La 9.3.2013 KalPa - Tappara

  • 7 234
  • 27

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Runkosarja vetelee viimeisiään, mutta molemmat joukkueet kamppailevat vielä asemistaan sarjataulukossa. Kotijoukkue KalPalla on vielä vielä mahdollisuus saada kotietu puolivälieriin, mutta se edellyttäisi 14 voiton putkessa olevan Ässien jäämistä pisteittä kahdessa viimeisessä ottelussaan. Säälipleijarien hyvästelemiseen KalPa tarvitsee kaksi pistettä. Vierailija Tappara puolestaan on kaksi sijaa ylempänä ja taistelee jopa runkosarjan voitosta. Se tosin vaatisi vielä Ässien tappioita suuremman ihmeen: Kerhon voiton Areenalta!

Tappara seilaa myötätuulessa kohti pudotuspelejä. Joukkue on voittanut edellisistä seitsemästä ottelustaan kuusi ja kerännyt 16 pistettä. KalPa puolestaan oli taannoin neljän ottelun pisteettömässä putkessa, mutta osoitti piristymisen merkkejä kaatamalla Lukon ja Kärpät ja hakemalla pisteen Porista viime viikon otteluissaan. Keskiviikkona KalPa kuitenkin menetti kahden maalin johtonsa ottelun jälkimmäisellä puoliskolla ja pisteet jäivät Lahteen. Voisi luulla, että tänään kaukaloon luistelee ärsytetty kuopiolaisryhmä.

Tapparan kokoonpanosta poissa on kuopiolaisille tuttu kolmossentteri Jarkko Malinen. Hänen tilallaan huipputaitavien Niclas Luceniuksen ja Dragan Umicevicin välissä taituroi Jan-Mikael Järvinen. Hyökkäysvoimaa löytyy siis tänään kolmen ketjun edestä.

Tappara tänään:

61 Chris Connolly - 40 Jarno Koskiranta - 74 Antti Erkinjuntti
17 Ville Nieminen - 16 Aleksander Barkov - 34 Olli Palola
53 Niclas Lucenius - 44 Jan-Mikael Järvinen - 84 Dragan Umicevic
27 Elmeri Kaksonen - 85 Jussi Makkonen - 81 Jukka Peltola

18 Tuukka Mäntylä - 83 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 56 Dale Clarke
6 Pekka Saravo - 15 Jussi Halme

77 Juha Metsola
(35 Mika Noronen)
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPa tänään erään paikallisen sanomalehden mukaan:
Sakari Salminen–Sami Kapanen–Artturi Lehkonen;
Jussi Timonen–Marko Kauppinen.

Janne Kolehmainen–Tommi Miettinen–Kasperi Kapanen;
Mikko Kukkonen–Adam Masuhr.

Kalle Kerman–Jasse Ikonen–Petri Lammassaari;
Miika Koivisto–Antti Halonen.

Antti Kerälä–Joonas Riekkinen–Ossi Saarinen.

Maalissa Pekka Tuokkola, varalla Mikko Koskinen.

EDIT: Ykkösestä ei saa taklata ketään, sm-liiga kurinpitäjänä. Kakkosesta ei saa taklata Jr Kapasta, Kapasen klaani kurinpitäjänä. Kolmosesta saa taklata kaikkia, Halonen kurinpitäjänä. Nelosen sivutoiminen kurinpitäjä luukkuvahti Koskinen. Odotukset korkealla, vauhdikas kiekkoilta ja savolaisten playoff-huuman nosto, (ennen sulamista).
 
Viimeksi muokattu:

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
KalPa tänään erään paikallisen sanomalehden mukaan:
Sakari Salminen–Sami Kapanen–Artturi Lehkonen;
Jussi Timonen–Marko Kauppinen.

Janne Kolehmainen–Tommi Miettinen–Kasperi Kapanen;
Mikko Kukkonen–Adam Masuhr.

Kalle Kerman–Jasse Ikonen–Petri Lammassaari;
Miika Koivisto–Antti Halonen.

Antti Kerälä–Joonas Riekkinen–Ossi Saarinen.

Maalissa Pekka Tuokkola, varalla Mikko Koskinen.

Samanlaista huhua kantautuu myös sadomasokismiliigan virallisesta kokoonpanoennakosta. Aivotärähdyspotilas ja Lastensuojeluliiton kummilapsi Artturi palaa suoraan ykköseen ja Saarisen Ossi veivataan takaisin neloseen.

Peliä lähdetään katsomaan toivottavasti mahdollisimman täydelle Trust Kapital Areenalle itse asiassa suht luottavaisin mielin. Pelicans-peli oli ikävä takaisku, mutta sinänsä sen lopputuloksella ei kauheasti väliä ollut ja suora playoff-paikka voidaan ihan hyvin varmistaa tänäänkin. Tapparaa vastaan ovat pelit kulkeneet ihan mukavasti tällä kaudella. Vähän mietityttää että miten Tuokkolan kantti kestää entistä seuraa vastaan - minä olisin ennemmin peluuttanut Koskista Tapparaa ja Tuokkolaa Bluesia vastaan eikä toisin päin, juuri vanhoja seuroja vastaan, mutta menkööt. Kaikilta ketjuilta toivotaan tasaista pistetehtailua ja Timoselta ja Kauppiselta tasaista suorittamista eikä liikoja kikkailuja kiekon kanssa. Paikallisessa sanomalehdessä päävalmentaja Papu kertoi haluavansa tänään nähdä joukkueeltaan "äijämäisen esityksen" (kuvitelkaa nyt, KalPalta), toivotaan että sellainen saadaan.

Erityisen novelli idea voisi olla täyden 60 minuutin pelaaminen.
 

ktik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuokkola tuskin tarttee kummempia sytykkeitä. Ainoa oikea veto päästää hänet irti. Pelicans-matsin 1-3-tilanteen avoimet ovet sekä 2-3-tilanteen "hui vittu, ne on maalin päässä - luovutaan kiekosta" pois, ja tilalle pikkusen uskoa ja luottoa omaan peliin ja tekemiseen.

Väkee pitäs olla ku Elon pelissä. Toivottavasti myös mökää piisaa. On tästä ainakin pinna napattava! (muuten seuraavan ottelun yleisömäärä alkaa kolmosella = HUIKEA PLAYOFF-FIILIS!! pelata)
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Tappara on kovassa lyönnissä ja tarjoaa KalPalle kyllä kovan haasteen. Oikeastaan tuntuu, että Tappara on saanut lentää tutkan alapuolella viime aikoina, siitä ei juurikaan mediassa puhuta. Loistava maalivahti, tiukka viisikkopuolustus ja erinomaisia yksilöitä hyökkäyksessä. Ei tule viime vuosilta mieleen hetkeä, että Tappara olisi ennakkosuosikki KalPaa vastaan mutta nyt voi niin sanoa.

KalPan kiekottelupeli sopii Tapparalle mainiosti sillä se pelaa itse hyvin samankaltaista jääkiekkoa. Näin ollen myös suoraviivaisempi KalPa sopii, sillä kyseessä ei kuitenkaan ole JYP tai Ässät jotka osaavat sen pelin hyvin.

Tilanne on todellakin se, että kirvesrinnat pelaavat jo runkosarjan kakkospaikasta ja ovat edelleen äärimmäisen vaikeita voittaa varsinaisella peliajalla. On Koskirannan hienosti toimiva ketju, Barkov ja Nieminen sekä mielestäni kevään todelliset jokerikortit Dragan Umicevic ja Nicklas Lucenius. Suurella mielenkiinnolla tarkkailen Barkovin johtamaa ylivoimaa jossa Umicevic rightin pelaajana sekä aivan huikealla pelisilmällä tuo siihen ihan uudenlaisen vaaramomentin.

Tapparalla on kaikki eväät vierasvoittoon ja KalPa saa onnistua erinomaisesti kaataakseen vieraat.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suurella mielenkiinnolla tarkkailen Barkovin johtamaa ylivoimaa jossa Umicevic rightin pelaajana sekä aivan huikealla pelisilmällä tuo siihen ihan uudenlaisen vaaramomentin.

Minulla on sellainen muistikuva, että Umicevic pelaisi pääosin Koskirannan ketjun kanssa ylivoimaa? Lucenius olisi sitten se neljäs hyökkääjä Barkovin viisikossa.

Mielenkiintoinen peli on tänäänkin luvassa. Kolmosessa on kyllä huimasti kiekollista taitoa eikä roiskimista pitäisi näkyä. Jos JMJ on Malista paremmin mukana Umicevicin maagisissa syötöissä, Tapparalta löytyy kolme tehoketjua.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lucenius pelaa Barkovien kanssa neljäntenä hyökkääjänä yv:tä.

Ei ole odotukset katossa tämän pelin suhteen. Tappara on puristanut hyvin pisteet viime kierroksilta, joten latauksen löytäminen saattaa olla ongelma. Uskon voittoon Kuopiosta ennemmin pudotuspeleissä kuin nyt runkosarjan lopussa, kun panosta on vähemmän. KalPa on iso suosikki voittamaan tämän matsin.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Minulla on sellainen muistikuva, että Umicevic pelaisi pääosin Koskirannan ketjun kanssa ylivoimaa? Lucenius olisi sitten se neljäs hyökkääjä Barkovin viisikossa.

Ai perhana, olikos se niin?

Minulla oli ihan sellainen muistikuva, että olisi pelannut juuri Barkovin ketjussa.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ai perhana, olikos se niin?

Minulla oli ihan sellainen muistikuva, että olisi pelannut juuri Barkovin ketjussa.

Välillä jäällä on sekakentällisiä vaihtojen ollessa kesken kuten esimerkiksi SaiPa-pelin kolmannessa maalissa. Se saattaa sekoittaa.

Ehkä tuolla on haluttu jakaa rightin kätisyyksiä molempiin ylivoimakoostumuksiin. Barkovin kanssa righteista pelaavat nyt jo Aalto ja Palola.

Kokonaisuutena noista ylivoimaviisikoista löytyy kyllä huima määrä taitoa. Pakeista jää yli vielä Leimun ja Clarken tasoiset viivamiehet, joten laajuutta riittää tuollakin osastolla.
 

Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Laukkanen haastelee Savonsanomien jutussa, että sitä pudotuspelihenkeä pitäisi olla jo näkyvissä peliotteissa ja näinhän se juuri on. Hyvävireinen Tappara on kova testi tähän kohtaan, varsinkin kun sama jengi saattaa tulla siellä puolivälierissä vastaan. Tosin ihan ekana pitäisi se paikka kuuden sakissa varmistaa, koska sääleissä saattaa käydä hivenen ohraisesti jos näin kalkkiviivoilla sinne onnistutaan vielä tiputtautumaan..

Tappara kuitenkin on taidettu tällä kaudella jo kolmesti voittaa, joten siitä näkökulmasta ihan hyvin odotuksin voi lähteä heidän hyvää virettään taittamaan. Tuokkolan pistäminen maalille on ehdottomasti oikea veto ja jospa Lehkonenkin hyvässä vireessä palaisi kaukaloon. Mielenkiintoinen matsi kyllä luvassa molemmin puolin ja yleisöä pitäisi myös hyvin olla paikalla, kun eilen illalla jo eioo:ta myytiin istumapaikkojen osalta.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Huomioita 1. erästä

Tasaista on kuten muillakin paikkakunnilla.

Tapparan ensimmäinen maali mielestäni seniorin Kapasen piikkiin, joka teki omassa päädyssä oudon ratkaisun, jonka pohjalta täysin turha pitkäkiekko, aloitustappio ja sen jälkeen omissa soi.

Tuokkola aloittanut hyvin vaikka ohjuri lipsahtikin porteista.

Kapanen paikkasi maalinsa hyvällä syötöllä Haloselle, joka ollut mielestäni KalPan pirtein ensimmäisessä erässä.

Kuappinen taas pyörii hyökkäyksen nurkassa ja tällä kertaa onneksi kiekko häkkiin, koska jos menetys ja vastahyökkäys olisi tullut, niin Marko olisi ollut taas auttamatta myöhässä.

Kasperin luistin liikkuu terävästi ja hyvä haasto tilanteessa, jossa Saravo joutui rikkomaan. Kolmessa edellisessä ottelussa Kasperi pistänyt toisessa erässä maalin, joten ei kolme ilman neljättä vai kuis?

Tapparasta Barkovin lisäksi Luceniuksen pirteys pistänyt silmään. Nemo vahvasti maalille ja oli heti muistuttamassa Masuhria, kun tarjosi persettä Barkovin lonkkaan.

Ennuste 3-1 kahden erän jälkeen Kasperin häkin jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Huomioita 2. erästä

Barkov sen kuin parantaa ja varsinkin Tapparan ylivoima on varmaan parasta mitä montussa on tällä kaudella nähty. Boksista pitää pysyä pois jos meinaa tämän ottelun voittaa.

KalPan kannalta paras vastustaja pudotuspeleihin olisi Tappara, mutta kun Ässät meni häviämään Kärpille, niin luultavasti vastaan tulee pataa. Nyt pitäisikin sopivasti osata jäädä kuudenneksi, mutta kuitenkin välttää säälipelit.

Jatkoaikatappio voisi olla hyvä tulos tätä tavoitetta varten.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Komeat pinnat taas, ei voi valittaa. Kuopio on ollut hankala paikka viime vuosina mutta nyt natsasi ja kolme pistettä kotiin. Tappara ei kyllä tyylipisteitä keräile ja varmaan siksi siitä ei kukaan mitään puhukaan mutta voittaa se osaa.

Pakko mainita Barkovin pelaaminen, on se vain huikeaa katsella. Nyt taisi tulla oma maalikin loppuun joten nuori mies on joka puolella kenttää mutta tosiaan vakavammin puhuen tuo Sashan puolustaminen on erinomaista. Tässäkin ottelussa pari hyvää takakarvausta ja isänsä tavoin osaa käyttää mailaa salakavalasti kiekonriistoissa.

Ylivoima pyöri mallikkaasti ja hyvää juonta myös suorissa hyökkäyksissä Tapparalla. Muutamat lapsukset siellä vetävät arvosanaa alas ja siksi KalPakin onnistui peräti neljästi. Tapparalla tietysti myös onnea mukana maaleissa mutta onnea tarvitaan aina.

Hyvältä vaikuttaa playoff-kunto, tuosta kun otetaan pari napsua lisää intensiteettiä niin on vaikea porukka voittaa neljästi, todella vaikea.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Kyllä joo. Onhan se hienoa, että KalPa antaa kotiluolassa tällä hetkellä kehitysapuna jengille kuin jengille pisteet. Tästä on hyvä jatkaa. Haluttu muutos!
 
Metsolalta pari töppäystä puolustusvirheiden jatkoksi, näistä kaksi omiin. Siinä selkeä petrauksen paikka. Lisäksi Erkinjuntille ja edelleen Umicevicille kepillä sormille, että tekopaikasta täytyy laukoa. Ei enää mitään hakuja mistään.

Kokonaisuutena Tappara hallitsi peliä ja oli parempi, siten ansaittu voittokin. Näyttää siltä, että siitä palkinnoksi tulee runkosarjan kakkossija. Toki pienellä varauksella, kun Jyväskylän peli on vielä kesken.
 

Urbiini

Jäsen
Tapparan rutiiniesitys riitti tänään 3pisteen voittoon. Maalivahtipelissä KalPa antoi tasoitusta vaikka Metsolallakaan ei huippu päivä ollut. Tuokkola ei tällähetkellä pysty omalla pelillään ratkomaan otteluita. Mukava kaveri, mutta ikävä ei herraa Tampereella ole.
 

HokiHero

Jäsen
Tasainen peli, joka olisi voinut kääntyä kummalle tahansa. Ei KalPa ollut millään tavoin helisemässä kun pelin kokonaiskuvaa katsoo.

- Tuomarit olivat huonoja. KalPa siitä taisi enemmän hyötyä, mutta silti molemmin puolin tuli aiheettomia vihellyksiä kuin myös viheltämättä jättöjä.
- Maalivahdit eivät olleet kummoisia. Kyllä Tuokkolakin olisi saanut jonkun niistä ohjureista ottaa, vaikka onkin pienempi kuin Koskinen.
- Barkov teki hyviä ja viisaita ratkaisuja, vaikka KalPan ensimmäinen maali menikin osittain hänen piikkiinsä. Hieno pelaaja.
- KalPalta hyviä maalille nousuja ja niistä myös palkittiin, harvinaista herkkua.

Yhteenvetona Tappara olisi lempivastus puolivälieriin, jos sinne nyt selvitään. Täysin voitettava porukka mielenkiintoisilla yksilöillä, jonka kanssa voisi tulla tiukka sarja.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä se vaan tuntuu hyvältä katsella tuota tämän kauden Tapparaa. Tänään ei mikään huippuesitys, mutta voiton tuo jengi kaivoi taas. Tänään tuli harvinaisen paljon virheitä kiekottomana, mutta onneksi hyökkäys on iskussa. Taitoa, voimaa, luovuutta, vääntövoimaa ja liikettä löytyy tarpeeksi vertaillaan mihin joukkueeseen tahansa.

Rautakorvesta ei kaikki tykkää, mutta kyllähän kaveri on yksi harvoista suomalaisvalmentajista, jotka eivät vain osaa flopata. Onneksi sopimusta on vielä vuosia jäljellä.

Kevät tulee, päivisin aurinko jo lämmittää ja Tappara voittaa. Voiko sitä paremmilla fiiliksillä edetä kohti playoffeja?
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Eipä tappiosta ole muuta sanottavaa kuin että käsittämätöntä ettei Halosen maaliin ole liigan sivujenkaan mukaan syöttäjiä vaikka syötöillä tuo pelattiin auki.

Miksi liigassa ei voida joka pelistä nämä tarkistaa pelin jälkeen nauhalta. Kestää ehket 5min/peli.
 

SiniOranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viihdyttävä matsi. Tulipa vierailtua Kuopiossa ekaa kertaa "uran" aikana, ja ainaki jätkät käytävillä oli mukavaa porukkaa. Toisinku jossai Stadissa..

Barkov hyvä, Kanki hyvä, Connolly hyvä, Niemiselle pisteitä jne

Pappa Kapanen lähti kevyesti rusikoimaan meidän Sashaa. Miksi? Luulisi ton ikäsellä kaverilla olevan vähän enemmän tilannetajua kun kentällä kerran viilettää samaan aikaan Kankaanperä ja Ville "Suojelija" Nieminen. Melkein olisin toivonut näkeväni Kankaanperän antamassa #24:lle pienen muistutuksen asiasta..
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Voi voi, eipä taida tulla Kapasen Samista ikinä suomenmestaria. Mahtaa tympiä.

Mitä tulee itse peliin, tekisi mieli vaipua synkkyyteen ja sanoa että kaikki on männä jo, mutta eihän toki. Peli olisi voinut kääntyä kolmannen erän jälkeen kummalle vain ja Tapparallehan se sitten kääntyi. Harmi, mutta suora playoff-paikka on edelleen KalPan omissa käsissä ja sitä varten ei tarvita kuin yksi piste Espoo Bluesilta tiistaina. Joo sen yhden pisteen olisi voinut ottaa Lahdestakin tai tänään vierailta mutta KalPa on elämää veitsenterällä ja kaikki tehdään aina haastavimman kautta kuten vain koko yhteisön puolesta taistelevien kilpisoturien arvolle on sopivaa. Kyllä maar.

Ja jos satuttaisiin sääleihin putoamaan niin sekin on vain osa suunnitelmaa jossa tämä todellinen via dolorosa lopulta huipentuu mestaruussaunaan. Yes sir!

SiniOranssi kirjoitti:
Pappa Kapanen lähti kevyesti rusikoimaan meidän Sashaa.

Sitä vaan vituttaa.
 

Mace

Jäsen
Pappa Kapanen lähti kevyesti rusikoimaan meidän Sashaa. Miksi? Luulisi ton ikäsellä kaverilla olevan vähän enemmän tilannetajua kun kentällä kerran viilettää samaan aikaan Kankaanperä ja Ville "Suojelija" Nieminen. Melkein olisin toivonut näkeväni Kankaanperän antamassa #24:lle pienen muistutuksen asiasta..

Syyhän oli selvä: juuri ko. tilannetta ennen Ville Nieminen oli ottanut kovaa Kasperi Kapasta Tappara-maalilla. Tai noin minä ainakin asian tulkitsin eli selvänä kostona.
 

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Syyhän oli selvä: juuri ko. tilannetta ennen Ville Nieminen oli ottanut kovaa Kasperi Kapasta Tappara-maalilla. Tai noin minä ainakin asian tulkitsin eli selvänä kostona.

Samoin tulkitsin minäkin. Nieminen ei tainnut oikein tykätä K.Kapasen dramatisoinnista ja naamansa pitelemisestä josta joutui jäähylle. Nieminenhän jo tuossa tönäisi vähän nuorempaa Kapasta. Teki samoin sitten jäähynsä jälkeen kun kiekko oli Metsolalla ja tuli pelikatko. Tuo Samin pökkäisy tapahtui juuri tuosta seuranneen aloituksen jälkeen jolloin kiekko tuli keskialueelle ja Barkov oli menossa vaihtoon.

Sieltäkö löytyi isä-Kapasen heikko kohta?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös