Salminen oli kyllä tänään JYPin maalilla hyvä. Ekan erän jälkeen, kun johdettiin vain 1-0, niin oli vähän ryöstetty olo. Ilman Salmisen pelastuksia peli olisi ratkennut jo ekassa erässä. Mietin siinä vaiheessa, että näinköhän hakataan koko ilta päätä Salmiseen, JYP tekee pari paskamaalia ja onnistutaan häviämään peli. Meidän kannalta onneksi vierasjoukkueen puolustuspeli oli niin heikkoa, että päästiin sellaisille paikoille, joista meidän puukädetkään eivät erehtyneet ja päästiin lopulta pistämään homma pakettiin.
JYPistä jäi kyllä todella sekava kuva, ei tuosta oikein saanut kiinni, minkälaista kiekkoa Pennerborn haluaa peluuttaa. JYPiltä löytyy kuitenkin maalilta ihan kiistaton huippumaalivahti ja jos sieltä löytyisi valmentaja, joka osaisi edes auttavasti organisoida puolustuspelin, niin Salmisen ollessa maalilla pelit olisi mahdollista pitää vähämaalisina ja tällöin joka matsissa olisi mahkut tapella voitosta, kun omissa ei soi. Joten jos olisin itse Pennerborn, niin heittäisin kaikki hienoudet ja totalhockeyt romukoppaan. Kaivaisin työkalupakista kyynisen ja inhorealistisen pelitavan, jossa tärkein asia olisi puolustaa ja suojella omaa maalia ja Salminen hoitaa loput.