Lepakkovuoro-podcast

  • 38 093
  • 162

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tuloksethan oli alkuun sivulla 245, taulukot 265.
Totta, niinpä taisi olla. Mulle on painunut mieleen erityisesti yksi harmaa aamu, kun sivut jälleen kerran avasin, ja tehostevärillä oli "Iiro Järvi 0+1". Ottelua en muista, mutta Quebec Nordiquesissa pelasi.

Hartford Whalers, Minnesota North Stars, MacDonaldin viikset, Kari Takko ja Kurrin Italian keikka. 80-90-lukujen taitetta eleltiin. Sitä niin mietti, että olisipa kiva joskus lukea noilta sivuilta jostain vähän värikkäämmästä kuin, kaikella kunnialla, Iiro Järven syöttöpisteestä. No, pari kautta, ja sitten alkoi tapahtua.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Olisi hyvä aihe pohjoisamerikan juniorisarjojen , collegen ja NHL pelaajien doping. Testit on minimaalisia joten kukaan ei jää kiinni, Mutta muistan jo 90- luvulla lukeneeni hitaiden , mutta taitavien pelaajien lähettämistä luistelukouluun ja siellä sitten annetaan numero josta hankkia tarvittavat aineet. Sama juttu sitten Suomen tasolla. Jos ette uskalla niin ymmärrän , mutta älkää sanoko ettei olisi dopingista hyötyä.
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Totta, niinpä taisi olla. Mulle on painunut mieleen erityisesti yksi harmaa aamu, kun sivut jälleen kerran avasin, ja tehostevärillä oli "Iiro Järvi 0+1". Ottelua en muista, mutta Quebec Nordiquesissa pelasi.

Hartford Whalers, Minnesota North Stars, MacDonaldin viikset, Kari Takko ja Kurrin Italian keikka. 80-90-lukujen taitetta eleltiin. Sitä niin mietti, että olisipa kiva joskus lukea noilta sivuilta jostain vähän värikkäämmästä kuin, kaikella kunnialla, Iiro Järven syöttöpisteestä. No, pari kautta, ja sitten alkoi tapahtua.

Jokainen teksti tv-nörttihän näppäilee suosikkisivunsa sen kummempia ajattelematta ja kaukosäädintä katsomatta. Oli todella hankala muuttaa aivojen asetukset 245:sta 235:een, kun muutos aikanaan tapahtui. Kesti kuukausia, että oppi uusille asetuksille.

Kurrin Italian keikkaa tuli kyllä aikanaan ihmeteltyä. Miettikää, jos Mikko Rantanen lähtisi tuosta vaan kaudeksi Milanoon.

Ja ketjun aiheeseen. Lepakkovuoro on kyllä ottanut paikkansa minunkin korvanapeissa. Helenius-jakso oli loistava! Sami vaan aina sanoo Flames-koutsi Lenerin etunimen väärin. Se on Slavomir, eikä Lubomir.
 
raju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aaron Hakala , Hannu Jortikka
Heleniuksen jakso oli kyllä hyvä, Samilla on sanailu hallussa niin ei tule hiljaisia hetkiä. Lisää vaan mielenkiintoisia vieraita!
 
Jukisto

Jäsen
Tämä on ollut mielestäni ihan mukava tuulahdus kotimaiseen änäri-podcast-tarjontaan ja varmasti jatkossakin kuunneltua tulee.

Paitsi/mutta!

Ei liity toki ainoastaan tähän, mutta on tullut mietittyä, että mitähän helevettiä vaadittaisiin siihen että ihmiset lakkaisivat käyttämästä Twi… X:ää?
Selvästikään omistajan umpinatsismi, valeuutisten myötäily ja sikailu kaikella mahdollisella tavalla, mitä ihminen suunnilleen voi keksiä, ei siihen riitä.

Jotenkin ajattelisin, että jos olisin joskus luonut X- tai Twitter-tilin, niin tällainen viimeistään olisi syy luopua siitä.

Kysymys Artulle: Mikä olisi riittävä syy luopua X-tilistä?
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897

Valitettavasti se on paras paikka tiedon saamiseen, keskusteluun yms. Bluesky yms ei pääse lähelläkään Xää ja tämä on oikeasti valitettavaa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Valitettavasti se on paras paikka tiedon saamiseen, keskusteluun yms. Bluesky yms ei pääse lähelläkään Xää ja tämä on oikeasti valitettavaa.
Itsekin vaihtaisin milloin vain johonkin toiseen mutta ei ole mitään vastaava tarjolla.

Ihan samalla tapaa voisi kysyä miksi kukaan meistä seuraa NHL:ää vaikka tietää, että NHL käyttää Ovechkinia mainoskasvona ja hehkuttaa tuota maaliennätysjahtia ja ottaisi mielellään venäläispelaajat mukaan omiin maajoukkueturnauksiin. Eikö tuon pitäisi olla riittävä syy lopettaa NHL:n seuraaminen?

Tuolle linjalle kun lähtee niin aika hankala on oikeastaan seurata moraalisyistä myöskään esimerkiksi huippujalkapalloa, nyrkkeilyä, tai Formuloita, joita käytetään roistovaltioiden oman imagon valkopesuun, monista muista moraalisista epäkohdista puhumattakaan.
 
mr hat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itsekin vaihtaisin milloin vain johonkin toiseen mutta ei ole mitään vastaava tarjolla.

Vielä. Meno on nyt jo mennyt sellaiseksi, että se tulee itsensä näivettämään lopullisesti. Mikään kun ei ole tässä maailmassa ikuista, ei myöskään Twitter. Jokin muu tulee sen tontin aikanaan korvaamaan, kysymys on enää vain ajasta ja siitä, mikä se toimija on.

Ihan samalla tapaa voisi kysyä miksi kukaan meistä seuraa NHL:ää vaikka tietää, että NHL käyttää Ovechkinia mainoskasvona ja hehkuttaa tuota maaliennätysjahtia ja ottaisi mielellään venäläispelaajat mukaan omiin maajoukkueturnauksiin. Eikö tuon pitäisi olla riittävä syy lopettaa NHL:n seuraaminen?

Ainakin omaa mielenkiintoani kyseistä liigaa on tämä vähentänyt todella paljon, ja tuskin olen ainoa. Ihmiset vaan tuppaavat olemaan itsekeskeisiä ja laiskoja, eivätkä ole valmiita luopumaan totutuista rutiineista ja kuluttamastaan viihteestä. Sitten osa jengistä on tietenkin täällä Suomessakin pro-Venäjä, ja senkin takia tätä hommaa hehkuttavat. Osa sitten vain hyödyllisiä idiootteja, jotka eivät ymmärrä politiikan ja urheilun suhteesta edes vähää alusta.
 
Jukisto

Jäsen
Valitettavasti se on paras paikka tiedon saamiseen, keskusteluun yms. Bluesky yms ei pääse lähelläkään Xää ja tämä on oikeasti valitettavaa.
Näin se varmaan on.
Mutta meneekö se nopea tiedonsaanti sitten kaiken muun edelle? Ilmeisesti monilla näin on.
 
Jukisto

Jäsen
Itsekin vaihtaisin milloin vain johonkin toiseen mutta ei ole mitään vastaava tarjolla.

Ihan samalla tapaa voisi kysyä miksi kukaan meistä seuraa NHL:ää vaikka tietää, että NHL käyttää Ovechkinia mainoskasvona ja hehkuttaa tuota maaliennätysjahtia ja ottaisi mielellään venäläispelaajat mukaan omiin maajoukkueturnauksiin. Eikö tuon pitäisi olla riittävä syy lopettaa NHL:n seuraaminen?

Tuolle linjalle kun lähtee niin aika hankala on oikeastaan seurata moraalisyistä myöskään esimerkiksi huippujalkapalloa, nyrkkeilyä, tai Formuloita, joita käytetään roistovaltioiden oman imagon valkopesuun, monista muista moraalisista epäkohdista puhumattakaan.
Periaatteessa kyllä, mutta ei NHL ole tietääkseni julistanut olevansa natsi-ideologian puolella, kuten Musk?

Jotenkin nykymaailmaa seuratessa Muskin toiminta vaan näyttää erityisen irvokkaalta, koska hänellä ei ole häpyä edes peitellä törkyjään.

Eikä tosiaan ole tarkoitus moralisoida tässä Arttua tai ketään, mutta kysymys on muhinut päässäni tovin. Yhtälailla tulee pohdittua, että millä perusteilla itse heivaisi Facebookin tai Instagramin veks.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös