Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Lukko saa tänään vieraita Kouvolasta. KooKoo on pelannut näin ulkopuolisin silmin katsottuna hyvin ja löytyy sarjasta sijalta 8, eli pykälän verran kotijoukkue Lukkoa alempaa. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen pelattiin sekin Äijänsuolla, kuten nerokkaasti ja älykkäästi laadittuun sarjaohjelmaan tietenkin kuuluu, ja siinä pelissä KooKoo yllätti Lukon ns. housut kintuissa. Vierasjoukkue oli kaikessa parempi ja vei pinnat mukanaan maalein 3-1. Siitä pelistä oikeastaan alkoi Lukon lievä alamäki, ja sen jälkeen kolmen pisteen voitot ovat olleet harvassa. Kun tähän vielä otetaan mukaan viime kaudelta runkosarjan loppumetrien kohtaaminen, jonka KooKoo voitti Äijänsuolla maalein 4-1 niin voidaan kai sanoa että KooKoolla on tällä hetkellä pieni niskalenkki Lukosta.

Alkukaudellahan kummatkin joukkueet pelasivat tehokasta ylivoimaa. Lukko on ylivoimansa hukannut jonnekin minne lie, mutta KooKoo tekee edelleen tuhojaan 24,04 prosentin tehokkuudella mikä on sarjan kolmanneksi kovin lukema. Lukko sen sijaan on kunnostautunut alivoimalla, se on Lukolla sarjan toiseksi parasta, runsaat ja liiatkin jäähynsä Lukko on onneksi tappanut 86,95 prosentin tehokkuudella.

Illan peliin joukkueet ovat ilmoittaneet seuraavat kokoonpanot:

Lukko

Mv: Lehtinen (Setänen)

I: Reunanen-Press; Pospisil-Danforth-Tammela
II: Heinola-Sevänen; Nyman-Pa. Westerholm-Po. Westerholm
III: Klok-Heikkinen; Koivistoinen-Liedes-T. Koivisto
IV: Ylitalo-Ruotsi-M. Petman
(Nemecek)

Ainoa muutos torstain pelistä on Ilkka Heikkisen paluu kokoonpanoon ja Onni Korkan paluu junnuihin. Elo ja Sopanen jatkavat edelleen katsomossa istumista ja Ville Petman on sivussa viime lauantain Ässäpelissä saamansa tällin vuoksi.

KooKoo

Mv: Haukeland (Halonen)

I: Manninen-Caito; Hakulinen-Strömberg-Haataja
II: Sulak-Berger; Ojantakanen-Platzer-Mingoia
III: Bonsaksen-Rautanen; Kähkönen-Karlsson-Gallo
IV: Suuronen-K. Koivisto-Jokinen
(Pelli)

Tästä en juuri osaa sanoa mitään. Libor Sulak on uusi mies sitten viime kohtaamisen ja ainakin viimeksi Pelicansissa pelasi varsin hyvin.

Tuomaristo vielä: Levonen-Vikman (Jusi-Järvi). Mikähän kausikorttipaikka tolla Vikmanilla on kun se vähintään joka toisen pelin Äijänsuolla puhaltaa?

Eikä sinä vielä kaikki. Peli alkaa vasta kello 18.30.
 
Lihava ei ole kenkään ihminen, vain toinen on laihempi toista.

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ei tämä Lukolta ihan niin huono peli ollut kuin se lokakuinen kohtaaminen, mutta yhtäkaikki huonompia oltiin taas ja vierasjoukkue voitti ansaitusti jatkoajalla 4-3.

Alku oli suht hyvä Lukolta, mutta kiekkoa ei vaan Haukelandin taakse saatu. Ei KooKookaan avauserässä onneksi johtomaalia tehnyt, vaikka erän loppua kohti peli tasoittuikin.

KooKoo puolestaan oli toisen erän alussa niskan päällä. Lukko kuitenkin kesti jäähynkin, ja kyllähän tämäkin erä tasoittumaan rupesi ja Lukkokin paikoille pääsemaan. Kristian Pospisil lämäsi ylivoimalla Lukon johtoonkin, mutta reilun puolen minuutin kuluttua KooKoo tasoitti.

Tarmo Reunanen lämäsi uudelleen Lukon johtoon ja aika hyvää oppia pojat saivat tässä toisessa erässä siitä että jos ei lauo niin vaikea niitä maalejakin on tehdä. Toki Haukeland imaisi tämän Reunasen maalin, mutta kaikki käy. Niin vaan KooKoo tuli uudelleen tasoihin kun Trevor Mingoia pujotteli maalintekoon, taisi Robin Press olla se kuka kierrettiin helposti.

Kolmannen erän alussa KooKoo meni jo johtoonkin ja silloin rupesi näyttämään pahalta. Jotenkin siinä erän edetessä tuntui että Lukko on täysin hengetön ja aseeton ja pinnat lähtee Kouvolaan, ja tämä tunne vaan vahvistui muutama minuutti ennen loppua kun Justin Danforthin tasoitus hylättiin maalivahdin häirintänä KooKoon haastaessa maalin. Ja toden sanoakseni oli koko ajan aika varmakin että maali hylätään, kyllähän Dannyn takapuoli siinä maalivahdin sylissä oli.

Vitusta nämä jatkuvat videotarkistukset ja haastot ja haastojen haastot silti ovat. Mutta totta kai kun joukkueilla on mahdollisuus haastoon niin sitä pitää käyttää, mutta mikä saatana siinä Pospisilinkin maalissa oli että siinäkin piti pelin jatkumista viivyttää ihan turhalla tarkistuksella?

No juu. Mutta Lukko sai sen tasoituksen kuitenkin. KooKoo sai jäähyn lopussa, Lukko otti maalivahdin pois ja kuudella kenttäpelaajalla Danforth tasoitti, viisi sekuntia ennen loppua.

Jatkoajalla sitten Mingoia pääsi yksin läpi Lukkolaisten hukatessa kiekon hyökkäyspäässä ja teki voittomaalin.

Ei tämä Lukon meininki nyt hyvältä näytä. Danforth oli hyvä tänäänkin, kuten melkein joka pelissä, ja nelosketju pelasi varsin pirteästi aina kun kaukaloon pääsi ja Mikko Petman sai jopa yllättävän paljon peliaikaa tänään. Siihen ne kehuttavat sitten jäävätkin. No, puolustajista voi mainita urakkamies Reunasen myös hyvässä valossa.

Jottain tarttis tehrä sanoi Manukin aikoinaan.
 
Lihava ei ole kenkään ihminen, vain toinen on laihempi toista.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy