Lemonatorin Tavastian keikka iltana jona Helsinki paloi, kehkeytyi lopulta ihan mukavaksi setiksi. Yleisö syttyi hitaasti ja suurin syy siihen oli varmaankin se, että ensimmäinen reilu puoli tuntia koostui pelkästään uuden levyn biiseistä. Mainio levy toki, mutta toimii ehkä silti paremmin kotona kuunneltuna kuin livenä. Uusi levy oli muutenkin vahvasti edustettuna, kaikki biisit taisivat tulla lukuunottamatta Neverfallia ja, valitettavasti, New Morning Lightia, joka on yksi suurimmista suosikeistani tuolla lätyllä. Introduction oli vähemmän yllättävästi intronauhana.
Grandpopilta soitettiin The Killer I, Broken Record ja Is It You?, The Waltzilta Once I Killed A Boy With A Girl, I Don't Want To Live Forever ja California, Yellowilta Superb ja albumien ulkopuolelta Black Coffee. Maison Rilax siis skipattiin valitettavasti kokonaan.
Uuden levyn biisit toimivat sitten ihan hyvin livenäkin, bändi oli vahvistettu koskettimia ja muita härpäkkeitä soittaneella Aleksi Ojalalla, joka oli myös keikan lämppäri. Ja Ripa Eskolinkin kilkutteli välillä koskettimia ja melodikaa.
Lisää jäin kaipaamaan... Vaikka keikka lähemmäs 1,5 tuntia kestikin.