Lauri Korpikoski TPS:ään

  • 683 893
  • 3 095

MaMiJu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tiedämme siis Korpikosken verotettavat ansiot verovuodelta 2019 kuten myös vuodelta 2018. Tottakai voidaan spekuloida ja saivarrellakin siitä, että emme voi tietää mitä muita tuloja hänellä on, paljonko on rahastoitu ja niin edelleen. Niin voidaankin, mutta siinä astutaan jo ihan sivuraiteelle. Alussa tartuit ainoastaan siihen, että en ymmärrä noita perusjuttuja eli verovuoden ja pelikauden eroa. Kyllä uskoisin edelleenkin ymmärtäväni.

Mielenkiintoista seurata tätä keskustelua pohjautuen julkaistuihin verotietoihin. Totuushan on, että me emme mediatietojen perusteella tiedä muuta kuin paljonko kukin listalla oleva henkilö on saanut ansio- ja pääomatuloa. Emme tiedä mistä kyseiset tulot ovat tulleet ovatko esim. ansiotulot kokonaan jääkiekkoa pelaamalla hankittuja yms. Ihan omana kuvitelma heitän, voihan se olla, että Lauri todellakin on NHL-miljoonansa sijoittanut yrityksen kautta josta nostaa palkkaa = ansiotuloa ja saa pääomatulojakin mahdollisesti, näitähän me emme tiedä. Tämän perusteella ei voida sanoa, että Laurin sopimuksen arvo on suoraan se mitä hänellä on ansiotuloa. Ja sittenhän on se rahastointi jonka suuruuksista emme tiedä kuin maksimin eli 100 000 euroa. Näistä heittoa pelaajasopimuksen arvoon voi tulla kymmeniä jollei satojatuhansia, jos sitä yrittää verotietojen perusteella arvioida.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voihan sitä ihmisellä olla vaikka minkälaisia lähteitä ansiotuloilleen. Siinä MaMiJu on aivan oikeassa.

Mutta on tämä vähän erikoista, että tässä Korpikosken tapauksessa koitetaan nyt väkisin keksiä Laurille tulonlähteitä milloin mistäkin. Kaikki varmasti ymmärtävät, että verotiedot eivät ole eritelty ja näin ollen suoraan yhtäläisyysmerkkiä tulojen lähteestä ei voi vetää (pl. ansio/pääomatulot).

Mutta kun pohjana tälle on kuitenkin lehtijuttuja palkasta ja nyt todetaan, että lehtijuttujen ilmoittama summa on lähes sama kuin verotiedoissa.

Yleensä se todennäköisin päätelmä on lähinnä totuutta. Varsinaista totuuttahan ei saa kuin Laurilta itseltään, jos suostuu valehtelematta kertomaan. Tai Tepsin tilinauhoista.

Eiköhän tämän keskustelun voi jo kuopata ja todeta, että Laurilla on helvetin kova liksa Tepsistä. Sitä on turha koittaa tässä enää vähätellä. Sopimuksen järjettömyys on jo kaikilla selvillä, eikä se ole mitenkään Laurin vika.

Nyt sitten toivotaan että Laurin suoritustaso säilyy tai paranee, samalla kun palkka toivottavasti laskee. Siinä kohtaa sopimus saattaa loppua kohden olla jo järjen rajoissa.
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Must on outoa arvioida sopimuksen järkevyyttä 2½v sen tekemisen jälkeen. Erityisesti, kun palkast aei ole oikeasti faktaa. Kukaan ei voinut tietää, että laurille iskee sydänlihastulehdus. Ja sillä on ollut varmasti vaikutusta ainakin ensimmäiseen kauteen, johon täällä joku palkkaakin laski. Suolistovaivoista on vaikea sanoa, oliko sopimusta tehdessä tietoa vai ei.

Fakta on kuitenkin se, että seuraan tuli tuore NLA mestari kuuden vuoden sopimuksella. Ikää 31vuotta (2018 keväällä). Kaudella 2016-2017 ollut NHL:ssä 69peliä ja 20tehopistettä. Kotiinpalaaja. Lock-out seasonilla paino 17pistettä 11 peliin 2012-2013. Ja NHL:ssä tehopisteet ei mitenkää merkittävästi pudonnut Lock-out seasonin edeltäviin kausiin. (Lock-out seasonia edeltävä kausi 0,45ppg ja viimeinen NHL-kausi 0,33ppg)

Tilastot tietty näpertelyä, mutta toi sopimuksen kritisoiminen tässä vaiheessa on kanssa typerää. Erityisesti verrata jotain palkkatuloja kauteen 2018-2019. Oisko TPS sit todella paljon parempi joukkue, jos korpikoski pelaisi puolikkaalla sopimuksella (rahallisesti) tai pahimmassa tapauksessa pelaisi samalla palkalla HIFK:ssä tms? Kyllä siellä on paljon hirveämpiä sopimuksia tehty TPS:en toimesta, erityisesti jos niitä jälkikäteen haluaa ajatella.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Hienoa, että täällä TPSosiossa on näitä palkkatietojen asiantuntijoita. Jos ja kun heidän mielestään Korpikosken sopimus oli juuri oikean suuruinen ja kaikin puolin järkevä, onhan se meidän epäilijöiden tämä uskottava ja todettava, ettei meidän näkemyksellä ole mitään arvoa, koska se mitä ilmeisimmin perustuu täydelliseen asiantuntemuksen puutteeseen.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Älä nyt ala vääristelemään taas muiden puheita. Oot pitänyt asiallista linjaa tähän asti, niin älä pliis aloita. Kukaan ei ole sanonut Korpikosken sopimuksen olevan oikean suuruinen ja järkevä. Tai jos on niin saat toki linkata suoraan mulle kyseisen viestin.
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hienoa, että täällä TPSosiossa on näitä palkkatietojen asiantuntijoita. Jos ja kun heidän mielestään Korpikosken sopimus oli juuri oikean suuruinen ja kaikin puolin järkevä, onhan se meidän epäilijöiden tämä uskottava ja todettava, ettei meidän näkemyksellä ole mitään arvoa, koska se mitä ilmeisimmin perustuu täydelliseen asiantuntemuksen puutteeseen.

Mun käsittääkseni kukaan ei ole sanonut, että Korpikosken palkka olisi juuri oikean suuruinen ja kaikin puolin järkevä. Ehkä olen nämä viestit missannut täysin. Sekin on toki mahdollista. Toki lienee ihan rationaalista TPS:n kannattajan ajatella mustavalkoisesti. Mitään välimallia ei ole.

Muutenki jos aiheeseen lähdetään, niin millä perustein arvioidaan, milloin "sopimus on juuri oikean suuruinen ja kaikin puolin järkevä". Arvioidaanko se hetkellä, kun sopimus tehdään, kun sopimus on voimassaoleva vai sopimuskausi umpeutunut? Vai kenties joku neljäs vaihtoehto.
 
snake

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Saku Koivu, Mikko Koivu, Aatos Koivu
Late avaa hieman asioita sairaudestaan ja harjoitteluistaan. Hieno juttu että tuntee olevansa taas hyvässä kunnossa. Muistan kun näin artikkelikuvan kalpeasta Korpikoskesta, niin onhan kaverin ulkoinen olemuskin ottanut valtavan loikan parempaan.
Käsittämätöntä edelleen kuinka paljon Korpikoski saa paskaa täällä, vaikka miehen ongelmat ovat olleet tuota luokkaa. Tälläkin hetkellä pelaa lähes piste/peli tahdilla. Koko ajan keskitytään vaan haukkumaan kuinka kallis mies on. Ikäänkuin jokainen täällä sanoisi sopimusta tehdessään agentin välityksellä että vähempikin raha riittää. Nuo tämän hetken pisteetkin vielä sarjan keskikastin joukkueessa. Toki varmaan parannettavaakin vielä löytyy, niinkuin jokaisella pelaajalla tällä hetkellä joukkueessa. Iso käsi täältä fanipojalta Laurille, keep on rockin’!
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Kyllä jättää hiljaiseksi tuo Ilta-Sanomien juttu Korpparin itse kertomana. Hattu päästä.
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täytyy hattua nostaa Latelle että on päässyt kuntoon noiden vastoinkäymisten jälkeen.

Juttua lukiessa tuli mieleen, että sitten joskus (toivottavasti monen vuoden päästä), kun Korpedo lyö hokkarit naulaan niin kaverilla voisi olla paljon annettavaa Tepsin fysiikkavalmennuksessa. On saanut oppia huippuammattilaisilta, kehitettyä itselleen sellaiset nopeus- ja voimaominaisuudet, joista hyötyisivät muutkin (vaatii toki myös muita ominaisuuksia kovan treenaamisen lisäksi), muutenkin tuntuu olevan intohimoinen ja pikkutarkka treenaamisen suhteen ja sairauden kanssa kamppailukin tuntuu tuoneen omanlaisensa perspektiivin treeniin. Toivottavasti tästä aikanaan keskustellaan Laten kanssa.
 
Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Kovaa tekstiä Laurilta. Kunnioitettavaa ja todella ilahduttavaa kuulla taudin olevan tällä hetkellä kontrollissa ja elämänilon palanneen Korpikosken arkeen ja tätä kautta myös harjoitteluun.
Jotta tästä jotkut eivät nyt vetäisi hernettä nenään, etteikö Laurin tekemistä saisi enää arvostella, niin tottakai saa. Kriittisissä arvioissa toivoisi ymmärrystä tästä kokonaistilanteesta, jossa jääkiekon pelaaminen huipputasolla on ollut vain sivujuonne osana isompaa kontekstia.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Käsittämätöntä edelleen kuinka paljon Korpikoski saa paskaa täällä, vaikka miehen ongelmat ovat olleet tuota luokkaa. Tälläkin hetkellä pelaa lähes piste/peli tahdilla. Koko ajan keskitytään vaan haukkumaan kuinka kallis mies on. Ikäänkuin jokainen täällä sanoisi sopimusta tehdessään agentin välityksellä että vähempikin raha riittää. Nuo tämän hetken pisteetkin vielä sarjan keskikastin joukkueessa. Toki varmaan parannettavaakin vielä löytyy, niinkuin jokaisella pelaajalla tällä hetkellä joukkueessa. Iso käsi täältä fanipojalta Laurille, keep on rockin’!

En tiedä onko Korpikoski nyt niin valtavasti saanut paskaa niskaansa. Enemmän se paska on ohjattu TPS-johdolle, joka on näitä 6 vuoden sopimuksia mennyt tekemään. Edelleenkään näissä ei ole järjen hiventäkään. 6 vuoden aikaikkuna on niin pitkä, että siinä ajassa voi tapahtua mitä tahansa - Tepsissä toinen joutui katkaisuhoitoon ja toinen sairastui vakavasti. Toivotaan, että kolmatta ei tulla koskaan näkemään - ei edes Rantasen Mikolle tarvitse tehdä 6 vuoden sopimusta.

Mutta Korpille kaikkea hyvää. Hieno nähdä, että sairaus helpottaa ja valoa näkyy tunnelin päässä. Uskomaton taisteluvoitto!
 
Tämäkin on toisaalta totta, mut jos nyt vähä leikitellää ajatuksella että korpikosken kanssa ois tehty kahden vuoden soppari. Ei ois oikei mitää jääny kätee, kaveri telakalla koko kaks kautta käytännössä. Sit ois siirtyny esim. Hifkiin kun TPS ei ois tarjonnu enää sopparia, kun kaveri telakalla. Sit punanutussa painais nyt piste per peli. Sit vasta johto saiski paskaa niskaan. Toki yksinkertaistin tän jutun hyvin paljon. Ja oon samaa mieltä, että kuuden vuosien soppareissa on riskit.

Korpikosken kanssa ois varmaan toiminu, että tehdään kahden vuoden välein uus soppari ja kaveri jatkaa todellisuudessa sen kuus vuotta. Tällöin kukaan ei haukkuisi seuran tehneen typerän sopparin, vaikka kustannus voisi olla sama. Tai ainakin vähemmän. Tuskin kukaan tämänkään kauden sanoo, että 34-vuotiaan korpikosken olisi aika eläköityä ja laittaa luistimet naulaan. Eikä kukaan varmasti halua nähdä korpikoskea toisessa liiga seurassa.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Tämäkin on toisaalta totta, mut jos nyt vähä leikitellää ajatuksella että korpikosken kanssa ois tehty kahden vuoden soppari. Ei ois oikei mitää jääny kätee, kaveri telakalla koko kaks kautta käytännössä.

Toisella sopparikaudella Korpedo rykäisi 17 maalia ja 16 syöttöä. Eli ei enää missään telakalla viettänyt aikaa. Mikä välihuomautuksena täältä tähän!
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kausi paketissa Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Harmi juttu, mutta nykyinen kausi on niin väkisin vääntämistä muutenkin, että jos joskus tuollaisen leikkauksen hoitaa niin sitten nyt.

Toivottavasti kuntoutuu ensikauteen hyvin, tsemppia Laurille.
Väkisin vääntäen 18 peliä, 4+13 eli pyöreesti pinna/peli. Mulle nuo riittää. Toki puolustuspäässä vaikeuksia mutta pitää myös muistaa että siellä sai tehdä kahden laiturin duunin. Muistaakseni pelasi Kestnerin tai Ortegan kanssa useasti.

Tsemppiä Kapteenille
 
Hokifani25

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat
Mitään Laurilta pelaajana pois ottamatta niin onhan tämä nyt ollut Turun Palloseuran huonoin pelaajasopimus panos-tuotossuhteeltaan ikinä.

Mahdollisesti myös ihan koko liigahistorian mittakaavassa.
 
Omana mielipiteenäni voin sanoa, onneksi tällä hetkellä ei ole yhtään ISOMPIA ongelmia Tepsissä, Liigassa, Suomalaisessa jääkiekossa, kansainvälisessä jääkiekossa ja elämässä yleensäkään kuin Lauri Korpikosken sopimus!!!!! Tsemppiä Late vielä tullaan ja näytetään näille itkijöille!!
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Erittäin ikävä joskin odotettu uutinen palstahuhujen mukaan. Kellään muuten tietoa koska ja miten tämä loukkaantuminen tapahtui?
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Mitään Laurilta pelaajana pois ottamatta niin onhan tämä nyt ollut Turun Palloseuran huonoin pelaajasopimus panos-tuotossuhteeltaan ikinä.

Mahdollisesti myös ihan koko liigahistorian mittakaavassa.
Joku Aki-Petteri soitteli ja muistutteli nelivuotisesta sopimuksestaan, josta pelasi kolmen kauden aikana 88 ottelua tehden tehopisteet 5+14=19. Voisin sanoa, että oli hippasen paljon kehnompi sopimus.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Omana mielipiteenäni voin sanoa, onneksi tällä hetkellä ei ole yhtään ISOMPIA ongelmia Tepsissä, Liigassa, Suomalaisessa jääkiekossa, kansainvälisessä jääkiekossa ja elämässä yleensäkään kuin Lauri Korpikosken sopimus!!!!! Tsemppiä Late vielä tullaan ja näytetään näille itkijöille!!

Ei ne isommat ongelmatkaan muuta faktaa, että tämä sopimus on utooppisen paska. Lauri ei ole ollut lähimaillakaan sitä mitä kentällä odotettiin ja kun kaveri ei edes kauheasti siellä kentällä muutenkaan viiletä. Onhan tämä Aki-Petterin ohella yksi TPS:n historian paskimmista sopimuksista.
 
Mutta miksi itkeä asiaa päivästä ja vuodesta toiseen? Ei sopimus siitä miksikään muutu elleivät osapuolet asialle jotain tee. Onhan tuon sopimuksen arvo tällä kaudella jo tippunut jonkin verran säästösyistä. Tilanne on vain sellainen, ettei Korpikoski ole mitään sairastumisilleen ja loukkaantumisilleen voinut. Eiköhän asioiden osalta vakuutus ole olemassa vai onko? Eniten niistä on varmasti itse kärsinyt. Eikä täällä niin montaa sinun lisäksi ollut valmis määrittelemään esim. Kessun sopimuksen arvoa tulevalle/tuleville kausille Tepsissä, joten voisi päätellä ettei pelaajan arvon määrittäminen kovin helppoa ole ottaen huomioon markkinat ja pelaajan tulevaisuuden pelikyvyn ja kehityksen.
 
Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Kyllä Korpikosken sopimus on ollut todella iso pettymys. Osittain peliotteiden mutta enimmäkseen poissaolojen takia... Jos joku muuta sanoo niin se on ripulia.

Vielä on muutama kausi jäljellä jättää kunnon jälki.
 
MaMiJu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos Korpikosken peliesityksiä katsoo siltä ajalta kun on ollut terveenä ja hyvässä fyysisessä kunnossa kuten tällä kaudella useassa pelissä on se minulle ihan riittävää. Kun paukuttelee 18 peliin tehot 4+13 ja lisäksi monen nuoren pelaajan kertomana tuo oman osansa koppiin ja joukkueeseen niin onhan kaveri ihan jotain muuta kun " teen epäonnistuneen tempun taikuri" Iskhakov josta joukkueelle on mielestäni enemmän haittaa kuin hyötyä.
 
Laurin pitääkin olla jotain muuta sillä hankittiin joukkueeseen entisen NHL-pelaajan taustalla ja palkkakuitilla. Onko odotettua dominointia nähty? Ei ole.
 
Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Mitää Korpikoskelta pois ottamatta on sopimus liiga historian surkein jo tässä vaiheessa voi todeta. Niittymäen perintö kurittaa vielä 3 vuotta pelaajabudjettia. Onneksi taso riittää vielä pelavaan kokoonpanoon kunnossa olessa, mutta vielä tullaan näkemään kun aika tulee ajamaan ohi. Tsemppiä toipumiseen.
Korpikoskenkin kohdalla ulkomaan optiot on aikataulussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös