Mainos

La 30.1.2016 JYP - KalPa

  • 3 545
  • 22

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No niin. Keskustelu alkakoon.

Eilen voitto jäi pienillä marginaaleilla Kuopioon ja tänään uskon käyvän toisinpäin. Ajattelin ennen näitä matseja että 4 pistettä on otettava ja 6 tietysti toiveissa. Jos tänään raavitaan voitto, voi olla hyvin tyytyväinen rankan otteluruoeaman aikaansaannoksiin.

Tippuiko Hotakainen muuten eilen kesken pelin pois? Alkaa taas nämä loukkaantumiset nostamaan rumaa päätään, joten toivottavasti Valtteri on kunnossa. Kiva olisi nähdä kunnossa myös eräs Valtteri Kemiläinen...

Kohti iltaa!
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Tilastojen valossa JYP lähtee illan otteluun ylivertaisena ennakkosuosikkina, koska se on voittanut peräti kahdeksalla edellisellä kaudella näiden joukkueiden viimeisen runkosarjan kohtaamisen (1.2.2008 J-K 5-1, 24.2.2009 J-K 6-5, 4.3.2010 J-K 2-1, 1.3.2011 K-J 0-1, 10.3.2012 J-K 3-0, 21.2.2013 K-J 4-6, 25.1.2014 J-K 1-0, 28.2.2015 K-J 1-2). Tuo sarja kertoo aika osuvasti siitä, miten JYP on vuodesta toiseen viritellyt joukkueensa playoffs-kuntoon samalla kun KalPan loppukausi on yleensä mennyt syksyllä saavutettujen asemien puolustustaisteluksi.

Tässä ottelussa KalPan etuna on tietysti tuo pienempi kuorma tässä viikolla. Eilen JYP oli kaksi erää edellä, mutta vaikutti väsähtäneeltä kolmannessa erässä ja jatkoajalla. Peliohjelma on kyllä muutenkin kaikkinensa erikoinen. KalPakin pelaa nyt jo neljännen pelin putkeen "lähes NHL-tasoista" vastustajaa vastaan, kun esim. eräs toinen keltamusta näyttää illasta toiseen kamppailevan pisteistä KooKoon kanssa. Ei mene nallekaruskit ihan tasan tässä liigassa, mutta niinhän se Paasikivikin taisi joskus vihjata, että sellaista, vähän epäreilua, se on se maantiede.
 
Viimeksi muokattu:

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Otteluohjelma on kyllä typerä. Näin pienessä maassa ja liigassa ainoa oikea ja reilu tapa olisi se, että kaikki kohtaavat toisensa yhtä monta kertaa ja pelikuntoa muutenkin jakautuisi tasaisemmin.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP pelaa tänään 11 päivän sisään seitsemännen ottelunsa. Tuollainen rasitus näkyy väistämättä. Saa nähdä miten JYP jaksaa tänään painaa, etenkin kun tuo varsin kuluttava aggressiivinen prässipelaaminen on iso osa JYPin pelitapaa. On tää Liigan otteluohjelma vaan täysin järjetön, sitten välillä ollaan viikko tai jopa ylikin pelaamatta.

Mielenkiintoista nähdä millaisella kokoonpanolla JYP otteluun lähtee. Joskin Akatemia näyttäisi myös pelaavan tänään, joten rajoittaa vähän tuoreiden jalkojen nostamista mukaan. Yonkman lienee ainakin tänään taas mukana.

Vieläkin näyttää saavan noita 10/15e hintaisia combolippuja, jolla siis pääsee myös illalla Red Bull Crashed Ice -tapahtumaan, joten ei oo hinnasta kiinni hallille(kaan) tulo. Vähän OT, mutta tais pelkästään tuohon edellä mainittuun tapahtumaan maksaa aikuisten lippu normaalisti 13e.

Tippuiko Hotakainen muuten eilen kesken pelin pois? Alkaa taas nämä loukkaantumiset nostamaan rumaa päätään, joten toivottavasti Valtteri on kunnossa. Kiva olisi nähdä kunnossa myös eräs Valtteri Kemiläinen...

Mielestäni Hotakainen kyllä pelasi vielä päätöserässä ainakin. Siinähän JYP tiivisti kolmeen ketjuun eli kaikki ei kentällä käyneet.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP tänään:

Tavi-Löfman-Tuppurainen
Boyce-Lahti-Kanninen
Hubacek-J.Nättinen-T.Nättinen
Salmio-Hotakainen-Nenonen

Kalteva-Salonen
Niku-Yonkman
Glenn-Luoma
Jokinen

Tarkki(Vehviläinen)

Eli aikalailla muutoksia eiliseen peliin, sivuun Kolehmainen (loukkaantuiko eilen? kaveri oli näkevinään Kolehmaisen kaukalon ulkopuolella kolmannen erän lopussa), Sund, Pulli ja Hietanen. Sisään taas eilen Mestiksessä kaksi maalia iskenyt Topi Nättinen, Boyce sekä Salonen ja Yonkman. Hieman yllättäen Tarkki jatkaa maalin suulla.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hohhoijjaa. Taas kerran vastassa joku väsynyt vastustaja. Ennen oli kaikki pahemmin, robottikiekko ei väsynyt.
Ensimmäisen maalin taika toimii tänäänkin.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Istumapaikat näyttäisi olevan melkein loppuunmyyty ja varmaan tuo combolipun myyminen vauhdittaa myös seisomapaikkojen myyntiä. Eli tänään nähtänee jopa melkein täysi halli vaikka melkein samaan aikaan iso tapahtuma vieressä. Hyvä että ollaan myös reakoitu tähän red bull tapahtuman olemassaoloon.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYPiltä puuttuu tänään Kolehmainen, saiko eilen jotain vammaa vai onkohan vain lepuutusta? toki tilalle nostettu Nättinen pelasi myös eilen mestistä ettei ainakaan täysin tuoreet jalat ole. Samoin Salonen pelasi eilen joka nostettu pullin tilalle. Yonkman siis ainoa joka tuoreilla jaloilla. Saa nähdä tuntuuko miten jaloissa joukkueella.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Eli aikalailla muutoksia eiliseen peliin, sivuun Kolehmainen (loukkaantuiko eilen? kaveri oli näkevinään Kolehmaisen kaukalon ulkopuolella kolmannen erän lopussa), Sund, Pulli ja Hietanen. Sisään taas eilen Mestiksessä kaksi maalia iskenyt Topi Nättinen, Boyce sekä Salonen ja Yonkman. Hieman yllättäen Tarkki jatkaa maalin suulla.
Varmaan oli sovittu jo aiemmin että Vehviläinen pelaa molemmat Kärppä-matsit ja Tarkki molemmat KalPa-matsit. Sen sijaan tervehdin ilolla Boycen paluuta kokoonpanoon. OIettaa sopii että se loukkaantuminen ensimmäisessä Kärppä-matsissa osoittautui oletettua lievemmäksi. Topilla on varmasti itseluottamus kunnossa eilisen jälkeen. On siis lupa odottaa hyvää esitystä tänään. Sitä tosin tarvitaan ettei eilisen kaltainen tulos uusiudu.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Eilisestä pelistä vielä sen verran, että en usko Jypiltä bensan loppuneen kolmanteen erään, vaan joukkue muutti pelityylin tarkoituksella kolmanteen erään, suojatakseen maalin johtoaan. Tämä on tapahtunut niin monessa pelissä, että se on luullakseni joukkueen taktiikka edelleen. Ainoa huono puoli tuossa on se, että tuo ei materiaalista johtuen toimi enää niin hyvin kuin RD:n aikoina.

Voi olla, että olen väärässä, mutta silti ihmettelen, jos kaksi erää pelataan aktiivista iholle menevää karvauspeliä, ryöstetään kiekkoja hyökkäysalueella vastustajalta jatkuvasti, eikä vastustaja tällöinkään pääse kunnollisille maallipaikoille, niin miten tilanne muuttuisi paremmaksi sillä, että kolmannessa erässä punaviivan jälkeen kiekko lahjoitetaan vastustajalle ja yritetään omalla alueella puolustamalla pitää vastustaja pois maalipaikoista?
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eilen oli hyvä, tasainen ja viihdyttävä ottelu. Yleisömäärä oli säälittävä, mutta tunnelma paikoin erinomainen.

Tänään Jyväskylässä on väkeä ilmeisesti paljon enemmän. Saas nähdä painako JYPillä jo liikaa jaloissa, vai nähdäänkö sellainen kliinisen varma kotivoitto, jossa KalPa ei saa ottelussa kuin korkeintaan yhden hyvän maalipaikan ja loput 15 laukausta vippaillaan Tarkin räpylään viivalta ja tietysti ilman maskia. Vai taas tuollainen tasainen matsi, jossa voittaja selvitetään maalin erolla.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Eilisestä pelistä vielä sen verran, että en usko Jypiltä bensan loppuneen kolmanteen erään, vaan joukkue muutti pelityylin tarkoituksella kolmanteen erään, suojatakseen maalin johtoaan. Tämä on tapahtunut niin monessa pelissä, että se on luullakseni joukkueen taktiikka edelleen. Ainoa huono puoli tuossa on se, että tuo ei materiaalista johtuen toimi enää niin hyvin kuin RD:n aikoina.

Voi olla, että olen väärässä, mutta silti ihmettelen, jos kaksi erää pelataan aktiivista iholle menevää karvauspeliä, ryöstetään kiekkoja hyökkäysalueella vastustajalta jatkuvasti, eikä vastustaja tällöinkään pääse kunnollisille maallipaikoille, niin miten tilanne muuttuisi paremmaksi sillä, että kolmannessa erässä punaviivan jälkeen kiekko lahjoitetaan vastustajalle ja yritetään omalla alueella puolustamalla pitää vastustaja pois maalipaikoista?

Minun veikkaukseni olisi juuri se, että tuolla kolmannen erän "himmailevammalla" pelillä pyritään juurikin säästämään paukkuja, koska rumputulilätkä ei kovin energiaystävällistä pelaajille ole. Eilen JYP rummutti kaksi erää KalPaa, mutta kolmannessa erässä tuo johdon turvaaminen ei vain onnistunut. KalPa odotti paikkaansa ja iski tasoihin, vei rankkikisan ja otti lisäpisteen. Ei siinä sen kummempaa, aina ei voi voittaa.

Tämän illan peliin toivoisin jatkoa eilisen kahdelle ensimmäiselle erälle, ja mieluusti vihdoin pelin tappamista hyvissä ajoin. Ja vielä mieluummin siten, että JYP sen pelin tappaa hyvissä ajoin maalikarkeloilla. Kiitos. Tuskinpa sitä silti tulee tapahtumaan, koska KalPaa vastaan pelit ovat jo pitkään olleet todella tiukkoja, eilen pelin piti tiukkana Kilpeläinen.

JYPin pitää vielä jonkin verran pisteitä kerätä, jotta voitaisiin varmistaa paikka neljän sakissa, jonka jälkeen mielestäni peliä voisi alkaa kehittämään enemmän pudotuspelejä varten. Rumputulilätkä pelkästään ei tulle riittämään Kärppiä, HIFKiä tai Tapparaa vastaan, joten viilauksia tulee tehdä.

Tästä pelistä en siis oikeastaan toivo muuta kuin tulosta, eli kolmea pistettä.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eli aikalailla muutoksia eiliseen peliin, sivuun Kolehmainen (loukkaantuiko eilen? kaveri oli näkevinään Kolehmaisen kaukalon ulkopuolella kolmannen erän lopussa), Sund, Pulli ja Hietanen. Sisään taas eilen Mestiksessä kaksi maalia iskenyt Topi Nättinen, Boyce sekä Salonen ja Yonkman. Hieman yllättäen Tarkki jatkaa maalin suulla.

Kolehmainen sai eilen pienen vamman ja ei pelaa sen vuoksi tänään.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Minun veikkaukseni olisi juuri se, että tuolla kolmannen erän "himmailevammalla" pelillä pyritään juurikin säästämään paukkuja, koska rumputulilätkä ei kovin energiaystävällistä pelaajille ole. Eilen JYP rummutti kaksi erää KalPaa, mutta kolmannessa erässä tuo johdon turvaaminen ei vain onnistunut. KalPa odotti paikkaansa ja iski tasoihin, vei rankkikisan ja otti lisäpisteen. Ei siinä sen kummempaa, aina ei voi voittaa.

Tämän illan peliin toivoisin jatkoa eilisen kahdelle ensimmäiselle erälle, ja mieluusti vihdoin pelin tappamista hyvissä ajoin. Ja vielä mieluummin siten, että JYP sen pelin tappaa hyvissä ajoin maalikarkeloilla. Kiitos. Tuskinpa sitä silti tulee tapahtumaan, koska KalPaa vastaan pelit ovat jo pitkään olleet todella tiukkoja, eilen pelin piti tiukkana Kilpeläinen.

Olet todennäköisesti oikeassa. Mutta tuohon pelin tappamiseen hyvissä ajoin jypin kohdalla vaikuttaa oleellisesti se, että joukkueessa ei ole yhtään kliinistä viimeistelijää.
Maalinteko Jypillä vaatii tuota Virtasen ylläpitämää pelityyliä, missä hyökkäyspelaaminen perustuu hyökkäysalueen aktiiviseen kiekonkarvaamiseen, ja siitä lohjenneisiin maalipaikkoihin, joissa maalille tai viivaan toimitetun kiekon jälkeen joku onnistuu kiekon sutimaan sisään, kun vastustajan puolustus on saatu sekaisin.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kiitos JYP!

Erittäin ansaittu voitto heikosta vastustajasta, joka onnistui maalivahtinsa avulla roikkumaan pelissä sitkeästi mukana.

Lahden kaatuva voittomaali illan helmi!
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Eilistä peliä en nähnyt, mutta ilmeisesti hieman samankaltainen peli tänään.
JYP painoi todella kovasti päälle 1. erän ja loi paikkoja hyvin, mutta Kilpeläinen otti hyviä torjuntoja / JYPiläinen teki heikon ratkaisun. KalPa sai vastahyökkäyksistä todella hyviäkin paikkoja, pari läpiajoa JYPin ylihyökkäyksistä.

2. Erä oikeastaan vielä selkeämmin JYPille. Kuitenkaan paikoille oli vaikeaa päästä ja Kilpeläiselle piti väkisin tehdä maalit, niin kovassa vireessä hän on. Komea maali sieltä tulikin ja jotenkin tuntui, että JYPinkin peli oli varmempaa, eikä KalPa saanut vastahyökkäyksiäkään.

3. Erässä KalPa painoi selvästi enemmän JYPin päähän peliän, mutta ei oikeastaan kovinkaan vaarallisesti. Edes lopussa ei hirvittävän vaarallisia paikkoja tullut. JYP teki ratkaisevan 3-2 maalin hyvästä karvauksesta ja karmeasta KalPan merkkausvirheestä.

Maalivahtipeli meni Kalpalle selkeästi, vaikka ei Tarkki huono ollut, mutta Kilpeläinen oli niin pirun hyvä. KalPa myös puolustaa todella hyvin ja uhrautuvasti, tuo konsepti on enemmän siitä jätönjätönjätöstä muuttunut suoraviivaisemmaksi nyt. KalPan pelin ongelmat on hyökkäyksissä ja niihin lähdöissä, millään eivät saa pitkiä pyörityksiä tai pysty hallitsemaan peliä.
Muutamalla kovalla hankinnalla hyökkäyspäähän tuo voisi olla aika kovakin nippu.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvä peli JYPiltä, vain Kilpeläinen piti KalPan mukana viimeiseen asti. Tarkki oli myös erinomainen, vaikka todella hankala peli hänen kannaltaan, kun laukausia ei tullut paljoa ja silloin kun tuli, niin olivat hyvistä paikoista.

Kalteva ja Kemiläinen = Liigan paras pakkipari, sekä kaksi parasta pakkia. Kalteva on näyttänyt jälleen, ettei tarvitse Kemiläistä ollakseen kova luu.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Vaikka päätä piti aukoa tuonne otteluseurantaketjuun niin eihän nämä back-to-back -matsit ollut muuta kuin selviytymiskamppailua KalPalle.

Tällä kertaa se riitti 2 pisteeseen, joihin on oltava tyytyväisiä. Kilpeläinen ansaitsisi taas kerran palkankorotuksen hyvintehdystä työstä.

Jyp on tällä hetkellä se, jota eniten toivoisin poffvastustajaksi. Siis jos sääleistä sinne asti saadaan itsemme kairattua. Kuuden sakkiin tuskin KalPalla rahkeet riittää. Siitä pitää lohkojako huolen.

Seuraavaksi sitten testaamaan Ässien virettä.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Raska setti päätökseen voitolla, 3 pistettä maistuu. Kiitos JYP!

Mikko Kalteva, mahtavuutta! Toivottavasti Liigan paras pakkipari on koossa jälleen ensi viikolla.
KalPa sitkeästi roikkui mukana ja Kilpeläinen oli hyvä, taas. Niin oli myös Tarkki. JYPillä on hyvä tilanne maalivahtien suhteen.

Aleksi Salonen pelasi tänään viimeisen pelinsä JYPissä, onnea matkaan Sählälle minne ikinä mies päätyykään!
 

DumpAndChase

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Flyers
Hyvät Jyppiläiset! Onnea voitosta, ansaitsitte sen. Ei kahta sanaa ja taistelu jatkuu. Sitä vaan ihmettelen, että eiliseen kirjoitukseeni ei ole tullut kommentteja. Sattuiko kerrankin omaan nilkkaan? Yleensä kuittia tulee pienemmästäkin. No provot sikseen.. Kyllä nämä paikalliskamppailut ovat vieläkin ihan ok vaikkeivat ne enää jyppiläisiä sytytyttäkään. Meille ne ovat tärkeitä. Niistä eletään. Kun ei ole menestystä niin ilo on otettava mistä saa. Mielenkiinnoolla kevättä odottaen koska ei olisi mikään ihme että pleijareissa tavataan. Sillähän ei ole merkitystä paljonko runkkarissa pisteitä kertyy mutta jos keskinäiset on mennyt... Nähdään pleijareissa...
 

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kolme peräkkäistä B2B-peliä ja näistä Sportilta, 6p, Kärpiltä 3 ja KalPalta 4 (13/18). Ei voi valittaa.

VIivoja:

- Glenn-Luoma: pelatessaan parina todella pelottavaa katseltavaa. Lopussa tuo pari taidettiin rikkoakin. Glenn ei tunnu oikein osaavan sijoittua / pelata kiekottomana, Luomalta taas muutama huono syöttö.
- Lahti: nyt tuli iso maali ja kiitos kovasta työnteosta. Miehelle soisi enemmänkin onnistumisia.
- Kalteva: siis sanat loppuvat kesken, huikea äijä.
- KalPa: sai lopulta aika pahoja tilanteita aikaiseksi miehittämällä maalinedustaa ja heittämällä kiekkoja sinne. Tarkki ja tuuri tällä kertaa estivät ettei joku näistä pomppinut sisälle. Hyvä taktiikka, jos vastassa vahvempi joukkue ja pitää jollain saada tilanteita aikaiseksi. PO-peleissä tämä malli tunnetusti toimii.

JYP: isot onnittelut loistavasta tuloskunnosta ylivoimaisessa otteluruuhkassa. Aika lailla maksimit otettiin ennakkotoiveisiin nähden, toki KalPalta oli 6/6 tilauksessa ja lähellä se olikin.

Jupa
 

Valametti

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aleksi Salonen pelasi tänään viimeisen pelinsä JYPissä, onnea matkaan Sählälle minne ikinä mies päätyykään!

Hienoa muuten, että Holtari kertoi asiasta lehdistön edessä. Hyvää ja avointa tiedotuspolitikkaa JYPiltä. Esimerkiksi HIFK:ssa kuviosta olisi vaiettu viimeiseen peliin saakka ja iltapulujen toimittaja olisi ehtinyt uutisineen ensin.
 

pinball Map

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP vei peliä, mutta teki pelin vaikeaksi. Paikkoja oli ratkoa peli jo hyvissä ajoin.. mutta onhan toi herra Kilpeläinen avian jäätävässä kunnossa! Aivan
uskomattomia koppia läpi pelin. Jälleen kerran.. Meinas ottaa vielä Ramponkin vedon kiinni.
Nyt pikku huili ja sitten Ilveksen kimppuun. PS. Koska ne on voittanut Jyväskylässä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös