Ilmoitukset

Nimimerkit teppana ja Rene Saari huilaavat seuraavan viikon keskityttyään Patrik Laine -ketjussa ketjunootin jälkeenkin asian sijasta toiseen nimimerkkiin ja offtopiciin.

Myös nimimerkki psychodad syyllistyi samoihin rikkeisiin. Hänellä on kuitenkin vastaavista asioista pitkä rikehistoria ja hänen kohdallaan koimme varoitusten ja pitkien pelikieltojen tien päättyneen, joten tällä kertaa poistimme hänen kirjoitusoikeutensa pysyvästi. 

Nimimerkki david ei avaa uusia ketjuja kolmeen kuukauteen. Ketjunavaukselta odotamme hivenen enemmän sisältöä kuin yhden sanan verran.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki wilco on asetettu viikon pelikieltoon hänen kirjoitettuaan ison kasan täysin turhia viestejä Telian ketjuun.

Emme hyväksy nimimerkin ja oikean nimen yhdistämistä edes huumorin varjolla. Tämän vuoksi nimimerkki sajuki on saanut TPS-osioon kirjoitetusta viestistään viikon pelikiellon.

Nimimerkki Tietotoimisto on palkittu hänen Donald Trumpin ketjuun kirjoittamasta henkilökohtaista hyökkäyksestään viikon pelikiellolla.

Nimimerkki Mr. Wonderful on passitettu viikon pelikieltoon turhasta ja sisällöttömästä onelinerista. Viesti löytyy Riku Kallioniemeä käsittelevästä ketjusta.

Nimimerkki Petra85 on saanut viikon pelikiellon, sillä hänen viestiensä taso on ollut niin sisällöllisesti kuin kieliopillisesti kehnoja.

Sulje ilmoitus

Lasaretti 2017–2018

Viestiketju osiossa 'Sport' , aloittajana V.S.T.I.D, 22.08.2017 klo 00.23.

  1. V.S.T.I.D Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sundom Stå
    Loukkaantuneet tällä hetkellä:
    • Sami Salminen
    • Jesse Paukku
    • Jesse Rantamäki
    • Verneri Vähäkangas

     
  2. MurhaaMenoo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
    Tänään TPS - Sport: Missä Joonas Komulainen?
     
  3. Mäxä Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport
    Lainaus:
     
  4. stairox Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sport
    Ei pitäisi maalata piruja seinille, mutta jotenkn taas haiskahtaa sille että Komu on rikki. Ihan myös siitä syystä että otteet ovat olleet jotenkin vaisuja viime peleissä.

    Toivotaan parasta...
     
  5. Bullseye Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport
    Eniten harmittaa Komun kannalta jos on taas osumaa tullut. Historian tietäen voi olla jo pian aktiivipelien jatkuminenkin epävarmaa jos sama vamma uusiutunut. Toivotaan parasta ja miehelle tsempit
     
  6. Mustakotka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport
    Komulainen on flunssassa, ei loukkaantunut. Turha ruveta lietsomaan paniikkia.
     
  7. stairox Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sport
    Lainaus:
    Jos näin on, niin olisihan Tomek voinut kertoa suoraan, ettei tarvitse spekuloida.
     
  8. Mustakotka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport
    Lainaus:
    Pelaajat | Vaasan Sport

    Näin lukee Sportin kotisivujen viikottaisessa poissaoloraportissa.
     
  9. stairox Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sport
    Lainaus:
    Ok, selvä. En ollut nähnyt tuota. Edelleen olen sitä mieltä että Pohjalaisen jutussa olisi voinut lukea myös syy ;)
     
  10. Sundomstå Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport
    Lainaus:
    Onko kenelläkään tietoa Verkku Vähäkankaasta? Ei ollut Mustakotkan linkittämässä listassa hyökkääjissä eikä loukkaantuneissakaan. Mennyt meikäläiseltä varmaan (tämäkin juttu) ohi?
     
  11. Mustakotka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport
    Lainaus:
    Nykyään ei tunnu saavan kertoa oikein mitään poissaoloihin liittyen, koska yksityisyyden suoja jne. Viime kaudella tarkimmat sairaskertomukset sai Tomekin suusta, mutta ehkä hänetkin on nyt hiljennetty.

    Lainaus:
    Vähäkankaalla ei taida olla Liiga-sopimusta, joten ei ole myöskään Liiga-joukkueen pelaajalistassa. Taitaa kuitenkin olla edelleen loukkaantuneena.
     
  12. Mustakotka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport
    Komulainen ja Paukku jälleen pelikunnossa. Sairaslistalla jatkavat Rantamäki ja Laitamäki, jotka ovat tietojeni mukaan sivussa vielä pitkään.
     
  13. MrMacmanaman Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport, Pricefield
    Lainaus:
    Rantamäkihän kävi pelaamassa yhden A-nuorten ottelun pari viikkoa sitten, mutta sen jälkeen taas sivuun. Hänellä ei kyllä ole yhtään tuuria noiden vammojen kanssa.
     
  14. stairox Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sport
    Parks taisi mennä rikki? Kävi kentällä edestakas, mutta polvivaivaa näytti olevan kun ei jalka kantanut. Miksi aina sattuu Sportin kohdalle että paras pistemies menee rikki heti kauden alussa?
     
  15. BussiKUSKI Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sport ennen Tomek Valtosta
    kyllä parks oli kentällä onnittelemassa järää pelin jälkeen, hymy leveenä.
     
  16. stairox Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sport
    Lainaus:
    Joo, se on eri asia, mutta oli koittamassa mainoskatkon aikana polven kestävyyttä ja palasi vaihtopenkille, mutta ei pelannut enää. Ja silloin kun kokeili kestävyyttä niin ei näyttänyt hyvältä.
     
  17. BussiKUSKI Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sport ennen Tomek Valtosta
    Lainaus:
    varmistelua, jos olis 100 varma telakka, niin tuskin olis jääny penkille lämmittämään paikkaa.

    toivotaan ettet ole oikeassa.
     
  18. MrMacmanaman Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport, Pricefield
    Parks lähti kävelemään koppiin kolmannessa erässä noin viiden minuutin jälkeen. En huomannut missä vaiheessa tuli takaisin, jos tuli, mutta pelannut ei ainakaan.
     
  19. Bullseye Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport
    Kun oli käynyt jäällä testaamassa niin kävi keskustelua lääkärin kanssa. Selvästi mietittiin voiko jatkaa ja muutaman sekunnin jälkeen Parks hyppäs takas aitioon, ei todellakaan mitenkään tuskasen näköisenä. Eiköhän oo vaan varmistelua, huomisesta pelikunnosta ei toki osaa sanoa.
     
  20. Tmoki Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sport
    Parks tänään mukana! Toisaalta Komu on taas poissa...
     
  21. Tyttebären Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport, New York Rangers
    Lainaus:
    Kuulin semmoista isältäni joka oli ollut kokous/pre-game haastatelussa halilla viime viikolla että Komulaisella olisi ollut poskiontelontulehdus kun Valtoselta kysyttiin.

    Mikähän Parksilla oli eilen kun ei pelannut kolmatta erää?
     
  22. Mustakotka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport
    Komulainen oli viime viikon sairaana ja ei varmasti sen takia pelaa tuplapelejä. Kuntokaan ei ole paras mahdollinen, joten turha riskeerata mitään. Parks puolestaan sai jonkun tällin jalkaansa, mutta jäi kuulemma vain varotoimenpiteenä sivuun eilen.
     
  23. MrMacmanaman Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport, Pricefield
    Tänään näköjään Vauhkosen vuoro jättää peli kesken.
     
  24. Tmoki Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sport
    Lainaus:
    Eipä ole tänään kokoonpanossa. Olikohan kyse siitä yhdestä taklauksesta, jonka vastaanotti hyökkäysalueella? Sen jälkeen toki teki vielä maalin, mutta muistaakseni selostaja höpisi jotain, että olisi jättänyt taklauksen ja maalin välissä vaihtoja pelaamatta.
     
  25. MrMacmanaman Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport, Pricefield
    Lainaus:
    Tuo vaihto, jossa teki maalin taisi olla ainoa, jonka pelasi tuon taklauksen jälkeen.