La 6.10.2012 HCK-Jokipojat

  • 1 246
  • 4

Warre

Jäsen
Avot, tiedossa lauantai-illan huumaa Keravan urheilupuistossa. Mehtimäkeläisestä lukemani perusteella seurojen edustusmiehistöt eivät ole koskaan aikaisemmin kohdanneet toisiaan virallisessa sarja-ottelussa. Tarjolla siis historiallisia hetkiä ja pisteitä!

Kotijoukkueella on takana reissu Kouvolasta, josta heille lähti mukaan kotimatkalle yksi arvokas sarjapiste. Ennen ottelun alkua näytti pitkään siltä, että HCK pelaisi kolmella kentällä, mutta silloin tulivat Korean avut paikalle, ja täyttivät ruutunsa varsin mallikkaasti, ainakin näin otteluraportista ja -ketjusta luettuna.

Jokipojat taasen alkavat saavuttaa pelillisesti sitä tasoa, johon tuolla materiaalilla pitisikin päästä joka ilta. Siis perustekeminen alkaa olla hahmollaan, ja sen vuoksi nousu sarjataulukossa alkaa. Myös Joensuussa lainamiehet värittävät joukkueen pukukoppisceneä. Tämän perusteella joku sanavalmis farmisopimusten vastustaja voisi nähdä illan otteluparin olevan vaikkapa HC Korea vs. Joensuun Dynamo.

Kokoonpanomuutoksista Jokipoikien osalta voisi mainita sen, että maalivahti vaihtunee. Norjan Lasse vaihtuu Rautiolaan. Toivotaan Antille hyvä peliä.

Gangbang style!
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
HCK näyttäisi lähtevän tämän päivän otteluun samalla kokoonpanolla kuin eiliseen KooKoo peliin. Yksi vaihto tulee kuitenkin kun Aaro Peltonen korvaa Norjan. Eilen oli ilmeisesti ihan hyvä taisteluilme ja sitä tarvitaan tänäänkin mikäli pisteistä joukkue haaveilee.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Kyllähän näin joensuulaisittain suurin jännitys nyt kohdistuu Antti Rautiolaan tolppien välissä. Rautiolan kauden alku ei ole ainakaan allekirjoittanutta ihan täysin vakuuttanut, ja nyt aletaan tarvita oikeasti onnistuneita pelejä jo, muuten tuo maalivahtihomma alkaa mennä vähän vaikeaksi koko kautta ajatellen. Toivottavasti joku olisi paikalla Keravalla ja kertoisi tänne havaintoja tästä osastosta, streamiakaan kun ottelusta ei valitettavasti ole saatavilla.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Mitäs siellä loppuhetkillä on tapahtunut kun toimihenkilö saanut pelirangaistuksen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös