La 30.09.2017 HIFK - KooKoo

  • 1 914
  • 8

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Taas mennään. Takavuosien huippujoukkue HIFK kohtaa ns. kuuden pisteen tasonmittauspelissä KooKoon. Viime kauden lopussa Stadilaiset kävivät kuorimassa kermat Kouvolasta ja menestys on ollut sen mukaista. Kultaisella kädenpuristuksella onnistuttiin naaraamaan uusia palkkakuninkaita Liigaan. Mutta onhan sitä pelaajaliikennettä ollut toiseenkin suuntaan. IFK -veteraanit Liivik, Keränen ja Pöysti edustavat nyt maakuntauudistuksen voittajia. Voitolla kotijoukkue pääsisi kutittelemaan jopa sääliplayoffs -viivaa. Nam nam nam. Mielenkiinto ottelussa kohdistuu siihen, jaksaako Stadin työmyyräkokoelma pelata kaikki kolme erää, sillä olihan meillä eilenkin työpäivä. Ainakin yleisölle ottelun seuraaminen tulee olemaan raskasta. Kestoselitykset, jääkiekkoiluun kuuluvista loukkaantumisista tullaan kuulemaan ainakin ennen ottelua. Ja tuloksesta riippuen ehkä pelin jälkeenkin.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kahden ottelun tappioputkessa seilaava KooKoo yrittää muuttaa tänään kurssiaan takaisin voittojen tielle ja on tehnyt ketjumuutoksia eilisen tappiollisen pelin jälkeen.
Ketjut menneet kokonaan uusiksi eilisen jäljiltä lukuunottamatta nelosketjua.
KooKoon maalilla tänään vasta toista kertaa tällä kaudella Samu Perhonen.

KooKoo tänään:

1.kenttä:
Toni Kähkönen - Siim Liivik - Patrick Bjorkstrand
Niko Tuhkanen - Emil Kristensen

2.kenttä:
Anrei Hakulinen- Miikka Pitkänen - Toni Hyvärinen
Jere Rouhiainen - Jake Newton

3.kenttä:
Tomi Leivo - Mikko Virtanen - Michael Keränen
Ville Järvinen - Arttu Pelli

4.kenttä:
Eetu Pöysti- Jan-Mikael Juutilainen - Villa Vainikainen
Olli Korhonen

Maalivahdit:
Samu Perhonen
(Juha Järvenpää)
 
Viimeksi muokattu:

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten Pöysti on muuten pelannut tällä kaudella? Onko pelannut niin huonosti, että on otteiden johdosta joutunut neloseen vai onko tälle joku muu syy? Veikkaan Pöystin olevan etenkin KooKoolle melkoisen kallis pelaaja nelosen laituriksi.

E. Äh, katsoin tilastoista ja Pöystillä on vain reilu kaksi minuuttia peliaikaa tältä kaudelta. Unohtakaa siis tämä kysymys.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
E. Äh, katsoin tilastoista ja Pöystillä on vain reilu kaksi minuuttia peliaikaa tältä kaudelta. Unohtakaa siis tämä kysymys.

Eetulla ei ollut varaluistimia eikä varaluistimien varaluistimia. Siksi eilen vaan pari minsaa. Tänään on ehkä enemmin jäällä.
 
Bonsai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikon muut joukkueet
HIFK:n ryhdistäytymistä odotellaan tänään, jotta vedonlyöjä saa kotiutettua voitot. Viitteitä paremmasta on jo ollut, kyllä se siitä,
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Varmaan jossain ketjussa on asiasta jo keskusteltu, mutta oliko KooKoo pakannut väärät paidat mukaan vai miksi se pelasi mustissa? Voisi luulla, että televisiokuvassa jengit näyttivät turhan samanvärisiltä, kun jopa paikan päällä katsottuna välillä näkökentän reunamilla hämärtyi kuka minkäkin väristä paitaa kantaa.
 
KooKoon vieraspelipaita on nykyään väriltään oranssi ja luulisin, että oranssi ja punanen olisi ollut vielä vaikeampaa erottaa toisistaan.

Kuvassa KooKoon oranssipelipaita:

kookoo - Google-haku
 
Patrick Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Voisi luulla, että televisiokuvassa jengit näyttivät turhan samanvärisiltä, kun jopa paikan päällä katsottuna välillä näkökentän reunamilla hämärtyi kuka minkäkin väristä paitaa kantaa.

Luulit väärin.
Ihan hyvin värit erottuivat. Jopa täällä Kymenlaaksossa valtaosa omistaa nykyaikaisen television, josta kyllä mustan ja punaisen värin toisistaan erottaa.

Periaatteessa KooKoo pelasi ihan hyvin, kun oltiin oltiin jalalla aktiivisia, mutta ne virheet. Ne karkeat virheet.. HIFK poimi keväällä meiltä terävimmän karjen pois ja se näkyi kentällä tänään. Nauttikaa Haatajasta.
Perhonen saa keskusteluissa lokaa niskaan, mutta kyllä se viisikko pelaaminen siinä edessä oli heikkoa. Paketti ei kestä koko iltaa kasassa, joten Samu saa minulta synninpäästön.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset

Kyllähän se pakka hajosi tänään molemmilla joukkueilla välillä aika pahasti. Ifk onnistui tekemään sen muutaman maalin niistä tilanteista ja KooKoo ei saanut käytettyä koko toisen erän painostustaan hyväksi. Omiin silmiin aika tasainen vääntö alusta asti. Ja samalla viihdyttävyydessään ihan eri luokkaa kuin edellis illan Tappara ottelu, joka oli ehkä tylsintä kiekkoa ikinä. Haataja on kyllä hieno pelaaja ja O'Connor on oikein roolitettuna myös kova tekijä. Malisesta ei oikein ole mitään mielipidettä, aika näyttää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös