Lehdistön kausiennakot, syksy 2010

  • 35 694
  • 53

Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viime aikoina on enemmän ja enemmän kuultu kommentteja valmentajien suusta siitä, että jääkiekosta on tehty liian valmentajapainotteinen peli Suomessa. Kuten juhaht edellä totesi, niin usein tuntuu varsinkin UL:ää lukiessa, että kaikki on valmentajan harteilla, eikä pelaajilla ole enää niinkään tekemistä pelin kanssa. He ovat vain nappuloita, joita valmentajat ohjaavat.

Uusimmassa Veikkaajassa oli tätä sivuten iso juttu, jossa asia tuotiin esille. Kun Suomessa valmentajakeskeisesti viedään peliä eteenpäin, jää yksilönkehitys vajavaiseksi. Nythän on niin, että valmentajat piirtelevät jo nuorillekin pelaajanaluille fläppitaululle kaikenlaisia keskialueen träppejä sun muita, kun tuon ikäisten pitäisi vielä keskittyä kasaamaan pelirohkeutta ja kehittämään perustaitoja eli luistelua, syöttämistä ja kynäämistä.

Itse lopetin Urheilulehden tilaamisen, enkä aio kyseistä lehteä enää tilata ennenkuin Sihvonen on heivattu mäkeen sieltä. Mies kierrättää omaa paskaansa ja on valitettavasti onnistunutkin pilaamaan suomalaista kiekkoskeneä. Omasta mielestään hän on vienyt sitä eteenpäin.

Pelitavalla on toki tärkeä merkitys, mutta kyllä hoki edelleenkin on pelaajien peli. Valmentaja määrittelee toki isot linjat, mutta loppujen lopuksi kyse on pelaajien luovuudesta, jolle pitää jättää aina tilaa. Tätä Sihvonen kutsuu flow-kiekoksi. Oikeasti hän ei tiedä siitä mitään.

Itseasiassa tärkein saumakohta lienee se, miten valmentaja saa pelaajat pelaamaan pelitavallaan -tavoillaan. Eli a) onko valmentajan pelitapa toimiva (teoriassa) b) onko vaihtoehtoisia pelitapoja vaihtuviin tilanteisiin c) ostavatko pelaajat valmentajan ideat d) kykenevätkö niitä toteuttamaan.

Esimerkiksi Tammisen Sport - jonka pelitapaa Sihvonen ei lakannut kehumasta - oli niin yksiulotteinen ja vaihtoehdoton, että pidemmän päälle sillä pelitavalla ei voinut menestyä. Pelaajat oli sidottu ahtaaseen formuun ja vastustajat tiesivät tasan tarkalleen, miten Tammisen Sport tuli. Vaihtoehtoja ei ollut. Samalla kaavalla yritettiin koko 60 minuuttia. Ai niin Tammisen vaihtoehtona oli tempon lisäys. Täytyi painaa vain kovempaa...

No niin. Asiaan. Joka kerta kun Urheilulehteä puhelimessa tarjotaan, vastaan että vasta sitten kun Rönkä ja Sihvonen on sieltä kaukana. Ja samaan sakkiin voitais lisätä kyllä "kiekkojournalismin uudistaja" Esko Seppänen ja nämä heidän haastattelujuttunsa: "Olenko minä hyvä? Et ole pelkästään hyvä, vaan loistava. Olet Johtava....

Kausiennakoita rustataan näköjään edelleen rutiininomaisesti mutulla. Tietenkin näihin vanhoihin stereotypioihin tulee syyllistyttyä itsekin sellaisten joukkueiden osalta, joita ei ole vähään aikaan seurannut kovinkaan intensiivisesti.
Mutta nämä kiekkotoimittajat tekevät tätä hommaa ammatikseen, jolloin tietenkin voisi odottaa hienosyisempää erittelyä.
 

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Oletteko muuten huomanneet mitä lukee Urheilulehden nettisivuilla liigaennakkoon liittyen:

* Suurin ja kaunein - Pekka Virta ja Johtava pohtivat valmentajuuden ja pelin ydintä.

Mitä vittua, "Johtava"? Pelikirjojen suuri päällikkö on näemmä siirtynyt käyttämään itsekeksittyä titteliään jo erisnimenä. Ehkä jo ensi kauden kausiennakon kannessa on vain kuva suuresta Johtavasta.
Kyllä tuo lehti jää nyt ja tulevaisuudessa ostamatta.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Useinhan "maailman johtava" on vain kauniimpi nimitys termille "Suomen ainoa". Esim. "Maailman johtava Antti Tuuri -tutkija".

Ihan varmasti Sihvonenkin on "maailman johtava" pelikirja-analysoija, koska hän on keksinyt kyseisen käsitteen ja se on niin laaja ja venyvä, että se voi tarkoittaa mitä tahansa. Vain Sihvosella on oikeus määritellä "pelikirja", joten hän on ilman muuta "maailman johtava" asiantuntija sen suhteen.
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Kenties UL:n kausiennakko olikin vain satiirinen, ja sen tarkoitus oli herättää keskustelua sekä tarkistaa olemmeko me tietämättömät hereillä kauden alkaessa? Ei siis inhimillisiä tai laiskuutta tulleita virheitä, vaan harkittuja, analyyttisiä keskustelunavauksia.

Tai sitten ei.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Kenties UL:n kausiennakko olikin vain satiirinen, ja sen tarkoitus oli herättää keskustelua sekä tarkistaa olemmeko me tietämättömät hereillä kauden alkaessa?
No voihan tuon tietysti noinkin tulkita, mutta eiköhän tuollaiseen yleensä "uhrata" joku yksittäinen kolumni. Kausiennakon tarkoitus kait olla analyyttinen ja palvella isoa joukkoa mahdollisimman hyvin eikä hakea mitään ip-lehdistölle ominaisia "kohu hommia".

Toki jos tuo on parasta mihin UL pystyy, niin ei sitten vaan voi mitään. Kait ne sitten olivat lehden asiantuntevimmat kommentoinnit mihin pystyvät.

IS kyllä onnistunut siinä mielessä parhaiten, vaikka tuohon keltaiseen lehdistöön kuuluukin, niin millään ylimääräisellä provokaatiolla ei edes lehteä yritetä myydä.
 
Oliko Veikkaajan kausiennakossa tänäkin vuonna "sisäpiirilähteiden" mukaiset SM-liigan palkkakunkut top 10? Jos oli, niin voisi lainata samaisen listan vaikka tähän ketjuun tai sitten johonkin toiseen asianmukaiseen ketjuun.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Oliko Veikkaajan kausiennakossa tänäkin vuonna "sisäpiirilähteiden" mukaiset SM-liigan palkkakunkut top 10? Jos oli, niin voisi lainata samaisen listan vaikka tähän ketjuun tai sitten johonkin toiseen asianmukaiseen ketjuun.

1. Pirnes 350 000
2. Viuhkola 340 000
3. Kreps 320 000
4. McLean 320 000
5. Nokelainen 310 000
6. Lehtonen 310 000
7. Rosa 300 000
8. Peltonen 300 000
9. Hentunen 300 000
10. Aalto 295 000
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aivan uskomatonta skeidaa tuo SaiPan osuus Urheilulehdessä..

Jep. Ehkä yksi lehden pahimmista pohjanoteerauksista. Tuntuu, että kausiennakko on tehty lukemalla viime kauden kausiennakko, ja sitten ihmetelty viime kauden pistepörssiä ja sen perusteella lätkitty sanoja paperille.

"Joku Jarno Koskiranta tehnyt viime kaudella paljon pisteitä.. No se ei varmaan tee niitä enää niin monta, pistetään se flopiksi."
"Joo, ja sitten vaan ne kusipääkiekot ja nimetön jengi, ja hei, katos, niillä on aika paljon samoja nimiä ku viime kaudella, laitetaan se plussaksi."
"Kukas on sitten komeetta-pelaaja.. Vittu nää nuorten nimet sano mulle mitään. Heitetään arvalla.. Jasko tuli."
"Joo ja hei viime kauden alussa Hostikka pelas pari nollapeliä, ei katota näitä tilastoja sen enempää. Hostikka on siis MVP ja kaikki kaikessa SaiPalle."
"Myllyniemi kyllä pelas melkein kaikki pelit viime kaudella.."
"Älä kato niitä tilastoja enempää! Tää on nyt tässä, saatana! Sitten Ässät, ja sit haukutaan se vitun besserwisser-Kekäläinen."

Varsinkin tuo Hostikka-töhöily on ihan naurettavaa. Jengin kolmoskassariksi tipahtanut veijo on MVP. Joku roti tohon urpoiluunkin, ois nyt vetässy vanhasta muistista vaikka McTavishin MVP:ksi niin ois jotenkin kasvot säästyny.

Tulipa muuten peruutettua Urheilulehden tilaus tossa pari viikkoa sitten. Jos en olisi sitä silloin jo tehnyt, niin tämän SM-liiga kausiennakon myötä nyt viimeistään tekisin sen. Aina samaa paskaa, Arsenal on loistava ja kaikki muissa medioissa hehkutetut urheilupersoonat teilataan ja Tamminen on ihq ja pelikirja ja sivistyssanoja ja vittu ku meillä on hauskat vakioväittäjä-insideläpät. Taaksepäin mennään koko ajan ja kovaa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Jääkiekkolehden HPK-osioon on sattunut pieni virhe. Sivulla 57 pohditaan viime kauden 2. ja 3. senttereiden, Joonas Kemppaisem ja Ville Hämäläisen paikkaamista. Heitä paikkaamaan HPK on jääkiekkolehden mukaan hankkinut Tuukka Pulliaisen ja Vili Sopasen.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Ku täällä niin kovasti urheilulehteä haipattiin, niin olihan se käytävä kioskilla lukasemassa. Sihvosen teksti oli kyllä aika uskomatonta teilaamista ja vaikka hän olisikin oikeassa Kekäläisestä "manageripelin pelaajahankkijana", niin kyllä hän tekstissään sortuu samanlaiseen yksisilmäisyyteen, josta Kekäläistä syyttä. Eli valmentajien ylikorostamiseen. Pentti Matikainen muunmuassa käy hyvästä esimerkistä valmentajasta, joka oli ruudullaan yksi menestynein suomalainen aikanaan, mutta toimitusjohtajana pelkkä vitsi. Kekäläinen ei pystyisi (yrityksistä huolimatta) kauhesti huonompaa työtä paikallisvastustajassa tekemään toimarina, vaikkei Matikaisen valmentajakokemuksia omaakkaan.

Kun tuon edellisen tekstin sain kahlattua vastenmielisyydestään huolimatta läpi, olikin edessä eurooppalaista liigaa koskeva juttu. Ei hyvää päivää, mitä skeidaa. Kysellään avoimen keskustelun perään ja osataan jopa jutun lopussa vähän valottaa, mikä sen perimmiltään estää, mutta silti kysellään keskustelun perään. Ei vittu, mitä pahveja. Tämän jälkeen otetaan Vuorisen jututkin aivan sellaisinaan, haastamatta niitä yhtään. Toki Vuorisella on oma ruutunsa ja tästä johtuen joutuu olemaan tiettyä mieltä, mutta ei hänen juttujaan tästä syystä pitäisikään ottaa aivan sellaisenaan.

Yksi älyttömimmistä oletuksista oli hänellä tämä "yhdessä isossa piirissä" pitää suunnitella, eikä vain muutamien isoimpien joukkueiden toimesta. Kaikkihan tietää, että muutamien suurimpien joukkueiden suunnitelman vaihtoehto on käytännössä se, että Gunga ja hammaslääkäri alpeita aivopieraisee jonkun suunnitelman ja sillä sitten mennään tai boikottia tulee. Toki Kummola on saanut paljon hyvää aikaiseksi aikanaan ja vielä nykyäänkin, muunmuassa jaetut kisat. Tästä huolimatta Kummola tuntuu olevan eurooppalaisen kiekkokehityksen pahin jarru ja ilman häntä, tämä avoin keskustelu oltaisiin voitu jo käydä. Ja on jopa mahdollista, että tämän avoimen keskustelun seurauksena parhaimpana vaihtoehtona olisi nähty sm-liiga.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Pistetään tähän linkki YLE:n liigarotat enakkoon . Huikean kova usko on rotilla Lukkoon. Tuo toki mielenkiintoinen uusi pointti allekirjoittaneelle ainakin, että Nupe luottaa noin vahvasti Lukon kassarikaksikkoon. Valmennukseen kyllä 100% luotto ollut, mutta tuo kassaripuoli ollut suurin epäilyn kohde.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
* Suurin ja kaunein - Pekka Virta ja Johtava pohtivat valmentajuuden ja pelin ydintä.

Vaikka omasta suosikkijoukkueesta onkin kiva lukea positiivisia juttuja, niin tämä Sihvosen jatkuva Virran ylistäminen alkaa olla jo liikaa. Ensin mies haukkuu joukkueen pelaavan ylikiekollista peliä, jonka jälkeen Pekka on Suomen ykköspelikirjan omistava mies. Itse odotan, milloin paska alkaa taas lentämään. Ylipäätään kenenkään pelaajan tai valmentajan ei kannattaisi antaa haastatteluja Johtavalle
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
* Suurin ja kaunein - Pekka Virta ja Johtava pohtivat valmentajuuden ja pelin ydintä.

Mitä vittua, "Johtava"? Pelikirjojen suuri päällikkö on näemmä siirtynyt käyttämään itsekeksittyä titteliään jo erisnimenä. Ehkä jo ensi kauden kausiennakon kannessa on vain kuva suuresta Johtavasta.
Kyllä tuo lehti jää nyt ja tulevaisuudessa ostamatta.

Tuo kohta kuuluisi olla varmaan muodossa Pekka Virta ja Suurin ja Kaunein Johtaja pohtivat pelin ydintä eli Johtajan Pelikirjaa.

Lehti on linjansa valinnut, ei siinä mitään. Provo- ja pellelinja uppoaa osaan kuin kuuma veitsi voihin. Onhan näitä puusilmäisiä perässähiihtäjiä Jatkoajassa useita, niminmerkkejä mainitsematta. Tarkoitus on herättää keskustelua, ja tuo linja tuntuu toimivat ihan ok. Se, että näitä perässähiihtäjiä on paljon, on suurempi ihmetyksen aihe. Jos Suuri Johtaja kumauttaa kaljun kallonsa seinään, niin tekeekö perässähiihtäjät samoin? Tietysti, koska se on oikein ja Pelikirjan mukaista.

Aika dé ja vu-tunne tuli kommentteja lukiessa. Vanhaa latua menee UL.
 

Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Mikäköhän aivopieru Jääkiekkolehdellä on tullut.?

Tullista tulleiden listalla Ossi Väänänen on 6. ja Dwight Helminen 7.. Kuitenkin Top-50 -listalla Ossi Väänänen on 41. ja Dwight Helminen 26..

Toipilaitten listalla ykkösenä on Eaves, vaikka hän on mielestäni sanonut olevansa 100% kunnossa. Liekkö tässä vaan yritetty ennustaa kauden tapahtumia?
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Jääkiekkolehti oli aika lailla sitä liirum laarumia mitä olettaa sopiikin. Tyylikkäästä kannesta ja perinteisistä joukkuekuvista kuitenkin plussaa.

Pelicansin osalta yksi aivopieru mahtui joukkoon: "Tyrväinen täytepelaaja alaketjuihin", vaikka todellisuus aivan muuta ja ketjurankingissakin arvioitu ykkösketjun laitaan. Muuten arviot paremmin kohdillaan kuin takavuosina.


Jussi Heimon pääkirjoitus antaa suunnan lehdelle: vähän ollaan huolestuneita tulobudjeteista, tv-tarjonnan ja pelin laadusta paisuvassa runkosarjassa, noin niin kuin muodon vuoksi.

Ihan kivaa nippelitietoa ja kalenteria tuossa on tietysti joka lähtöön, muutenkin kuin joukkue-esittelyjen kohdalla. Osku Grönmanin nollakolumni toki mukana: toiset ovat henkisesti vahvempia kuin toiset ja paras tulos syntyy kun ei jännitä. Yllättävää...

Pelaaja-arvioissa on myös ehkä hivenen liikaa jaariteltu parin vuoden takaisia meriittejä ja entisiä seuroja sun muita sukulaissuhteita kuten Sindelillä isäänsä Jaromiriin.

Liigamaalivahdeistakin jokin juttu, mutta ei nyt sitten viitsitty edes jokaista joukkuetta käsitellä.

Oma ranking tämän syksyn osalta:

1. IS SM-liiga
2. Urheilulehti
3. Jääkiekkolehti

Kaikki ostamisen arvoisia, mutta Urheilulehti voisi olla kärjessäkin jos vain haluaisi. JKL:llä on jotenkin niin vähän sanottavaa, että putoaa viimeiseksi.



PS. Jääkiekkolehti näköjään järjestää taas Kultajahti-kiertueen. Jokohan tällä kertaa olisi sen verran jaksettu panostaa, että kiertueen näkyvimmässä spektaakkelissa, eli lämärikisassa, tutka toimisi, matot pysyisivät paikallaan ja mailoja olisi vähän katkaistu ja teipattu. Tähän asti toteutus on ainakin Lahessa ollut aivan juosten kustu.
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Savon Sanomat ennustaa runkosarjan näin:

1) Kärpät
2) HIFK
3) Jokerit
4) Lukko
5) JYP
6) KalPa
7) TPS
8) Blues
9) Pelicans
10) SaiPa
11) HPK
12) Ässät
13) Ilves
14) Tappara

Mullikassa (14.9.) neljän sivun SM-liigapläjäys. Virran ja Laakkosen haastattelut ja muuta mukavaa.
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Keskisuomalaisen ennuste runkosarjasta:

1. Kärpät
2. HIFK
3. JYP
4. KalPa
5. Jokerit
6. Lukko
7. TPS
8. Blues
9. HPK
10. SaiPa
11. Pelicans
12. Ässät
13. Ilves
14. Tappara

Myös Keskisuomalaisen liigaennakko on pituudeltaan neljä sivua, joista reilu sivu on omistettu Sami Vataselle. Artikkelissa Vatasen uraa on käyty läpi korttelikiekosta nykyhetkeen Vatasen, hänen isänsä ja JYP Junioreiden valmentajien Mikko Palsolan ja Ari-Pekka Hyypän kertomusten kautta. Muut pääjutut ovat Risto Dufvan haastattelu, Eurooppa liigan pohdintaa sekä Ilkka Kulmalan ja Sinuhe Wallinheimon pähkäilyä JYPin tulevasta kaudesta.
 

Franz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Urheilulehden tekele on kivan näköinen visuaalisesti, mutta jotenkin tuo läpipuskeva kyynisyys ja pakonomainen ruoskiminen alkaa vähitellen lehden fania ja kestotilaajaa tässä ärsyttämään.
Itse tilasin Urheilulehteä puoli vuotta ja piisasi. Ennen luin irtonumeroita ja ne vielä meni. Mainitsemasi asiat alkoivat todella pännimään viikottaisessa lukemisessa.

UL on kuin ajokoira, joka kuono maassa etsii haukunnalleen kohdetta. Jänis tosin tuntuu olevan jatkuvasti hukassa, mutta louskuttaa pitää kuitenkin.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Valmentaja- ja muut sekoilut joukkueenjohdon toimesta sekä heikot harjoituspelit ovat tiputtaneet Tapparan ennakkokaavailuissa turhankin alas. Tapparan sijoitus menisi varmasti monissa arvioissa uusiksi Toporowskin ja Doellin hankintojen myötä. Itse pidän Sami Hirvostakin Ilves jr- ja LeKi-näyttöjen perusteella parempana valmentajana kuin hänen kahta edeltäjäänsä.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuossa Keskisuomalaisen ennakossa pisti silmään SaiPan osio, jossa kerrottiin "ykkösmaalivahti Ville Hostikan" olevan valtavassa vastuussa, tai jotain sinnepäin. Samassa jutussa kerrottiin myös, ettei Lappeenrannasta löydy kiekollista osaamista edes suurennuslasilla. Onko sielläkin vain luettu Urheilulehteä ja ammuttu jotain sinnepäin.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
4. McLean 320 000
10. Aalto 295 000
Aalto totesi IS:n arvauksen perustuvan "vanhaan virheeseen" ja totesi ettei ole sinne päinkään. Lukon TJ vahvisti asian olevan pahasti pielessä ja totesi ettei myöskään McLean tienaa tuollaista summaa.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Hieman ihmetyttää tuo Ilta-Sanomien kommentti Kärpistä - liigahistorian kallein joukkue. Pelaajabudjetti kuitenkin laski 200 tonnia ja muistissa on viime kauden Jokerit johon upotettiin rahaa kyllä hurjasti. Kärpillähän oli noita kolmen millin joukkueita parinakin vuotena.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kauppalehden 3-sivulla lehden "urheilutoimitus" rankkaa ennakossaan myös runkosarjan järjestyksen, kuten ilmeisesti näissä jutuissa on tapana ollut.

1. Lukko
2. Kärpät
3. HIFK
4. Jokerit
5. JYP
6. TPS
7. Kalpa
8. Tappara
9. Blues
10. HPK
11. Pelicans
12. Saipa
13. Ilves
14. Ässät

Tapparan korkeaa sijoitusta perustellaan viimeaikojen hankinnoilla, mm. Toporowskyllä. Ohessa on myös tsekkaa nämä -lista, joissa mukana muun muassa Heikki Laine ja Kiira Korpi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös