Lasten hauskat urheilu jutut.

  • 1 855
  • 15
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Olen neljän lapsen isänä saanut osallistua kaikenlaisiin kentän ja tatamin viereisiin tapahtumiin onnekseni, monet naurut on tullut naurettua ja välillä tosin melkein itkettyäkin. Uskoisin että yksi hauskimmista seurannan kohteista on aivan pienempien tyttöjen ja poikien jalkapallon peluu, kuinka vanhemmat juoksevat kentällä lasten vieressä ja yrittävät saada lapsensa juoksemaan oikeaan suuntaan. Kuka rakentelee hiekkakakkuja kuka tekee mitäkin matsin ollessa käynnissä.

En oikein muista kuinka vanha poikamme oli osallistuessaan ensimäisiin jalis treenehinsä, hänellä oli kuitenkin palava halu pelata myös maalissa, niinpä hän meni sinne seisokelemaan ja tekemään valtavia hyppyjä(pallo toisessa päässä), yhtäkkiä pikku-herra kuitenkin kyllästyi siellä olemaan ja päätti että hänellä on valtava jano, niinpä hän käveli sieltä pois ja huusi niin paljon kuin kurkusta lähtee että" iskä mä kuolen janoon." :)

Tyttärestämme tulee mieleen ensimmäiset kisat euraan, kuinka samanseuran pikkujunnut vietiin ottelemaan Raumalta Euraan, no jännitys oli niin kova että jokaisen linja-auto pysäkin kohdalla piti mennä oksentamaan. Ei se tietenkään silloin naurattanut, mutta jälkeenpäin monet kerrat. Useat tapahtumat eivät niinkään kerrottuna naurata, mutta silmiin jääneinä tapahtumina kovastikkin.

Siskonpoikani muuten on ainoita hemmoja joita tunnen, joka on saanut korkeushypystä kolmannen palkinnon, ja kisasssa oli vain hän, laittoi aloitus korkeuden metriin eikä sevittänyt sitä. Palkinto kuitenkin tuli kovasta yrittämisestä, ja ihan oikein että tuli. Muistuuko mieleen hauskoja juttuja näiltä tienoilta, elikkä yleensä lapsista tai lapsena ?
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Sv veinikretski kirjoitti:
Muistuuko mieleen hauskoja juttuja näiltä tienoilta, elikkä yleensä lapsista tai lapsena ?

Mieleen tulee yks jos toinenkin tapahtuma mutta kerron tässä nyt vain päällimmäisenä mielessä pyörivän tapahtuman urheiluareenoilta omasta lapsuudestani.

Olin sellainen kymmenvuotias ja osallistuin piirikunnallisiin kisoihin 60 m aitajuoksussa, osallistujia lajissa oli kolme - neljäs jätti saapumatta paikalle jostain syystä.

Tietty minä olin aivan täpinöissäni lähtölaukausen aikoihin, en kuitenkaan ottanut varaslähtöä - sellainen ei ole koskaan kuulunut tapoihini. Juoksun alku ei kuitenkaan sujunut harjoitusten mukasella tapaa vaan ensimmäisen aidan ylitys oli suoranainen katastrofi sillä tokkopa kovinkaan moni ylitettyään aidan laskeutuu maahan selkä edeltä. Siinä sitten kompuroin ja jatkoin matkaa kahdelle muulle selkeästi jääneenä, luovuttaminen ei kuitenkaan käynyt mielessäni vaikka minua hävettikin suunnattomasti hävitä niinkin lyhyellä matkalla useita sekuntteja voittajalle. Hyvä minä!

vlad.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
vlad kirjoitti:
. Siinä sitten kompuroin ja jatkoin matkaa kahdelle muulle selkeästi jääneenä, luovuttaminen ei kuitenkaan käynyt mielessäni vaikka minua hävettikin suunnattomasti hävitä niinkin lyhyellä matkalla useita sekuntteja voittajalle. Hyvä minä!

vlad.

Kuulostaa tutulta, ensimmäisissä uimakilpailuissani (ja viimeisissä) meikäläinen veti sellaisen syvyyspommin startilta , että muut olivat jo maalissa kun tulin pintaan. Loppuun asti tuli kuitenkin uitua.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Paitselon kupeitten hedelmä helmikuisena pakkaspäivänä (9-vuotiaana) tuli kotiin naama verta valuen - skloddi oli lätkäpelissä veskarina. Hän sitten äidilleen loihe lausumahan:

- ei pitäfyt fetää koholla fankkarizzkabaffa, kun mun naamazuajuf hajof pelin aikana. Vittu ykf veti kuitefkin. Nappafin kiakon leukaan.
 

zore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Jäähallin pihalla kuultua

Alle 10-v. poika isälleen (luistimista): "On ne terävät!"
Isä: "Ei ne ole terävät, ne pitää terottaa!"
Poika: "On ne terävät jos osuu sääreen!"

Siihen oli helppo yhtyä kun juuri vähän aikaisemmin oman poikani luistin oli osunut minua sääreen.. Ihan vain vinkkinä, että kun menette nostamaan luisteluradalla tuollaista parivuotiasta naskalia syliin/ilmaan niin heillä tulee ikäänkuin vaistomaisena reaktiona sellainen jalkojen potkimisliike, eli kädet suorana edessä itsellä niin lapsen luistin ei yllä sääreen asti.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Legendaarinen 60 m pikapyrähdys.

Meikämannen mieleen on jäänyt lähtemättömästi ala-asteen juoksukilpailu jostain 80-luvun puolivälistä.

Olin siis itse lähtöviivalla. Jännitys kohosi, ja.. LÄHTÖ! Homma alkoi, sain hyvän lähdön. Ja sitten alkoi tapahtua. Meikäläistä alkoi pieruttamaan, niin helvatisti. Joka askeleella, maaliin asti tuli komea turahdus. Kuinka ollakaan sijoituin toiseksi, ja paskan hajukin onneksi ehti haihtumaan jossain matkan varrella. Että semmoinen perämoottori.
 

Kalmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, LäKi, KK-V, PaRa, Suomalaiset NHL:ssä
7-luokalta tulee mieleen hauskanen tapaus. Täällä Eurassa oli jotkut piirin kisat tms, ja oli pulaa keihäänheittäjistä. Olimme kavereiden kanssa korkeushypypatjalla aikaa tappamassa ja joku toimitsija tuli kysymään halukkaita keihäänheittoon. Itse en silloin pienenä pullukkana osallistunut, mutta pari kaveriani päätti lähteä yrittämään (olin kisassa heidän 'valmentaja').

Kisapaikalla oli sitten puoli tusinaa "ammatti"heittäjiä. Jokainen niistä oli monissa kisoissa käynyt ja kovasti kerskuivat saavutuksillaan. Pari oli tainnut käydä vähän isoimmissakin kisoissa. Kaverini pitivät keihäitä kädessä ja suunnilleen ihmettelivät, miten tätä pitäisi heittää. Ja "ammattilaisilla" oli hauskaa nauraessaan maalaisia.

Kisa kuitenkin käytiin. Lopulta kävikin niin, että kaverini ottivat komean kaksoisvoiton, molemmat heitti yli 40m. Kyllä meillä oli hauskaa katsoa kun 13v pojat poraavat isänsä syleissä "mää olen heittänyt 6 vuotta keihästä ja noi voitti mut"

Ikävä kylläkin, kumpikaan heistä ei päättänyt ryhtyä harrastamaan lajia. Toisesta olisi voinut tulla melko hyvä korkeushyppääjä tai 10-ottelija, mutta laiskuus vei Ulvilan 'amiksen' kautta Luvian sahalle
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minä olin aina tosi haka pesäpallossa. Kerran lyötyäni (suht) onnistuneesti pallon kentälle, päätin sitten lähteä juoksemaan, kuten pitääkin. Noh, heitinpä siinä sitten samalla huolettomasti pesäpallomailan olkani yli ja seuraavaksi sitten pysähdyinkin, kun kuulin "kops" äänen ja jotain hälyä. Maila oli tietysti kolahtanut suoraan syöttäjää päähän ja koska jäin siihen hölmistelemään ja selittelemään tapahtunutta, niin pallo ehti tietenkin ykköspesälle ja paloin... se siitä onnistuneesta juoksusta.

Taisin muuten toistaa tuon mailanheittelyn useammankin kerran, kunnes siitä alettiin huomautella enemmän ja laskin sen rauhallisemmin maahan siitä edes.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Erään kaverini isä kertoi omasta nuoruudestaan sellaisen tosiasian, että heidän pihalätkäpeleissä laitettiin maalivahdiksi se, jolla oli suurin karvahattu tai pienin isä. On nämä nuoret miehenalut joskus fiksuja.

Omasta lapsuudestani taas muistan tapauksen, jolloin olin muistaakseni ala-asteen neljännellä luokalla. Pelattiin liikuntatunnilla pesäpalloa, ensimmäisiä kertoja vielä ihan oikealla pallolla, ei millään tennispallolla siis. Itse löin ensimmäisen laittomaksi ja toisen hudiksi. Naapuriluokan lukkari (pelattiin luokka luokkaa vastaan, ettei tule näitä valintatilanteita, joissa yksi jää aina viimeiseksi) huusi siepparille, että näpy tulee, kun vaihdoin vähän asentoa ja otetta mailasta. Päätin kuitenkin juuri lyöntiin lähtiessä lyödäkin kovaa, kun sieppari oli niin lähellä. Osuma oli itselleni erittäin harvinaislaatuisesti aivan täydellinen, pallo pamahti oikeasti kovaa muutaman metrin päässä seissyttä siepparia otsaan, mistä kimposi viereiseen jokeen (Gräsanojaan, joki kai sekin on). Kiersin kunnarin, mutta muut meni katsomaan siepparin tilannetta, kun ei maasta noussut ylös eikä liikahtanutkaan. Vähän aikaa huilasi, mutta tuli kuitenkin jatkamaan vielä peliä, että mitään isompaa ei tapahtunut. Jälkikäteen nauratti, silloin pelotti.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Pesäpallo onkin hieno laji, vähän vanhempana (12-13v) pelasimme keskenään kavereiden kanssa, olin syöttäjänä. Kaverini kiskaisi kolmannen ohi ja minä heitin niin paljon kun kädestä lähti häntä pallolla takaraivoon, jätkä suuttui niin helvetisti ja juoksi takaisin kotipesään, ja otti mailan. No siinä sitten saikin ottaa kunnon spurtin ennen kuin hän rauhoittui, samalla huusin että älä hevetissä lyö enhän minä tahallani ! Aika kova kontakti laji tämä pesäpallo.
 

zore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
No kun pesäpallosta on puhe, niin mieleen tuli yksi juttu kun pelasin alle 13-vuotiaissa ja räpylä oli jotain vanhoja miesten joukkueen peruja. Siinä räpsässä oli sellainen pieni reikä, joka ilmeisesti oli laajentunut kauden mittaan mutta pallon mentävä se ei kuitenkaan ollut. Pelasin ykkösvahtina ja kotiutustilanteessa tuli sellainen hurja laaka yhdestä pompusta suoraan räpsään ja juuttui siihen reikään. Vastustaja juoksi kotipesää kohti ja minä yritin vääntää ja kääntää palloa räpylästä irti. Muistan kun katsomosta joku ilmeisesti huomasi tilanteen ja huusi, että "heitä koko räpylä!". No sain juuri viime hetkellä pallon irti kintaasta ja poltin etenijän kotipesään. Pelasin samalla räpsällä kauden loppuun - ei se reikä niin iso ollut..
 

Maco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse aloitin lätkäuran seuraavasti:

Mentiin mutsin kaa paikalliselle tekojäälle treeneihin kaverin suosituksesta. Ikää taisi olla 6-vuotta. Aikani pyörittyäni kaukaloa ympäri laidasta kiinni pitäen, oli aika mennä kohti keskiympyrää. Muutamat "turvat" vedettyäni ja silmät punaisina itkettyäni menin takaisin laidan vierelle. - "mikäs vittu siinä on ku pihajäällä meni pelit loistavasti, mutta tosipaikan tullen istuttiin jatkuvasti jäällä".

Noh, syytin tilanteesta tietysti niitä helvetillisiä, topattuja housuja, jotka piti treeneihin päälle laittaa. Ne riisuttiin, mutta kaatuilu jatkui. Voitte varmasti kuvitella tilanteen 6-vuotiaan pikkumiehen silmin, jonka piti tulla antamaan näyttöjä valmentajalle. Sitten huoltajien keksinnöstä menimme teroittamaan luistimet. Tämän toimenpiteen jälkeen allekirjoittanut taas pysyi muiden pelaajien vauhdissa.

Ei ne luistimet ilmeisesti tykännyt, siitä juoksukisasta kavereiden kanssa korttelin ympäri.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Tämä tarina naurattaa nyt jälkeen päin kyllä mutta ei naurattanut silloin tapahtuessaan tippaakaan.

Oli koulumme hiihtokilpailupäivä, olin tuolloin kolmannella luokalla ja sovittiin isäni kanssa edellisenä iltana, että hän aamulla ennen töihin lähtöä voitelee sukseni valmiiksi jotta voin sitten lähteä kisoihin luottavaisin mielin. Epäilys tosin oli kova omaa kuntoa kohtaan koska en todellakaan ollut luokkamme parhaimpia hiihtäjiä mutta uskoin ja toivoin hyvän voitelun antavan minulle edes hitusen tasoitusta. Jotta mikään ei olisi mennyt pilalle niin varmuuden vuoksi kannoin sukseni koululle, matkaa tosin ei ollut kuin 200 m.

Pari ensimmäistä tuntia käytiin koulua normaalisti ja sitten ryhdyttiin valmistautumaan alaluokkien kera hiihtokilpailuihin, 1:n ja 2:n luokan oppilaat hiihtivät omat lenkkinsä ja kolmannen luokan oppilaat hiihdimme pidemmän lenkin jossa oli muutamia oikein kunnollisia mäkiäkin. Koulussamme oli kaksi kolmatta luokaa (ei siis suuren suuri koulu kyseessä) ja poikia näillä luokilla oli yhteensä reilut kolmekymmentä kappaletta.

Tuolloin oli kuulas aurinkoinen ilma, muistan tämän oikein hyvin kyseisestä päivästä, paljon muuta olisin halunnut unohtaa sillä niin suuri häpeä minulle kyseinen kisa oli. Lähdin matkaan ihan ensimmäisissä pareissa, pysyin rinnallani hiihtäneen vauhdissa ensimmäiset sata metriä oikein hyvin - suksi tuntui luistavan loivaan alamäkeen oikein hienosti. Sitten kohdalle tuli ensimmäinen pieni ylämäki johon hiihtoni tyssäsi tyystin, sukset lipsuivat eikä nyppylän nouseminen meinannut luonnistua millään kehnohkolta hiihtäjältä mutta vielä pahempaa oli kuitenkin tulossa sillä reitin loppuosassa oli toisen pienehkön ylämäen lisäksi vielä yksi oikein iso ylämäki jonka puolessa välissä minä meinasin itkien luovuttaa koko hiihtämisen. Sukset lipsuivat armottomasti, minä jouduin lopulta kipuamaan mäen laelle sivuttaiskäyntiä koska muuten en yksinkertaisesti päässyt eteenpäin. Minua nolotti ja itketti kun likimain kaikki jälkeeni lähteneet painelivat minusta ohi.

Lopulta kuitenkin mäki loppui, pienen tasaisen hiihtopätkän jälkeen aloi pitkä alamäki joka päättyi maalisuoraan. Maaliin saavuin punaisin silmin, lopen uupuneena ja suksiani kiroten ja manaten. Paiskoin suksiani lumihankeen saatuani ne pois jalasta, olin todella pettynyt suoritukseeni ja manasin itseni alimpaan mahdolliseen helvettiin. En voinut uskoa, että olin niin surkea hiihtäjä mutta totta se oli. (Lopputuloksissa jäi tylysti toiseksi viimeiseksi).

Kotiin päästyäni kerroin äidilleni surkeasta lopputuloksesta, kerroin tästä myös isälle ja kuinka ollakaan, paljastui ettei hän ollut muistanut voidella suksiani aamulla lainkaan. Arvannette kuinka suutuin hänelle tuon jälkeen, päätin myös ettei vastaava enää toistu koskaan ja niinpä opettelin itse voitelemaan sukseni - lopulta se luonnistuikin oikein mainiosti kun aikansa sitä treenasin. Päätin myös etten enää koskaan olisi hiihdossa niin surkea, niinpä ryhdyin kaiken muun urheilun ohella hiihtämään säännöllisesti ja tämä tuotti hedelmää myöhempinä vuosina - lopulta niin hyvin, että pääsin koulumme eustajana koulujen välisiin hiihtokilpailuihin, jossa menestys oli ihan hyvä ottaen huomioon, että vastassa oli myös kilpahiihtäjiä.

vlad.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sv veinikretski kirjoitti:
Pesäpallo onkin hieno laji
Pesiksestä on jäänyt mieleen ala-asteen ajoilta kunnan koulujen väliset turnaukset. Sivukylien koulujen keskinäisissä kahinoissa meidän koulu ei ollut niitä suurimpia ennakkosuosikkeja. Muistan yhtenäkin keväänä, miten hävittiin vieraskentällä juoksuin 0-48. Seuraava peli oli jo selvästi parempi suoritus meiltä. Takkiin tuli vain 3-21. Eikä totisesti ollut mitään sopupelejä. Oltiin vaan niin helvatin huonoja!
 

JanJ

Jäsen
Vanhemmalla tyttärelläni on aivan käsittämätön voitontahto kaikessa mitä tekee. Oli se sitten Afrikan tähti tai jalkapallopeli.

Hän osallistui taannoin asuinkaupunkimme lasten olympialaisiin.
Ja voitti jokaikisen lajin. Keihäänheiton, pituushypyn, juoksun... Ei auttanut vaikka koitin jutella että tämä on sitten hauskanpitoa. Nääh, tappajan jäätävä katse silmissä pisteli menemään niin että 30 metrin juoksussakin oli maalissa kun kakkoseksi tullut oli 25 metrin kohdalla.

Tämä energia pitää kanavoida oikein harrastuksissa. HJK:n tytöissä ehti jo aloittaa ennen ulkomaille lähtöä, eiköhän sieltä puolelta löydy taas harrastus.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ala-asteella pelattiin liikkatunnilla pesistä ja olin silloin pienen luokkamme parhaimmistoa kyseisessä lajissa ja tuli lyöntivuoroni. Opettaja sanoi melko lähellä kotipesää olevalla polttajalle, vai mikä koppari se onkaan, että menisi kauemmas ettei satu jos tulee kovaa. Ei mennyt kuin muutaman metrin, sanoin itsekin et mee kauemmas, ei tuu lyhyttä, ei mennyt. No löin sitten niin kovaa kuin lähti ja suoraan kasseille, kaveri raahattiin kentän sivuun itkemään lopputunniksi. Oli aika erikoinen tunnelma! Sitten kerran heitin ykkösvahtia pallolla nenään, mitäs ei ole hereillä, meinasin ottaa kärpäsen!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös