En tiedä varsinaisista häpeäpilkuista, mutta onhan minulla satoja levyjä hyllyssä erilaisissa pinoissa, joita tuskin tulen koskaan uudestaan enää kuuntelemaan. Luultavasti voisin huoletta karsia noin 25% kokoelmastani eli sellaiset puolentuhatta albumia. En vain ole viitsinyt noita poiskaan pistää.
Mihinkään kirppariaskartelupaskarteluun en jaksa enkä ehdi ryhtyä, helvetinmoinen vaiva olisi tarroitella satoja levyjä, raahata (autottomana) niitä ympäri kaupunkia kirppareille ja sitten ihmetellä, kun myyntivoittoa ei tullutkaan juuri mitään ja mustalaiset pöllivät puolet tavaroista. Huuto.netin kautta en myöskään yksitellen jaksaisi kaupitella juuri mitään, ainakaan parin euron vanhoja hevilevyjä. Varsinkin kun "lähiposti" siirrettiin kilometrien takaiseen kauppakeskukseen, jonne kulkee iltaisin bussi noin kerran tunnissa ja jos sinne haluaa isomman paketin jättää, niin saa jonottaa ajasta iäisyyteen.
Pitäisi olla joku välikäsi-trokaripalvelu, jonne voisi jättää levyt, leffat, kirjat, pelit ynnä muut ja joka vain lykkäisi käteen sopivan summan ja veisi kamat mukanaan.
Mutta asiaan. Niihin häpeäpilkkuihin. Ostettuina sellaisia ei oikeastaan ole. Hutiostoksia on tullut tehtyä, ja osa levyistä ei ole aikaa kestänyt, mutta ei ole tullut ostettua levyjä, joita pitäisi jälkeenpäin hävetä silmät päästään. Sen sijaan joitain epämääräisiä levyjä ja kokoelmia tuli aikoinaan kirjastosta kopioitua silloin kun cd-r-formaatti oli vielä uusinta hottia. Perkele, Nylon Beat -kokoelmaa en häpeä, mutta sellaista levyä häpeän, jossa on Ultra Bran biisejä. Onneksi kyseinen cd-r-häpeäpilkku on ollut viimeiset seitsemän vuotta jossain komeron/varaston perukoilla vastaavien cd-r-kopioiden joukossa jemmattuna Ikean pahvikoteloihin.
Niin, ja onhan minulla Robinin uusi albumikin. Mutta en ota siitä vastuuta, sain sen lahjoituksena vittuilumielessä enkä ole levyä kertaakaan kuunnellut. Lahjoitan sen eteenpäin koskemattomana neitsyenä jahka löydän sopivan uhrin.