La 9.12.2006 Blues-JYP

  • 7 045
  • 55

Torpeedoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Harvemmin on Jypin kohtaamista odottanut näin hartaasti. Kerrankin joukkueen kohtaaminen sytyttää jo ennakolta oikein kunnolla.
Jypistä on yhtäkkiä tullut yksi niistä joukkueista, joista espoolaiskannattaja eniten haluaa voittoa; Joukkue nöyryytti Bluesia ensin Espossa 0-5, ja viimeksi Jyväskylässä joukkue otti voiton tavalla, joka ei kyllä ihan heti unohdu.
Kai sen nyt voi viimeistään tässä myöntää, että JYP:n 5-4-rankkarivoitto Bluesista sai kyllä veren kiehumaan niin pahasti, ettei koko kauden aikana ole vastaavaa koettu, eikä välttämättä koetakaan.
Hannu Henrikssonin tuomiot torstain Lukko-pelissä olivat kenties kyseenalaisia, mutta Henrikssoninkin suoritus kalpenee täysin verrattuna Mika Sinkkosen suoritukseen Jyväskylässä kuukausi sitten, jossa Espoo olisi ansainnut voiton; joukkue johti tasakentällisin tehdyillä maaleilla turvallisesti 2-4 kun Sinkkonen päättikin lopettaa Bluesin upean voittoputken, ja jäähyjä alkoi sataa espoolaisille niin uskomattomalla määrällä, että lopulta jyväskyläläiset nousivat 5-3-ylivoimalla maalin päähän ja samalla lailla tasoihin. Jo ennen tätä JYP oli päässyt nautiskelemaan itsensä johtoon ylivoimamaaleilla, jonka Blues oli kuitenkin psytynyt kuromaan kiinni. Rankkareissakin onni oli jyväskyläläisten puolella, eikä Blues-fanin tuskaa helpottanut yhtään Radio Suomen jyväskyläläisselostaja, joka kuulosti Espoon maalien kohdalla kuin maailmanloppu olisi käsillä, ja ääni kirkastui aina ihmeellisesti kun JYP teki maalin, ja ”ansaitun” 4-4-maalin kohdalla mies jopa huusi ”Siellä se on, SIELLÄ SE ON!”.

Kaiken tämän jälkeen ei liene vaikea ymmärtää, että nyt todellakin vaaditaan Bluesilta voittoa. Voitto olisi todella makea revanssi, ja tappio puolestaan jatkaisi nöyryytystä, joten katsotaan nyt miten käy.
Blues on pelannut alkukauden tuloksellisesti paremmin kuin kenties koskaan aikaisemmin, nyt vain toivotaan jatkoa hyville otteille.
Itse odotan varsinkin superpakkimme, espoolaislähtöisen Ismo Kuoppalan näkemistä :)
Toivottavasti myös Manderville jatkaa hyviä otteitaan.
 
Viimeksi muokattu:

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Onko blegillä huomenna superkiima, sulatellaanko SM-liigan varoitusta vai odotellaanko pikkujouluja?
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
JYPillä siis edessä viimeinen ottelu ennen joulutaukoa ja matka suuntautuu tällä kertaa Espooseen. Joukkueella ei kotona ole peli oikein kulkenut, mutta vieraissa on mennyt ihan kohtalaisesti (vaikka niitä voittoja toki saisi olla sieltäkin enemmän). Joukkueiden kaksi aiempaa kohtaamista on mennyt JYPille, joten tilastojen (ja miksei sarjataulukonkin) valossa, on Blues tässä ottelussa vahvoilla. Pelejä ei kuitenkaan ole ennenkään paperilla ratkottu, joten saumat ottelussa toki on vierasjoukkueellakin. Toivottavasti Jyväskylästä otteluun matkaavat vierasjoukkueen kannattajat saavat rahoilleen vastinetta ja voitokkaan kotimatkan.

Päätuomarina huomisessa ottelussa näkyy toimivan Timo Favorin, linjoillaan Antti Lajunen ja Mika Peltola.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Jahas, viimeistä viedään ennen joulutaukoa. Edellinen matsi puppeloitiin, joten luulisi olevan näytön paikka taas kerran. Blues on vastuksena yksi vaikeimmista tälläisenä ajankohtana. Takana hävitty kotiottelu ja seuraavana vastuksena vieraissa joukkue jolle ei olla hävitty kertaakaan tällä kaudella. Ei tarvitse olla mikään meedio tietääkseen mitä se JYPille yleensä tarkoittaa.

Noh, pakko silti nostaa pää ylös ja yrittää. JYPiltä varmuudella poissa siis herrat Wallinheimo ja Jääskeläinen. Kaksi tärkeää miestä pois pelaavasta kokoonpanosta. Onneksi maalilta löytyy hyvin kakkosmaalivahdin roolinsa täyttänyt Pekka Tuokkola. Puolustuksessa Källarsson, nykyisen vastustajan pelaaja vielä kauden alussa. Omat koirat, jne. ;) ja tietysti vielä liekeissä oleva Hannus. Eväät pisteiden saalistamiseen kyllä löytyy, mutta natsaako tänään onkin jo toinen kysymys.

Kohta nokka kohti Hipposta ja sieltä matka jatkuu kohti Espoota. Siellä tavataan ja ihmetellään E:n suurta egoa. ;)
 

Vipu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Fanijuna Turusta Espooseen lähtee näillä näppäimillä. Hail Hurrikaani! Eiköhän Rööki heitä sen pari häkkiä, joilla luulisi voiton irtoavan.
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Vihoviimeinen tango väännetty on...

Tai ei vielä ihan.

Tosiaan, viimeinen ottelu ennen joulua, eikä JYP ole siellä missä sen pitäisi olla. Suomeksi sanottuna JYPillä on liian vähän pisteitä ja niitähän saa voittamalla otteluita! Voittamalla. Se ei vaan tahdo onnistua ja jos onnistuukin, niin silloinkin saadaan vain kaksi pistettä kolmen sijasta. Turhaa härsimistä ollut joka pelissä vähintään viisi minuuttia, jonka aikana vastustaja joko A) tasoittaa tai B) tasoittaa ja menee ohi. Toivotaan, että tänään JYP ottaa täydet kolme pistettä.

Blues oli torstaina kehno. "Mikkihiiren" johtama ketju sai hyvin mylläkkää Lukon alueelle, mutta muut kolme ketjua ei niinkään. Jos JYP saa Kariyan ketjun pois pelistä, niin silloin on hyvät oltavat. Toki Tuokkolankin on onnistuttava. Bluesilla oli torstaina myös pieniä ongelmia viisikkopuolustuksen kanssa, toivotaan että tänään ne ongelmat olisivat suuria. ;)

Blues 2, JYP 3.
 

mazapp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Mikäli muistikuvat pitää paikkaansa niin JYP-faneja taitaa olla tulossa taas muutama kilkuttelija? :)

Vaikea ottelu tulossa. Viimeinen ottelu ennen joulutaukoa, että mielellään näkisi hyvää kiekkoa tänään. Lukko pelistä on paljon parannettavaa. Näin nyt lyhyesti sanottuna.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Jaahas, peli tiedossa. Meikä ollut pari päivää poissa ja täällähän on tapahtunut vaikka mitä; Bambi teki maalin, Uhlbäck jyrättiin ja Kake näytti hauista. Sen verran pelistä että tuo edellinen Jyp-peli (0-5) oli jotain mitä en kyllä halua nähdä. Kunhan tästä pelistä saisi saldoksi 3 pistettä ja pienen nousun ennen pikkujouluja. Ja joululahjaksi Tolsan ykkösestä pois.

Blues: Brückler, varalla Härmä

Tolsa-Manderville-Kariya
Kohn-Viitaluoma-Lehtonen
Rajamäki-Hurme-Uhlbäck
Nöyränen-Töykkälä-Ben-Amor
Koskiranta

Heiskanen-Gustafsson
Pikkarainen-Laatikainen
Eskelinen-Kuoppala
Suhonen
 

salla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ciccobuccit
Kovasti mouhottiin torstain pelin jälkeen, kuinka pistetään rahikaisia jäälle rähisemään, mutta mitään ei oikeasti tapahdu. Kentälliset jokseenkin samat kuin torstainakin, Piiroinen ja Rahikainen aloittavat penkin päässä.

JYP-kentälliset siis tänään:
Grünn-Hytönen-Vänttinen / Källarsson-Kangasniemi
Filppula-Lahti-Hannus / Marttinen-Forsberg
Alanen-Piispanen-Männikkö / Salmu-Niskavaara
Sipiläinen-Niemi-louhivaara / (Rahikainen-Piiroinen)

Maalissa Tuokkola.

Onneksi sielunsiskot ja -veljet lähtivät aamulla aikaisin köröttelemään kohti Espoota, on edes A-junnupelistä kotiin jotain kivaakin tuotavaa.
 
Viimeksi muokattu:

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
salla kirjoitti:
Kovasti mouhottiin torstain pelin jälkeen, kuinka pistetään rahikaisia jäälle rähisemään, mutta mitään ei oikeasti tapahdu.

Matin puheet jäivät siis toistaiseksi (yllättäen), pelkiksi puheiksi. Carlo Grünn saa vastuuta nyt ihan ns. ykkösketjun laidassa, odottelisin kohta tältäkin kaverilta niitä "ratkaisevia" tehoja hurrikaanipaidassa. Riku todennäköisesti pääsee tänään sitten jäälle vaan muutamassa vaihdossa (jos sitäkään), ellei joku pelaaja loukkaannu ottelun aikana.

Katsellaan ja kuulostellaan..
 

molari

Jäsen
Mielenkiintoista nähdä kuka dumaroi ja miten Kaken "keskustelunavauksen" jälkeen.

Jyp kuuluu joukkueisiin, jotka pitää voittaa, mitkään selitykset tappiolle, että "kaveri oli hyvällä jalalla liikkeellä" tai että " ei pomppinut meille", ei riitä. Tappelu runkkarin sijoista 4-6 on sen verran kovaa, että nämä pelit on yksinkertaisesti kotona klaarattava.

Tolsa ja Uhlbäck voisivat vaihtaa paikkaa, muuten kokoonpano on ok. Voitto tänään ja toivottavasti tappiot Töpselille, Pelsuille ja Tapparalle samanaikaisesti, niin joulutauolle on hyvä lähteä, pahimmilla kilpailijoilla on kuitenkin 1-2 peliä enemmän pelattuna.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
salla kirjoitti:
Onneksi sielunsiskot ja -veljet lähtivät aamulla aikaisin köröttelemään kohti Espoota, on edes A-junnupelistä kotiin jotain kivaakin tuotavaa.

Vähän liian aikaisin itse asiassa. Eihän sitä normaali ihminen jaksa lauantaiaamuna ennen kahdeksaa herätä - paitsi kerran vuodessa sählyturnaukseen.

Hyvältä ei näytä tällä hetkellä A-junnuissa (kolmannen erän alku ja kotijoukkue johtaa 4-1), enkä miesten pelistäkään pisteitä odota, vaikka pelkästään sen mieluusti olisin katsomassa käynytkin. Varmasti perässä roikutaan hyvin, mutta eiköhän kaikki kolme sarjapaunaa Espooseen lopulta jää jollain 3-2 -lukemilla.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Nikke kirjoitti:
Blues: Brückler, varalla Härmä

Tolsa-Manderville-Kariya
Kohn-Viitaluoma-Lehtonen
Rajamäki-Hurme-Uhlbäck
Nöyränen-Töykkälä-Ben-Amor
Koskiranta

Heiskanen-Gustafsson
Pikkarainen-Laatikainen
Eskelinen-Kuoppala
Suhonen

Kokoonpanoja ei ole muutettu, mikä on mielestäni hyvä asia. Josko ne kuviot vähitellen löytyisivät. Kalton palattua voisi Tolsan pistää luistelukouluun ja Karin siihen ykkösen laidalle. Peltonen ja Korhonen ottavat aikanaan Suhosen ja Gustafssonin paikat.

Illan ottelusta ei torstain pelillä pisteitä tule. Avaukset, keskialueen ylitys, mielikuvitus hyökkäyspäässä ja ylivoimavoima kokonaisuudessaan olivat täysin kadoksissa. Voidaan siis sanoa, että kiekollisen on parannuttava lähes joka osa-alueella. Siinä riittää Kakella pohdittavaa. Ainoa puute Bluesissa, joka ei ole Kaken korjattavissa on maalinteko. Laukausten laatu on B-juniori tasoa. Puolustus on Brücklerin johdolla toiminut hyvin. Tämä silloin kun vastustajan isot miehet eivät aja maalille.

Illan vastustaja JYP on kahdessa pelissä tehnyt 10 maalia meitä vastaan. Se on 13,5 % kaikista Bluesia vastaan tehdyistä maaleista. Voidaan siis sanoa, että JYP on löytänyt aseet Bluesin lyömiseen ja puolutussumpun avaamiseen. Oma peli ei riitä selitykseksi. JYP pitää voittaa aina. Bluesin kiekollinen peli ei puolestaan ole viime kohtaamisesta parantunut, ehkäpä päinvastoin, joten tästä on helppo veikata JYPille voittoa. Kangasniemi lähettää muutaman Blues-hyökkääjän maata kiertävälle radalle ja Tuokkola ei ehdi väistämään päin ammuttuja kiekkoja.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Pari edellistä matsia jyp on kussut mallikkaasti ja tänään nähdän sitä jossain muodossa se, että tapahtuuko tämä alussa vai lopussa on sitten aivan eri asia.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Maailman surkein otteluketjun avaus?

Torpeedoz kirjoitti:
Kai sen nyt voi viimeistään tässä myöntää, että JYP:n 5-4-rankkarivoitto Bluesista sai kyllä veren kiehumaan niin pahasti, ettei koko kauden aikana ole vastaavaa koettu, eikä välttämättä koetakaan.

Näköjään niin pahasti, että kirjoitat viestissäsi aivan täydellistä paskaa.

Torpeedoz kirjoitti:
Hannu Henrikssonin tuomiot torstain Lukko-pelissä olivat kenties kyseenalaisia, mutta Henrikssoninkin suoritus kalpenee täysin verrattuna Mika Sinkkosen suoritukseen Jyväskylässä kuukausi sitten, jossa Espoo olisi ansainnut voiton; joukkue johti tasakentällisin tehdyillä maaleilla turvallisesti 2-4

Paskaa! Tasakentällisin noista maaleista tehtiin vain kolme viimeistä. Kaikki muut olivat ylivoimamaaleja - myös Bluesin avausosuma, joka aiheutui osittain Henrik Forsbergin käsittämättömän helposti tulleesta ns. estämisjäähystä toisessa erässä.

Torpeedoz kirjoitti:
Sinkkonen päättikin lopettaa Bluesin upean voittoputken, ja jäähyjä alkoi sataa espoolaisille niin uskomattomalla määrällä, että lopulta jyväskyläläiset nousivat 5-3-ylivoimalla maalin päähän ja samalla lailla tasoihin. Jo ennen tätä JYP oli päässyt nautiskelemaan itsensä johtoon ylivoimamaaleilla, jonka Blues oli kuitenkin psytynyt kuromaan kiinni.

Nii-in, JYPin ja ottelun avausmaalihan syntyi 5 vs. 3 -ylivoimasta, joka aiheutui Tuomas Eskelisen heitettyä kiekko omalta puolustuselueelta katsomoon. Eikö siitä olisi pitänyt rangaista, "Torpeedoz"?

Torpeedoz kirjoitti:
Rankkareissakin onni oli jyväskyläläisten puolella

Mikä v*tun onni?! Rankkareissa ei ratkaise onni pätkääkään, vaan kiekot torjutaan ja pistetään sisään taidolla. JYPin Tuokkolalla ja Hannuksella oli tuota taitoa, Bluesin Ahosella ja Kariyalla ei. Onnella ei asian kanssa ollut MITÄÄN tekemistä.

Torpeedoz kirjoitti:
eikä Blues-fanin tuskaa helpottanut yhtään Radio Suomen jyväskyläläisselostaja, joka kuulosti Espoon maalien kohdalla kuin maailmanloppu olisi käsillä, ja ääni kirkastui aina ihmeellisesti kun JYP teki maalin, ja ”ansaitun” 4-4-maalin kohdalla mies jopa huusi ”Siellä se on, SIELLÄ SE ON!”.

Miksi muuten kuuntelit Radio Suomea, kun olit itse paikan päällä tuossa pelissä? Koska paikan päällähän sinä olit; muuten et voi puhua JYPin ansaitsemattomasta voitosta. Tai voit toki, mutta tuollaisilla puheilla ei ole MITÄÄN arvoa.

Torpeedozin ulostus oli kyllä huonoin lukemani Jatkoajan otteluketjun avaus. Alun perin en meinannut lukea sitä ollenkaan, kun se ei suunnilleen yhteen pötköön kirjoitettuna näyttänyt kovin luettavalta. Mutta kun tarkemmin tutustui, niin sehän oli kauheaa paskaa muutenkin kuin luettavuudeltaan.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Blues on päästänyt JYPiä vastaan molemmissa peleissä viisi maalia, ja Ahonen oli maalissa kummassakin pelissä. Brücklerille perusilta on 1-3 päästettyä maalia. Tuon yli ei tänäänkään mennä. Eiköhän Blues tämän hoida suht helposti.
 

Torpeedoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Pee kirjoitti:
Paskaa! Tasakentällisin noista maaleista tehtiin vain kolme viimeistä. Kaikki muut olivat ylivoimamaaleja - myös Bluesin avausosuma, joka aiheutui osittain Henrik Forsbergin käsittämättömän helposti tulleesta ns. estämisjäähystä toisessa erässä.

Bluesin maaleista yksi tuli ylivoimalla, JYP:n jokainen maali oli ylivoimalla tehty, itse asissa suurin osa viidellä kolmea vastaan.

Pee kirjoitti:
Mikä v*tun onni?! Rankkareissa ei ratkaise onni pätkääkään, vaan kiekot torjutaan ja pistetään sisään taidolla. JYPin Tuokkolalla ja Hannuksella oli tuota taitoa, Bluesin Ahosella ja Kariyalla ei. Onnella ei asian kanssa ollut MITÄÄN tekemistä.

Niin, siinähän olikin taidosta kyse kun Kariya ei saanut kiekkoa mukaansa, se on aika vaativaa hommaa, onnella ei ollut siinä asiaa.
Ja radioselostaja myönsi, että Espoo hallitsi ottelua, siitä väittämäni.
Hyvä kun jyväskyläläiset kuumenevat jo ennen ottelua, saadaan varmasti tunnetta peliin.

Osa jyväskyläläisistä yrittikin täällä selvästi vaihtaa puheenaihetta pois siitä tosiasiasta, että tänään espoolaiset janoavat kostoa/revanssia.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Torpeedoz kirjoitti:
Ja radioselostaja myönsi, että Espoo hallitsi ottelua, siitä väittämäni.

Ensinnäkään, minusta kummankaan joukkue ei voinut sanoa hallinneen tuota ottelua. Ja vaikka Espoo - vai eikös se kuitenkin ole ihan pelkkä Blues (?) - olisikin hallinnut miten paljon tahansa, hallinnalla (tai maalipaikoilla) ei ole MITÄÄN väliä voiton ansaitsemisen kanssa. Se on maailman yksinkertaisin asia.

Torpeedoz kirjoitti:
Osa jyväskyläläisistä yrittikin täällä selvästi vaihtaa puheenaihetta pois siitä tosiasiasta, että tänään espoolaiset janoavat kostoa/revanssia.

Mitäköhän ihmeen väliä jollain jyväskyläläisten puheenaiheilla Jatkoajassa on espoolaisten "janoisuuden" kanssa?

Torpeedoz kirjoitti:
Bluesin maaleista yksi tuli ylivoimalla, JYP:n jokainen maali oli ylivoimalla tehty, itse asissa suurin osa viidellä kolmea vastaan.

Nii-in, jääkiekkoon kuuluu myös yli- ja alivoimatilanteet. Etkö tiennyt tätä?

Muokkaus: Lokakuun SaiPa-Blues -pelin lopputuloskin oli 0-7, vaikka vierasjoukkue teki kaikki maalinsa ylivoimalla. Ottelu ei siis päättynyt 0-0.
 

Torpeedoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Pee kirjoitti:
Muokkaus: Lokakuun SaiPa-Blues -pelin lopputuloskin oli 0-7, vaikka vierasjoukkue teki kaikki maalinsa ylivoimalla. Ottelu ei siis päättynyt 0-0.


Nii-in. Saipa-Blues ja JYP-Blues-otteluissa oli tosin semmoinen pikku ero, että Lappeenrannassa espoolaiset saivat jäähyjä lähes yhtä paljon kuin lappeenrantalaiset, mutta vain espoolaiset hyödynsivät ylivoiman.
Jyväskylässä ei sellaista tilaisuutta annettu.
 

Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Kookoo
Pee kirjoitti:
Ensinnäkään, minusta kummankaan joukkue ei voinut sanoa hallinneen tuota ottelua. Ja vaikka Espoo - vai eikös se kuitenkin ole ihan pelkkä Blues (?) - olisikin hallinnut miten paljon tahansa, hallinnalla (tai maalipaikoilla) ei ole MITÄÄN väliä voiton ansaitsemisen kanssa. Se on maailman yksinkertaisin asia.

Onkohan sama mies kyseessä, joka kirjoittele "niin sanotut asiantuntijoiden veikkaukset" -ketjussa, ellei jopa sen avauksessa. Sen verran tuntuu olevan taas liikaa tunnetta viesteissä. Ketjun avaajan näkemys oli tuo, voit toki kommentoida vastaan, mutta keskustellaan nyt tästä ottelusta. Harvemmin sitä omaa vanhaa voittoaan kukaan tuommoisella palolla puolustelee, etenkin kun se oli voitto...
 

jym

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vipu kirjoitti:
Fanijuna Turusta Espooseen lähtee näillä näppäimillä. Hail Hurrikaani! Eiköhän Rööki heitä sen pari häkkiä, joilla luulisi voiton irtoavan.

Fanijuna on edennyt jo länsi-Helsinkiin ja siirtyminen Espoon puolelle valmis alkamaan. Joulutauolle olisi hyvä lähteä 3 pisteen kanssa.

Röökiin me luotamme.
 

Vipu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos en olisi mennyt junaan, niin pee saattaisi sanoa, että peli ei pääty niin kuin se päättyy. Fair enough.

Rööki tekee 2+0 ja minä olen tyytyväinen.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Torpeedoz kirjoitti:
Nii-in. Saipa-Blues ja JYP-Blues-otteluissa oli tosin semmoinen pikku ero, että Lappeenrannassa espoolaiset saivat jäähyjä lähes yhtä paljon kuin lappeenrantalaiset, mutta vain espoolaiset hyödynsivät ylivoiman. Jyväskylässä ei sellaista tilaisuutta annettu.

Mitä ihmeen tilaisuutta?! Etkö Sinä tajua, että jäähyjä pitää antaa ihan niiden tekemiensä rikkeiden mukaan eikä millään "tasapuolisesti molemmille" -periaatteella? Muutenhan sitä voitaisiin sopia jo ennen ottelua, milloin koti- ja milloin vierasjoukkue pääsee ylivoimalle, eikä tuomaria välttämättä tarvittaisi ollenkaan.

Sitä paitsi Bluesin 11 jäähystä Jyväskylässä kolme tuli pelin viivyttämisestä ja yksi liian monella kenttäpelaajalla pelaamisella. Olisiko nekin pitänyt jättää tuomitsemtta tasapuolisuuden nimissä? Toki Sinkkonenhan yritti niitä paikailla toisessa erässä antamalla JYPille kaksi todella köykäistä estämisjäähyjä, joiden avulla osittain Blues pääsi uudestaan peliin mukaan.

Muokkaus:
Dhearted kirjoitti:
Onkohan sama mies kyseessä, joka kirjoittele "niin sanotut asiantuntijoiden veikkaukset" -ketjussa, ellei jopa sen avauksessa.

Ei. En ole kirjoittanut kyseiseen vitsiketjuun yhtään viestiä.

Niin ja hyväksyisin ketjun avaajan näkemyksen, jos hän olisi ollut paikan päällä Jyväskylässä. Mutta kun ei ollut, niin...
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Oltiin tänään vissiin jokseenkin saamattomia, kaikkia kunnia kuitenkin espoolaisille. Illan parasta antia JYPin kannalta olivat ilmeisesti Henrik Forsbergin kiekon laukominen kohti päätuomaria ja Rikun yritykseksi jäänyt nouto ottelun lopussa.

Onneksi tulee joulutauko, ei tätä ensi viikolla olisi enää kestänyt.
 

mazapp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Suht turha episodi tuo Kohn-Rahikainen. Rahikainen tuli tilanteeseen myöhässä ja kädet ylhäällä, eikä Kohn tästä tykännyt. Hieman ehkä Rikulla ylilatausta kun käsittääkseni ensimmäinen vaihto ottelussa. Hyvin silti näytti Kohnkin olevan mukana kun hanskat tiputti, tuomarit vaan ryntäs vähän liian hätäsesti väliin.

Itse peli oli erittäin vaisu. Bluesilta kaksi hienoa maalia ja erityishuomio Heiskasen maaliin. Loistava suoritus. Suht paljon taklauksia mutta tunnelma liian vaisu. Kenties joulutaukoa odottelivat jo.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös