La 30.10.2010 Lukko-SaiPa

  • 9 271
  • 36

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Selin ainakin raportin perusteella oikein erotuomarijohtajalta vaatii selitystä suurista jäähymääristä. Mikäköhän tämän itkun perusteena oikein mahtaa olla? Jos sääntökirjan mukaan olisi menty edes osittain, niin varmaan tuplamäärä olisi saipalle kuulunut jäähyjä. Mutta eipä liigassa ennenkään ole minkään sääntökirjan mukaan menty, vaan se, että jäähyt menevät tasan. Se ei varmaan ole saipalla toteutunut, ja siksi itkuun onkin ollut aihetta.

Eipä siinä mitään, enpä olisi edes Lukon tuhnuylivoimaa halunnut minuuttiakaan nähdä lisää. Ihmetyttää vaan tuollaiset toivolamaiset itkut. Lukolle ei nyt olisi hirveästi enempää voinut edes jäähyjä viheltää, koska puolustus oli vain sellaista seurailemista pääosin.
 

teeveemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos sääntökirjan mukaan olisi menty edes osittain, niin varmaan tuplamäärä olisi saipalle kuulunut jäähyjä.

Älä nyt jumalauta jauha paskaa. Nyt mentiin näin ja SaiPalle ei yhtään jäähyä olisi kuulunut enempää. Monta kertaa on saanut lähteä Raumalta tappio niskassa mutta tänään toisin. Hyvä fiilis. SaiPa pelasi kypsää vieraskiekkoa ja otti ansaitut pisteet. Maukasta!
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllähän Selin Ramonan haastattelussakin noista jäähyistä messusi. Se meni minulta kyllä aika pahasti ohi korvien kuten Uramankin haastattelu kun autossa oli sitä muuta hässäkkää joten en rupea edes niistä yksittäisistä sanoista mitkä kuulin tähän mitään runoa laatimaan.

Mutta sen kuulin että Ramonan selostaja Risto Leino oli pitkälti Selinin linjoilla ja sanoi että SaiPan seitsemästä kakkosesta kolme tuli ihan perusteetta. Kommentaattori Heikki Kauhanen puolestaan piti Selinin vuodatusta merkillisenä ja sanoi että "muuttaisi pelitapaansa sellaiseksi että jäähyjä tulee vähemmän".

En tiedä sitten. Paha sanoa tuliko SaiPalle kolme kakkosta liian helpolla, mutta eivät tuomarit tänään ainakaan vierasjoukkuetta suosineet kuten viikko sitten TPS-pelissä.
 

teeveemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei SaiPan pelitapa millään tavalla avita näitä jäähyjä. Kyllä tuomareilla on vain pilli herkässä "välillä". Mutta on aivan uskomaton väite että keltamustille olisi pitänyt viheltää kaksinkertaisesti jäähyjä. Kuinka kujalla ihminen voi olla, huh huh.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Ei SaiPan pelitapa millään tavalla avita näitä jäähyjä. Kyllä tuomareilla on vain pilli herkässä "välillä". Mutta on aivan uskomaton väite että keltamustille olisi pitänyt viheltää kaksinkertaisesti jäähyjä. Kuinka kujalla ihminen voi olla, huh huh.
Jos nyt ensimmäinen voitto sataan vuoteen tulee, niin ei siitä nyt tarvitse ihan noin innoissaan mesota ja yrittää jotain yhden miehen sotaa aikaansaada. Ihmettelen kyllä, miten kujalla voi yksi kannattaja olla. Miten saipan pelitapa ei avita jäähyjä? Kuvitteletko jonkun paikallisradioselostuksen perusteella, että saipa myllytty 60 minuuttia Lukon päädyssä ja kaikki jäähyt olivat jotain käsittämättömiä hyökkäyspään vääriä vihellyksiä? Voi voi, kun tuomareilla on salaliitto saipaa vastaan, vaikka pelaavat liigan puhtainta peliä, varsinkin vieraissa.

Mutta sen kuulin että Ramonan selostaja Risto Leino oli pitkälti Selinin linjoilla ja sanoi että SaiPan seitsemästä kakkosesta kolme tuli ihan perusteetta. Kommentaattori Heikki Kauhanen puolestaan piti Selinin vuodatusta merkillisenä ja sanoi että "muuttaisi pelitapaansa sellaiseksi että jäähyjä tulee vähemmän".

En tiedä sitten. Paha sanoa tuliko SaiPalle kolme kakkosta liian helpolla, mutta eivät tuomarit tänään ainakaan vierasjoukkuetta suosineet kuten viikko sitten TPS-pelissä.
Minä en ainakaan osaa sanoa juuta enkä jaata noihin saipan tulleisiin tai väärin tulleisiin jäähyihin. Urhotv:n totuttuun tapaan hidastuksia ei niistä tilanteista tullut ja jäähyistä leijonanosa tapahtui kuvan ulkopuolella, kuten niin monta kertaa ennenkin. Muissa tilanteissa jäi vain mm. päivänselviä kamppeja ja koukkuja viheltämättä. Mutta eipä niitä peruskoukkuja, joilla vähän horjutetaan tasapainoa, suomessa käytännössä ikinä vihelletä, ellei pelaaja kaadu.

Mutta pitäisin kyllä yleensäkin ihmeellisenä (paitsi en sm-liigassa), jos sarjan peräpään joukkue ei saisi kärkipään joukkuetta vastaan vieraissa enempää jäähyjä. Kyllä ne onnistuneet vieraspelit vaativat yleensä erinomaista puolustamista ja rikkomista enemmän kuin jatkuvaa hyökkäyksen paraatimarssia.

Korostan vielä, ettei varsinkaan fanaattiselle teeveemiehelle jää epäselväksi, että saipan voitto oli kyllä täysin ansaittu. Mitä väliä sillä sitten olisi, jos saipa olisi saanut muutaman jäähyn enemmän? Lopputulokseen ei olisi ollut mitään merkitystä ja jos olisin saipafani, niin olisin erittäin tyytyväinen siihen esitykseen, mitä joukkue esitti tänään. Harmi vaan, että en ole.
 

Aatu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kisakenttä Oy
Jos nyt ensimmäinen voitto sataan vuoteen tulee, niin ei siitä nyt tarvitse ihan noin innoissaan mesota ja yrittää jotain yhden miehen sotaa aikaansaada.

et nyt viittis tehdä ittestäs Jokereiden kannattajaa, vai onko aamulla jäänyt äidin tekemästä kaurapuurosta hiutaleet paria lesettä vajaaks? SaiPa voitti lUkoN ja pisteet meni Lappeeseen, vaikka se pahalta silti tuntuu sinulle, hyväksy se. Aika ylimeilinen kommentti rikkaan seuran (joka vuosi toisensa jälkeen alisuorittaa) kannattajan suusta, ymmärtäisin tuon ilmalan suunnalta...
Btw. Muistan edellisen kerran kun 80-luvulla SaiPa voitti, taisi olla Ketterän divarissa, ja miun matikalla siitä ei tule sataa vuotta ihan vielä.. Nyt vähän kiviä taskuun siellä ja maan pinnalle takasin, keväällä kaikki on taas auki, myös LukOLle, kuhan ei vaan TpS tulis vastaan.

Ps. Eikös joukkueiden oikeinkirjoitus ois aika kiva juttu.. ;)
 

hemppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitä väliä sillä sitten olisi, jos saipa olisi saanut muutaman jäähyn enemmän? Lopputulokseen ei olisi ollut mitään merkitystä ja jos olisin saipafani, niin olisin erittäin tyytyväinen siihen esitykseen, mitä joukkue esitti tänään.

Siis hetkinen, perustelistko vielä tuon väittseesi? Viidellä jäähyllä eli kymmenellä jäähyminuutilla, jotka näistä "varmoista" puhaltamattajätetyistä tilanteista olisi mielestäsi pitänyt tuomita, ei olisi voinut olla vaikutusta lopputulokseen?

Siihen en ota kantaa, olisiko vierasjoukkueelle pitänyt tuomita enemmän jäähyjä ja kotijoukkueelle puolestaan ei, mutta kyllähän se jotain asiasta kertoo, jos raumalaisselostajan mukaan kolme SaiPalle tuomitusta jäähystä tuli aiheetta.

Ja erittäin tyytyväinen ainakin täällä ollaan SaiPan esitykseen.

Rokulle kiitos hyvästä ottelukirjoituksesta!
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Mutta mikä on tullut Paulille? En nyt niin tarkkaan ole Saipan otteita seurannut, mutta käsittääkseni Pauli ollut kuitenkin mies paikallaan. Nyt kuitenkin taas samanlaisia otteita havaittavissa kuin ässäaikoinakin, joista tosin tuomarit jostain syystä armahtivatkin parit poikkaritkin? Tai hyvinhän se muuten pelasi, mutta onko tuo jäähyily tullut taas kuvaaan?

Eipä se jäähyily ole ikinä kuvasta lähtenytkään. Pelityyli (ja ajoittaiset aivopierut) tuo puolet ja nimi selässä sen toisen puoliskon. Tärkeä palanen SaiPan puolustusta jäähyistä huolimatta ja pelaa taas hyvällä tasolla. Ihan kauden alussa ei kulkenut näin hyvin.

Selin on onneksi rauhoittanut tuota tuomarimessuaan siitä mitä se oli kun SaiPan päävalmentajan aloitti. Tulevien pelien kannalta näillä ei voita mitään, mutta haittaa näistä saattaa olla. Ehkä tuossa tällä kertaa oli vielä Porin muistot taustalla tuskaa lisäämässä.
Raumalla SaiPalle vihellettiin pari kovin heppoista jäähyä, mutta jäihän niitä jokunen viheltämättäkin. Esim. yksi räikeä kamppi Aarniolta, maila juuttui vihulaisen luistimeen, vahinko mutta ei tuota selkeämpää kampitusta olekaan. Mutta niin ikään, kyllä siellä Lukkokin rikkoi enemmän kuin kolmen jäähyn verran.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Omaan silmään tuomaripeli meni aika perseelleen eilen. Dumarit aloittivat tarkasti ja SaiPan kaveria lähti rikkeistä boxiin. Sitten alkoi jossain vaiheessa tuntumaan, ettei Lukolle vihelletä mitään (mm. McTavishin poikkarikakkosta vastaavia kaatoja oli) ja lopulta SaiPakin alkoi käyttää tätä häikäilemättä hyväkseen. Loppujen lopuksi tuntui dumareilta lähteneen lapasesta ja esimerkiksi Aarnion selvääkin selvensi kamppi ja pari kiekottoman estämistä meni läpi sormien. Vain ruumiit puhallettaisiin.
 
Selin ainakin raportin perusteella oikein erotuomarijohtajalta vaatii selitystä suurista jäähymääristä. Mikäköhän tämän itkun perusteena oikein mahtaa olla? Jos sääntökirjan mukaan olisi menty edes osittain, niin varmaan tuplamäärä olisi saipalle kuulunut jäähyjä. Mutta eipä liigassa ennenkään ole minkään sääntökirjan mukaan menty, vaan se, että jäähyt menevät tasan. Se ei varmaan ole saipalla toteutunut, ja siksi itkuun onkin ollut aihetta.

Eikä ole ensimmäinen kerta kun valittaa tuomaritoiminnasta. Viime (vai oliko toissa kaudella) sai erään runkosarjamatsin jälkeen vastaavilla nurinoilla kiekkoanalyytikko Petteri Sihvosen taakseen. Tämän jälkeen on tasaisin väliajoin Selinin suusta kuultu miten tuomarit rankaisevat pienempiä seuroja ja haluavat SaiPaa ulos liigasta. Itse olen suurena SaiPa-fanina tuntenut jopa lievää myötähäpeää näistä kyseisistä lehdistötilaisuuksien episodeista.

Miksi Selin sitten tätä tekee? En usko, että mies on 7-vuotiaan pojan tasolla joka näkee jokaisessa vastustajan taklauksessa rikkeen ja omissa selkeissäkään rikkeissä ei mitään ole. Luulen tässä olevan enemmän kyse siitä, että Selin haluaa huomiota pois joukkueensa sukeltamisesta ja omasta tekemisestä. Tällöin fanien vihat on helppo vierittää raitapaitojen harteille.

Tämän loppu viikon otteluista "Idän jätti" nappasi kolme pistettä rajusti vajaamiehisellä kokoonpanolla. Pisteitä tärkeämpääkin mielestäni oli taistelevan peli-ilmeen jälleen löytäminen, joka on ollut pitkään kateissa. Tästäkin huolimatta A-P jaksoi paasata molemmissa otteluissa tuomaritoiminnasta. Molemmat pelit nähneenä en ymmärrä tätä reagtiota. Räikein tuomarivirhe länsirannikon peleissä oli torstainen maalin hylkääminen, muuten mitään täysin aiheettomia puhalluksia ja puhaltamatta jättämisiä ei mielestäni tullut.

Tottakai kyseenalaisia tuomioita otteluissa tulee ja joskus tuomiot eivät aivan linjassa pysy. Välillä kuitenkin unohtuu, että raitapaitojen alla on pelkkiä ihmisiä puhaltamassa. Kentällä pelaajat tekevät huomattavasti enemmän virheitä, ja he ovat sentään ammattilaisia! Tällaiset salaliittoteoriat voisi unohtaa täysin ja keskittyä omaan tekemiseen - ja ottaa vastuu myös siitä.
 

teeveemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Heh, jurrissa ei paljoa pitäisi kirjoitella.

Mutta ei siinä mitään. Otin vain kiinni tuohon sinun (Myyrän) heittoosi että SaiPalle olisi kuulunut tuplamäärä jäähyjä. Oikaisin sen. Ei tässä mitään sen ihmeellisempää ole. Aika perus tuomarityöskentelyä oli eilen, eikä onneksi ollut ratkaisevassa osassa. Barneyn jäähy jäi ihmetyttämään, se tilanne meni täysin ohi.

Ei, en kuunnellut Eero Taurun selostusta vaan olin katsomassa tätä uskomatonta jääkiekon riemujuhlaa paikanpäällä.

Rauha vaan.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viitaten Rokun kirjoitukseen. En tiedä näinkö omiani, mutta tuo SaiPan toinen maali näytti ohjautuvan Pernaan mailasta, jolloin siitä tuli maalivahdille selvästi normaalia vaikeampi. Päätykatsomosta katsottuna kiekon rata olisi siitä muuttunut, mutta en nyt aivan varma ole.

Pernaa ei muutenkaan ihan nappipeliä pelannut, ensimmäistä SaiPan maalia edelsi tilanne, jossa Pernaa huitoi kiekosta ohi varmassa purkupaikassa. Pettisen ohella Pernaa taisi eniten koomailla omassa päässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös