Mainos

Lenni Hämeenaho – maailman paras kajaanilainen kiekkoilija

  • 123 741
  • 700

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Armia aloitti kehittymisensä yleispelaajaksi jo Liigassa, vaikka hänet varattiinkin suurena tehojen tekijänä sitten änärissä. Pelasi mestaruuskeväänä kolmosketjun laidassa, tajusi jo silloin, että joukkuetta on autettava sitten muuten jos niitä tehoja ei tahdo löytyä.

Mitä kaikkea pelaajalta mahtaakaan puuttua niitä nhlmiljoonia ajatellen on kovasti suosittu aihe Suomessa, mutta ei Liigan päätehtävä ole tuottaa pelaajia änäriin. Se on joidenkin ns lahjakkaiden pelaajien unelma ja tavoite. Hämeenahon kohdalla kiinnostavampi kysymys on mitä hän tällä kaudella tuo tai voisi tuoda Ässille. Tai jopa vielä ensi kautenakin, jos niin katsotaan hyväksi. Nyt tuntuu, että jää vajaaksi, vaikka onkin tärkeä pelaaja joukkueelle. Jostain pitäisi kaivaa napsu lisää.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei saanut avopaikasta sisään, mutta Jos eilisen häviön laittaa Lennin piikkiin, niin oliko kellään muulla paikkaa tehdä, tai oliko pelaajia paikoissa, joiden kuuluisi tehdä tulosta? Tai oliko pelaajia jotka eivät edes osaa mennä paikkoihin joihin kiekko tulee, että voisi edes tehdä maalin.
No Viitala olisi tuosta tehnyt varmaan kaksikin maalia, ja Tiivola, joka on meidän kakkossentteri, olisi varmasti tehnyt siiitä paikasta myös.
Lenni on junnu ja taso heittelee, välillä pelaa loistavasti, välillä yhtä huonosti kuin Tiivola, mutta katsotaan, jospa poika kehittyisi ja antaisi ilon aihetta vielä tällä kaudella kaikille.
 
Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Parempaa syöttöä ei tuossa tilanteessa, tuohon paikkaan oikeastaan koskaan tule. Jos tuollaisesta syötöstä ei saa tyhjään maaliin niin sitten on väärä mies laukojan paikalla. Ja se on helppo todeta että Hämeenaholla ei riitä liike tai laukaus ylivoimalla siivelle.

Eilen Hämeenaho oli varsinainen musta aukko hyökkäyksessä, jos sai kiekon niin menetti sen heti. Tuossa lopussakin tuon maalipaikan jälkeen Ässillä oli ylivoima hyökkäys, Järvinen antoi hyvän lätyn Hämeenaholle ja Hämeenaho jäi taklauksen alle ja menetti kiekon koska liike ei riitä.

Tänään on pakko parantaa. Hämeenaho on tehnyt ihan hyvin maaleja, niinkuin kuuluukin jos pelaa rajattomalla vastuulla. Mutta Hämeenahon kohdalla turhauttavin asia näiden paikkojen hukkaamisen kohdalla on että muut luovat nämä paikat hänelle, esimerkiksi Fabre saa anteeksi paljon koska luo ne itse.

Kyllä Lennin pelistä löytyy puutteita ja pelin taso heittelee, mikä on aika tavallista nuorelle pelaajalle. Siksi hän pelaa Liigaa ja on kai mahdollista, että pelaa vielä ensi kaudellakin.

Se onkin toinen kysymys, että onko vastuu ja rooli liian suurta vielä hänelle? Varmasti siltä osin, että taso heittelee vielä jonkin verran, joka voi johtua liian suuresta kuormasta. Tämä tosin ei ole Hämeenahon vika.
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Kyllä Lennin pelistä löytyy puutteita ja pelin taso heittelee, mikä on aika tavallista nuorelle pelaajalle. Siksi hän pelaa Liigaa ja on kai mahdollista, että pelaa vielä ensi kaudellakin.

Se onkin toinen kysymys, että onko vastuu ja rooli liian suurta vielä hänelle? Varmasti siltä osin, että taso heittelee vielä jonkin verran, joka voi johtua liian suuresta kuormasta. Tämä tosin ei ole Hämeenahon vika.
Tasaisuuden lisäksi pientä ripeyttä (varmuutta) ratkaisuihin. Kummatkin ominaisuudet kehittyvät (jos ovat kehittyäkseen) vain pelaamalla, isossa roolissa ja paljon.

Ässien kannalta lyhyellä tähtäimellä voi maksaa muutaman pisteen, mutta Lennin kannalta nykyinen rooli sataa tulevaisuuden laariin.
 
JaanaL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäni syöttö tuli hyvin nopeasti ja huonoon asentoon, että siitä olisi pystynyt laadukkaasti laukomaan suoraan syötöstä. Ratkaisua voi toki muuten pitää hieman hätäisenä suupaisuna, joita nyt valitettavasti sattuu välillä.

Tietty ymmärrän, että harmittaa ja harmitti itseänikin. Yksittäisten syyllisten hakeminen on mielestäni kuitenkin aika turhaa touhua.

Ja tulostahan Hämeenaho on tällä kaudella tehnyt varsin hyvin.
Hienoa lukea fiksuja kommentteja tässä ketjussa. Jos on tehnyt melkein piste/peli -tahtiin tulosta, niin välillä voi osua huonompiakin hetkiä eteen.
Tällä palstalla sitä tosin ei sallita. Aina on onnistuttava.
 
JaanaL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei saanut avopaikasta sisään, mutta Jos eilisen häviön laittaa Lennin piikkiin, niin oliko kellään muulla paikkaa tehdä, tai oliko pelaajia paikoissa, joiden kuuluisi tehdä tulosta? Tai oliko pelaajia jotka eivät edes osaa mennä paikkoihin joihin kiekko tulee, että voisi edes tehdä maalin.
No Viitala olisi tuosta tehnyt varmaan kaksikin maalia, ja Tiivola, joka on meidän kakkossentteri, olisi varmasti tehnyt siiitä paikasta myös.
Lenni on junnu ja taso heittelee, välillä pelaa loistavasti, välillä yhtä huonosti kuin Tiivola, mutta katsotaan, jospa poika kehittyisi ja antaisi ilon aihetta vielä tällä kaudella kaikille.
Just tämä!!!!! Ei ollut kentän ainoa hyökkääjä, h….tti soikoon siellä oli aika monta muutakin, kenen lapa olisi voinut olla maaliin päin.
Ja se nyt on selvää, että Viitala olis tuosta paikasta tehnyt vähintään sen kaksi ellei kolmea. Täällä on kyllä niin putkinäköistä porukkaa, että oksat pois.
 
Jaakkima Hoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pelasi mestaruuskeväänä kolmosketjun laidassa,
Tässä ei varmaan pleijareita 2013 tarkoitettu...Kun kait Savinainen-Niemi- Armia ykkösketjuksi lasketaan ja tuossa muodossahan enimmäkseen(koko ajan?) oli.

Lennikään ei avopaikasta osu, mutta kun katsoo nuoren miehen tämän kauden otteita& tilastoja, niin IMO menee vahvasti posin puolelle. Vielä kun ne YV- tehot kuntoon, niin ihan ok pisteetkin olisi.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Mielestäni syöttö tuli hyvin nopeasti ja huonoon asentoon, että siitä olisi pystynyt laadukkaasti laukomaan suoraan syötöstä. Ratkaisua voi toki muuten pitää hieman hätäisenä suupaisuna, joita nyt valitettavasti sattuu välillä.

Tietty ymmärrän, että harmittaa ja harmitti itseänikin. Yksittäisten syyllisten hakeminen on mielestäni kuitenkin aika turhaa touhua.

Ja tulostahan Hämeenaho on tällä kaudella tehnyt varsin hyvin.
Maalintekijä laittaa tuosta 9/10 kertaa sisään ja vedot lähtee myös huonostakin asennosta. Eihän tuossa tilanteessa ollut muuta "syyllistä" kuin Hämeenaho. Noi vaan laitetaan sisään. Koko peliä ei toki voida laittaa pojan piikkiin ja kaudella on tullutkin tulosta. Ei se silti poista sitä tosiasiaa, että joukkue haki kipeästi tasotusta ja Lenni sutii avopaikasta veskaa päin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: oppi

Tuamas

Yksittäisenä tilanteena tuo tosiaan oli aikalailla se huonoin mahdollinen ratkaisu tuohon.

Jos saat tohon kohtaan, niin joko sohaiset samantien maalia kohti vaikka sitten maita pitkin tai sitten otat haltuun ja katot missä on tilaa. Tällä kertaa Hämeenaho otti haltuun ja laittoi suoraan päin veskaria.

Näitä sattuu, varsinkin junnuille, ensi kerralla pörsä ja toi on unohdettu.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Hienoa lukea fiksuja kommentteja tässä ketjussa. Jos on tehnyt melkein piste/peli -tahtiin tulosta, niin välillä voi osua huonompiakin hetkiä eteen.
Tällä palstalla sitä tosin ei sallita. Aina on onnistuttava.
Kannattaisko sun pitää pikku palstaloma täältä kun tuntuu että Lennin arvosteleminen ihan aiheesta menee ihon alle.

Muutenkin välillä ärsyttää kun jotkut pelaajat ovat niin suuria suosikkeja että mitään negatiivista ei voi ottaa vastaan. Yksikin "patamamma" poisti Facessa mut kavereistaan ja esti mut kun menin arvostelemaan Tiivolaa. Laittoi viestiksi että "älä hauku mun ystävää". Niinkuin joku suosikkipelaaja voisi olla jollekin ystävä. Pelaajat on palkkasotureita ja vaihtaa seuraa sen mukaan kuka maksaa parhaiten.
 
En ajatellut pitää. Ei ole tarve. Aion jatkossakin pitää nuorten pelaajien puolta, kun oman elämänsä asiantuntijat arvostelee. Ihan sama onko Lenni vai joku muu. Monta vuotta vain luin näitä juttuja, nyt osallistun myös ”keskusteluun”. Onneksi on paksu nahka. Vai onko tämä k-palsta missä sallittua vain arvostelu ja haukkuminen?
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
En ajatellut pitää. Ei ole tarve. Aion jatkossakin pitää nuorten pelaajien puolta, kun oman elämänsä asiantuntijat arvostelee. Ihan sama onko Lenni vai joku muu. Monta vuotta vain luin näitä juttuja, nyt osallistun myös ”keskusteluun”. Onneksi on paksu nahka. Vai onko tämä k-palsta missä sallittua vain arvostelu ja haukkuminen?
Ei siinä mitään senkus pidät puolta, mutta ihan turha itkeä mistään epäreilusta kohtelusta jos haukkuu täällä muita kirjoittajia. Kannattaa myös ymmärtää että jos on julkisuudessa voi saada asianmukaista kommenttia silloin kun sen ansaitseekin. Ja jos omaa lukutaitoa huomaa myös ne viestit joissa ei arvostella tai haukuta.

Ja jos ei ymmärrä kannattaa pysyä puskaradiossa ja vastaavissa.
 
Kiitos vinkeistä ja neuvoista, ihan uusia näkökulmia pohdittavaksi.
 
Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Lenni saa kuraa niskaan, vaikka on yksi Ässien parhaita pelaajia. Jengillä on odotukset aika suuret nuoren pojan suhteen. Tulee vielä nostamaan tasoaan tämänkin kauden aikana, uskokaa ja katsokaa.
Emt kuraa. Tai no siis sitäkin, mutta.

Harva täällä varmaan kiistää, että Lenni Hämeenaho on ominaisuuksiltaan Liigassa jo nyt hemmetin hyvä pelaaja. Keskitason seurassa aivan varmasti kahden ensimmäisen ketjun pelaaja joka joukkueessa. Ja tosiaan parikymppinen.
Kai sitä nälkä kasvaa penkkiurheillessa ja näkee aina vain kehittämisen varaa. Hyvä se o jo ny.

Sitä varaa kehittyä kun vielä on. Ja tarvetta, koska NHL-valmis Hämeenaho ei vielä ole. Pitäisi löytää sitä omaa rooliaan vähän paremmin (kun se ei ole mikään snaipperi, kuitenskaan) ja parantaa varsinkin puolustuspelaamista. Ja pitäähän tässä taas mainita se "terävyys tilanteissa".

Vaikka Hämeenaholla on hyvä pelikäsitys, niin hän ei reagoi aina ihan terävästi. Välillä asiat tulee liian nopeasti eteen. Toki kuka tahansa näyttää Järvise vieressä vähän hidasälyiseltä kendokaukalossa, mutta siinä missä Erholtz selvästi näkee ja ennakoi, Hämeenaho reagoi. Tai jotain.

Hämeenaho on hirmu hyvä pelaaja, mutta ei vielä toivottavasti lopullisen valmis. Kausi kerrallaan on parantanut. Josko tällä kaudella olisi tasainen läpi kauden?
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
En ajatellut pitää. Ei ole tarve. Aion jatkossakin pitää nuorten pelaajien puolta, kun oman elämänsä asiantuntijat arvostelee. Ihan sama onko Lenni vai joku muu. Monta vuotta vain luin näitä juttuja, nyt osallistun myös ”keskusteluun”. Onneksi on paksu nahka. Vai onko tämä k-palsta missä sallittua vain arvostelu ja haukkuminen?
Keskustelu tällä jääkiekkopalstalla on kuitenkin paljonkin sitä arvostelua. Arvostellaan pelaajien otteita, seurojen tilanteita, valmentajien tekemisiä, liigojen tasoja tai vaikkapa maajoukkueen valintoja. Täällä Ässien osiossakin on "illan padat" ketju, jossa moni arvottaa peleissä onnistuneita yksilöitä. Pitäisikö sinnekin antaa vähän noottia, kun koko joukkue ei saa saman verran patoja? Ja varmasti on enemmän oman elämän asiantuntijoita palstalla, minä itseni lasken samaan kastiin kun kokemukseni kaukalon sisäpuolelta on varsin ohkaisella pohjalla. Enemmän on kokemusta muista joukkuepeleistä, mutta lätkä on silti veressä.

Nykyään näyttää olleen varsin suosittu villitys keskittyä enemmän siihen kirjoittajaan kuin kirjoittajan tekstiin ja kaikki kriittinen näkökulma on automaattisesti mollaamista ja "haukkumista". Tässäkin varmaan pitäisi olla vähintään 100 junnuottelua pelattuna tai klubitakki päällä, että voisi alkaa keskustelemaan viihteestä, mistä on maksanut ja tuotteesta minkä parissa haluaa intohimoisesti viettää aikaa. Koska jos et oo vetäny ilmaveiviä tai pistänyt pakkia kebab-kioskille jalkakynällä, niin ethän sä voi sillon nähdä kun kaveri ei sudikkaan vapaasta paikasta kiekkoa verkkoon. Ja kun on vielä nuori (Linkki YouTubeen asiaan liittyvään memeen.)

Keskustelua, olkoon se positiivistä tai negatiivistä, tänne kyllä mahtuu. Enkä itse ainakaan pistä pahakseni, jos/kun joku vain lukee omianikin tekstejä täältä.
 
Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Mikäli Lenni tästä parantaa/kehittyy, voi olla keväällä ratkaisumies. Sen verran hyvin tarjoilu toimii ketjussa.

Anekdoottina totean, että Espoossa katsoin lämmittelyä, jossa Järvinen heitti viisi poikkaria Lennille. Yksi veto maaliin ja neljä kauas plekseihin. Lisää treeniä siis vaan, niin hyvä tulee.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Lenni oppii vähän väärille urille Järvisen ketjussa, koska ketjun pelaaminen tällä hetkellä pääasiassa on sitä, että Järvinen tekee mitä tekee ja Lenni hakee niitä paikkoja.
Lennin pelinrakentelu on mielestäni jäänyt todella pahasti paitsioon tällä kaudella.
 
JaanaL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jaana kirjoittelee Lennin fanilasit päässä. Mielestäni täytyy pystyy antamaan myös negatiivista palautetta, jos siihen on aihetta. Se on toisille myrkkyä täällä.
Siitä lähdetään, että joka kaudella on jonkun fanilasit päässä. Uusi kausi, uudet lasit. Ei kai tätä soppaa täällä muuten jaksa hämmentää.
Välillä aurinkolasit, välillä vahvuuksilla, välillä ihan vaan näön vuoksi.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lenni on nyt 25 maalin ja 52 pinnan vauhdissa. Tällä vuosituhannella enemmän maaleja kaudessa U21 pelaajista on tehnyt Jani Nyman ja Lauri Pajuniemi molemmat 26 maalia ja pisteitä enemmän on tehnyt Ville Koivunen 56 ja Teemu Pulkkinen 54 pistettä. Melko ainutlaatuisen kovassa vauhdissa siis ollut ensimmäisen noin puolikkaan kauden.

…ja siinä Kuopion pelissä kiekko tuli niin taakse, ettei siitä kiekkoa maalin kattoon nosta kukaan.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Osuipa kiinnostava ja aika yllättävä tilasto silmään kun katselin liigan sivuja, Hämeenaholla on liigan hyökkääjistä eniten blokkeja ja vieläpä ilman av aikaa. On se silmäänkin näyttänyt siltä ettei pelkää blokata (vai ei kerkiä tieltä *hymiö*) mutta en kyllä odottanut että olisi eniten.

Hämeenaholla 34 blokkia, seuraavana Radek Koblizek 28 blokkia.
Ne on kylläkin blokkiin ammutut laukaukset.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onko noin?
Tuossa lukee nimenomaan "blokatut laukaukset"

Outoja nimiä tuolla kärjessä mutta noin se on sanoitettu.
Juu, vähän huonosti muotoiltu tuo kuvaus, kun ”blokatut laukaukset” voi ymmärtää molemmin päin. Kun laskee yhteen nuo ohi laukaukset, torjutut, maalit ja blokatut, niin täsmää pelaajan yhteenlaskettuihin laukauksiin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: oppi

Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Juu, vähän huonosti muotoiltu tuo kuvaus, kun ”blokatut laukaukset” voi ymmärtää molemmin päin. Kun laskee yhteen nuo ohi laukaukset, torjutut, maalit ja blokatut, niin täsmää pelaajan yhteenlaskettuihin laukauksiin.
Vaikuttaa että olet oikeassa kun nuo laski yhteen, ja käy järkeenkin varsinkin Hämeenahon kohdalla.

Hattu kouraan ja aamulla töihin, mutta huonosti oli sanoitettu.
 
Viimeksi muokattu:

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Lenni on nyt 25 maalin ja 52 pinnan vauhdissa. Tällä vuosituhannella enemmän maaleja kaudessa U21 pelaajista on tehnyt Jani Nyman ja Lauri Pajuniemi molemmat 26 maalia ja pisteitä enemmän on tehnyt Ville Koivunen 56 ja Teemu Pulkkinen 54 pistettä. Melko ainutlaatuisen kovassa vauhdissa siis ollut ensimmäisen noin puolikkaan kauden.

…ja siinä Kuopion pelissä kiekko tuli niin taakse, ettei siitä kiekkoa maalin kattoon nosta kukaan.
Toisaalta ei olisi tarvinnut kattoon laittaa, kun olisi suoraan syötöstä koittanut vaan sinneppäin, niin olisi ollut melko isot mahdollisuudet saada kiekko pörsään.

Lenni on kyllä hyvässä pistetahdissa ja ei ne pisteet ilman mitään ominaisuuksi tyhjästä tule.

Itse tykkäisin nähdä enemmän vielä sitä pelintekijä puolta miehestä, kun mies sitäkin on välillä väläytellyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös