Mainos

Leiri

  • 930
  • 5

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Armeija-aikaa on takana nyt jo yli puolet. Ihan mukavan nopeasti on tämä aika mennyt kyllä siellä, että ei sen puoleen ole mitään valittamista. Tosin onhan tuossa vielä aika lailla aamuja jäljellä, mutta kun positiivisesti ajattelee, että osa noista 76:sta (tilanne 20.10.2001) aamusta on viikonloppuvapaita ja HL-päiviä, ei siinä niin paljoa aamuja ole kuin tuo lukema nyt näyttää. Metsäpäiviä on aika paljon vielä. 30 kappaletta. Niistä menee ensi viikolla viitisen kappaletta, koska meillä alkaa inttiajan toistaiseksi pisin leiri.

Kova häslinki oli loppuviikolla käynnissä juuri tuon Niinisalon leirin takia. Tarkasteltiin kaikkien kamojen olevan kunnossa metsäkeikkaa varten, vialliset laitteet vaihdettiin ja huollettiin. Kuorma-autot odottavat komppanian pihassa jo maanataipäivää. Uudet kuskit saavat niin sanotun todellisen "kasteensa" toimimalla meille kuskina Niinisaloon. Spadejen "herkkuja" olemme saaneet jo aiemminkin maistella ja ensi viikolla ne tulevat entistä enemmän tutummaksi. Lämärit saavat toimia tarvittaessa paikkaajina, jos tarve vaatii. Kaikki siis alkaa olemaan valmista kohti suurta koitosta.

Kun lämpömittaria nytkin katselee, niin oikein alkaa kauhistelemaan leiriä. Miten siellä tarkenee? No, pakko se on kestää, sillä ei tämä tule olemaan ainoa eikä viimeinen leiri metsässä ennen kotiuttamista, sillä muun muassa loppusota soditaan Niinisalossa 8.-20.12. ja silloin on jo suuret (?) lumikinokset ja kovat (?) pakkaset. Mutta. Kuuleman mukaan tähän aikaan vuodesta alkaa Niinisalossa päin yleensä tulemaan lumisateita. Pakkasia ei sentään tarvitse enää odottaa sillä ne ovat nyt jo - ainakin öisin. Ja vielä sekin, että kuuleman mukaan Niinisalon mikäs-sen-paikan-nimi-nyt-olikaan-joku-Harju-se-oli on ainoa paikka, jossa lumi sataa vaakatasossa. Heh, kuulostaa mielenkiintoiselta, etten sanoisi.

Ei siis liene ihme, jos jonain aamuna ensi viikolla kun herää on kymmenisen senttiä yht'äkkiä lunta maassa. Kaikkea voi odottaa. Meikäläisen "työlle" se ei olisi mitään kovin hienoa. Olen siis viestimiehenä kranaatinheitinkomppanissa. Ja nimenomaan olen sellainen viestimies, jonka tehtävänä on vetää kelaa pitkin metsää ja tehdä ylityksiä ja alituksia. Ei kiva lumessa, kun ei olla vielä nytkään niin kovin montaa kertaa vedelty sitä nauhaa pitkin metsää. Harjoitus tekee silti mestarin - oli lunta tai ei.

Odotan siis melko sekavin mielin tätä leiriä. Odotan lunta, mutta en toivo sitä. Siis pikemmin pelkään, että yhtenä aamuna kun herään, niin maa on valkoinen. Toivottavasti Niinisalon "kirous" ei toteudu vielä ensi viikolla.

Ensi perjantaina, kun palaamme Säkylään, meillä on vielä kasarmiyö. Eli emme pääse normaalisti perjantaina lomille, vaan vasta lauantaina. Sitä seuraavana maanantaina meillä on komppanian yhteinen HL-päivä. Ja sen jälkeen kun palaamme lomilta Huovinrinteelle meillä alkaa taas uusi kolmen päivän leiri. Tosin se on Säkylässä, mutta se on jo toinen tarina se.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Saman verran on mullakin jäljellä ja Niinisalon leiri alkaa meillä kahden viikon päästä. Loppusota on osittain samaan aikaan Niinisalossa, mutta se kestää meillä vain 6 päivää. Just ollaan oltu kaks viikkoa putkeen mettässä ja kyllä siellä on just ja just tarjennu kun on ollu t-paita, poolo, villapaita, maastopuvun takki ja pakkastakki päällä. No onneks ei tartte olla tammi- helmikuussa intissä kun on ne kovimmat pakkaset.
 

ruoto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Real Madrid,Skellefteå AIK
Olisko se paikka pohjankangas missä satelee vaakasuoraan...
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Arnold, kyllä nyt KELAA....

Ihan vaan tiedoksi että Niinisalossa ei sellaista paikkaa löydy jossa lumi sataisi SUORAAN alas! On nimittäin kokoemusta asiasta. Minun kohdallani oli kylläkin kyse vesisateesta ja sitä vettä tuntui tulevan joka suunnasta yhtäaikaa, myös alhaalta ylöspäin. Eipä siinä armeijan sadeviitan sisällä ihminen kyllä pysy kuivana vaikka ei sataisikaan.

Ai niin, tuo meikäläisen kokemus oli kertausharjoituksista. Intin palvelin kylläkin rannikkotykistössä Isosaaressa, mutta kertauksiin minut sitten heitettiin paikkaan jossa ei rantoja näkynyt. Näkyi vaan hiekkaisia kumpuja ja mäntymetsää... niin ja vittuuntuneita reserviläisiä...

- TÄSSÄ VAIHEESSA KOMENNETAAN AINA "LEPO" , OLI SE SITTEN TARPEEN TAI EI, JA NYTHÄN SE EI OLE TARPEEN (Sotilasmestari Raimo Kolun legendaarinen elämänviisaus Niinisalossa)...;)
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
"Avartava kokemus...

...sanoi vanha piika kun neitsyytensä menetti". Noin voisi sanoa leiristäkin.

Lyhyen katselmuksen jälkeen voitaisiin viikko koota yhteen näin:

Maanantai: meno ja rötväämistä
Tiistai: rötväämistä
Keskiviikko: rötväämistä
Torstai: rötväämistä
Perjantai: rötväämistä ja paluu

Tarkempaan analyysin kun viikko otetaan niin se menisi suurin piirtein näin. Eli maanantaina Huovinrinteen kolmannen kasarmin viimeinen komppania lähti matkaan kohti Niinisaloa ja matka kesti suurin piirtein kaksi ja puoli tuntia. Armeijan kuorma-autolla ei saanut mennä lujempaa kuin 60 km/h. No mikäs siinä, sai nukkua tuon matkan auton lavalla, vaikka siellä hieman viileä olikin. Säkylässä oli vielä suht hieno ja lämmin ilma, mutta kun pääsimme perille, niin ilma oli aivan toisenlainen.

Heti kun olimme määränpäässämme huomasi heti, että tämä "siperian simulaattori" näyttää pitävän paikkaansa. Koko ajan oli viileä tai oikeastaan kylmä tuuli tai viiman puuska ja kaiken huippu oli ennen kuin menimme vetämään kelaa alkanut pieni lumikuuro. Siis no... miten sen nyt sanoisi, ei se suoranainen lumikuuro ollut, mutta pari hiutaletta satoi. Ja maanantaipäiväkin vielä! Luulin, että viikon aikana alkaisi satamaan enemmänkin, mutta onneksi olettamukseni oli väärä ja lunta ei tullutkaan.

Viikko tosiaan alkoi kelan vetämisellä metsään. Neljä jääkäriä ja yksi alikersantti lähti matkaan piuhan vetoon. Luutnantti ja kuski kulkivat autolla vieressä ja heittivät aina lisää keloja meille, kun vanhat olivat levitetty. Sen päivän saldo oli yhteensä 13 kelaa metsään. Pistimme yhteydet kuntoon ja sen jälkeen pääsimme lämpimään telttaan rötväämään (=nukkumaan, koisimaan, lepäämään).

Tiistai taisi olla viikon löysin päivä. Ei ollut kuin pari nakkitehtävää. Mitä nyt pimeän tullen seitsemän aikaan illalla lähdimme laittaman vielä muutaman kelan Niinisalon lakeuksille.

Keskiviikon aikana tuli laitettua keloja siten, että lopulta siellä oli 21 kelaa parhaimillaan levitettynä (yhteensä mukana oli 30 kelaa). Toki viikon aikana vaihdoimme neljä kertaa paikkaa leirille, niin lukumäärä vaihteli kelojen välillä aika lailla, sillä luonnollisesti yhteyksiä piti siirtää paikan vaihdon mukaan.

Lepäämiseen oli ihmeen paljon aikaa. Itsekin yllätyin. Tosin mittaryhmällä oli kaikkeista helpointa, ne tekivät vain yhden mittauksen päivässä ja nukkuivat loppupäivät. Heitinmiehenä ei olisi ollut kiva olla. Minäkin alunperin olin heitinmies, mutta ennen kurssejen alkua minut "nakitettiin" viestiryhmään. Parempi näin, sillä olen päässyt huomattavasti helpommalla.

Torstai oli samaa rataa. Kelaamista ja kelaamista. Ja löhöilyä. Perjantaina viimeiset ammunnat suoritettiin puolenpäivän aikaan ja sen jälkeen alkoi viestiryhmien kovemmat hommat. Komento- ja miehistöteltat kasaan ja piuhat metsästä pois. Onneksi VR2 (viestiryhmä kakkonen) sai apua VR1:ltä ja saatiin nopeampaan tahtiin kelat kasaan. Sen jälkeen olikin edessä paluu Säkylään.

Perjantai-ilta kasarmilla oli kaluston huoltoa. Lauantaina sama meno jatkui ja vasta silloin päästiin lomille. Porilaisille oli kuljetus kello kuudentoista jälkeen Poriin. Osa pääsi lomille jo aiemmin ja osa vasta myöhemmin. Omalle kohdalleni lomille lähtö osui ihan hyvään aikaan, vaikka mieluummin olisin kyllä lähtenyt jo aiemminkin lomille.

Maanantai yönä takaisin lomilta ja tiistaista torstaihin on kolmipäiväinen leiri. Tällä kertaa siis Säkylässä. Nyt alkoivat ne mukavat leiriviikot, joka viikko taitaa olla leiripäiviä enemmän tai vähemmän. Mutta yhdestä asiasta voin olla varma. Niinisalon maine piti paikkaansa. Odotan siis kauhulla jo joulukuun kahdeksatta päivää...
 

Grand-Pierre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Blackburn Rovers
Kyllähän sitä leirillä keskellä talveakin pärjää, ainakin kombinaatio t-paita+kenttäpaita+villapaita+vaunuhaalari+pakkastakki toimi aikanaan kiitettävästi. Eri juttu onkin sitten kun maiharit kastuu ja jäätyy niin että on hiukan hankaluuksia saada koko kenkää pois jalasta kun jalassa oleva sukkakin on jäätynyt maihariin kiinni...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös