La 4.12. 2010 Ilves-HPK

  • 5 614
  • 29

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ilveksen nuori joukkue on kärsinyt viime ajat aika pahasti kaamosmasennuksesta. Viimeisestä kahdeksasta ottelusta on kasassa 3 pistettä. Maalivahtipeli on ollut ongelma pitkin kautta, nyt veräjää Miikka Wiikman, joka aikanaan torjui Kerhon mestariksi. Saapa nähdä tuoko apuja.

Kerholla kolme viimeistä peliä on mennyt ylitöiksi. Viimeksi kohdattiin Ässät, joka vei hyvän vieraspelinsä ansiosta kaksi pistettä Rinkelinmäeltä mukanaan.

Kerho tänään:
Nieminen-Viitaluoma-Puustinen
Tuulola-Alatalo

Saulietis-Berzins-Männikkö
Haverinen-Laamanen

Kolehmainen-Piispanen-Roppo
Shvalev-Kärmeniemi

Turtiainen-Pulliainen-Karevaara

Lassila(Metsola)


Eli Haverinen palannut kehiin, muuten samat.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Haverisen paluu oikein hyvä asia ja lämmittää mieltä, ketjut noin muutenkin on ihan hyvää tasoa, joten eiköhän tämä tästä. Hyvä kutina ajatellen illan peliä ja luotto Kerhoon on kova. Ainoa mikä arveluttaa, on se miten Kerholla luistin kulkee. Melko tahmeaa on viime kierroksilla liike ollut ja hyvin liikkuvaa nuorta Ilvestä vastaan tämä on melko vaikeaa, jos ei kulje.

Kohta Alkoon ja illalla pisteet kotiin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Marjamäki on tänään varmasti tuomareiden suurennuslasin alla viime pelin tapahtumien takia. Ottaako hän tänään vähän rennommin vai ajeleeko tuttuun tyyliinsä kaikkea mitä liikkuu? Ei tarvitse hirveästi ennustaa niin aika helpolla lähtee jäähylle puhtaistakin taklauksista...
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jos nyt tituleeraan Ilvestä Kerhon pisteautomaatiksi, jinxaanko tästäkin Kerholle tasurin ja tappion jatkoilla? Hiukan on pistetahti Kerhollakin hiipunut, vaikka tilanteita onkin saatu aikaiseksi. Tuhlaajapojilla ei vain oikein ole sihti ollut kohdillaan. Kukakohan colaisi Masin levyksi kaikkien porojen puolesta?

Jännää, että Kärmäri on sivuuttanut Holmbergin nokkimisjärjestyksessä. Vai onko flunssa-aalto levinnyt?
 

Teddy_H

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-73, Pantserfaust
Jännä nähdä ja kuulla millainen peli Kerholta on tulossa. Viime pelit kun ovat kulkeneet hieman kehnonlaisesti. Tappajanvaisto on puuttunut eteenkin maalinteosta, minkä seurauksena TPS ja Tappara pelien anti jäi vähän kehnoksi. Niin kiva ja sympaattinen joukkue Ilves, niin tänään sitä pitää kurittaa kuin rikkaruohoa perunapellolla - sääliä tuntematta painaa sellainen kuusi-seitsemän börsää jotta saadaan apinat ja gorillat eteenkin ykkösketjun jätkien niskasta. Ylivoimallahan noita olisi mahdollista paukutella jos ei menisi sellaiseksi näpertelyksi niin usein. Illan isäntä taitaa olla tilastojen valossa liigan huonoimpia alivoimajoukkueita, joten jos joskus niin tänään niitä yv-maaleja.

Mitä tulee Ilvekseen, niin kriittisiä vaiheita mennään. Alkukausi kulki hienosti, peli oli parhaimmillaan kaunista, vauhdikasta ja tehokasta. Nuoret sällit onnistuivat hienosti, joukkue teki huimia nousuja ja yleisö tykkäsi. Nyt kelkan suunta pitäisi saada käännettyä jottei loppukausi ole taas pelkkää taistelua karsijan paikkaa vastaan. Vielä tuo keskikasti ja säälipaikat ovat lähellä, mutta tappioputkia ei kyllä kestäisi. Vieläkö jostain löytyy se johtaja joka nostaa koko joukkueen rähinähenkeä ja itseluottamusta?


EDIT. Jonkinlaisena esiotteluna Hakametsässä on jo ehditty pelata A-nuorten SM-liigan ottelu Ilves-HPK. Lopputulos oli melko sopivasti 1-6. Siitä tulostavoite edustusjoukkueelle.
 
Viimeksi muokattu:

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Kyllähän tästä normaaleissa olosuhteissa voisi huoletta tappiota odottaa, mutta elokuvamaiset lopputulokset astuvat tänään esiin, sekä tietysti minun oman taikani suorittaminen. Eli leffamaiseen tulokseen viittaa luonnollisesti Wiikman. Entinen ritari ja kultainen vielä. Nyt karma astuu peliin ja Ipa hoitaa matsin 1-0 tai 2-1 ja PELKÄSTÄÄN Miikan uskomattomien torjuntojen ansiosta. Toinen huomattava seikka, ehkä jopa edellistä tärkeämpi, on minun puuttuminen hallista. Tämä viittaa hyvin vahvasti jälleen siihen että kun en ole hallilla oluita tuhoamassa, niin pojot jäävät treelle. Tämä olisi pitänyt huomioida myös vedonlyöjien vihjepalstoilla ympäri maailmaa, mutta jostain jälleen vitun käsittämättömästä syystä niin ei olla tehty.

Tai sitten meno jatkuu samana. 0-3 ekan periodin jälkeen, 1-6 toisen ja Miika pääsee penkkiä kuluttamaan. Ei, ei kai sentäs. Ei ainakaan kuulosta yhtään Ilvesmaiseltä...
 

KasiYsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Missäs on Jykä Louhi Kerhon kokoonpanosta kun ei oo pariin peliin näkynyt? Jotain loukkaantumista vai eikö vaan mahdu kokoonpanoon?
 

Edit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Frölunda
Semmoinen peli. Laamanen nähtävästi kaatui maalin edessä toisen pelaajan lavan päälle ja satutti todella pahan näköisesti alavatsansa, jos oikein tulkitsin tv-kuvaa.

Lassila pelasi Kerholle mainiot kolme pistettä aivan huikeilla torjunnoilla. Änärilinjalla jos oltaisiin vedetty niin Kerho olisi istunut palttiarallaa kymmenen kakkosta viimeisessä erässä, kovasti rikkoivat. Minkäs teet kun linja tämän sallii. Shvalevin peli ei ollut ihan niin ok-näköistä kun muutamassa edellisessä, pahoja harhasyöttöjä muutama. Toivottavasti poika petraa vielä.

KalPan häviön ansiosta saatiin repäistyä neljän pisteen kaula seitsemänteen sijaan.
 

NiXu89

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves Ry
Jees, tämmöstä tänään

Ilves hallitsi kiekollista peliä oikeastaan koko matsin, harmi vaan kun Hpk osaa myös tehdä maaleja, joka taito Ilveksellä oli pahasti hukassa. Parempi voittaa aina loppujen lopuksi.

Aika surullista myös suomikiekon kannalta tuo noinkin salliva linja, itselläni meni *itutus tuomarikaksikkoon jo siihen pisteeseen että tuli naurettua vaan että mitä tälläset jannut ammattiliigassa tekee. Hpk tosiaan roikkui kyllä todella reilusti, ilmeisesti Rautakorven perintöä vieläkin.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Niin, että mitäköhän perkelettä? Mitä siellä sitten on tapahtunut, JA:n raportti ei kerro? Ihan kun ei olisi tarpeeksi olisi jo valmiiksi noita vammoja tullut. Vaan ei nämä tämänkertaiset vakavia liene, kun en Joksinkaan huomannut niistä puhuneen. Kaikki loukkaantumiset syyskaudella, niin pleijareista ei olekaan sitten yksikään jätkä pois?

Kyllä Joksi noista jokaisesta mainitsi. Turtiainen sai aivotärähdyksen Anttilan kuitenkin melko puhtaasta taklauksesta, Saulietis sai sormilleen oikein kunnolla ja meni ilman hanskaa kättään pidellen vaihtoon. Kärmeniemi kai sai kiekon suuhun, muistaakseni ja Laamanen sitten lopussa sai jonkun mahaansa, siitä ei kai kukaan tiedä mitään.

Ikävästi näitä sattuu, ei muuta kuin junnuja kehiin, kyllä se siitä. Toivottavasti ei ketää osteta, ainakaan mitään Pernaata yms.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Männikkö ja Marjamäki juttelivat aika tulisesti maalin jälkeen. Männikkö jätti tuulettamisetkin sikseen ja päätti keskittyä Marjamäelle huuteluun :D

Kyllä se oli Marjamäki joka huuteli Männikölle. Kerho oli täysin paska koko pelin ajan ja Männikkö kehtasi tuuletella tyhjiin tehtyä maaliaan vaikka osui maaliin vasta toisella yrityksellä. Lisäksi pari minuuttia ennen ottelun loppua HPK:n vaihtoaitiosta joku huusi Ilveksen vaihtoaitioon, että "vetäkää käteen!".

Mitä Laamasen loukkaantumiseen tulee niin ei olisi enempää oikeaan osoitteeseen voinut osua!

Muuten oli taas äärimmäisen vittumainen peli. Vituttaa niin maan pirusti, että SM-Liigassa pärjää nykyisin sitä paremmin mitä enemmän kahvaa, repii, roikkuu ja estää koska mistään ei jäähyjä vihelletä. Nämä hpktässätjypit pärjäävätkin juuri antikiekkonsa avulla. Onneksi kuitenkin vähemmistö SM-Liigajoukkueista pelaa tätä raiskaamiskiekkoa sillä muut liigat ja kansainväliset pelit ovat menosssa ihan toiseen suuntaan.

Noh, eipä tarvitse ihmetellä miksi ei MM-kisoissa ja olympialaisissa pärjätä jatkossa edes Valkovenäjälle kun maajoukkueessa pelaa hytösiä, pihlströmejä ja kuparisia.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Muuten oli taas äärimmäisen vittumainen peli. Vituttaa niin maan pirusti, että SM-Liigassa pärjää nykyisin sitä paremmin mitä enemmän kahvaa, repii, roikkuu ja estää koska mistään ei jäähyjä vihelletä. Nämä hpktässätjypit pärjäävätkin juuri antikiekkonsa avulla.

Eipäs nyt haukuta väärää puuta. Kyllä Ilves tänään hävisi omaan huonoon vimeistelyynsä eikä mihinkään muuhun. Tämän lisäksi, kiekkopeleissä huudetaan huomattavasti pahempiakin asioita kuin "vetäkää käteenne", eli tuosta ei kannata mieltään pahottaa.

Eli vaikka Hpk tänään roikkui ja kahvasi sen minkä kerkesi, niin tämä johtui mielestäni vain ja ainoastaan siitä että kerholaiset eivät vain pysyneet Ilveksen perässä oikein missään vaiheessa. Tai no en toki tiedä onko tämä Kerhon pelitapa yleensä, mutta ainakin tänään se näytti juuri tuolta perässäroikkumiselta.

Täytyy sanoa, että vaikka takkiin tulikin niin on tämä helvetin hieno joukkue. Hyvää taistelua, eikä missään vaiheessa luovutettu. Takana kuitenkin aika kasa tappioita. Viime kaudella kun oli tälläinen määrä tappioita alla, oli peli helvetin paljon eri näköistä.

Mutta samapa tuo, vitutushan tuosta pelistä jäi käteen. Ilves pelasi helvetin hyviä paikkoja, välillä ammuttin itse, välillä syötettiin kaveri hyvään paikkaan ja välillä vedettiin vielä yksi ylimääräinen kikka ja sitten vasta lauottiin. Siitäkin huolimatta yksi perkeleen tehty maali. Onhan tuo turhauttavaa.

Jos meillä olisi edes yksi kova maalintekijä niin taisteltaisiin paria sijaa ylempänä. Nyt meillä on kasapäin potentiaalisia maalintekijöitä, mutta tämä potentiaali saadaan kaivettua esiin valitettavan harvoin. Paikkoja kuitenkin saadaan luotua, mikä on hyvä asia. Näin on ollut myös parissa viime pelissä, joita on hallittu melkein mielin määrin.

Ei tästä auta muu kuin toivoa, että jätkät reenaavat maalintekoa pari päivää ennen Lukko-peliä.

Onneksi olkoon pisteistä Hpk ja Lassila!
 

Fast Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Nyt siellä joku on mennyt ihan ihon alle ja huutanut "vetäkää käteenne". Ja kaiken lisäksi perkeleen kääpiö vielä kehtasi tuulettaa maaliaan.

Ja kerho kahvaa ja roikkuu...( kun muuten ei pärjätä)

Kyllä varmasti itsekin olisin katkeroitunut jos olisin Ilveksen otteita viimeiset vuodet seurannut.
 

Rolli92

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitä Laamasen loukkaantumiseen tulee niin ei olisi enempää oikeaan osoitteeseen voinut osua!
Saanko kysyä että miksi juuri Laamanen loukkaantumisensa ansaitsi? Vähän nyt jotain ajatusta peliin, mä en toivoisi loukkaantumisia kenellekkään, en edes teidän Marjamäelle, vaikka moni kärppäfani olisikin saattanut olla kiitollinen jos Kolehmainen tai Tuulola olisi sen vastapalloon kylmäksi niitannut.

Muuten oli taas äärimmäisen vittumainen peli. Vituttaa niin maan pirusti, että SM-Liigassa pärjää nykyisin sitä paremmin mitä enemmän kahvaa, repii, roikkuu ja estää koska mistään ei jäähyjä vihelletä. Nämä hpktässätjypit pärjäävätkin juuri antikiekkonsa avulla. Onneksi kuitenkin vähemmistö SM-Liigajoukkueista pelaa tätä raiskaamiskiekkoa sillä muut liigat ja kansainväliset pelit ovat menosssa ihan toiseen suuntaan.
Tuomarilinja saattoi olla väärä, en ala siitä kiistelemään. Mutta olisiko sekään auttanut Ilvestä että olisitte saaneet pelata YV:lllä, jos maalinteko ei kertakaikkiaan luista? HPK on liigan toiseksi paras AV joukkue, Ilves toiseksi huonoin YV joukkue. Kerho olisi päässyt mättämään vaan pitkiä päätyyn ja ajan kulumaan näppärästi, varmaan helpommin jopa kuin 5-5 pyörityksessä jossa pitkää ei voi lyödä. Jokainen joukkue pyrkii pelaamaan sääntöjen rajamailla (myös ilves), ja jos säännöt löysentyvät, on sekin tilaisuus havaittava nopeasti ja hyödynnettävä. Sellaista se on liigassa, jossa tuomarilinja ei ole vakio.

Toisekseen HPK:n kahvaaminen on vähentynyt rajusti sitten Rautakorven aikojen. Kuten aiemmin mainittiin, niin Ilveksellä oli varmasti eilen parempi liike, ei ollut muita vaihtoehtoja, kuin roikkua. HPK:lla rankka loukkaantumissuma päällä, samoja äijiä joudutaan kuormittamaan, ei se ihme ole ettei pysy aina perässä.
Ja kun nyt rinnastit HPK:n Ässiin, niin täytyy todeta ettei Ässät kovin hirveää antijääkiekkoa edellisessä Kerhopelissään pelanneet. Hyökkäys oli iloista, syötöt napsuivat lapaan ja ottivat jokusen jäähyn. Ei ne ainakaan sitä peliä antijääkiekolla voittaneet. Jyp on sitten asia ihan erikseen...
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Mitä Laamasen loukkaantumiseen tulee niin ei olisi enempää oikeaan osoitteeseen voinut osua!

Olisiko aika ihan oikeasti rauhoittua? Tämä on täysin älytöntä kirjoittelua.

Maalintekemisen sietämätön vaikeus jatkuu. Viisi peliä putkeen, joissa jokaisessa tehty yksi surkea maali. Enpä olisi kuukausi sitten uskonut. Onhan tämä nyt luvattoman vaikeata.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Olisiko aika ihan oikeasti rauhoittua? Tämä on täysin älytöntä kirjoittelua.
Eihän kukaan voi toivoa Laamasen loukkaantumista. En edes minä, joka arvostelee Lamppua toistuvasti, välillä aiheestakin. Onhan tuo selkeästi siistinyt pelityyliäänkin, mistä ansaitsi takavuosina lempinimen "ihmistakiainen". Todella vähän tulee nykyään noita roikkumisjäähyjä.

Normaalisti en kannata tuulettelua tyhjän maalin jälkeen, mutta tässä tapauksessa annetaan anteeksi, jos sillä oli tarkoitus ärsyttää Marjamäkeä. Saadaan hiukan väriä taas seuraavaan matsiin. Ellei J-P Vuorinen toisin määrää.

Ihan jännä matsi teksti-teeveestä seurattuna.
 

Bronco

Jäsen
Vituttaa.

Siellä oli varsinkin Leen ja Myttysen ketjuilla hyvä henki päällä, mutta niin vain onnistumiset jäivät siihen alun ainokaiseen osumaan. Tällaisessa tappioputkessa jätkien pelihuumori alkaa hiljalleen haihtua olemattomiin. Varsinkin, kun esimerkiksi juurikin eilen nähdyllä yrityksellä ollaan totuttu saamaan (alkukaudesta) pisteitä.

Itse peli oli kolmanteen erään saakka todella väsynyttä kuraa näin Ilveksen kannattajan näkökulmasta.

Nyt on aika tsekata HPK:n maalit vielä jälkikäteen, kun Wiikmanin työskentely jäi niiden osalta epäselväksi. Onnittelut Kerholle.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Niin, enhän minä sanonut että toivoin Laamasen loukkaantumista, mutta jos jonkun kerta "oli loukkaannuttava" niin sitten osui kyllä oikeaan osoitteeseen. Laamanen on äärimmäisen vittumainen itkijä ja kitisijä kentällä ja todella mulkun kuvan olen saanut miehestä.

SM-Liigan tuomareista, tuomarilinjasta ja linjattomuudesta en jaksa vääntää enää yhtään. Eilenkin meni noin miljoona HPK:n kamppia, estämistä ja koukkua läpi tuomareilta ja noin tuhat samanlaista Ilveksen tekemänä. Ja sitten tulee jostain yksittäisestä koukkaamisesta tuleekin yhtäkkiä jäähy vaikka samanlaisia tilanteita on ollut lukematon määrä ottelussa. Ei ymmärrä.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Niin, enhän minä sanonut että toivoin Laamasen loukkaantumista, mutta jos jonkun kerta "oli loukkaannuttava" niin sitten osui kyllä oikeaan osoitteeseen. Laamanen on äärimmäisen vittumainen itkijä ja kitisijä kentällä ja todella mulkun kuvan olen saanut miehestä.

SM-Liigan tuomareista, tuomarilinjasta ja linjattomuudesta en jaksa vääntää enää yhtään. Eilenkin meni noin miljoona HPK:n kamppia, estämistä ja koukkua läpi tuomareilta ja noin tuhat samanlaista Ilveksen tekemänä. Ja sitten tulee jostain yksittäisestä koukkaamisesta tuleekin yhtäkkiä jäähy vaikka samanlaisia tilanteita on ollut lukematon määrä ottelussa. Ei ymmärrä.
Se joka toista haukkuu on se itse.

Mutta lienet oikeassa tuossa, että Kerho hyötyi tuomarilinjasta. Vaikket ilmiselvästi enää jaksakaan vääntää siitä.
 

Ralph

Jäsen
Laamanen on äärimmäisen vittumainen itkijä ja kitisijä kentällä ja todella mulkun kuvan olen saanut miehestä.

Taidat itse olla äärimmäisen vittumainen itkijä ja kitisijä foorumeilla. Vaikka sinua hyvänä kirjoittajana pidinkin.

Ei ihan joka jätkä ole voittanut kolme Suomen mestaruutta ja MM-kisojen hopeaa.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Taidat itse olla äärimmäisen vittumainen itkijä ja kitisijä foorumeilla. Vaikka sinua hyvänä kirjoittajana pidinkin.
Miksi en saisi sanoa mielipidettäni Laamasesta? Sama kai se oli kirjoittaa tuohon yhteyteen kuin "Ärsyttävin lätkäpersoona" -ketjuun. Samanlailla tuomareille kitiseminen ja järjettömien haastettelujen antaminen antaa ihmisestä (pelaajana) mulkvistin kuvan, kuin joku Sean Averyn rottamainen peli.
Ei ihan joka jätkä ole voittanut kolme Suomen mestaruutta ja MM-kisojen hopeaa.
Käsittämätön kommentti. Kumoaako se, että pelaaja on menestynyt sen että pelaaja ei voisi olla vittumainen kentällä? Esimerkiksi Jarkko Ruutu on voittanut SM-kultaa ja ties montako MM-kisa ja olympia mitalia, mutta niin vain miestä voi sanoa mulkuksi kentällä. Lisätään nyt vielä, että toinen itkijä/filmaaja joka tulee myös heti mieleen on Ilkka Mikkola. Ja montako SM-Kultaa hänellä on? Kahdeksan?
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Miksi en saisi sanoa mielipidettäni Laamasesta? Sama kai se oli kirjoittaa tuohon yhteyteen kuin "Ärsyttävin lätkäpersoona" -ketjuun. Samanlailla tuomareille kitiseminen ja järjettömien haastettelujen antaminen antaa ihmisestä (pelaajana) mulkvistin kuvan, kuin joku Sean Averyn rottamainen peli.

No, samapa tuosta on itkeä yhtää kenenkään kannattajan mitään. Totta kai on moraalisesti väärin sanoa, että jos joku loukkaantuu, toivon sen olevan sitten tuo ja tuo. Ihan normaalia se on, enkä siitä Kaukosäädintä lähtisi mitenkään tuomitsemaan. Itse pelaan joukkuepelejä Avery-Ruutu-Clutterbuck akselilla ja reilusti myös otetaan sitten se mitä tulee. Ei niistä kukaan sen kummempia itke, joukkueelle kaikki pelaa.

Karavaani kulkee ja koirat haukkuu tässäkin ketjussa. Ei syytetä miestä siitä, että sanoo suoraan mitä ajattelee. Kukaan täällä halua kellekään konkreettisesti mitään vammoja, mutta ei minulla ole mitää sitä vastaan jos vaikka Lindgren loukkaisi lievästi jalkaansa. Voi harmi, hieno pelaaja yms, mutta se kuuluu lajiin. Toivottavasti Lukon peli siitä hieman hajoaisi ja Kerho siitä hyötyisi. Ikinä näitä ei toivo, mutta ne kuuluu lajiin, joten sitä kautta se tulee eteenpäin.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Miksi en saisi sanoa mielipidettäni Laamasesta? Sama kai se oli kirjoittaa tuohon yhteyteen kuin "Ärsyttävin lätkäpersoona" -ketjuun. Samanlailla tuomareille kitiseminen ja järjettömien haastettelujen antaminen antaa ihmisestä (pelaajana) mulkvistin kuvan, kuin joku Sean Averyn rottamainen peli.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, haukuitko ja toivoitko loukkaantumista Lampulle myös silloin kun se pelas "omissa"? Eli Ilveksessä. Vai onko tässä se perinteinen mulkkuitkijäkunpelaamuualla ja kuningas kun pelaa omassa jengissä?

Raipe ei muuten esim. koskaan itkenyt tuomareille :-)
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Pyrkimättä olemaan "kaukosäädin" tai ketään muukaan, kuin itseni, pakko tuoda oma korteni tähän tärkeään keskusteluun. Vahvat muistikuvat kovasta kitisijästä jäivät Laamasen Porin visiitistä vuosituhannen vaihteen häminöissä. Tulosta teki loistavasti (oliko ainoa 10-pisteen ylittäjä jonain kautena Ässissä?), mutta vähemmän "joukkuepelaaja" kuva myös Laamasesta jäi...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös