Lassila–Georgiev–Setänen – TPS:n veskaritrio 2015–2016

  • 95 076
  • 400

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mulle on ihan sama kuka tästä kolmikosta siellä maalissa on. Kaikki aiheuttaa yhtä paljon pulssin katoamista ja vittutamista. Ei meillä ole tähtiveskaa, kaikki on tasoa Ok.
 

Sakoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eiköhän tuo ihan mennyt linjan mukaisesti. Kukaan ei voi kiistää etteikö Lassilan tarkoituksena ollut lyödä Grattonia, mutta tuskin kukaan voi väittää, että tarkoituksella löi päähän. Vahinkoja sattuu, mutta jos vahinko käy niin seuraukset on vaan kannettava tai sitten pelattava nämä tilanteet niin ettei vahinkoja satu. Vahingolla tässä tarkoitan siis sitä, että maila osui kasvoihin eikä suojiin.

Liigassa pitää ottaa kaukalon laidalta lapio ja käydä sillä kalauttamassa vastustajaa, jotta tulee yli 10 ottelua ja silloinkin pitää olla jo toinen kerta kun tämän toteuttaa.
 

Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Seitsemän ottelua Lassilalle on liian vähän. Jos Gratton olisi vastaavasti lyönyt Lassilaa, niin kymmenen ottelua ei olisi edes riittänyt.

Ongelma on se, että mistään törkytempusta ei ole käytännössä ennalta määrätty minkään pituista rangaistusta. On vain määrätty, että rangaistaan, mutta loppu on aina jonkun inhimillisestä päätöksestä kiinni. Valitettavan harvoin - jos koskaan - tällaiset yhteisöjen "amatööri-instanssit" jakavat oikeutta ilman tunteita, minkään tai kenenkään ulkoisen tekijän vaikuttamatta.
 

Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
I
Seitsemän ottelua Lassilalle on liian vähän. Jos Gratton olisi vastaavasti lyönyt Lassilaa, niin kymmenen ottelua ei olisi edes riittänyt.

Ongelma on se, että mistään törkytempusta ei ole käytännössä ennalta määrätty minkään pituista rangaistusta. On vain määrätty, että rangaistaan, mutta loppu on aina jonkun inhimillisestä päätöksestä kiinni. Valitettavan harvoin - jos koskaan - tällaiset yhteisöjen "amatööri-instanssit" jakavat oikeutta ilman tunteita, minkään tai kenenkään ulkoisen tekijän vaikuttamatta.
No selitä se miten Tuppurainen selvisi neljällä pelillä ajettuaan
Tukosen tajuttomaksi
verilammikkoon
noin kuukausi sitten.
Kultakypärän tietoinen nouto tilanteessa jossa oli paljon aikaa tehdä toisenkilainen
ratkaisu. Eikös tätäkin vahingolla seltelty. Eli tuomio on ainakin liiga lnjan mukainen.
 

Fattsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
- "Mitä se Lassila huitoessaan oikein ajatteli?"
Ei varmasti ajatellut yhtään mitään sen suurempia - primitiivireaktio!

Foxilta erittäin hyvä postaus. Voi kun kaikki ymmärtäisivät tämän. Tosin ehkä kaikilla ei ole yhtä heikot hermot ja näin ollen eivät ole löytäneet itseään "vastaavasta" tilanteesta. Itse olisin varmaankin tehnyt ihan saman kuin Lassila. Tiedän varsin hyvin, miten joskus tekee täysin impulsiivisesti jotain typerää, mitä jälkeenpäin katuu.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voi kun kaikki ymmärtäisivät tämän.

Ei ole pelkoa siitä, että suurin osa mölisijöistä ymmärtäisi pelin sisäisistä nyansseista edes vähää alusta. Kun jengi haistaa paikan pöyristyä, niin silloin pöyristytään. Lassila on paska, Liiga ja sen kurinpito ovat paskoja, Sampo Liusjärvi on paska, TPS on paska, Ässätkin varmaan on paska, Gratton on paska (vaikka tässä uhri olikin) jne.

Olen suorastaan huvittunut siitä, miten ympäri maan otetaan tähän tapaukseen kantaa ilman sen suurempaa ymmärrystä itse pelistä. Enkä nyt viittaa tähän palstaan, vaan joka puolella netissä vellovaan julkiseen keskusteluun. Ehkä se on tämä nykyaika, kun joka saatanan Tahvo Tasalakilla on omasta mielestään julkaisukelpoinen mielipide ja mahdollisuus sen julkaisemiseen.

Lassila teki väärin, todella väärin ja kärsii sen johdosta tulleen pelikieltonsa mukisematta. Toivottavasti Georgi ja vaikka sitten Setänen paikkaavat riittävällä tasolla, jotta hyvä alkukausi (kyllä, pidän sitä hyvänä) ei valu hukkaan.

Eteenpäin, vaikka kuinka olisi mieli pahana.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Kyllähän näistä rangaistuksista tosiaan aina joku purnaa. Itse olisin antanut Lassilalle ehkä hieman enemmän, mutta ei tämä kakku nyt ihan vääryys ole. Lassilan rike oli törkeintä mitä SM-Liigassa aikoihin nähty, mutta olihan Liigan mittapuulla tuo rangaistuskin pisin mitä äkkiä tulee mieleen maalivahdeille annetuissa. Noronen taisi kirveestään saada 4? Liigassa ei juuri yli 5 ottelun pannoja muutenkaan ole jaettu mikäli ei muistella Peltonen jupakkaa. Tyrsky ja Lassila saaneet ennakolta kovimpia aikoihin ja, vaikkei nuo tosiaan ole puolikaan siitä mitä Semir aikanaan sai. Ero on kuitenkin minusta melkoinen, nämä kaksi tuoreempaa johtui pelaajien kilahduksesta, Semirin touhut oli aikoinaan täysin suunniteltuja iskuja. En olisi tosiaan pahastunut kaksinumeroisestakaan rangaistuksesta, mutta 7 on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin liigan keski-arvo, yleensähän 2-3 nuo tuppaa olemaan, joten ei tuo nyt farssi ole. Tyrväisen ja Lassilan ragaistukset oli varmasti pitkälti samat, mutta Tyrväinen sai aikasempiin vedoten sen pari lisää.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Tuonne kurinpito-ketjuun ei viitsi mennä mitään kirjoittamaan, kun siellä on parhaillaan sellainen höyrypäiden koohotus menossa, että oksat pois.
Kasasin tuonne Kurinpitoketjuun muutamia pahimpia huitomistapauksia ja niiden seuraamuksia aiemmilta vuosilta.

20.11.2015 - JA: Huitomistapauksia ja niiden seuraamuksia perusteluineen

Linja näyttäisi olevan se, että täysin peliin kuulumattomasta huitomistapauksesta ja vahingoittamisyrityksestä pelikielto on 3-5 ottelua. Mikäli rikottu pelaaja loukkaantuu => pelikieltoon kilahtaa kaksi ottelua lisää. Linja näyttää olevan harvinaisen selvä.

01.11.1999 - Sean Gagnon vs. Tom Draper - pelikieltoa viisi (5) ottelua - neljä ottelua itse teosta, yksi joukkotappelun aloittamisesta
13.01.2000 - Sean Gagnon vs. Markku Tähtinen - pelikieltoa kuusi (6) ottelua - neljä ottelua itse teosta, kaksi loukkaantumisesta
01.02.2008 - Ilkka Pikkarainen vs. Kalle Kerman - pelikieltoa kolme (3) ottelua - kolme ottelua itse teosta, rikottu pelaaja ei loukkaantunut
01.03.2008 - Kim Hirschovits vs. Oskar Osala - pelikieltoa kuusi (6) ottelua - neljä ottelua itse teosta, kaksi loukkaantumisesta
03.02.2011 - Tomi Pekkala vs. Kalle Kaijomaa - pelikieltoa neljä (4) ottelua - neljä ottelua itse teosta, rikottu pelaaja ei loukkaantunut
05.03.2011 - Mika Noronen vs. Teemu Pulkkinen - pelikieltoa kolme (3) ottelua - kolme ottelua itse teosta, rikottu pelaaja ei loukkaantunut
18.11.2015 - Teemu Lassila vs. Josh Gratton - pelikieltoa seitsemän (7) ottelua - viisi ottelua itse teosta, kaksi loukkaantumisesta

Menisikö linja jotenkin näin?
 

Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
INo selitä se miten Tuppurainen selvisi neljällä pelillä ajettuaan
Tukosen tajuttomaksiverilammikkoon noin kuukausi sitten. Kultakypärän tietoinen nouto tilanteessa jossa oli paljon aikaa tehdä toisenkilainen
ratkaisu. Eikös tätäkin vahingolla seltelty. Eli tuomio on ainakin liiga lnjan mukainen.

Joo, olen samaa mieltä kanssasi, mikäli ymmärsin sanomaasi oikein. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että "vahingolla" ei voi selitellä yhtään mitään, jos toiselta heivaa päätä irti. Asian voisi esittää niin, että taposta saa pienemmän rangaistuksen, jos oikeudenkäynnissä muistaa sanoa, -emmä tahallaan, se oli vahinko.
 

Sakoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Asian voisi esittää niin, että taposta saa pienemmän rangaistuksen, jos oikeudenkäynnissä muistaa sanoa, -emmä tahallaan, se oli vahinko.

Menee aika reippaasti jo offtopicin puolelle, mutta näinhän asia on rikosoikeudessakin että suunnitelmallisuudesta tulee murha, äkkipikaisuudesta/tarkoituksellisesta vahingosta tappo ja huolimattomuudesta/piittaamattomuudesta kuolemantuottamus joka sitten taas vaikuttaa tuomioon.

Mutta kuten tuossa ylempänä oli jo lueteltu niin aika linjassahan tuomio on aiempiin tapauksiin nähden.
 

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Kun tapahtunut on jo mennyttä,eikä sitä muuttaa voi, niin näillä mennään. Tavallaan pakko olla jopa tyytyväinen siihen, että viimeinkin Setänen saa mahdollisuuden näyttää osaamistaan. Se on pomminvarmaa, että näyttöhaluja Oskarilla on paljon ja tämä kausi ei hänen osaltaan varmasti ole mennyt niin kuin hän oli itse ajatellut. Toivonkin, että Setänen saa nyt paikan näyttää osaamistaan, eikä mennä pelkästään Allulla. Toki jos Alex pelaa pelkkiä nollia, niin sekin kelpaa.
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täällä on erittäin hyvää pohdintaa aiheesta muutamalta nimimerkiltä. Tuonne kurinpito-ketjuun ei viitsi mennä mitään kirjoittamaan, kun siellä on parhaillaan sellainen höyrypäiden koohotus menossa, että oksat pois.

Kävin katsomassa ja muistin saman tien, miksi en enää jaksa lukea tällä palstalla muuta kuin TPS-osiota.

En repinyt pelihousuja Tukosen loukkaantumisesta enkä ajatellut repiä tästäkään tapauksesta. Kaikin puolin ruma, vaarallinen ja typerä temppu, ei kahta sanaa siitä. Tällaisia yksittäisiä pimenemisiä voi kuitenkin tulla pitkällä uralla kenelle tahansa. Onneksi ei käynyt pahemmin ja rangaistuskin oli ihan linjassa, kuten mm. Mr. Fox osoitti. Eteenpäin.

TPS:n maalivahtitilanteen osalta kyllä huolestuttaa sekä Lassilan poissaolo että se, oliko tämän kilahtamisen taustalla mahdollisesti jotain, joka ei näy ulospäin. Maalivahtivalmentajallammehan on tämänkaltaisista tapauksista omakohtaista kokemusta, joten toivottavasti osaavat käsitellä asian yhdessä.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS:n maalivahtitilanteen osalta kyllä huolestuttaa sekä Lassilan poissaolo että se, oliko tämän kilahtamisen taustalla mahdollisesti jotain, joka ei näy ulospäin.
Eiköhän taustalla ollut lähinnä se, että Lassilan pääkoppa ei vain kestä painetta eikä vitutusta, jota ottelun alku oli aiheuttanut. Todella huolestuttava merkki kevään pelejä ajatellen ja siksi onkin nyt hyvä nähdä miten Georgiev kestää painetta, kun poika laitetaan kannattelemaan joukkuetta. Parhaassa tapauksessa Georgiev nousee tosissaan haastamaan Lassilaa ykkösmaalivahdin paikasta ja pelaa tonttia itselleen myös ensi kaudelle.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Kaikin puolin ruma, vaarallinen ja typerä temppu, ei kahta sanaa siitä. Tällaisia yksittäisiä pimenemisiä voi kuitenkin tulla pitkällä uralla kenelle tahansa.

Itse asiassa ei voi tulla, koska myöskään siviilipuolella ei voi kilahtaa yksittäisesti tällä tavoin. Törkeä temppu kerta kaikkiaan, hyi helvetti. Teemu (5 v) sanoo nyt, ettei tarkoittanut, ehkä tyypillisin selitys maijasta oikeusasteisiin.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Katselin tänään kaksi erää tuota Mikkelin peliä ja kyllä tuon perusteella uskaltaa Oskun päästää maaliin Lassilan pelikiellon aikana. Jotenkin vähän samanlainen molari kuin Teemukin on, mutta sivuttaisliike on huomattavasti parempaa. Ripareita kyllä putoilee, mutta tuon pelin perusteella nämä Setäsen syksyn heikot otteet on taakse jäänyttä elämää. Tosin sunnuntaina kotipelissä vastassa entinen seura, niin saa nähdä pistetäänkö Osku testiin. Kotipelien suoritukset viime aikoina olleet lähinnä koomisia, niin siihen on kiva tulla pelaamaan uran eka peli Tepsissä. Norre oli ilmeisesti Mikkelissä paikalla, joten kai se tietää miten edetä. Tai sitten sunnuntaiksi kaivetaan Pohjanoksa tolppien väliin...
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Itsekin katselin tuota SaPKo - Jukurit ottelua ja mietin, että vaikka Setänen ei nyt mitään ihmeitä esittänyt, niin perusvarmaa peliä kuitenkin. Mailankäytössä selkeästi Setä on kuitenkin Georgijeviä edellä, joten oman pään aloituksia ainakin tullee vähemmän Oskarin ollessa tolppien välissä.
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse asiassa ei voi tulla, koska myöskään siviilipuolella ei voi kilahtaa yksittäisesti tällä tavoin. Törkeä temppu kerta kaikkiaan, hyi helvetti. Teemu (5 v) sanoo nyt, ettei tarkoittanut, ehkä tyypillisin selitys maijasta oikeusasteisiin.

Arvioinnissa on otettava huomioon konteksti, kuten siviilipuolellakin. Lätkässä on maailman sivu ollut tilanteita, joissa kenttäpelaaja ottaa kontaktin maalivahtiin ja viimeksi mainittu kostaa huitomalla mailalla. Nyt mentiin tietysti reippaasti normitilanteiden yli, mikä luonnollisesti näkyy pelikiellon pituudessakin. Kaikin puolin tuomittava teko, kyllä, mutta tuomio on nyt annettu. Kärsiköön Teemu sen ja sitten jatketaan, ainakin minun puolestani. Edelleenkään mitenkään tekoa vähättelemättä, sen tason temppu tuo ei vielä ollut, josta itselläni menisi lopullisesti maku johonkin pelaajaan. Tietysti on selvää, että Teemu on nyt suurennuslasin alla, seuraava hölmöily maksaisi jo aika lailla enemmän.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Arvioinnissa on otettava huomioon konteksti, kuten siviilipuolellakin. Lätkässä on maailman sivu ollut tilanteita, joissa kenttäpelaaja ottaa kontaktin maalivahtiin ja viimeksi mainittu kostaa huitomalla mailalla. Nyt mentiin tietysti reippaasti normitilanteiden yli, mikä luonnollisesti näkyy pelikiellon pituudessakin. Kaikin puolin tuomittava teko, kyllä, mutta tuomio on nyt annettu. Kärsiköön Teemu sen ja sitten jatketaan, ainakin minun puolestani. Edelleenkään mitenkään tekoa vähättelemättä, sen tason temppu tuo ei vielä ollut, josta itselläni menisi lopullisesti maku johonkin pelaajaan. Tietysti on selvää, että Teemu on nyt suurennuslasin alla, seuraava hölmöily maksaisi jo aika lailla enemmän.

Konteksti huomioon? Tarkoitat ilmeisesti siis sitä, että ymmärrettävä lajille/maalivahdille ominaisena tai enemmän mahdollisena juttuna. Että ei kukaan kadulla leikkaa sua maalivahdin mailalla otsikkoon. Tai että ryyppyseurueissa nyt vaan sattuu enemmän pikaistuksissa tehtyjä tappoja kuin elokuisissa rapuillloissa Westendissä. Hyväksyn tältä osin argumentin.

Mutta, väitän myös että on maalivahteja joille tulee mieleen toteuttaa jääkiekkopiirien ikiaikainen uhkaus pään irti repimisestä ja sitten on maalivahteja joille ei tule. Kun Lassila kuuluu todennetusti ensinmainittuun sakkiin eikä hän myöskään auta joukkuettaan farkut päällä katsomossa, mulla alkaa huumorintaju olemaan hieman kortilla. Jatketaan toki, kärsiköön mutta jatketaan sitten.

Minusta ei saa minkäänlaista kukkahattutätiä vaikka ravistettaisiin kvartaalin verran betonimyllyssä. Sen voin kuitenkin kertoa, että helvetin haastavaa tätä Lassilan temppua on kotona selittää pikkupojalle. Kyselee kohtalaisen vaikeita tähän liittyen. En taida aloittaa tuolla sun pitää kässätä tämä kontekstissaan -argumentilla. Siitä kuluu nimittäin vartti ja jonkun naama on auki tuossa pihamaalla.
 
Viimeksi muokattu:

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Konteksti huomioon? Tarkoitat ilmeisesti siis sitä, että ymmärrettävä lajille/maalivahdille ominaisena tai enemmän mahdollisena juttuna. Että ei kukaan kadulla leikkaa sua maalivahdin mailalla otsikkoon. Tai että ryyppyseurueissa nyt vaan sattuu enemmän pikaistuksissa tehtyjä tappoja kuin elokuisissa rapuillloissa Westendissä. Hyväksyn tältä osin argumentin.

Näin. Niissä tapauksissa, joissa jääkiekossa tapahtuneita ylilyöntejä on viety tuomioistuinkäsittelyyn, kakkua lienee tullut aika lailla vähemmän kuin tilanteissa, joissa vastaava manööveri olisi suoritettu kadulla satunnaiselle vastaantulijalle. Ja kyllä, kaikille pelaajille näitä ei onneksi tapahdu. Olen silti nähnyt niin urheilussa kuin siviilielämässäkin ihan riittävästi tapauksia, joissa ns. perusrauhalliselta ja -nuhteettomaltakin ihmiseltä saattaa painetilanteessa tai muuten pinna katketa, ikävinkin seurauksin. En ota kantaa, kuuluuko Lassila vm. ihmisryhmään, mutta ei ole ollut tapana olla ensimmäisenä jakamassa moraalisia tuomioita näissä tilanteissa. Tapaus tutkitaan, käsitellään, ja tekijälle tuomitaan seuraamus ja mahdollinen vahingonkorvausvelvollisuus päälle. Jos nämä suorittaa kunnialla, niin on minun silmissäni lähtökohtaisesti tervetullut takaisin yhteisön jäseneksi. Tämä siis koskien näitä pikaistumistapauksia, harkitut ja/tai pitkäkestoiset teot ovat asia erikseen. Mutta tämä on puhtaasti oma suhtautumiseni, jota ei ole pakko jakaa.

Se miten tällaiset asiat selitetään lapselle on tietysti täysin eri asia. Niissä keskusteluissa on vähän erilaiset säännöt enkä kyllä ensimmäisenä lähtisi tämän palstan sananvaihdoista kasvatusvinkkejä hakemaan. Eiköhän tämä ollut tässä.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Näin. Niissä tapauksissa, joissa jääkiekossa tapahtuneita ylilyöntejä on viety tuomioistuinkäsittelyyn, kakkua lienee tullut aika lailla vähemmän kuin tilanteissa, joissa vastaava manööveri olisi suoritettu kadulla satunnaiselle vastaantulijalle. Ja kyllä, kaikille pelaajille näitä ei onneksi tapahdu. Olen silti nähnyt niin urheilussa kuin siviilielämässäkin ihan riittävästi tapauksia, joissa ns. perusrauhalliselta ja -nuhteettomaltakin ihmiseltä saattaa painetilanteessa tai muuten pinna katketa, ikävinkin seurauksin. En ota kantaa, kuuluuko Lassila vm. ihmisryhmään, mutta ei ole ollut tapana olla ensimmäisenä jakamassa moraalisia tuomioita näissä tilanteissa. Tapaus tutkitaan, käsitellään, ja tekijälle tuomitaan seuraamus ja mahdollinen vahingonkorvausvelvollisuus päälle. Jos nämä suorittaa kunnialla, niin on minun silmissäni lähtökohtaisesti tervetullut takaisin yhteisön jäseneksi. Tämä siis koskien näitä pikaistumistapauksia, harkitut ja/tai pitkäkestoiset teot ovat asia erikseen.

Se miten tällaiset asiat selitetään lapselle on tietysti täysin eri asia. Niissä keskusteluissa on vähän erilaiset säännöt enkä kyllä ensimmäisenä lähtisi tämän palstan sananvaihdoista kasvatusvinkkejä hakemaan. Eiköhän tämä ollut tässä.

No mä sitten kai olen ensimmäisenä jakamassa tuomiota, ainakin tässä tapauksessa. En suostu siitä kantamaan suurta murhetta, eikä sun tulokulmassakaan mitään vikaa ole. Kasvatusvinkkejäkään en kai ole sinulta pyydellyt, metaforamaisesti yritin tuoda esille että jokainen kaukalossa luisteleva on esikuva jollekin pikkupojalle tai -tytölle ja konseptin huomioiminen on tässä kohden kohtalaista hevon paskaa, se on sitä muuten aika monelle varttuneemmallekin. Mutta, joo ollaan tässä ja hyväksytään eri tulokulmat.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Ei kyllä Georgi vakuuttanut itseäni yhtään, mutta on sillä vielä pari peliä aikaa näyttää taitonsa. Muuten kunnon ykkösmaalivahti joukkueeseen kiitos.
 

Lucic

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei kyllä Georgi vakuuttanut itseäni yhtään, mutta on sillä vielä pari peliä aikaa näyttää taitonsa. Muuten kunnon ykkösmaalivahti joukkueeseen kiitos.
Tämän jengin ongelmat on tällä hetkellä kyllä jossain aivan muualla kun tolppien välissä. Jos muuta väittää, ei tiedä yhtään mitään lajista nimeltä jääkiekko.

E: Georgi oli siis OK. Siihen ei tänään kaaduttu.

PS. Nollalla tehdyllä on paha voittaa.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Tämän jengin ongelmat on tällä hetkellä kyllä jossain aivan muualla kun tolppien välissä. Jos muuta väittää, ei tiedä yhtään mitään lajista nimeltä jääkiekko.

E: Georgi oli siis OK. Siihen ei tänään kaaduttu.

PS. Nollalla tehdyllä on paha voittaa.

Juu nollalla maalilla on vaikea voittaa enkä nyt Georgia tän päivän pelistä syytäkkään. Luottoa ei vaan kyseiseen kaveriin löydy yhtään.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juu nollalla maalilla on vaikea voittaa enkä nyt Georgia tän päivän pelistä syytäkkään. Luottoa ei vaan kyseiseen kaveriin löydy yhtään.

Mistä tämä epäluottamus kumpuaa? Mielestäni pelannut varsin hyvin siihen nähden, että useimmiten joutunut kesken pelin tulemaan maalin suulle epätoivoisessa tilanteessa.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Mistä tämä epäluottamus kumpuaa? Mielestäni pelannut varsin hyvin siihen nähden, että useimmiten joutunut kesken pelin tulemaan maalin suulle epätoivoisessa tilanteessa.

Voi olla, että se kumpuaa juurikin siitä ettei ole pelannut paljoa tällä kaudella. Pelasihan se viime kauden lopulla ihan hyvin. Haluaisin vain hieman enemmän näyttöjä ennen kuin lähtisin ensi kauteen Georgi-Setänen kaksikolla...

Edit. Nyt niihin näyttöihin on mahdollisuus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös