Lapsuuden harhakuvitelmia

  • 1 222
  • 23

Jäänyrkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Enpä tiedä onko tätä aihetta käsitelty jo aiemmin, en ainakaan löytänyt että olisi viime aikoina käsitelty.

Joten, lapsenahan on mitä erilaisimpia kuvitelmia asiasta kuin asiasta, minkälaisia "luuloja" jatkoaikalaisilla on lapsena ollut?

Tällä hetkellä ei nyt tule itselleni mieleen kuin pari juttua, vaikka riittäähän noita.
Kun TV:stä tulevat vanhemmat elokuvat ovat mustavalkoisia, niin minä sitten tietysti fiksuna tyttönä ajattelin, että ennen vanhaan ei ollut värejä olemassakaan, vaan kaikki oli mustavalkoista. Ajattelin, että mahtoi olla kauhea elää tuona aikana kun puut ja kaikki olivat harmaan sävyisiä.

Toinen juttu mikä tulee mieleen, joka kyllä menee vähän tämän aiheen vierestä, mutta kerronpa kumminkin. Niin, taisin olla silloin hiukan alle kymmenvuotias, kun en voinut ymmärtää miksi lama-aikana ei rahaa tehty niin paljon, että sitä olisi riittänyt kaikille, vaan sen sijaan valitettiin kauheasta rahapulasta. Tämä kun olisi mielestäni ratkaissut ongelman, kuultuani sitten että se ei auttaisi tilannetta, kuvittelin että rahan lyöminen on niin kallista, että sillä ei saavutettaisi "voittoa". Tämä taas johti siihen, että kummastelin, että miten ihmeessä on sitten ollut varaa tehdä nykyiset rahat :o :D
 

Rocco

Jäsen
Mä tietysti luulin että elokuvissa ihmiset kuolee oikeasti. Ihmettelin vaan että onpas tyhmiä ihmisiä kun tuolla tavalla menee kuolemaan.
 

vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Skidinä luulin, että pokerissa väri tarkoittaa sitä, että kaikkien korttien on oltava saman värisiä. Meinas kiukku nousta kun pääsi pelaamaan (ray:n) pokeria ja kaikki oli punasia tai mustia eikä rahaa tullut yhtään.
Nyt sentään tiedän mitä väri tarkoittaa mutta voittoja ei vaan tule. Ihme homma.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Mä luulin, että televisiossa olevat ihmiset on joitain kääpiöitä jotka näyttelee siellä sisällä ne ohjelmat. Se selitti mulle melko hyvin senkin, miks joskus oli saman näkösiä näyttelijöitä - ei ollu enempää kääpiöitä sinne television sisään. Ehkäpä joku menninkäinen olisi kääpiötä sopivampi sana tähän väliin.

Pienenä kuvittelin myös, että porukoilla on rahaa loputtomasti, ja jos ne ei ostanu mulle jotain mitä halusin ne todennäkösesti vaan halus kiusata mua.

Kuvittelin myös, niinkuin moni muukin varmaan, että suomi on maailman helpoin kieli. Siitä kun vaan lukee, ei tarvitse mitään erikoisuuksia.

Luulin, että kulta on maailman painavin aine.

Muistan vieläkin, kun laskeskelin vaatekorissa olevia reikiä (kehittävää puuhaa) noin viisivuotiaana. Osasin kellotaulusta luvut kahteentoista asti, ja kun numerot loppuivat kesken mietin pitkän aikaa mikä nyt eteen. Sitten tajusin, että kahdentoista jälkeen saattaa tulla kolmetoista. Melkoinen heureka -elämys, ja varmaan oli äiskällä hauskaa kun menin varmistamaan.

Luulin näkeväni seinän läpi, kun katsoin nurkan takaa niin, että yksi silmä oli seinän reunan yli.

Varmaan paljon muutakin, mutta en nyt pinnistyksistä huolimatta muista muuta
 

Jäänyrkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuli vielä mieleen pari muuta juttua.

Joskus pienenä kun satuin katsoman poliisi-tv:tä, luulin, että ne rikokset jotka näyttelijät ovat havainnollistaneet, olivat videokuvaa oikeasta rikostapahtumasta. Ihmettelin vaan, että jos kerran pystytään kuvaamaan rikostapahtumaa niin miksi rikollisia ei sitten oteta kiinni.

Tämä toinen juttu oli pikkuveljeni "luulo", mikä nauratti minua kovasti muutama vuosi sitten. Kun vanhempani toivat Virosta halpoja cd-levyjä, niin veljeni ei voinut käsittää miksi ne ovat Virossa niin paljon halvempia kuin Suomessa. Hänelle sitten selitettiin, että ne eivät ole aitoja, hän sitten käsitti asian niin, että ne kauppiaat ovat itse laulaneet ja soittaneet levylle ja myyvät sitä siten jonkin tunnetun artistin nimellä. Aikamoisia imitaattoreita nuo mustanmäentorin myyjät :D
 

Viikate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos, JYP, KooKoo, HeKi
Luulin, että minulla oli harvinaislaatuinen tapa nukkua yöt silmät auki, kun en koskaan muistanut varta vasten sulkeneenikaan niitä ennen nukahtamista... Tästä lienee pääteltävissä, ettei minulla pienenä ollut suuremmin unettomuusongelmia...

EDIT:

Tulipa vielä toinenkin mieleen. Ihmettelin pienenä, minkä ihmeen vuoksi automatkoilla oli liikenne aina paljon vilkkaampaa vastakkaiseen suuntaan. Autoja tuli vastaan aina paljon enemmän kuin mitä meidän kaistallamme liikkui. Isä kyllä selitti tämän joskus, kun uskaltauduin sitä ääneen utelemaan, mutta en silti sisäistänyt asiaa ennen kuin joskus myöhemmin...
 
Viimeksi muokattu:

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Moni muukin varmaan ihan pienenä lapsena ajatteli, että autoissa on tuulilasinpyyhkijät sisäpuolella. No kun kerran kuljettajakin on sisäpuolella, niin mitä hyötyä niistä ulkopuolella olisi?
Sitten luulin myös, että kaikki rokkimusiikki lauletaan englanniksi. Ja että kaikki rokkilaulajat on oikeasti tyhmiä. Meniköhän tuo toinen kovin pahasti pieleen? :)
Yksi kammottavimmista luuloista oli, että intiaanit syövät ihmisiä. Tämä on varmaan tulosta jostain b-luokan lännenelokuvasta, jota tulin katsoneeksi pienenä.
 

Lust4life

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minä olin pienenä aivan vakuuttunut siitä että säätiedotuksessa mainitut pohjois-, etelä-, itä- ja länsi-suomi olivat eri maita. Jos me olemme tässä, tuossa on Neuvostoliitto ja tuossa Ruotsi niin missä ne loput Suomet on?
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Minä taas luulin että kaikki ihmiset jotka näkyi televisiossa ei olleet oikeita. Kunnes sitten näin kerran teeveestä tutun ihmisen. Hämmästys oli suuri.
 

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Viikate
Luulin, että minulla oli harvinaislaatuinen tapa nukkua yöt silmät auki

Minäpä nukun välillä ihan oikeasti silmät auki. Niinä harvoina kertoina kun on joku vieressä nukkunut ja huomannut asian, olen yleensä saanut kuulla aamulla olevani kohtalaisen pelottavan näköinen nukkuessani.

Ja asiasta: itse en juuri muista noita harhakuvitelmiani, vaikka niitä varmastikin on ollut. Se jotenkin jäi mieleen, kun hämmästelin Suomen voittoa Saksasta jääkiekossa joskus 4-vuotiaana. Isäukko väitti että Saksa on Suomea isompi maa, ja minulle ei mennyt jakeluun että pienempi maa voisi voittaa isomman. Luulo varmaankin johtui siitä, että Neuvostoliiton voittoa selitettiin usein sillä, että "se on niin paljon isompi maa".
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Mulla oli pienempänä tapana suhtautua television katseluun kuin olisi katsellut videoita. Katselin jotain englannin liigan ottelua, suljin telkkarin ja menin saunaan vakuuttuneena siitä että matsi jatkuu siitä mihin sen jätin kun palaan takaisin saunasta.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainakin osa helsinkiläisistä tietänee paikan, jossa Itäväylä päättyy ja Sörnäisten rantatie ja Junatie alkaa. Siinä eteläpuolella Itäväylää on sellainen pyöreä, kellertävä mikälie kaasusäiliö. Pienenä olin saanut jostain päähäni, että äitini on asunut siinä. Siitä sitten muistin joka kerta huomauttaa, kun punaisella bussilla körröteltiin ohi (elimme siis aikoja, kun metroa ei vielä ollut). Enkä suostunut millään uskomaan, että hän muka ei olisi asunut. Sitä en sitten tiedä, olinko nähnyt unta, vai mistä tuo kuvitelma tuli.

Samasta paikasta vielä sen verran, että eräs kaverini taas oli luullut sitä vara-Linnanmäeksi. Eli tuo keltainen rakennus olisi ollut vesitornin korvike ja se musta häkkyrä vuoristorata. Terveisiä sinne päin, jos tätä luet.

Linnanmäestä taas tuli mieleen, että ihan nappulana olin vakuuttunut siitä, että maailmanpyörässä joutuu siellä ylhäällä olemaan pää alaspäin.

Ja vielä tuli mieleen yksi. Luulin, että B-kirjain on joku vaihtoehtoinen tapa merkitä U. Selitys lienee se, että talossa oli A- ja B-rappu, taisi olla vielä C ja D:kin. Rappumme nappuloilla oli sitten tapana testata kaikua portaita noustessa tai laskeuduttaessa huutamalla "AA UU". Todennäköisesti siitä vedin loistavan johtopäätöksen, että kun yhdessä rapussa lukee A, niin varmaankin meidän rapun B tarkoittaa tuota UU-äännettä.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Tämäpä onkin hauska aihe.

Itse olin jo pienestä pitäen kiinnostunut tietokoneista ja jopa ohjelmoinnista. Sitten kun kaverillani - jotain kymmenen vanhoja oltiin kai - oli uuden uutukainen MSX tietokone, niin tein ohjelman piirtelemällä paperille sanoja, laivan, auton, nuolia yms..

Kun kaverini ei sitten suostunut 'ohjelmoimaan' niiden ohjeiden mukaisesti, ja olipa vielä heittänyt tuon paperin roskikseen, niin oli itkussa pitelemistä. Olisi edes kurja säästänyt tuon paperin, niin olisin itse ohjelmoinut joskus kun oman koneen olisin saanut. Nyt jäi arvoitukseksi, millainen peli siitä olisi tullut. :)

Muuta hauskaa ei nyt muistu mieleen. Ainoa toinen muistamani harhaluulo mikä minulla oli aina, oli se, että olen kouluikäinen ikuisesti. Tosin, enpä taida aikuinen olla vieläkään.
 

jone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Joskus pienenä katsoin urheiluruutua ja siellä lueteltiin jotain maaotteluiden tuloksia. Usein kuulin, että isäntämaa oli taas voittanut ja aloin ajatella isäntämaan olevan tosi kova joukkue. :)
 

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Itse kun olen loppuvuodesta syntynyt, niin alkoi sylettämään ihan tosissaan se että akikki muut vietti synttäreitä ennen mua. Ajattelin että homma hoituu sillä, että sovitaan vaan mutsin kanssa että olenkin nyt 7 enkä 6. Tota samaa kyllä yritettiin "sopia" vielä kymmenen vuotta myöhemmin kapakan ovella myös..;)

Lisäksi muistan että söin snadina leipää aina samasta kohdasta. Eli jatkoin aina siitä samasta kohdasta, mistä olin äskenkin ottanut. Sitten ihmettelin kovasti että onpa vaikeaa kun ei saa enää haukkausta, ja juuri esim jälkiuuniviipaleen reunukset huitelee jossain korvien kohdalla. Suunnaton ahaa-elämys tuli kun tajusin, että tästä hieman sivummasta voi myös haukata, ja samalla helpottaa syömistä huomattavasti.
 

Jäänyrkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Cosmo

Lisäksi muistan että söin snadina leipää aina samasta kohdasta. Eli jatkoin aina siitä samasta kohdasta, mistä olin äskenkin ottanut. Sitten ihmettelin kovasti että onpa vaikeaa kun ei saa enää haukkausta, ja juuri esim jälkiuuniviipaleen reunukset huitelee jossain korvien kohdalla. Suunnaton ahaa-elämys tuli kun tajusin, että tästä hieman sivummasta voi myös haukata, ja samalla helpottaa syömistä huomattavasti.

:D :D :D
Suu taisi olla korvissa asti tätä naureskellessani :p
 

Linda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei millään tule oikeen mitään mieleen, paitsi tämä yksi perinteinen maalaisten moka.
Eli luulin tietenkin, että Tampereen näissä paikallisliikenteen busseissakin täytyi sanoa mille pysäkille asti matkustaa.
Tällöin noin 10 vuotias kai.

Niin ja luulin, että lapset syntyvät navasta. Muistuisi vielä mieleen mistä olin saanut sellaista päähäni...Varmaan vanhemmilla ollut vaikeuksia selittää tätä totuutta, josta en vieläkään ole aivan varma ;)
 

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Viestin lähetti Linda
Niin ja luulin, että lapset syntyvät navasta. Muistuisi vielä mieleen mistä olin saanut sellaista päähäni...Varmaan vanhemmilla ollut vaikeuksia selittää tätä totuutta, josta en vieläkään ole aivan varma ;)

Mä luulen noin vieläkin. Ehkä siksi navat on niin kivoja! ;)
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo hauskoja juttuja on :)

Lapsuudessa tuli vietettyä kesiä tädin luona maaseudulla,jossa oli kaiken sortin eläimiä. Silloin kuvittelin että hevoset ovat miessukupuolta ja lehmät naissukupuolta :D :confused: :D

Tiedä sitten mistä moista päähäni sain :)
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitäköhän tulisi mieleen....
Ainakin joskus n.3-4-vuotiaana (83-84...) tiesin, että Suomen presidentti on Mauno Koivisto. Samalla väitin, että Amerikan presidentti on Mauno Reagan... Noh, ei silti huonosti pikkupojalta, kun tiesi ainakin Amerikan presidentin sukunimen...

Samoihin aikoihin luulin, että kun puhuin puhelimessa mummoni kanssa, että mummo puhuu johonkin tuvan seinässä olevaan reikään. Yllätyin suuresti, kun jossain sarjakuvassa näin, että kaksi puhelimessa keskenään puhuvaa ihmistä puhuvat molemmat luuriin.

Niin, ja luulin, että Pikkukakkosen Timo Taikuri osasi oikeasti taikoa.

Jooh, sitten joskus 5-vuotiaana, kun lukenut Super-Hessusta tuli petyttyä aika valtavasti. Muistan, kun mummolassa söin maapähkinän ja petyinkin valtavasti, kun en sen jälkeen jaksanutkaan nostaa keinutuolia... ei tullut supervoimia.:D
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti Linda
Ei millään tule oikeen mitään mieleen, paitsi tämä yksi perinteinen maalaisten moka.
Eli luulin tietenkin, että Tampereen näissä paikallisliikenteen busseissakin täytyi sanoa mille pysäkille asti matkustaa.
Tällöin noin 10 vuotias kai.

Noh, ei tuossa mitään, kaverini, samanikäinen, kuin minä, eli 21-v, teki saman tempun viime keväänä... Hieman huvitti, kun meikäläinen ensin löi kortin lukulaitteeseen ja sitten kaverini tuli: "Yks lippu Hervantaan...":D Turisti, mikä turisti.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mä luulin että jokaisella maalla oli oma Kekkonen, ja että Suomelle valittaisiin kohta uusi Kekkonen (joskus Urkin loppuaikoina).
 

Demon Allbran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Jäänyrkki
Joskus pienenä kun satuin katsoman poliisi-tv:tä, luulin, että ne rikokset jotka näyttelijät ovat havainnollistaneet, olivat videokuvaa oikeasta rikostapahtumasta. Ihmettelin vaan, että jos kerran pystytään kuvaamaan rikostapahtumaa niin miksi rikollisia ei sitten oteta kiinni.

Niin, olisihan se hyvä jos oikeatkin pahantekijät olisivat niin ystävällisiä, että potkiessaan pysäyttävät jalanliikkeen juuri ennen kuin osuvat uhriin. :D
 

Maila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Slavia Praha
heh

Näitä lapsien oletuksia saa kuunnella joka päivä. Tänään ruokapöydässä keskustelimme mm. voiko kasvispihvillä sulattaa rautatankoon jäätyneen kielen irti ja kuka ne joululahjat oikeasti tekee. Tämä joulupukkikeskustelu on erityisen kiivasta (jo) tähän aikaan vuodesta, jokaisella kun on omat uskomuksensa -osin vanhemmilta suurina totuuksina saatuna. Yritä siinä nyt keksiä jokin kultainen keskitie.

Omasta lapsuudestani muistan ensimmäisen eläintarhavierailun. Olin aivan varma, että kirahvin ali mahtuu ajamaan autolla. Pettymys oli suuri, kun kyseisen elukan näin. Taisin jopa mököttää useamman hetken.

-Maila
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös