Lauri Pajuniemi – TPS:n salainen kultakimpale

  • 95 504
  • 290

RoundUp

Jäsen
Eikös Rauma ole vähän kuin Rangers Suomessa? Yrittäkööt, tuo Oulan esimerkki kuvastanee kuitenkin sitä, että iso seinä on siellä kiivettävänä eikä Paju ole vielä Oulan tasolla kuitenkaan tällä hetkellä.
Mikä erottaa Palven ja Pajuniemen ? Palve on muutaman vuoden vanhempi ja Pajuniemi asenteeltaan valovuoden kovempi. Tästä syystä Pajuniemi tullee pelaamaan seuraavan 5 vuoden aikana NHL:ssä enemmän pelejä kuin Palve. Kerran olin väärässä, mutten enää muista milloin...
 
Enjoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Tuskinpa tuossa lainaamasi kirjoittaja sitä epäileekään, etteikö Pajuniemi viiden vuoden sisällä änäriä voisi pelatakin. Voi toki, mutta sekään ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Aikalailla saletti on, että ensi kaudella ei vielä pelaa ilman aivan järkyttävän isoa kehitysaskelta kokonaisvaltaisessa pelaamisessa. Mitä Oulaan tulee, ei hän tule koskaan pelaamaan änärissä peliäkään. Vaikka on pelaajana parempi kuin Pajuniemi vielä tällä hetkellä.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Samaa mieltä olen minäkin, että maailman kirjat ovat silloin pahasti sekaisin, jos Oula Palve pelaa NHL:ssä edes yhden pelin. Samaa pitää sanoa Tony Sundista. Mitään asiaa hänelläkään ei ole NHL:ään. Jo se, että hän oli tyrkyllä NHL:ään oli täysin käsittämätön aivopieru hänet varanneelta organisaatiolta. Palveella ja Sundilla ei kummallakaan ole mitään sellaisia ominaisuuksia, joilla voisi edes puolivakavissaan kuvitella heille NHL-uraa.
 
Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Pelaajat hankitaan joukkueihin eri rooleihin. Palve ei ole duunari. En ole Palveen pelejä nähnyt, mutta kolmoskentässä tämän kauden tehoilla ei varmasti täytä roolia johon on hankittu. Kirjoittelinkin jossain kohtaa Palveen menosta hänen ketjuunsa.

Pajuniemi ei ole ns. hankittu Tepsiin vaan oman kaupungin poikia ja tie kulki edariin. Tällä hetkellä hän täyttää Tepsissä maalin tekijän roolin. Hänelle ei annettu sitä. Hän otti sen.

Pajuniemi on ollut aika kuuma pelaaja pelaamissaan peleissä ottaen huomioon loukit sekä missä joukkueessa pelaa plus ketjukaverit ovat vaihtuneet. Jos hän jatkaa vaikka vaan maalien tekoa tulee hän näytön paikan saamaan vaikka vaan laukauksen erikoislahjalla. Täytyy myös muistaa, että Pajuniemi pystyy itse luomaan maalipaikan eikä ole vaan "lapa ylhäällä" tapaus. Se riittääkö Laurilla Nhlään näkee. Epäilykseni on iso, mutta toisaalta Lauri edistyy koko ajan. Myös luonnetta tuntuu olevan, ja haluaa ratkaista pelin aivan selkeästi.

Koko ei ole poissulkeva, mutta harvinaisempia ovat Nahilassa noin lyhyet pelaajat mutta heitä on mm. aivan huippuja Brad Marchandt ja Johnny Gaudreau.

Eeli Tolvanen sai näytön paikan melkeinpä laukauksellaan, mutta ei riittänyt vielä ja tuskin palaa Nahilaan.
 
Viimeksi muokattu:

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72
Koko ei ole poissulkeva, mutta harvinaisempia ovat Nahilassa noin lyhyet pelaajat mutta heitä on mm. aivan huippuja Brad Marchandt ja Johnny Gaudreau.
Mistä C-junnujen tilastoista olet Pajuniemen mitat katsonut? 182 cm on aivan hyvät mitat nyky-NHL:n laiturille. Varmaan rapakon taakse siirtyessä mitat pyöristetään ainakin 6'1":een.
 
Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Mistä C-junnujen tilastoista olet Pajuniemen mitat katsonut? 182 cm on aivan hyvät mitat nyky-NHL:n laiturille. Varmaan rapakon taakse siirtyessä mitat pyöristetään ainakin 6'1":een.
En muista mistä on jäänyt mieleen tai käsitys, että Pajuniemi on reilusti alle 180cm. Kiitos tarkennuksesta. Kuten jo aiemmin sanoin edes lyhyempi pelaaja ei ole poissulkeva.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Pajusta on hyvä muistaa että olisi ilman loukkia junnujen maailmanmestari. Oli siis pari kautta takaperin hyvässä liidossa ja vain viime vuosi oli vähän takapakkia. Eli ei kaveri mistään puskista ole nyt ampaissut. Potentiaalia todella on. NYR voi hyvinkin tarjota oivan mahdollisuuden lähivuosina, tuskin tuo laituriosasto hetkessä niin valtavasti vahvistuu.

Edit. En ole sittenkään varma jäikö Paju loukin takia rannalle 2019 vai 2018 joten ei tuo mitali välttämättä varmuus olisi ollut.
 
Viimeksi muokattu:

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Edit. En ole sittenkään varma jäikö Paju loukin takia rannalle 2019 vai 2018 joten ei tuo mitali välttämättä varmuus olisi ollut.

Kisojen aikaan ei ollut loukkaantunut mutta kaksi turnausta/leiritystä jäi väliin loukkaantumisten takia. Toinen näistä oli juurikin tämä kisoihin valmistava leiritys. Pelasi muistaakseni yhden ainoan U20 pelin viime kaudella johon painoi hatullisen.

Maalipörssissä nousi jo sijalle 4. Huomaa kyllä että töitä on tehty kesällä tuon laukauksen kanssa. Se ei kuitenkaan ole Pajuniemen vahvuus ollut aiemmin. Lähtee ranteella ja lämärillä. Osaa myös jakaa ihan painavia taklauksia.

Tässä jo hieman maiskuttelen Pajuniemi & Kakko kaksikkoa Rangersin paidassa.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Piti tulla ihan varta vasten kirjoittamaan pieni viesti Pajuniemeen liittyen. En ollut seurannut häntä sen kummemmin, mutta yhden ottelun väläytykset pari vuotta sitten tekivät poikkeuksellisen vaikutuksen, varsinkin kädet rullasivat tosi pehmeästi. En muista milloin on tuntunut siltä, että noin lyhyen pätkän perusteella voi jo ennustaa kaverille uraa rapakon takana.

Tuon jälkeen olen ihmetellyt hieman tehojen vaatimattomuutta, mutta nyt kaveri näyttää pääsevän siihen lentoon, mitä odotin jo aiemmin. Menin tänään katsomaan tulospalvelua ja ajattelin mielessäni puolileikilläni, mutta vain puolileikilläni, että Pajuniemi teki molemmat maalit. No näinhän se sitten oli ja sain siitä inspiraation kirjoittaa tällaisen pikaisen ja sekavan viestin. Erittäin mielenkiintoinen pelaaja ja saattaa hyvinkin tehdä Donskoimaista uraa isoissa kaukaloissa.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Max Power
Kuvastaa Kaskisen ammattitaitoa hyvin ettei tajunnut antaa enempää vastuuta Pajuniemelle. Late suhaili milloin nelosessa ja välillä poppareilla sekä muuten vain kuutamolla.
Kummasti on poika piristynyt valmentajavaihdoksen myötä.
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Kyllähän se taisi Kallen koirankopissa olla. Pelasi kuitenkin Hesassa sen verran hyvän pelin ja teki maalin, ettei Kaskisella ollut enään oikein mahdollisuutta tämän jälkeen pistää kaveria penkille.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Kyllähän se taisi Kallen koirankopissa olla. Pelasi kuitenkin Hesassa sen verran hyvän pelin ja teki maalin, ettei Kaskisella ollut enään oikein mahdollisuutta tämän jälkeen pistää kaveria penkille.

Lauko varmaan liikaa niin Kalle ei tykänny. Ai että mä tykkään että TPS:llä on vihdoin tuollainen pelaaja joka uskaltaa ampua.
 
agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Tuskinpa tuossa lainaamasi kirjoittaja sitä epäileekään, etteikö Pajuniemi viiden vuoden sisällä änäriä voisi pelatakin. Voi toki, mutta sekään ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Aikalailla saletti on, että ensi kaudella ei vielä pelaa ilman aivan järkyttävän isoa kehitysaskelta kokonaisvaltaisessa pelaamisessa. Mitä Oulaan tulee, ei hän tule koskaan pelaamaan änärissä peliäkään. Vaikka on pelaajana parempi kuin Pajuniemi vielä tällä hetkellä.

Ai ei ole änäri itsestäänselvyys? Käy lukemassa Kärppien osiossa Jesse Puljujärven ketjua.

Sokeita ihmisiä mä olen nähnyt usein, mutta tuolla ihmisillä ei oo enää silmiä eikä järkeä päässä sen Jessen ylistämisen kanssa.

ketjun aiheeseen sen verran, että kiva katsoa Pajuniemen pelaamista.
Palveen ja Pajuniemen vertaaminen on turhaa.
Palve on taiteilija, jolta puuttuu Pajuniemen rauhallisuus. Hermoja em. herralla ei ole ollenkaan.

Jos peli ei suju, se menee heti ihon alle.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ai ei ole änäri itsestäänselvyys? Käy lukemassa Kärppien osiossa Jesse Puljujärven ketjua.

Sokeita ihmisiä mä olen nähnyt usein, mutta tuolla ihmisillä ei oo enää silmiä eikä järkeä päässä sen Jessen ylistämisen kanssa.

Pyydän muilta anteeksi yhtä OT-viestiä, on vaan ihan pakko kommentoida kun tämä kirjoittaja kävi kirjoittamassa ajatuksiaan Kärppäosiossa. Sanoit mm. että Puljujärvi on keskinkertainen pelaaja eikä tule enää pelaamaan NHL:ssä. Rinnastit Jessen alakierrosten varauksiin eli Jesse on pelaaja jonka ei kuuluisikaan pelata NHL:ssä. Joukossa oli paljon väitteitä joista moni arvaisi aiheutuvan kuhinaa, kuten vaikkapa haasteita vedonlyöntiin, johon et kuitenkaan lähtenyt. Maailmaan mahtuu mielipiteitä ja toivon sulle kaikkea hyvää jatkoon, tän enempää en tästä tahtoisi jauhaa. Toivon vain että pohtisit asiaa hieman itsekin etkä kuittaisi asioita automaattisesti sillä että kun kaikki muut ovat sokeita. Joskus liian kärkäs tapa piilottaa turhaan alleen ihan hyviäkin ajatuksia.

Syystä tai toisesta en ole nähnyt kovin montaa TPS:n peliä viime kausien aikana ja joissain näkemissäni Pajuniemi oli suuren osan ajasta vähän näkymätön, siis omiin suuriin odotuksiin verrattuna. Nyt pitää ottaa kaveri taas erityistarkkailuun, hän on kuitenkin vielä kovin nuori ja sanoisin, että kehityksen mennessä hyvin tässä on mahdollisuudet vaikka mihin. On myös mielenkiintoista nähdä mitä piste- ja maalisarake tuleekaan kauden lopussa näyttämään. Ehkä vähän ennakkokeulimista, mutta upealla loppukaudella esim. MM-kisapaikka on täysin mahdollinen.
 
Enjoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ai ei ole änäri itsestäänselvyys? Käy lukemassa Kärppien osiossa Jesse Puljujärven ketjua.

Sokeita ihmisiä mä olen nähnyt usein, mutta tuolla ihmisillä ei oo enää silmiä eikä järkeä päässä sen Jessen ylistämisen kanssa.

ketjun aiheeseen sen verran, että kiva katsoa Pajuniemen pelaamista.
Palveen ja Pajuniemen vertaaminen on turhaa.
Palve on taiteilija, jolta puuttuu Pajuniemen rauhallisuus. Hermoja em. herralla ei ole ollenkaan.

Jos peli ei suju, se menee heti ihon alle.
Miten Puljujärven ketju tähän liittyy yhtään mitenkään? Miksi minun sitä pitäisi käydä lukemassa?

Pajuniemi on jo nyt Liigaan todella hyvä pelaaja hyökkäyssuuntaan, mutta taso vielä tällaisenaan ei todellakaan riitä NHL:ään. Ei myöskään ole mitään takeita, että se sinne riittäisi jatkossakaan. Toki toivon, ja itse asiassa uskonkin, että vielä joku päivä Lauri NHL:ssä pelaa.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Tuon jälkeen olen ihmetellyt hieman tehojen vaatimattomuutta, mutta nyt kaveri näyttää pääsevän siihen lentoon, mitä odotin jo aiemmin. Menin tänään katsomaan tulospalvelua ja ajattelin mielessäni puolileikilläni, mutta vain puolileikilläni, että Pajuniemi teki molemmat maalit. No näinhän se sitten oli ja sain siitä inspiraation kirjoittaa tällaisen pikaisen ja sekavan viestin. Erittäin mielenkiintoinen pelaaja ja saattaa hyvinkin tehdä Donskoimaista uraa isoissa kaukaloissa.

Pajuniemeä peluutettiin pienillä minuuteilla joukkueen heikoimman sentterin kanssa, sieltä alitehot lähtivät. Status quo ei välttämättä muuttunut edes tehojen myötä. Onneksi koutsinvaihdoksen myötä järki on palannut joukkueen toimintaan. Osin johtuu myös tilapäisen uuden urheilujohdon vaikutuksesta. Näkyy siellä täällä muutenkin.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Onko Pajuniemi tehnyt erityisesti töitä laukauksensa kanssa? Telian mittareilla vetelee aikamoisia pommeja. Laukoiko viime kaudella tuollaisia hevosenpotkuja?
 
Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Ei laukonut rooli oli pienempi ja pelitapa "päätypeli" ei tuottanut laukaisupaikkoja, koska maalin takaa harvemmin kannattaa laukoa.
 
Guy Lafleur

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Riven Suomi, Chicago Cubs, lädifutis
Pajuniemeä peluutettiin pienillä minuuteilla joukkueen heikoimman sentterin kanssa, sieltä alitehot lähtivät. Status quo ei välttämättä muuttunut edes tehojen myötä. Onneksi koutsinvaihdoksen myötä järki on palannut joukkueen toimintaan. Osin johtuu myös tilapäisen uuden urheilujohdon vaikutuksesta. Näkyy siellä täällä muutenkin.

Samaa mieltä. On käsittämätöntä kuinka tämän kaltainen talentti on saatu pidettyä pimennossa. Suorastaan nautin kun Laurin peliä katsoessa siitä paistaa into, ilo ja itseluottamus.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pajuniemeä peluutettiin pienillä minuuteilla joukkueen heikoimman sentterin kanssa, sieltä alitehot lähtivät. Status quo ei välttämättä muuttunut edes tehojen myötä. Onneksi koutsinvaihdoksen myötä järki on palannut joukkueen toimintaan. Osin johtuu myös tilapäisen uuden urheilujohdon vaikutuksesta. Näkyy siellä täällä muutenkin.

Nämä on asioita joita peruskatsoja ei juurikaan noteeraa. Ketjukavereilla ja etenkin sentterillä, peliajalla ja ylivoimavastuulla on oikeasti valtava vaikutus tehoihin. Toki joku heittää (ehkä aiheellisestikin) kysymyksen siitä miksi pelaaja ei saanut enempää vastuuta, mutta jos ei pelaaja ole valmentajan suosiossa voi vastuun suurentaminen olla haastavaa, kun ei niitä kovin tarpeellisia tehojakaan meinaa tulla pienemmällä vastuulla.

Tämä on ollut Jesse Puljujärven kohdalla yhtenä haasteena ja nythän tästä oli juttua Jesperi Kotkaniemen kohdalla. Siinä käy helposti niin, että kun ei tehoja tule odotetaan pelaajalta puolustusvoittoista peliä, jottei hän ole negatiivinen tekijä joukkueelleen. Vähän kiltimpi poika varsinkin saattaa alkaa pelaamaan ylivarmasti. Kun taas tehoja tulee tarpeeksi alkaa pelaaja pelaamaan rohkeammin eikä pelkää yksittäisiä virheitä, jolloin tulostakin alkaa tulla eri malliin. Pajuniemellähän pohjat on kyllä kunnossa ja potentiaalia on vaikka mihin, mahtavaa jos nyt alkaa pääsemään kunnolla lentoon.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: W124

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pajuniemi on kyllä ollut kovassa vireessä ja tuntuu nauttivan pelaamisesta. On kyllä yksi suosikkipelaajistani. Nauttii varmaan vielä lisää, kun yhteispeli Nättisen ja Nurmen kanssa näyttää toimivan hyvin ja on päässyt pois Kaskisen koirankopista. Jostain syystä Kaskinen ei hänelle vastuuta halunnut antaa. Pajuniemellä oli muuten viime pelissä hyökkääjistä toiseksi eniten jääaikaa. Veto lähtee napakasti ja parantaa koko ajan.

Hänellä on vielä parannettavaa ja kehitettävää pelaamisessaan, mutta nyt näyttää oikein hyvältä. Vaikea sanoa, kuinka kovan tason NHL pelaaja hänestä voisi tulla, mutta kyllä hän sinne varmasti jossain vaiheessa pääsee ainakin kokeilemaan. Hänen täytyy vain jaksaa tehdä töitä.
 
Finlandi_36

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko Pajuniemi tehnyt erityisesti töitä laukauksensa kanssa? Telian mittareilla vetelee aikamoisia pommeja. Laukoiko viime kaudella tuollaisia hevosenpotkuja?
Ei tainnut Pajuniemi viime kaudella yhtään tuollaisia laukauksia päästellä.. Yleensä laukoi virtaviivaisesti jos edes laukoi, koska yleensä oli siellä Tepsin alimpana pelaajana kulmassa
 
Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat
Vähän tuo kehonkieli edelleen mietityttää.
Nyt kun herkkukori on jo kädenulottuvilla, niin osaakohan mies käsitellä ja hyödyntää tilanteen täyden potentiaalin riittävän nöyrästi...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös