Ketkä olivat teidän lapsuudensankareitanne? Urheilijat, fiktiiviset hahmot, omat vanhemmat, kaverin isoveli vai Paavo Väyrynen?
Pistän tässä nyt lapsuutta ja samalla myös nuoruutta (johonkin tuonne n. 18-vuotiaaksi asti) nippuun. Urheilijoita nämä suurelta osin kyllä on:
Teemu Selänne
-Obvious. Naganon olympialaiset ja jääkiekon MM-kisat 1999 varmaan sieltä lapsuudesta parhaiten mielessä ja toki sitten myöhemmin Torinon ihmeteot ja huippukaudet Ducksissa polvivammojen jälkeen.
Saku Koivu
-Missä Teemu, siellä lähes aina myös Saku. Mitä nyt siis maajoukkuepeleihin tulee. Taisivat Naganosta alkaen olla aina arvokisoissa mukana silloin kun toinen on ollut, poislukien olympialaiset 2002 ja 2014.
Mika Myllylä
-Valokuva missä Myllylä tarpoo tervanevassa sauvojen kanssa on jäänyt ikuisesti verkkokalvoille. Karpaasien karpaasi. Lahden doping-käry harmitti, mutta toisaalta ei silti omalla kohdalla vienyt arvostusta. Ei niitä voitettuja mitaleita tuo kuitenkaan pois vie. Lisäksi Myllylä ei tuon asian suhteen mielestäni paljon selitellyt vaan otti vastuun teoistaan.
Janne Ahonen
-Teini-iän osalta kenties se kaikkein kovin. Henkilökohtaista olympiamitalia ei tullut, mutta kyllähän Ahonen tarjosi ihan järjettömän paljon ilon hetkiä ja oli parhaimmillaan täysin ylivoimainen. Toisaalta samalla Ahosen ylivoima peitti alleen sen että Suomen mäkihyppymaajoukkueessa ei kunnolla ollut syvyyttä verrattuna muihin huippumaihin. Matti Hautamäki siellä vähän säesti ja nappasi silloin tällöin voittoja, mutta kyllähän tuo touhu muutoin oli lähes täysin Ahosen varassa ja Suomen mäkihypyn nykyisen alavireen ensimmäinen kuolinisku oli se kun Ahonen lopetti uransa ensimmäisen kerran vuonna 2008.
Mutta yhtä kaikki, kyllä Ahonen on varmasti itselleni se kaikkien aikojen suosikkiurheilija. Viidennen mäkiviikon voittaminen vuonna 2008 on yksi hienoimpia suomalaisia urheiluhetkiä mitä on tullut todistettua. Siinä oli jotain niin kaunista, koko Itävalta tavallaan odotti että joko Thomas Morgenstern tai Gregor Schlierenzauer vievät potin kotiin ja Ahoselle jää luu käteen. Mitä vielä, nimenomaan kun Itävaltaan saavuttiin niin Ahonen pyyhki junioreilla jäätä ja etenkin se viimeinen kilpailu oli suorastaan legendaarinen. Olosuhteet täysin hirveät, Schlieri hyytyy jo avauskierroksella kumpuun ja seuraavana hypännyt Morgi näytti siltä kuin olisi paskantanut housuun. Morgi hyppäsi ihan ok hypyn ja oli vielä voittotaistelussa mukana, mutta Ahonen hoiti oman ruutunsa myös ja voitto oli omissa käsissä. Lopulta Ahonen voitti koko kisan ja samalla sinetöi sen viidennen mäkiviikon voiton.
Tarinan kannalta olisi ollut täydellistä jos Ahonen olisi tosissaan lopettanut tuohon kauteen, olihan tuo niin kaunis sinetti sille viidennelle mäkiviikon voitolle että ei tosikaan. Toisaalta eipä sitä Ahosta voi moittiakaan, oli kuitenkin palattuaankin käytännössä jatkuvasti paras suomalainen mäkimies vielä melkeinpä viime kaudellakin joten mikäs siinä oli hypätessä.
Mika Häkkinen
-Jos Ahonen oli se nuoruuden suurin sankari niin Häkkinen menee vastaavasti sinne lapsuuden suurimpien sankareiden joukkoon, ihan sinne kärkeen Myllylän ohella. Mielikuvat on melko hatarat jostain 90-luvun puolivälistä (no nevö föget 95 toki mielessä), mutta Häkkisen formulauralta muistaa kyllä sen että ennen vuoden 1998 maailmanmestaruutta harvinaisen usein kävi niin että Maikkarin formulalähetyksissä sai todistaa sitä että mainoskatkon jälkeen kuvattiin Häkkistä kävelemässä kypärä kainalossa kohti varikkoa kun McLaren on hyytynyt radan varteen. Tuntuu että ennen avausvoittoaan vuoden 1997 viimeisessä kisassa Häkkinen keskeytti "aina" ja melko usein niin taisi käydäkin. Toki Häkkinen sitten vastapainona ajoi usein podiumille jo ennen voittoaankin kun vaan maalin saakka pääsi.
Kausi 1998 olikin sitten huikeaa tykitystä ja maailmanmestaruuden esteenä ei ollut edes Michael Schumacher. Kaikkensa Schumi toki yritti mutta Suzukassa Schumi oli sen verran pakkovoiton edessä että pää taisi murentua ja mies sortui virheisiin. Tähän päälle sitten vielä toinen mestaruus heti perään 1999, nyt vastaavasti kauden viimeisessä kisassa Häkkinen oli pakkovoiton edessä. No mitä tekee Häkkinen? Ei ainakaan mitä Schumi vaan Häkä otti kakkosruudusta huippustartin ja ratkaisi mestaruuden käytännössä avaussuoralla kiitämällä horisonttiin muilta. Vauhti oli niin omaa luokkaansa muihin nähden että mestaruuden tielle olisi voinut tulla ainoastaan tekninen vika. Onneksi ei tullut ja tuo 1999 mestaruus on jäänyt jopa hieman sen ensimmäisen mestaruuden varjoon. Se tuli kuitenkin lopulta paljon hankalampien vaiheiden jälkeen.
Kausi 2000 kaivelee kyllä vieläkin vähän, Häkkinen saattoi olla kuskina jopa parhaimmillaan tuossa vaiheessa mutta kohtalo puuttui peliin ja tekniset murheet olivat liian usein riesana. Paljon kertoo se että Häkkinen taisi keskeyttää teknisiin vikoihin kärkipaikalta kauden kahdessa ensimmäisessä kisassa ja Schumi voitti molemmat, ja nappasi tuossa vaiheessa jo 20 pisteen eron MM-sarjassa. Se on aika paljon kun tuohon aikaan kuusi parasta sai pisteitä. Toki Häkkinen sitten kuroi eroa ja nousi välillä jopa sarjan kärkeen kun Schumi töppäili ja ajoi ulos kahdessa vai oliko jopa kolmessa kisassa peräkkäin kauden puolivälissä ja etenkin tuon kauden Span kisan jälkeen tuntui siltä että Häkkinen kääntää mestaruustaistelun vaikka väksiin itselleen, mutta toisin kävi. Monzassa Ferrarit jälleen vahvoja ja sen jälkeen USA:ssa Häkkisen kone räjähti ja Schumi repi eron MM-sarjassa kahdeksaan pisteeseen. Mestaruus ratkesi Schumin eduksi sitten Suzukassa kauden toiseksi viimeisessä kisassa.
Tuo kausi 2000 nostaa kyllä omissa silmissäni myös Schumin arvoa kuljettajana. Schumilla oli vähän sellaista Vettelmäistä höntyilyä ja tosiaan yllättävän paljon teki ajovirheitä tuolla kaudella. Häkkinen tuntui ottaneen jonkinlaisen henkisen yliotteen kun kyykytti Schumia Spassa sillä ns. tuplaohituksella ja mikään ei tuntunut tulevan Häkkisen kolmannen mestaruuden väliin. Monzassa Schumi kuitenkin otti heti tuon jälkeen hienon voiton ja käänsi jälleen kelkkaa hieman itselleen, vaikka toki Häkkinen tuon jälkeen vielä MM-sarjaa johtikin. Hienoa aikaa oli se.
Tässäpä näitä nyt vähän. Vielä heitetään pari fiktiivistä hahmoa ihan vaan namedroppauksena, eli luonnollisesti James Bond ja MacGyver.