Mainos

La 6.2.2016 KalPa - Kärpät

  • 6 051
  • 32

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tänään pelataan tärkeistä pisteistä myös Kuopiossa. KalPa saa vastaansa vieraita Oulusta, kun Kärpät kohdataan onneksi viimeistä kertaa tällä kaudella. Puolivälierissä toki on mahdollisuus kohdata, mutta se on asia erikseen. Seuran kassa näistä peleistä kiittää, mutta nyt pitäisi saada niitä pisteitäkin ja Kärpät on joukkueena se jolta KalPa niitä pisteitä saa vähiten. Tällä kaudella on kohdattu viidesti ja pisteet ovat jakautuneet 1-14 Kärppien hyväksi.

KalPalla muutenkin menossa kauden heikoin jakso kun edellisiin kymmeneen peliin on kasassa ainoastaan yksi kolmen pisteen voitto ja pisteitäkin ainoastaan kahdeksan.

Kärpät sen sijaan on voittanut kymmenestä edellisestä pelistään 6 suoraan, yhden jatkoilla ja hävinnyt varsinaisella vain kerran. Pisteitä siis 22.

Kokoonpanoja ei vielä ole tarjolla, mutta Kärppien riveissä pelaa ilmeisesti puolustaja Joni Pitkänen, joka joutui kuntouttamaan rikki pirtoutunutta kantapäätään noin kolmen vuoden ajan. Toivottavasti paikat kestää ja hieno ura saa vielä jatkoa. Toivotaan nyt myös, että pitkä pelaamattomuus näkyy otteissa ja KalPa voisi pari kertaa kiittää ja laittaa kiekkoa reppuun.

En tiedä miksi, mutta nyt on sellainen vahva tunne, että kaikkien yllätykseksi tänään nähdään 3-2 numeroihin päättyvä kotivoitto.
 

Tratikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät on siis matkustanut Kuopioon ja vastaan asettuu KalPa. Viimeksi nämä joukkueet kohtasivat pari viikkoa sitten ja sillon oli nuo tuplaottelut, eli ensin Kuopiossa ja sitten Oulussa. Kärpät vei tuosta tuplaviikonlopusta täydet pisteet. Muutenkin Kärpät on tällä kaudella onnistunut KalPaa vastaan hyvin. Nämä joukkueet on kohdanneet tällä kaudella viis kertaa ja Kärpät on voittanut niistä jokaisen. Kauden avauksessa Kuopiossa KalPa onnistui viemään pelin jatkoajalle, mutta muuten Kärpät on voittanut varsinaisella peliajalla. Pisteet on siis menneet Kärpille keskenäisissä 14-1. Maaliero on myös Kärpille 19-8, oikeastaan Kärpät on onnistunut KalPaa vastaan yllättävän paljonkin tekemään maaleja siihen nähden, että monesti tuo maalinteko on tahtonut vähän tökkiä.

Tänään ainakin omalta osaltani ottelun suurin mielenkiinto kohdistuu Kärppien pelaajaan numero 44. Saapa nähä, että minkälainen on Pitkäsen pelikunto. Edellisestä virallisesta jääkiekko ottelusta taitaa olla aikaa lähes kolme vuotta. Toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin, kun jalka on kestänyt kovaa ja täysipainoista reenaamista, mutta peleihin paluu onkin sitten eri asia. Toivotaan, että jalka kestää ja Pitkäsellä olisi vielä useita pelivuosia jäljellä. Tässä vaiheessa on ihan turha miettiä vielä mitään NHL tai KHL kuvioita, vaan nyt tärkeintä on, että jalka kestää.
 

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viimeistä voedään ennen finaalia. Pitkäsen paluuhan se on tämän ottelun juttu. Toki pitäisi pisteetkin ottaa ja näyttää, että peli on kunnossa finaalia ajatellen. IFK ottaa jokatapauksessa Bluesilta tänään ilmaiset pisteet, joten meidänkin pitäisi pystyä pinnat ottamaan.

KalPa on ollut alavireinen, jos toki voitti Jypin. Siellä on tuskaa siis ollut ja joukkue on valunut kärjen haastajasta sääleihin. Entä löytääkö kuopiolainen yleisö Niiralaan Pitkäsen houkuttelemana? Ehkä niin käy.

Sitten takaisin Pitkäseen. Varmaa peruspelaamista ilman turhia kikkailuja. Siitä olisi hyvä lähteä liikkeelle. Toivon miehen tuovan jämäkkyyttä ja varmuutta takalinjoille. Hyvää avauspelaamista ja viivalle tulivoimaa.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Entä löytääkö kuopiolainen yleisö Niiralaan Pitkäsen houkuttelemana? Ehkä niin käy.

Sitten takaisin Pitkäseen. Varmaa peruspelaamista ilman turhia kikkailuja. Siitä olisi hyvä lähteä liikkeelle. Toivon miehen tuovan jämäkkyyttä ja varmuutta takalinjoille. Hyvää avauspelaamista ja viivalle tulivoimaa.
Nyt ei taideta puhua KalPan junnusentteri Pitkäsen Miikasta.. Kuopiossa halliin vetää maininnan arvoisesti nimet,Timonen, Hartikainen, Kiiskinen ja jokusaminjakimmonänärikaveriulkkari.
Pitkänen on kuitenkin karjalalippiksen alle melko tuntematon tapaus näillä leveyksillä.
Toivottavasti vetää hallin täyteen, oli se selätetty tekosyy mikä tahansa, että halli täyttyisi.

Jospa KalPa ei aivan yhtä nöyrästi lähtisi peliä häviämään kuten pari viikkoa sitten kävi. Muuten voi Dj päräyttää soimaan lastenlaulun "jos vastaan tulee näätä niin pakoon täyttä päätä"
 

Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
On kyllä perseestä tuo, että pahin kilpakumppani pelaa viimiset pelinsä liigaan kuulumatonta Bluesia vastaan, kun me joudutaan oikeasti pelaamaan jotta saadaan pisteitä. Reiluinta olisi jos kaikki Blues-pelien pisteet nollattais ja pantais koko lafka konkkaan. Konkkaan se menee kuitenkin. En kyllä tiiä miten toimenpide vaikuttais sarjataulukkoon.

Tänään siis kiinnostaa Niinimaan ensimmäinen esiintyminen Kärpissä noin 15 vuoteen. Tai kävihän se Janne pelaan tuossa välissä, mutta Jonihan lähti jo kun te kiihkeimpää kiekkofanitusikää elävät olitte vielä päiväkodissa.

Veikkaus. Joni pelaa hyvin tänään.
 
Eipä ole taas hetkeen vituttanut näin paljon mennä iltavuoroon töihin. Ehdotonta must see kama tämä peli. Ei tarvinne selittää syytä. Vakavasti harkitsen, josko katselisin pelin jälkilähetyksenä siinä puolenyön jälkeen. Myös sairasloma on käynyt mielessä, mutta ei anna moraali periksi.

Nauttikaa pelistä, jotka sen pääsette näkemään. Mä tuun sitten tiistaina täältä peräkylästä hallille.
 

Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon Kärpät
Sanoin ennen kauden alkua kaverille, että jos Pitkänen vetää kärppäpaidan tällä kaudella päälle, mulle on mestaruudelle ihan sama. Toki pitää vetää sanoja jonkin verran takaisin koska olen vässykkä, mutta jos kausi kiville lopulta karahtaa (lue: ei mestaruutta), niin kyllähän Jonin paluu silti lämmittää kovasti. Kunhan nyt vaan pysyis perkele ehjänä...
 

Tratikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jatkoaika ei vissiin julkase minkäänlaista otteluennakkoa tästä ottelusta? Kiinnostus on siis silläkin puolella suorastaan tapissa tätä spektaakkelia kohtaan.

Laitetaas joukkueiden kokoonpanot tähän

KalPa:

Keränen-Ruohomaa-Davis
Lauritzen-Sebok-Mankinen
Tammela-Bengtsson-Nuutinen
Nikko-Harjama-Junnila
Hämäläinen

Timonen-Kinnunen
Riikola-Lukka
Mikkola-Jokela

Kilpeläinen (Similä)

Kärpät:

Aho-Niemi-Ikonen
Pyörälä-Hirschovits-Puljujärvi
Junttila-Pirnes-Aaltonen
Huml-Humaloja-Keränen

Kukkonen-Masuhr
PITKÄNEN-Laatikainen
Pentikäinen-Hakanpää
Ronkainen

Aittokallio (Rajaniemi)
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Jatkoaika ei vissiin julkase minkäänlaista otteluennakkoa tästä ottelusta? Kiinnostus on siis silläkin puolella suorastaan tapissa tätä spektaakkelia kohtaan.
Olen samaa ihmetellyt muidenkin paikkakuntien ja liigojen osalta, ettei jutut tule ulos välttämättä lainkaan, tai joku raportoi matsit hätäisesti koosteen perusteella ja pahasti myöhään.. PT voisi varmaan saada ryhtiliikettä aikaan, ellei olisi niin sidottuna mielipidevaikuttamiseen.

Pitkäsen paluun vuoksi jaksaa kiinnostaa KalPa jo ties monennetta kertaa lyhyen ajan sisään.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Uskon että pitkänen pelaa jo tänään kovalla tasolla joskin varmaan marjamäen palauttelu-pelityyli hakusessa. Toivottavasti rikkoo systeemiä ja kääntää peliä nopeasti. Pitkiä syöttöjä ja jalalla nostoja kiitos.
 

Henu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ei oo KalPalla ollu helppoja vastustajia viime aikoina, ja tänään kolmannen kerran lyhyen ajan sisällä Kärpät. KalPan pistetili tuskin karttuu, mutta yleisöä sentään tulossa. Aiemmin tällä kaudella jos Niiralassa on yleisöä hyvin ollut, on KalPa yleensä ottanut turpaan eikä aina niin nätein lukemin. Poikkeuksena tietysti #24 juhlapeli, josta voitto tuli täyelle hallille.

Toivottavasti kotijoukkueelta nähdään ehjä 60 minuuttia ja vahvaa taistelua alusta loppuun, eikä mitään viimesen erän jälkimmäisellä puoliskolla heräämistä tai vastaavasti viimeiseen erään nukahtamista.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Pitkäselle hyvää paluuta ja toivottavasti sujuu hyvin.

Jotian kertoo rosterien leveydestä/iskukyvystä, että Kärppien 3. ja 4 kentän pelaajatkin mahtuisi KalPan ykkösketjuun. Niin..

No semmoista se on kun toiset hoitavat tehtävänsä huipputasolla ja toiset hieman heikommalla.

Ihme kyllä, itselläkin kutina, että KalPa yllättäisi ja voittaa tänään. Tosiasia voi olla kuitenkin taas rumat ja selkeät lukemat Kärpille. No onneksi tästä ei kummempia odotakkaan niin tuskin pettyykään. Tämän pelin ja vaikean jakson jälkeen alkaakin sitten KalPan omat playofftaistot jo. Pelataan usein playoffviivan 6-15 sijan joukkueita nin toivotaan niistä pisteitä eritavalla kertyvän. Will see
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Mielenkiintoinen peli kyllä näin ulkopuolisestakin näkökulmasta. Joni Pitkäsen paluu on erittäin hieno asia koko Liigan kannalta.

KalPan pelaajille tulisi näyttää alla olevan linkin video ennen peliä, niin ei varmasti kehtaisi hävitä. :) (Kai tämä jo jostain Jatkoajan syövereistäkin löytyy?)

"No siks, koska KalPa häviää jokaisen pelin!" - Jääkiekko - Savon Sanomat
 

sinikettu

Jäsen

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Hehe, vielä kun olisi maininnut epäreilut lohkojaot, niin siinähän olisi ollut varsin tyypillinen jatkoaikalainen KalPa-fani.

Ei kannata ottaa niin vakavasti edellistä lausetta
No olihan ne epikset ;) Toivottavasti ensi kausi mennään ilman lohkoja.

Pitkänen! Hieno pelaaja.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Melkoista neppailua ja näennäistä yrittämistä on tuo Kärppien hyökkäspeli tällä hetkellä. Ketjut ottivat melkoisen askeleen taaksepäin siinä vaihessa kun Hirso palasi saikulta ja Aho siirrettiin takaisin laitaan. Ykkösen peli on tehotonta näpyttelyä, jossa kukaan ei tällä hetkellä mene kohti maalia. Hirso puolestana on aivan kuutamolla illasta toiseen ja on onnistunut torpedoimaan myös Puljujärven lentokelin.

Onneksi Kärpillä oli sentään yksi pelaaja, jota oli ilo katsella - Pitkänen. Vetää kuin parhaina päivinään. Minkälaista dominointia nähdäänkään myöhemmin keväällä?
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Onneksi Kärpillä oli sentään yksi pelaaja, jota oli ilo katsella - Pitkänen. Vetää kuin parhaina päivinään. Minkälaista dominointia nähdäänkään myöhemmin keväällä?
Helvetin mukava kuulla, en nähnyt enkä kuullut peliä. Joni otti sitten varman päälle, ja tuli mukaan vasta täysin huippukuntoisena. Ammattimaista toimintaa, ettei hätäillyt. Jatkossa pitäisi tulosyksikkö koota Ahon ympärille. Onnittelut Kalpalle voitosta.
 

HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vähän ehkä Pitkäsellä vielä jotkut ratkaisut kiekollisena olivat epävarmoja tai pitäisikö sanoa epätarkkoja, mutta tuon tauon jälkeen kyllä kova suoritus avausmatsiin. Luistelu näytti omaan silmään todella sulavalta. Eli jos vaan pysyy kunnossa, niin erittäin iso vahvistus takalinjoille.

Eka erä oli aika lailla Kärppien, mutta sitten suht tasaista vääntämistä. Vaaralliset maalipaikat meni ilman sen kummempaa kirjanpitoa Kärpille, mutta onneksi KalPalla on etu puolellaan tolppien välissä käytännössä lähes kaikkia joukkueita vastaan tällä hetkellä. Mukava, että juuri Nuutinen ja Davis osuivat. Heidän maaleilleen olisi todellakin käyttöä loppukauden aikana.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eipä jakautuneet pisteet tänään välttämättä aivan pelin hallinnan tai tapahtumien perusteella, kiitos Kilpeläisen, mutta kaikki otetaan. Ainut osa-alue jossa KalPa oli Kärppiä edellä oli juuri maalivahtipeli. Tänään se riitti.

KalPan maalit menivät kyllä oikeille miehille. Nuutisella todella hyvä laukaus, tänään upposi. Tosin pakko myöntää että Nuutisen maalissa hiukkasen korpesi kun vaimo meni sitten arvaamaan kotikisan, KalPan ensimmäisen maalin tekijän oikein. Pieni varjo kuitenkin ehkä hyväksyttävissä harvinaisen voiton tuomaan hyvään oloon. Joka tapauksessa myös ja etenkin myös Davisille toivoi jo onnistumista. Lähestä pelistä toiseen Davis on saanut/hankkinut paikkoja, mutta tulos on antanut odottaa sitten marraskuun. Ehkä Davisista on turha tämänkään jälkeen mitään snaipperia odottaa vaikka paikkoja tuleekin paljon saamaan, Jos nyt kuitenkin vielä tämän kevään puolella kerran.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onnittelut Kalpalle voitosta. Kyllähän tämä ilta taas osoitti, että vaikka toinen joukkue on paperilla kovempi, täynnä paremmin palkattuja pelaajia, homma on kaukalossa noita paljon tasaisempaa. Liiga on tasainen sarja ja yksittäisessä pelissä voi käydä miten vaan. Pidemmässä juoksussa ne erot ja mahdollinen menestys tulevat.

Pitkänen pelasi tänään 20:04, Kärppien pakeista 4. eniten. Näytti välillä puuskuttavan, joka on ymmärrettävää. Pitkänen ajetaan huolellisesti sisään. Mukava nähdä Pitkänen takasi.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Joo-o. Mun mielestäni 1-1 tulos 60 minuutin jälkeen oli ihan oikeutettu. Kärpillä oli ekassa erässä paikat tehdä parikin maalia, mutta viimeistely ei tällä kertaa onnistunut ja KalPa kesti Kärppien myllytyksen. Toinen ja kolmas erä oli paljon tasaisempia ja kyllä siellä oli KalPallakin paikkoja tehdä varsinaisella peliajalla enemmän kuin yksi osuma, joten oikeutettu tulos mielestäni. Jatkoajat nyt menee välillä miten menee, ja tällä kertaa Davis ratkaisi pelin nopeasti KalPalle.

Ottelun lopputulosta enemmän kiinnosti se että millä tasolla Joni Pitkänen pelaa. Helkkarin hyvinhän tuo pelasi, ja kuten tuonne Kärppien puolellekin kirjoitin, niin kunhan saa pelituntumaa enemmän niin tulee olemaan ihan ylivoimainen pakki tässä liigassa. Uskomattoman helpolta näytti tuo liike ja luistelu, ei siellä paljoa turhaan höntyilty vaan oltiin oikeassa paikassa silloin kun piti. Muutamat kiekolliset ratkaisut välillä vähän ontuivat, mutta niihin nyt varmasti saadaan parannusta kunhan pelejä saadaan alle enemmän.

Onnittelut KalPalle voitosta!
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Oli varmasti henkisesti tärkee matsi. Ja ennen kaikkea voitto. Matsista en osaa sanoo mitään, kun peliä en nähny.

Vihdoin loppuu tää ennakkoon hankalalaksi tiedetty jakso. Toki 6. sija karkasi jo melko kauaksi mutta nyt pitäisi helpottaa.
 

Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Mielestäni hyvä kiekko-ottelu.

Kärpät vei alkua miten tahtoi mutta KalPa ja Kilpeläinen kesti. Ensimmäisen erän lopusta toiselle erätauolle jopa KalPan merkeissä mentiin. Kolmannessa Kärpät väkisi kuskin paikalle ja ansaittu tasoitus. Lopussa KalPalla oli tyhjää maalia ja pari muutakin tonttia mennä johtoon mutta nyt ei maistunut vasta kuin jatkoajalla Davisille.

Davisin onnistuminen lämmittää todella paljon. On saanut ja rakentanut paikkoja koko ajan. Parikymmentä peliä meni ilman maalia ja nyt kädet ristiin että taas vähän aukenisi ketsuppipullo. Kilpeläinen palannut tasolleen muutaman hieman heikomman ottelun jälkeen. Tänään taisteluilme oli koko joukkueella kohdallaan ja yleisöäkin oli todella mukavasti paikalla, kiitos meidän yleisömagneettijoukkue Kärppien.

Joni Pitkänen palasi kaukaloon todella hyvin, ottaen vielä huomioon 3 vuoden tauon peleistä, Sulavaa liikkumista, kiekkokin pysyy mukana, tykkäsin kaverin otteista. Kiva saada Liigaan tuon tason mies, ainakin reiluksi pariksi kuukaudeksi. Hatunnosto Jonille, että on jaksanut taistella itsensä pelikuntoon!!

Kärpiltä ei vissiin kukaan valmennuksesta vaivautunut lehdistötilaisuuteen?
 

JPL

Jäsen
Mielestäni hyvä kiekko-ottelu.

Davisin onnistuminen lämmittää todella paljon. On saanut ja rakentanut paikkoja koko ajan. Parikymmentä peliä meni ilman maalia ja nyt kädet ristiin että taas vähän aukenisi ketsuppipullo. Kilpeläinen palannut tasolleen muutaman hieman heikomman ottelun jälkeen. Tänään taisteluilme oli koko joukkueella kohdallaan ja yleisöäkin oli todella mukavasti paikalla, kiitos meidän yleisömagneettijoukkue Kärppien.

Vallan mainio ottelu oli ja onnittelut voitosta. En halua mitenkään masentaa, mutta tuo kommentti Davisista aiheutti niin voimakkaan Deja Vu tunteen, ettei ihan hetkeen ole tapahtunut. En pistäisi rahojani likoon. Parissa matsissa saattaa tulla muutama piste, jonka jälkeen häviää jälleen johonkin ihmeelliseen paikkaan. On erikoinen pelaaja - periaatteessa kaikki tarvittava hänellä on. Kokoa, nopeutta ja hyvä laukaus. Mutta ei oikein ikinä ole päässyt semmoiseen tasaiseen hyvään suorittamiseen, vaan onnistumista seuraa pitkä pätkä kaamosta, jonka jälkeen taas joitain onnistumisia. Harmi sinänsä - ihan viihdyttävä pelaaja kyseessä.
 

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Tässä vielä Pitkäseen palatakseni kun meinas että ei ei pelaa ennenku on vähäkään pelikunnossa niin media varmaan tuumas
että pelaa mitä pelaa mutta Jonihan ei pelaa jos ei kellota ne normit n. 20+min peliajat.
Eli menikö tässä nyt huomio siihen että pelaako vai kuinka paljon pelaa?
Tulee vetään tiistaina hurrejå vastaan isot minuutit...
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös