Mainos

La 6.2.2016 SaiPa - KooKoo

  • 5 091
  • 41

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Huomenna on edessä kauden kuudes ja viimeinen kaakon derby Lappeenrannan Kisapuistossa. Viidestä aikaisemmasta pelistä voitot ovat lappeenrantalaiselle isoveljelle 4-1 ja pisteet 12-3.

Huominen ottelu on Ville Kohon 700. ottelu SM-Liigassa, joista joka ikinen on pelattu SaiPan keltanutussa paidassa. Se on muuten yksi sellainen seikka, josta esimerkiksi KooKoon kannattajat saavat vain haaveilla. Toki KooKoon pahamaineisen, uskomattoman äänekkään ja hurjan seuraajajoukon Twitterissä omaavan Men Behaving Badlyn jäsenet ovat sitä mieltä, että kyseessä on Suomen tylsin seuralegenda. Tässä vaiheessa täytyy toki jakaa ymmärrystä sinne yläasteen röökipaikalle, sillä Kouvolassa ei ole koskaan seuralegendoja ollut ja luultavasti ei koskaan tule olemaan. Tai ainakaan omasta porukasta, sillä tälläkin hetkellä joukkueessa taitaa pelata vain yksi oma kasvatti. Hänellä saattaa olla yhtä paljon SM-liigan pelejä allaan KooKoon paidassa kuin Ville Koholla nyt SaiPassa joskus kaudella 2025-2026, mutta sekin on epätodennäköistä koska harva täysjärkinen edes syntyperäinen kouvolalainen jää syntymäkaupunkiinsa asumaan, vaan suuntaa monien muiden tapaan pois muuttotappiollisesta ja ankeasta Kymenlaaksosta joko pääkaupunkiseudulle tai Kaakkois-Suomen keskukseen Lappeenrantaan.

Toinen asia mistä Kouvolassa voidaan vaan haaveilla on samanlainen kaupunkiin tunkeutuminen, minkä SaiPan kannattajat suorittivat 9.1.2016. Se on jättänyt varsinkin Men Behaving Badlyn jäseniin niin isot haavat, että niitä täytynee paikkailla vielä kymmenen vuoden päästä. Ainakin Twitter ja muun somevuodatuksen perusteella. Täällä itärajalla toivotaan ihan sydämen pohjasta, että Kouvolan jäähalliin saadaan seisomokatsomoon vielä joskus samanlainen meno kuin edes Kisapuiston seisomokatsomoon. Kyllähän derbyt kokee väkisinkin inflaation kun pelistä toiseen keltapaitainen isoveli ottaa rutiininomaisia 8-1 ja 7-2 voittoja ja katsomossa keltapaitaiset äänekkäät karjalaiset jättävät pienen oranssimustan porukan täysin jalkoihin. Kotona ja vieraissa.

Kolmas ja viimeinen asia mistä Kouvolassa saadaan vain haaveilla verrattuna Lappeenrantaan on luonnollisesti playoffit. KooKoo yrittää kovasti pyristellä tällä kaudella, mutta SaiPan huominen 10-2 murskavoitto KooKoosta lyö viimeisen sinetin kouvolalaisten playoff-haaveille. Ville Koho tekee juhlapelissään tehot 2+4.

Ikävä olla tyly, mutta jonkun on nostettava kissa pöydälle. Tervetuloa viimeisen kerran tällä kaudella Lappeenrantaan, pikkuveli!
 
Viimeksi muokattu:

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ymmärrän huumoria mutta olipa ylimielinen ketjunavaus. Jinxaus ja tulee vaikea peli huomenna.

Maalinteko ollut kiven takana, puolustus on toiminut hyvin. Markkanen maalissa huomenna?
 

FC Peltirumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Väärin Voittaneet
Mukahassuttelun riemuparaatia, joka tuskin naurattaa edes lappeenrantalaista. Toisin sanoen, harvinaisen paska ketjun avaus. Toivottavasti äitisi tekemät lihapullat maistuvat sinulle huomenna ja muutenkin oikein iloista kevättä sinne Imatralle. Palataan itse asiaan huomenna paremmalla ajalla.
 

Patrick Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Johan oli avaus huomiselle.
Pelkkää provoa ja itsensä jalustalle nostamista, sekä pari tilastollista faktaa edellisistä derbyistä.
Sulta on saanut lukea avautumisia Mbb:stä jo useammassa ketjussa, joten hyvin on Mbb ainakin sun ihon alle päässyt.

KooKoolla matsi perjantailta alla, mutta tuskin tässä kohtaa kautta jaloissa painaa Blues matsin kaltainen läpsyttely.
Lähes parhaalla kokoonpanolla kaiketi sinne tullaan ja haastetaan kotijoukkue ihan tosissaan.

Olisihan se kiva pilata sen Liigan tylsimmän seuralegendan juhlat.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hauska avaus, suorastaan piristävä!

KooKoolla alla helpohko vierasvoitto Bluesista, varsinaiseen testiin ei jouduttu oikeastaan missään vaiheessa. Huomenna vähän erilainen vastus. Onneksi sentään kahdessa reissupelissä matkustusajat jää lyhyiksi. Malisen 2+1 ja Haatajan 1+1 ovat lupaavia ja tärkeitä onnistumisia play off-taistoa silmällä pitäen. Nyt vain jatkumoa pisteille..

Kohon kaltaiset seuralegendat ovat harvinaisia nykyään, sen verran on SaiPaakin tullut seurattua, että nostan hatun korkealle ilmaan Ville Koholle.

e. Ei vaan, onhan toi nyt aika nolo vuodatus ketjunavaukseksi. Hienosti viety pohjaa pois juhlaottelulta.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoolla matsi perjantailta alla, mutta tuskin tässä kohtaa kautta jaloissa painaa Blues matsin kaltainen läpsyttely.
Lähes parhaalla kokoonpanolla kaiketi sinne tullaan ja haastetaan kotijoukkue ihan tosissaan.

KooKoolta on huomenna sivussa varmuudella vielä loukkaantuneet Oscar Eklund, Julius Nyqvist, Mikko Virtanen ja Tuomas Huhtanen, joten ei KooKoo ihan parhaalla kokoonpanolla pääse huomenna peliin. Tosin Espoossa taidettiin selvitä ilman loukkaantumisia. Erityisesti Oscar Eklundin pikaista paluuta toivoisin KooKoon kokoonpanoon.

Ketjunavaus oli eittämättä kauden huonoin. Tähän asti keskustelua Kaakon derbyistä on käyty hyvässä hengessä, joten ei anneta yhden mätämunan kirjoitusten pilata huomisen derbyn tunnelmaa.
 

Steus

Jäsen
Olipas pöllönoksennus ketjunavaukseksi. Oli kait tarkoitus olla kärkevä ja loukata jotain, mutta omissa kolisikin oikein tosissaan. Onnea alemmuuskompleksin selättämiseen jatkossa.

Nieminen pelasi pirun hyvän matsin Kärppiä vastaan ja KooKoolla painaa eilinen vähän jaloissa. Toisaalta SaiPa on kahdessa aiemmassa pelissään jäänyt nollaan maaliin. Molemmilla kerhoilla ollut pientä ketjulottoa ykkössenttereiden (McIntyre & Lé Chef) oltua tarkastelemassa vastasyntynyttä jälkikasvuaan, mutta onhan tässä nyt saatu vääntää jo reilu puolet tuhannen matsin runkosarjasta - eiköhän ne kavereiden kurvit ala olla kaikille tuttuja hiljalleen. Pelitahdista johtuen tylsä ja steriili tussuttelu, jonka toinen jengi vie jonkun sylkykupin virheestä jatkoajalla. Koho saa stand-o:n, pari penkkiä hajoaa päädyssä ja 16-kesäiset shaibulit jeesustelee somessa.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No oli kyllä ketjun avaus mutta jokainen tavallaan. SaiPa lepäsi perjantaina mutta tiedä sitten tuliko KooKoon jätkillekään hiki eilen. Järvenpää ei näyttänyt siltä että pidempi tauko olisi vaikuttanut esitykseen. Toivotaan että SaiPa lähtee samalla asenteella kuin Sporttia vastaan tällä kaudella, kun meille nuo pisteet ovat vähän tärkeämpiä nyt kuin teille. Koholle chapeau!
 

Kari Tappio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Reippaat pojat
ja itsensä jalustalle nostamista
16-kesäiset shaibulit jeesustelee somessa.
No ei se levy vaihdu teilläkään. Samaa vinkumista joka kerta.

Nojoo olisi ihan kiva napata pisteet kotiin, kun alkaa länsirannikolta tulla lämmin hönkäys takaa. Varmasti äijillä hampaankolossa viikon aikaisemmista peleistä ja uskonkin, ettei takki ole ainakaan auki. Matsin jälkeen alkaa myös kuuden päivän tauko, joten nyt voi jättää kaikki paukut kentälle. Mitään hienouksia peli tuskin tulee sisältämään.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Olipas pöllönoksennus ketjunavaukseksi. Oli kait tarkoitus olla kärkevä ja loukata jotain, mutta omissa kolisikin oikein tosissaan. Onnea alemmuuskompleksin selättämiseen jatkossa.

Hauskahan tuo vain tökeryydessään oli, harvoin täällä kliinisessä nyky-Jatkoajassa enää tuollaista shaibua näkee. Siellä ollaan Lemillä tai Taipalsaarella pistetty parasta pöytään ja hyvähän se vain on.

Ihmettelen myös mikä siinä jotenkin menee niin tunteisiin, jos joku toteaa Kohon olevan tylsä seuralegenda? Onhan se, jos ulkopuolelta katsoo ja tuskin kovin moni ukkoa Lepran ulkopuolella pahemmin edes noteeraa. Ei varsinaisia mainetekoja ulkopuolisten silmiin, lähinnä näyttää jämähtäneen Kisapuistoon jurnuttamaan tavistehoilla, kun "muuallekaan ei kelpaa". Toisaalta mitä sitten? Juuri nämä kohot ovat legendoja ensisijaisesti aina kotijoukkueen kannattajille ja se on se mikä merkitsee. Aivan varmasti jokainen SaiPa-kannattaja tietää Kohon pitkän keltamustan uran merkityksen joukkueelle, vaikka se ei aina vaikkapa Kouvostoliittoon avautuisi. Minulle esimerkiksi SaiPa-legendoja ovat lähinnä lallit ja srikot ja aivan alkuun mielen ei tule Koho, koska nimenomaan katselen ulkopuolelta. Samalla nostan ehdottomasti hatua Villelle. Nykypäivänä tuo 700 matsia samassa jengissä on harvinainen ja todella arvostettava saavutus.
 
Viimeksi muokattu:

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lauantain herkkupalana SaiPa vs. KooKoo viimeisen kerran tällä kaudella runkosarjassa. Edellidet kaksi kohtaamista olleet tiukkoja taistoja.

KooKoo haki eilen hienon voiton Espoosta peliä en kuitenkaan nähnyt. Tuo matsi oli kuitenkin hyvää tsemppiä ja uskoa tuova mittelö playoffs unelmasta. Malinen vietti kolmen tehopisteen iltaa ja Haataja kahden. Sen lisäksi joukkueen tärkeä lenkki Järvenpää käsittääkseni pelasi suhteellisen hyvin loukkaantumisen jäljiltä. Laukauksia kun katsoin niin kovaan testiin ei Järvenpää ilmeisesti joutunut KooKoo ilmeisesti puolusti hyvin.

Siinä missä Malinen ja Haataja edellisessä pelissä tehoilivat on SaiPa puolestaan jo 7 erää tahkonnut iman ainuttakaan maalia. Käsittääkseni molemmilla alkaa pieni tauko lauantain jälkeen joten säästellä ei tarvitse. Toivottava on, että SaiPa saisi hyvän alun peliin ja johtoaseman niin ei mene aivan tuskailuksi maalinteon osalta.

SaiPan maalivahdeista pelaa kumpi sitten pelaakaan molempiin on nyt luottoa. Toiveena olisi kuitenkin Nieminen aloittavana etenkin jos Markkasella pienintäkin vaivaa ilmeni aiemmin niin levätköön vielä tämänkin niin saa huilia kunnolla.

Toivottavasti McIntyrekin olisi mukana mulla on se Liigapörssissä ja se kuuntelee vaan vauvan itkua eikä mulla oo vaihtojakaan jäljellä.

Omiin luottaen veikkaan 4-1 kotivoittoa. Tämä peli olisi ehdottomasti voitettava sillä Lukko ja TPS on liian lähellä.
 
Viimeksi muokattu:

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Huomenna on edessä kauden kuudes ja viimeinen kaakon derby Lappeenrannan Kisapuistossa. Viidestä aikaisemmasta pelistä voitot ovat lappeenrantalaiselle isoveljelle 5-1 ja pisteet 12-3.
Tässä kohtaa jo meni pieleen.
Koholle kova saavutus! Toivottavasti juhlii kiikareilla kuten koko SaiPan joukkue ;)
 

OikeaPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, maajoukkue, sympatiat: HIFK
Lauantain herkkupalana SaiPa vs. KooKoo viimeisen kerran tällä kaudella runkosarjassa. Edellidet kaksi kohtaamista olleet tiukkoja taistoja.

SaiPan maalivahdeista pelaa kumpi sitten pelaakaan molempiin on nyt luottoa. Toiveena olisi kuitenkin Nieminen aloittavana etenkin jos Markkasella pienintäkin vaivaa ilmeni aiemmin niin levätköön vielä tämänkin niin saa huilia kunnolla.

Toivottavasti McIntyrekin olisi mukana mulla on se Liigapörssissä ja se kuuntelee vaan vauvan itkua eikä mulla oo vaihtojakaan jäljellä.

Omiin luottaen veikkaan 4-1 kotivoittoa. Tämä peli olisi ehdottomasti voitettava sillä Lukko ja TPS on liian lähellä.
SaiPa tänään:

Rau-McIntyre-Jokinen
Kuronen-700-Venäläinen
Kaksonen-Järvinen-Leivo…
Vainikainen-Hämäläinen-Järveläinen

Lofquist-Savilahti
Lappalainen-Carson
Backman-Larsson
Riikola

Nieminen (Ruokonen)

Loukkaantuneet : Virkkunen, Strömberg, Nokelainen ja Maalahti

Sairaana : Markkanen

Ville Koho, 700 ottelua täyteen tämän illan ottelussa. Seremoniat ennen ottelun alkua.

Hmm.. toivon mukaan Jussilla vain kuumetta/lentsua.
 

Vieraskiertue

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tänään muuttuu suunta, ja maaleja alkaa tulemaan. olisiko 4-0 kotijoukkuueelle sopiva, Niemisen kolmas nollapeli ja huima nousu maalivahtien tilastossa jatkuu.
Tässä vaiheessa voisi myös laittaa onnittelut KooKoolle hyvästä kaudesta, kävi pleijareihin pääsyn kanssa miten tahansa.
 
Suosikkijoukkue
KK
KooKoon kentällisiin ei hirveitä muutoksia eiliseen. OMG ylimääräisenä, mutta pelannee pakeista eniten? Mitäs sitä voittavaa kokoonpanoa muuttamaan. Tänään voitto niin ei tuo säälipaikka ole todellakaan mahdottomuus ja pysytään hyvin mukana. Ässille vielä jatkoaikavoitto Sportista niin hyvältä näyttää.

Kokoonpanot | SaiPa - KooKoo 6.2.2016 | Liiga

edit: Järkkäri aloittaa ihan ansoitetusti. Eilen jäätävä venytys Bluesin YV:n aikana
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Saattaa olla huonoin ketjun avaus aikoihin. Viime aikojen valossa mitään perusteita ylimielisyydelle ei ole. Oikeastaan tämäkin ottelu pelottaa SaiPan kannattajaa ja taitaa pelottaa joukkuettakin. Pakkovoitto koska tältä viikolta pisteitä on plakkarissa nolla. KooKoo taistelee sijasta 10 ja SaiPa pysymisestä sijoilla 5-6. Siinä on panokset.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Oikeastaan tämäkin ottelu pelottaa SaiPan kannattajaa ja taitaa pelottaa joukkuettakin. Pakkovoitto koska tältä viikolta pisteitä on plakkarissa nolla. KooKoo taistelee sijasta 10 ja SaiPa pysymisestä sijoilla 5-6. Siinä on panokset.

Kyllä tätä peliä odotellessa pieni jännäkka on tullut. Varmasti KooKoo puolustaa taas hemmetin hyvin ja hyville paikoille ei paljon päästä, mutta täytyisi olla tehokas niissä joita saadaan. Se tehokkuus viime aikoina on ollut kyllä vähän kadoksissa, mutta toivottavasti nyt ennen taukoa vähän aukeaisi lukko. Voin vain kuvetella sen tuskan pelaajien harteilla jos kolmanteen erään lähdetään jostain 0-2 vierasjohdosta.
 

Kurt

Jäsen
Kivasti panosta illan pelissä. Toivon ja uskon KooKoon tekevän tästä todella hankalan illan SaiPalle. SaiPalla on maalinteko tökkinyt, joten sumputtava vastahyökkäyskiekko voisi toimia oikein kivasti. Paluun tehnyt Malinen vaikuttaa olevan tikissä, joten hyökkäykseenkin tuli parin viikon tauon jälkeen lisää juonikkuutta roppakaupalla. KooKoo tarvitsee enemmän näitä pisteitä, joten heitetään optimistisesti 1-2, ilman jatkoaikoja.

KooKoolle kolme pinnaa, niin ei olisi kaukana #KaakonDerbyjen jatkuminen vielä sääleissä ja sehän vasta herkkua olisikin.
 

Mr.Wonderful

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja saksalainen jalkapallo
Hmm, Kohon nosto kakkoseen nosti ainakin itselläni SaiPan osakkeita. Kohon johtama ketju ollut milteinpä jokaisessa SaiPan pelissä sen parhaita kenttiä. Tuntuu, että 8 tekee tänään pinnoja!
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Täällähän on kuumana käyty. No, tunnetta tunnetta. Ite kyllä arvostan KooKoota vastustajana ja oon edelleen onnellinen, että saatiin rakas kilpakumppani mukaan ja toivon mukaan arvostusta löytyisi kannattajien keskenkin, vaikka pilkkakirve saakin heilua ja huumori kukkia. Eiköhän tässä molemmat osapuoliskot ole kuitenkin tyytyväisiä, että on paikallisvastus ja yhteinen historia, arvokas sellainen.

No se siitä.

Ei muuta illan peliin sanottavaa, kuin, että SaiPan ketsuppipurkin tukos saisi kyllä aueta niin ja El Kapitaanolle tietysti huikeat suosionosoitukset ja ei haittaisi, jos mies pääsisi pisteillekin, vaikka maalin muodossa.
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
Paskin ketjunavaus aikoihin.

Viikko sitten vetyliiterissä oli tasainen kamppailu, joka olisi voinut kääntyä toisinkin. Sen jälkeen tapahtunut: SaiPa ei ole tehnyt maalin maalia ja KooKoo saanut Malisen mukaan rosteriin. Siihen nähden Veikkauksen antama kerroin 5.3 merkille 2 on ihan pelattavissa.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Jos ketjunavauksen piti olla hyvää huumoria, suosittelen, että aloittaja ei pyri standupkoomikoksi.

Jos avaus oli vain puhdasta ylimielisyyttä, suosittelen, ettei availe enää ketjuja.

Peli on SaiPalle aivan äärettömän tärkeä. Tänään ei kelpaa mikään muu kuin voitto. Lukemilla ei väliä. Ja tämä ei ole ylimielisyyttä. SaiPa tarvitsee nämä pisteet ja varsinkin sen voiton henkisellä tasolla enemmän kuin koskaan tällä kaudella. Mitään pois ottamatta Kookoolta.

Ja Kookoo myös tarvitsee pisteitä. Mutta sanon, että kelpaa ainoastaan voitto, koska se nyt vain on niin. Kotona pitää voittaa selkeästi sarjasijoituksia alemmalla oleva. Riippumatta siitä, mikä on pelihistoria.

Mutta SaiPan maalinteko on tällä hetkellä aivan jumissa. Puolustus kyllä toimii, joskin pieniä lapsuksia välillä tulee.

Toivotaan, ettei peli pääty 0-2 ja toinen tyhjiin.

Ja Ville Koho ei kyllä ole millään tasolla tylsä seuraikoni. Jos tuon jonkin ylempänä kommentoineen kommentti oli vain turhautunutta takaisin vittuilua aloitukseen, ymmärrän. Muutoin en.

Kookoo saa aika kauan tahkota, kunnes sillä on samanlainen seuraikoni Liigassa. Ai niin, Koho ei toki ole mikään maali- ja pisterohmu. Mutta on varma pelaaja. Av-spesialisti. Jarruspesialisti. Osaa tarvittaessa pistää laattaa häkkiin taidollakin. Ja ennen muuta todellinen herrasmiespelaaja.

Onnea Villelle 700. Liigaottelusta. Kaikki tietysti SaiPassa! Kapteenina kohta kymmenettä vuotta. Moisia seuraikoneja ei liikaa Liigassa ole.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Ihmettelen myös mikä siinä jotenkin menee niin tunteisiin, jos joku toteaa Kohon olevan tylsä seuralegenda? Onhan se, jos ulkopuolelta katsoo ja tuskin kovin moni ukkoa Lepran ulkopuolella pahemmin edes noteeraa. Ei varsinaisia mainetekoja ulkopuolisten silmiin, lähinnä näyttää jämähtäneen Kisapuistoon jurnuttamaan tavistehoilla, kun "muuallekaan ei kelpaa". Toisaalta mitä sitten? Juuri nämä kohot ovat legendoja ensisijaisesti aina kotijoukkueen kannattajille ja se on se mikä merkitsee. Aivan varmasti jokainen SaiPa-kannattaja tietää Kohon pitkän keltamustan uran merkityksen joukkueelle, vaikka se ei aina vaikkapa Kouvostoliittoon avautuisi. Minulle esimerkiksi SaiPa-legendoja ovat lähinnä lallit ja srikot ja aivan alkuun mielen ei tule Koho, koska nimenomaan katselen ulkopuolelta. Samalla nostan ehdottomasti hatua Villelle. Nykypäivänä tuo 700 matsia samassa jengissä on harvinainen ja todella arvostettava saavutus.

Juu näinhän se on, El Capitano #8 on suurin sankari Kisapuistossa ja vähemmän tunnettu muualla. Ja löytyyhän täältä Jatkoajasta vuosien varrelta myös merkittävä määrä SaiPan kannattajien kommentteja, joissa on spekuloitu että kannattaako Koholle enää tehdä jatkosopparia kun se alkaa olla niin vanha ja hidas ja tylsä.

Ville on pelannut 700 Liiga-ottelua PPG:llä 0,30, mutta se on vain osa tarinasta. Kohon ketju pelaa usein vastustajan ykkösketjua vastaan, ja siitä huolimatta Liigan tilasto näyttää tällä kaudella Villelle teholukemaa +16. Tämän mittarin mukaan Ville Koho on ollut Liigan toiseksi paras keskuhyökkääjä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös