Erkki Laine
Legendamme on poissa, surumme on suuri. Meidän, lahtelaisten jääkiekkoystävien, muistoissamme hän kuitenkin elää. Ikuisesti.
Erkki Laine jää historiaan yhtenä kaikkien aikojen parhaista lahtelaisista kiekkoilijoista. Hän oli 80-luvun alussa keskeisimpiä suunnannäyttäjiä kulttuurille, jossa menestykseen ei ollut totuttu. Reippaan kasvatti osoitti, että myös lahtelaiset voivat menestyä jääkiekossa. Hänen merkityksensä oli suunnattoman suuri.
Laine voitti Leksandin riveissä Ruotsin Elitserienin maalikuninkuuden 1981. Kun ”Eki” palasi kausiksi 1982–84 Lahteen, oli hän eittämättä Kiekkoreippaan junioreiden suuri idoli, tärkeä kiekkokipinän sytyttäjä. Hänen sulava liikkumisensa, hänen terävät rannelaukauksensa olivat tuki ja turvamme.
Oli kerrankin vaihto, jossa maalipaikat aina hyvin haistaneen Laineen maila hajosi kesken hyökkäyspään pyörityksen. Eki ei jäänyt toimettomaksi, vaan haki salamana uuden kepin aitiosta, liukui takaisin sisään hyökkäysalueelle ja ampui kiekon suoraan syötöstä vastustajan maalin yläkulmaan – lämärillä, samassa vaihdossa! Kyllä, myös Laineen lyöntilaukaus oli tarvittaessa laadukas, vaikka nimenomaan rannekudistaan hänet koko SM-liigassa muistettiin.
Olimme ylpeitä, kun Laine sai kaudeksi 1984–85 sopimuksen ruotsalaisen Färjestadiin. Olimme erityisen ylpeitä, kun hän heti avauskaudellaan voitti jälleen Elitserienin maalikuninkuuden. Uransa jälkeen kuljetusfirmaa pitänyt Laine kuljetti kevääseen 1988 asti ruotsalaisia nakkarille ja oli nopealla kudillaan sarjan maalivahtien painajainen.
Valtakunnalliseksi kiekkotähdeksi Laine nousi lopullisesti vuoden 1988 Calgaryn talviolympialaisissa, joissa Suomi voitti ensimmäisen jääkiekon arvokisamitalinsa. Laine oli yksi hopeajoukkueen tärkeimmistä pelaajista. Leijona-fanien mieleen on jäänyt erityisesti turnauksen täkein kamppailu, Kanada-ottelu, jossa Laine sivalsi kaksi maalia.
Seuraavalla kaudella Laine pelasi Saksassa ja Sveitsissä, mutta palasi seuraavaksi takaisin Lahteen. Kasvattajaseuraansa Eki auttoi kevääseen 1995, jolloin ripusti hokkarinsa naulaan. Varsinkin Hockey Reippaan parhaalla liigakaudella 1990–91 Laine räjäytti usein Lahden jäähallin liitoksistaan. Numerolla 30 suomalaiskiekkoilun Brett Hullin ura alkoi, numerolla 13 se jatkui ja päättyi.
Laine ei ollut suuruus vain pelaajana, vaan myös ihmisenä. Avuliaasta, tasapainoisesta ja aina hyväntahtoisesta Laineesta tuskin kenelläkään oli mitään pahaa sanottavaa. Vaikka lämminhenkisellä Ekillä oli Lahdessa tähden asema, ei hän koskaan asettanut itseään muiden yläpuolelle. Ei. Aina hänellä oli aikaa jutella – veistellä tarinoita milloin mistäkin. A-maajoukkueessa pelikaverit antoivat Laineelle leikkisästi lempinimen Raivo Härkä, koska hän oli niin rauhallinen ja fiksu.
Lepää rauhassa, Erkki Laine.
Marko Lempinen 28.8.2009