Kyllähän noi Lappareiden sketsit vuosikymmenten takaa voittaa edelleen Kummelin sketsit mennen tullen, ainakin omasta mielestäni. Raadollista, rehellistä, omaperäistä ja suoraa puhetta. Mikä on oikein ja mikä melkein oikein?
Kettusen poislähtöön liittyy traagisempi syy.Onko muuten tietoa, miksi Kettunen aikoinaan lähti yhtyeestä ja vieläpä juuri, kun Lapparit alkoi lyödä läpi. Olisiko ollut -88 ja ennen Seitsemän kuolemansyntiä -sarjaa, kun TV:ssä näytettiin (muistaakseni) Kyllä elämä on ihanaa -nimellä kulkenut ohjelma, jossa oli bändin keikkakoosteen väleissä kuvattuja sketsejä mm. polkulautajengi ja vielä tuossa Kettunen oli mukana (en nyt nopeasti löytänyt netistä, olisiko ollut jollain DVD:llä mukana tuo, itse katsoin aikoinaan lapsena VHS:ltä).
Nyt on katselussa Maailman kahdeksan ihmettä ja pakko todeta, että onhan se aivan mieletöntä tykitystä jokainen jakso. Ehkä Seitsemän kuolemansyntiä-sarjassa, jossa on klassikkosketsejä siinäkin, ilmaisu ja sisältö on vielä hakemassa lopullista uomaansa, mutta "Kahdeksassa ihmeessä" lähtee Linnut irti kaikista henskeleistä. Tuon televisioviihde-osa-alueen kiistaton helmi Lintujen uralla. Kaikki natsaaa siinä.
Ketjusta innostuneena kuuntelin pari Lappareiden levyä läpi. Varsinkin tuo Tähdet kertovat on ollut ilmeisesti kovassa soitossa silloin aikoinaan, kun sanatkin palasivat tuosta vaan mieleen. Tyypit osasivat kyllä säveltää ja tuottaa varsin hienojakin biisejä, vaikka se huumoritwisti oli tietysti vahvasti aina mukana.
Kaikki elossa olevat Lintujen alkuperäisjäsenet olivat lavalla, myös uudessa kirjassa kerrotuista ongelmista selviytyneet Peku Hedkrok ja Arvid Kettunen.
Alkoholiongelma. Ilmeisesti varsin vakava sellainen.Mitä Hedkrokilla ollut?
Täytyy sanoa, että onneksi tuossa uudessa kirjassa mainitut uusi lappari-tv-sarja ja -elokuva eivät koskaan toteutuneet. Kolme ensimmäistä tv-sarjaa ovat kotimaisen huumorin kultaa ja kaksi MTV:lle tehtyä sarjaakin voittavat monta spedepetelius-sarjaa.
Tämä oli kyllä itsellenikin melkoinen yllätys, kuinka laaja tuotanto oli. En toki ole retkueen musiikkitekemisiä sinällään seurannutkaan oikeastaan yhtään. Katsoin kirjan liitteen listauksesta, että viimeinen biisi, jonka tiesin nimeltä, oli vuodelta 1990 - sen jälkeen Linnut teki vielä 8 albumia.Olen itsekin ymmärtänyt bändin täysin väärin. Tv-sarjojen myötä olen pitänyt tätä 100% huumoripoppoona, enkä ole jaksanut isommin perehtyä musiikkipuoleen.
Tuli katsottua pitkästä aikaa Lappareiden sketsisarjat lävitse. Vaikka Suomessa on tehty varsinkin näihin Lappareidenkin sarjojen ilmestymisen aikaan paljon laadukasta sketsiviihdettä, niin kyllä nämä Lintujen sarjat aika korkealle nousevat omissa arvioissa. Varsinkin kun olin ennen Lappareita katsonut Velipuolikuun, joka ei niin kauheasti omaan makuun ollut.
Hankala näistä eri Lappareiden sarjoista on edes valita omaa suosikkiaan. Kaikissa on omat hyvät hetkensä/sketsinsä. Kai se tuo Maailman kahdeksan ihmettä on oman makuun paras, jos joku pitäisi valita.
Lukenut / kuunnellut Lapinlahden Lintujen historiikkia? Paljon tarinaa siinä myös em. sarjojen tekemisestä. Riitoja ja rakkautta.