta on hieman vaimennut viime aikoina ja perinteisempien ammattien arvostus on taas nousussa. Tietysti on elintärkeää, että Suomesta löytyy riittävästi hyvin koulutettua työvoimaa, mutta liikaa on aina liikaa. Vertailukohtia voidaan hakea maamme ulkopuolelta, nimittäin Suomessa koulutetaan teknillisissä korkeakouluissa prosentuaalisesti toiseksi suurin määrä ihmisiä. Oletteko kuulleet sanonnan kultaisesta keskitiestä?
Järjestöistä tilanteesta ollaan huolestuneita ainakin Akavassa ja Tekniikan akateemisten liitossa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että palauttamalla sähkö- ja tietotekniikan opiskelun aloittavien määrä takaisin järkevälle tasolle saavutetaan monia hyötyjä. Yliopiston kulut pienenevät ja opetuksen taso saadaan pidettyä parempana. Lisäksi opiskelijoiden ja jo valmistuneiden työtilanne pysyy parempana, eikä koulutus valu hukkaan. Toivottavasti tietotekniikka alan työpaikkoja riittää tulevaisuudessa mahdollisimman monelle alaa opiskelleista. Onneksi asiansa osaavat tyypit pärjäävät aina kouluspaikkojen lukumääristä ja suhdannevaihteluista huolimatta.